Masentunut isä?

Voikohan miehelläsi olla jotain henkilökohtaisia "kertomattomia" paineita, jotka selittäisivät tuollaisen käytöksen sitten kotona? Esim. peliongelma, velkaongelma, yt-neuvotteltut, sairauden oireita, huolta sukulaisesta tms. Jotenkin pitäis saada selvitettyä, että kaikki on varmasti OK, ja sinulle voi kertoa jos jokin asia on huonosti. Tietty sitä ei kannata aloittaa, että "oliko noin rankka päivä töissä".

Tai voiko olla, että mies ei saa tarpeeksi vapaa-aikaa ja omaa aikaa? Meneekö kaikki aika töissä ja kotona (vaikkei kotona paljoo mitään tekiskään). Mies jaksaa huomattavasti paremmin kotona ärjen pyöritystä, sotkuja, eritteitä, lapsia ja vaimoa jos säännöllisesti käy tekemässä miesten juttuja vaikka pelaamassa sählyä, metsästämässä, kuntosalilla tms. Mutta jos elämä on pelkkää "stressiä töissä" ja "sotkuista arkea kotona", niin mies voi ärtyä.

Entä onko teillä tarpeeksi kahdenkeskeistä aikaa? Sitä saa helpointen kun varaa sille aikaa ihan kalenterista. Varaa samalla leffaliput, ravintolapöydän ja lastenvahdin. Välillä voi tehdä jopa hotelliyön tai risteilymatkan jos lapset tarpeeksi vanhoja jätettäväksi yöhoitoon. Eikä kustannus niin kauhea kun kattoo hyvät tarjoukset. Kun on hauskaa yhdessä, niin samalla on helpompi sopia jotain aikaisempia riitoja tai puhua jopa vakavistakin asioista.

Entä saahan mies olla tarpeeksi myös itsekseen lasten kanssa? Omalla tavallaan. Itse tietenkin menet silloin omiin harrastuksiin ja näet ystäviä.

Mun mielestä arjen saa ankeaksi jos sen tukahduttaa. Pienten lasten arkielämän saa helpommaksi kun ottaa siihen saman asenteen kuin toimistotyössä yritysmaailmassa. Eli kalenteri käteen ja laittaa sinne molemmille sopivasti yhteistä aikaa, omaa aikaa, pidempiä aamunukkumisia, lastenhoitoa jne.

Eikä lapset tarvitse sitä, että mennään kalliiseen huvipuistoon kalliilla autolla. Voi mennä myös lähibussilla metsään ulkoilemaan ja keräämään marjoja. Toi on tietty monelle miehelle kynnys, jota vaikeampi muuttaa.

Tsemppii. Toivottavasti ei tule eroa.

Miehelläsi on selvästi jotain itsetunto-ongelmia. Henkilökohtainen kyvyttömyys hallita omaa elämäänsä johtaa tuollaiseen äksyilyyn ja kontrollifriikkiyteen. Miehesi todennäköisesti siis yrittää yltää jonkun toisen odotuksiin (vanhemmat, yhteiskunta, ystävät, perhe ja hyvin mahdollisesti myös vaimonsa) ja todistaa kelpaavansa, koska ei arvosta itseään sellaisena kuin on. Sen seurauksena hän käyttäytyy lapsellisesti. Kannattaa kertoa hänelle, että hänelle tulisi parempi olo jos kävisi selvittämässä asiaa terapeutilla.

http://www.ts.fi/teemat/terveys/260548/Testosteronivaje voi verottaa henkisia ja fyysisia voimia

Testosteronin vaje ei välttämättä aiheuta ongelmia ns mieskuntoon, mutta väsyttää todella paljon, sairaalloisesti ja väsymys saa hermostumaan pienistäkin asioista. Nukkuminen tähän väsymykseen (kuten ei muihinkaan hormonaalisiin väsymystiloihin kuten murkkuikä ja raskaus) ei auta, eikä masennuslääkkeetkään.

Vajetta esiintyy myös nuoremmilla miehillä, eli verikokeeseen vaan ennen kuin pahenee ja sillä se selviää.

En oikein tiedä, miten ulkopuolinen voisi neuvoa asian suhteen. Minusta kuulostaa lähinnä siltä, että olette kasvaneet täysin erillenne, mutta ette millään halua hyväksyä sitä. Saahan sitä tietysti jäädä vaikka minkälaiseen liittoon, vapaa maa.

Tämä voi kuullostaa oudolta kysymykseltä, mutta onko hänellä pyöreähköt kasvot? Muinaisessa kiinalaisessa ihmislukutaidossa, se on merkki vesipersoonasta. He käyttäytyvät noin, vaikka ovatkin pohimmiltaan ihania ihmisiä.

Arki on raskasta, kaikkia miehiä ei ole luotu siihen. Isyys on aika työlästä, siinä se juju on. Sitä vaan ei voi vaimolle kertoa, leimautuisi itsekkääksi.

Miehesi on käynyt vieraissa ja tuntee siitä syyllisyyttä. Ja yrittää syyttää omista tekemisistään sua tai ainakin saada omassa mielessään asian näyttämään sille.

Oletko varma ettei uusi nainen ole kuvioissa?

Onkohan miehesi alun perinkään halunnut lapsiperherumbaa? Ehkä hän haaveili rauhallisesta elämästä, ja sinä painostit tekemään lapsia...? Tällaisia perheitä nimittäin on paljon.

Mitä helkuttia se mies tekevinään koneella aina...Joopa joo! Pakkaa laukku ja lapset ja häippäse..mee vaik sukulaiselle.Jos ukkosi hätääntyyy ja soittaa hädissään perään,hän herää unesta.Jos hän vain haukkuu ja kiukkuaa,hän ei välitä...Olen itse kokeillut avomiehelle ja kylläpä alko ruikutus ja rakkautunnustukset ym.pian.Hän järkkyttyi,koska ei päässyt puolustautumaan(hän petti minua ja jäi kiinni)

Minulla itselläni oli jotain vastaavaa,kun lapset olivat pieniä.Jälkeenpäin
olen ajatellut, että mieheni oli kaikesta huolimatta mustasukkainen näille
"vauvoille",jotka olivat kyllä toivottuja.Muutamien vuosien kuluttua hänestä
kehkeytyi kuitenkin hyvä isä lapsillemme, enkä enää ole eroa harkinnut.
Miesten mustasukkaisuus lapsille ei olekaan vitsi,niinkuin aiemmin luulin.
Itse opin myös kovan koulun kautta,ettei toista ihmistä voi muuttaa.Ainoa mitä
voi muuttaa on oma käytös.
Mieheni muuttui itse, kun halusin jo todella hartaasti eroa.Vieläkin elämme
yhdessä, jopa kohtuullisen onnellisina.

Kertomasi perusteella miehesi ei ainakaan ota aikuisen vastuuta omista tunteistaan vaan kaataa kaiken muiden perheenjäsenten niskaan ja erityisesti sinun. Voisitko kysyä häneltä kuinka kauan hän aikoo syytellä sinua ja kuinka paljon tästä syyttelystä on ollut apua teille kaikille vai oiliskohan aika hakea apua. On väärin jos muu perhe joutuu kävelemään varpaisillaan ettei isä vain hermostuis. Jos hän ei hae apua niin kerro että sinä haet koska et enää jaksa. Et kerro tarkemmin miten lapset suhtautuvat tilanteeseenne. Jos lapset yhtään oireilevat tai itse olet palamassa loppuun niin parempi on teidän kaikkien kannalta, että haet tai haette apua. Miksi koko perhe kärsisi yhden ihmisen takia koska hänkään ei näytä välittävän.

http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288535093811.html
tuon perusteella voisin epäillä, että miehellä on jotain ihan muuta mielessä kuin perhe-elämä..

olisko ukkos narsisti?

käys kattoon narsistien uhrien tuki ry:n sivuja.

Tavallisempia syitä on riittämättömyyden tunne hallita asioita joiden hallitseminen tuottaa voimattomuutta ja näin pienempienkin asioiden ärsyyntymiskynnys nousee ns. iholle kuin toisille syntyy masennus oireet. Työelämä, sosiaaliset suhteet voi myös näytellä taustalla hyvin merkittävää roolia. Vuorovaikutus taitojen merkitys on avain tässä sillä puhumattomuudella ahdistavat asiat vain
paisuvat oli kyse mistä asiasta hyvänsä. On hyvä muistaa, toiselle asioiden läpikäyminen on erilaista, kuin itselle joten kalastajan vinkki on löysätä siimaa ja katsoa... Uhkailemalla tilanne ei korjaannu vaan osoittaa tilanteen hallinnan karanneen molemmilta...
Tilanteen käydessä todella uhkaavaksi on syytä kääntyä ammattiauttajien puoleen terveyskeskus, poliisi.

Hei, yritä saada miehesi työterveyslääkärille tekemään masennustesti. Käytös vaikuttaa masennusoireisen ihmisen käytökseltä (vetäytyneisyys, lyhyt pinna, hyökkääminen jne.) ja on nykypäivänä ja tässä taloustilanteessa hyvin yleinen, mutta myös hoidettavissa oleva asia. Itse tiedät parhaiten, miten miehesi persoona on muuttunut. Kuvailit häntä kuiteskin hyväksi ihmiseksi pohjimmiltaan, jotes asian eteen kannattaa nähdä vaivaa. Onnea matkaan!

Kirjoititko minusta minun puolesta? Teksti oli kuin lähes kopio omasta elämästäni ja miehestäni, paitsi, että mieheni raivokohtaukset ovat ajan kanssa pahentuneet ja impulsiiviherkkyys lisääntynyt. Hänellä on psyk. käynnit ja hoito kesken ja lääkityksen aloitus, ei ole muuta vaihtoehtoa, myöskään hänen mielestään. Ilman ulkopuolista apua ja lääkitystä emme voi jatkaa perheenä. Lupasin vielä hänelle, että yritetään nyt vielä tämä viimenenkin vaihtoehto. Voimia sinne

Kuullostaapa tutulta...muutama vuosi sitten olisin voinut itse kirjoittaa tuon tekstin.
Mieheni kohdalla kysymys oli masennuksesta.
Asia selvisi tosin vasta monien mutkien jälkeen...Meillä tilanne jatkui tosi pitkään,itsekin masennus ja nukahtamislääkkeitä söin.Voimia eikä kykyä erotakaan ollut.Lapselle alkoi tulla somaattisia oireita ja lopulta poika pääsi kriisijaksolle sairaalaan.Ehtona isän mukanaolo.
Olin aiemminkin uhannut ottaa eron mutta mieheni ei ottanut asiaa tosissaan vaan katsoi sen uhkailuksi ja kiristykseksi.Kun sitten lopulta tein saman sairaalassa hoitopalaverissa hän ymmärsi että olen tosissani.
Hän sai apua itselleen kun vihdoin myönsi sitä tarvitsevansa.
Diagnoosi:keskivaikea masennus.
Lääkitys ja pariterapia pelasti meidän avioliiton.Helppoa se ei todellakaan ollut. Meni pikän aikaa ennenkuin pystyin luottamaan häneen.
Meillä oli kaikki niin hyvin enkä ymmärtänyt hänen käytöstään ollenkaan.
Pahinta tietysti oli se että lapset kärsivät tilanteesta todella ja niitä asioita kannamme mukanamme loppuelämämme...Älä päästä tilannetta niin pitkälle.
Masennus ei aina ilmene niinkuin oletamme ja miehillä varsinkin se ilmenee
agressiivisuutena,psyykkisenä tai/ja fyysisenä.Oma mieheni ei koskaan lyönyt vaan hänen käytöksensä oli nimenomaan henkistä väkivaltaa. Koskaan ei tiennyt mistäasiasta seuraava räjähdys tulee...Etsi tietoa,hae apua...
Terapeuttimme sanoi meille että tarinastamme voisi kirjoittaa kirjan,siitä olisi apua toisille.No kirjaa ei tule mutta niin pohjamudissa käytiin ja sieltä selvittiin että uskon kaiken olevan mahdollista jos on halua.
Pitää sanoa "TAHDON"joka päivä niin myötä kuin vastamäessä...

Täydellinen nainen.

Kaikkea hyvää kun olet kirjoituksesi mukaan niin täydellinen.

Kaikki asiathan on opetettu perus/kansakoulussa !

Taitaa olla mies löytänyt paremman hoidon...

Meillä kuullostaa myös tuolta paitsi että mies on ulkoistanut itsensä perheestä. Viettää kotona aikaa vain lauantaisin, ei aina silloinkaan. Käy töissä ja harrastaa siten että lähtee kotoa ennen 9.00 ja palaa 21-22. Lapsille huutaa kaiken aikaa, olen kasvattanut niistä kuulemma laiskoja. Jos olen itse iltamenossa ei hänkään tule aiemmin kotiin sillä isot lapset hoitaa itse itsensä. Käytännössä rajoitan omaa toimintaani että homma mitenkään toimii mutta kaikki kotityöt minun ja lasten kontolla. Myös tarpeelliset remontit... Nyt juuri katto vuotaa mutta mies ei tee mitään asialle ja luulen että seinät saa kaatua eikä sittenkään tapahdu mitään. Olen kuin yksinhuoltaja... Eniten ahdistaa henkinen yksinäisyys, lasten ja perheen arkea ei voi jakaa kenenkään kanssa kun toinen ei ole koskaan paikalla ja vaikka olisikin niin ei halua kuullakaan mitään asiaa joka vaatisi häneltä mitään toimenpidettä. Näin ei ole ollut aina, mutta nyt seinä vastassa, mies ei edes ymmärrä mistä puhun, ei kuuntele, ei ole tekemässä muutoksia omiin tapoihinsa.

Tunnen samankaltaisen henkilön.. Yrittäny heppua jututtaa, (mies miehelle) mut ei! Rouva yrittää kaikkensa. Aamulla ei edes koiraa kehtaa käyttää kusella ennen töihin lähtöä. Emäntä sit pikkuiset pukee ja käyttää... Tekisi mieli ukkoa vetästä kunnolla otsaan. Siitä toki tulis vaan itelle sakot jne.... Hoitoon joutaisi.

Hei! Helppihelppiä! Olen kohta 60 v. täyttävä nainen, joten jotain on tullut koettua vaikeistakin parisuhteista. Yleensä niin kauan kun antaa toiselle mahdollisuuden temppuilla ja yrittää muuttaa toista, niin toinen käyttää sitä hyväkseen eikä varmasti mikään muutu. Pakottamalla tai vaatimalla et saa miestäsi puhumaan, vaan seurauksena on päinvastainen reaktio. Miehesihän käyttäytyy sinua kohtaan hyvin huonosti, eikä osallistu yhteisen hyvän, perheen hyvinvointiin mitenkään - päinvastoin. Parisuhdekuvio on mutkikas, johon ulkopuolisen ei pitäisi sanoa, mitä pitää tehdä. Ja kun ei pysty. Tilanne vain pahenee pahenemistaan - ei toivolla saa mitään aikaan, vaikka kuinka toivot, ei se auta. Näin jälkikäteen vaikeassa parisuhteessa minun olisi pitänyt lopettaa suhde jo vuosia aikaisemmin, mutta tunnesiteen takia en pystynyt. Tilanne ajautui siihen, että mies keksi loukkaantuneensa ja lähti. Nyt ymmärrän, että hän käytti muutosyrityksiäni hyväkseen ja kun seksikin vielä luisti, niin luulin, että tästä tulee vielä jotain. Minulta vei vuosi toipua suhteesta. Se oli kovaa aikaa ja tarvitsin siihen terapiaa, mutta nyt seison omilla jaloillani enkä anna enää kenenkään kohdella minua huonosti. Lopuksi kysymys: miksi olet puolison kanssa, joka ei kunnioita sinua. Mene vaikka yksin perheneuvolaan, kun vaikutat olevan täysin umpikujassa. Lapsetkin oppivat huonon mallin.

Sinuna lähtisin pois tuollaisesta liitosta.Nimittäin olin lähes 20 vuotta vastaavanlaisen miehen kanssa,oli todella raskasta.Elämäsi on liian lyhyt tuhlattavaksi,siis hanki oma asunto,ja omaa tilaa.Mielestäni miehesi käytös ei ole ihan normaalia kuten ei ollut minun ex:nikään käytös.Oli erittäin outoa,mykkäkoulua,kiukuttelua,valvottamista,mökötystä,syyttämistä,moittimista ym.Kaikkea mahdollista.Mutta vieraiden läsnäollessa oltiin aivan muuta.Huh. Onneksi olen asunut jo yksin monta vuotta ja nautin vapaudestani!!!

Mies on tullut vain järkiinsä ja tajunnut että vaimo ja lapset on pahinta mitä elämässä voi saada.

"Hän on kuitenkin pohjimmiltaan ihana ja rakastettava mies"
Mikä siinä on että naiset aina sanovat tuon vaikka äijä on täysi paska? Jos se ihana ja rakastettava mies on näyttäytynyt vuosia sitten, häntä ei enää ole.

kuulostaa osin eroani edeltäneeltä ajalta. Oli paineita, joita ei voinut kaikkia kertoa vaimolle. Kommunikaatio oli hukassa. Olisi ollut tosi hyvä molemmille löytää ulkopuolinen kuulija - ei siis "hyvä" kaveri, kun oltiin molemmat jo väsyksissä. Ei ollut osaamistakaan jutella yhdessä. Meni muutama vuosi sinnitellessä kunnes ero tuli. Koskaan ei yhteisiä ongelmia päästy ratkomaan pattitilanteen vuoksi.

Pitäkää kiinni heistä ja siitä mikä osoittautuu muutamassa vuodessa siksi mitä halusittekin, mutta jota ette ennalleen enää saa, vaikka kuinka monta kertaa paria vaihtaisitte. Perhe, puoliso, yhteiset lapset.

Se tahdon ON oleellisinta. Aina ei jaksa, pysty, mutta jos tahtoo pystyä, tahtoo yrittää ja jaksaa uskoa onnistumiseen on voiton puolella.

Kipin kapin ammattiapua hakemaan. Yhdessä. Ensin yhdessä. Kertokaa loat vaitiolovelvollisille, ystävistä tulee nopeasti vain puolueelliset huutosakit.

Olen 54-vuotias nainen, mummo, vaimo. Miehen kanssa pitää aina olla rehellinen, oma itsensä. Nainen kun haluaa perheen, hän myös hoitaa sen. Niin se on ollut minun lapsuudessa, isäni ei tuonut tienattuja rahojaan kotiin, vaan joi ne muiden kanssa. Minun äiti on opettanut minua, että olen perheen pää. Me naiset helposti luullaan, että kun otetaan isä lapselle, niin kaikki on hyvin. En koskaan mennyt naimisiin lasteni isän kanssa mutta eron jälkeen menin naimisiin toisen miehen kanssa, kun lapset lähti maailmalle, eli muuttivat kotoa pois.
Miehille pitää aina mielistellä, niille pitää antaa aikaa yhtä paljon kuin lapsillekin, miehet ovat ikuisia lapsia, oletko kuullut. Anna aikaa miehellesikin, arvosta häntä, nainen on aina voimakkaampi. Mutta miehet antaa meille naisille hellyyttä, rakkautta, kaikkia ihanaa, jos vain osataan ottaa vastaa. Antaudu, anna kaikkesi hänelle, sitä miehet tarvitsee. Voimakasta naista.

Hyvin tavallinen kuvio. Tuollaiseksi arki ajautuu helposti ajan mittaan. Lähes huomaamatta, kunnes yhtenä päivänä huomataan että se on tuollaista.
Seuraavaksi mies alkaa ehkä käydä kapakassa ja juopotella. Siitä seuraa lisää huutoa ja erimielisyyksiä.
Miksi sinä joustat ja hierot sovintoa? Jos mies ei pyydä anteeksi, anna tilanteen jäädä siihen. Sinäkö lopulta yksin pidät teidän elämää pystyssä? Älä suostu siihen.
Ihmisiä ehkä yksinkertaisesti ole tehty tuollaiseen elämään. Koko meidän kulttuuri, ydinperhesysteemi ja odotukset ovat ehkä aivan vääriä. Ihmiset alkavat usein suorittaa sitä kaavaa ilman että koskaan miettivät yhtään, mitä he oikeasti haluavat, ja ulkopuoliset yleiset odotukset pyrkivät muokkaamaan elämää.
Perhe ja lapset eivät ole kaikkia varten. Jokaisen pitäisi kysyä ajoissa itseltään, millaisen elämän haluaa eikä vain elää virran mukana niin kuin "kuuluu". Silloin ei ole lapsia ja puolisoa, jotka joutuvat kärsimään siitä.
Ainakaan "lasten takia" ei kannata jatkaa. Jos ilmapiiri on huono, he kärsivät siitä eniten ja parasta mitä voitte tehdä, äkkiä pois siitä.
Miehellä on jäänyt väärä vaihde päälle. Hänen pitäisi tajuta tilanteensa, mennä itseensä ja pohtia asioita. Hänellä on kuitenkin asiat lopujen lopuksi hyvin, valittaa siis ihan turhasta. Hemmotellun kakaran syndrooma, keski-iän kriisi "tässäkö se kaikki vain olikin, mihin se elämä meni?" Moni tajuaa vasta sitten, mitä oli, jos sen menettää.

Kuulostaa ihan mun kaverin perheeltä. Tapasin kaverini jokunen vuosi sitten perheineen, kun olivat lomareissulla. Heillä oli tuolloin vielä 2 lasta. Ainoa joka tuosta porukasta käyttäytyi huonosti, oli se mies! Jatkuvasti räyhäsi (vaikka minäkin, hälle melko vieras ihminen olin läsnä) asiasta kuin asiasta lapsille, kielsi näitä höpöttämästä ja ainoa murhe tuntui olevan se, ettei kyseisessä ruokapaikassa, jossa kävimme, ollut A-oikeuksia... Siinä oli pikkusen vaikeaa jutellakaan kaverin kanssa, kun mies rähjää siinä koko ajan. Todella epämukava tapaaminen...vaikka kaveria oli muuten kiva nähdä. Kun sitä miestä ei vaan olisi ollut mukana...

Voi kun oliskin hoksannut, että olisin keksinyt lähikaupasta käydä hakemassa miehelle "mäyriksen", josko sitten olis asettunut ja lapsetkin olisi saaneet höpötellä keskenään rauhassa. Eniten suretti pojan puolesta, johon mies suhtautui jotenkin erityisen halveksuen, omaan poikaansa... Nykyisellään heillä on kolmaskin lapsi! En käsitä miksi hommata kolmatta kun ne kaksikin tuntui olevan miehelle jo ylivoimaista huolehtia asiallisesti.

Kuulostaa jotenkin niin tutulta...Onko mies aina ollut tuollainen,vai koska alkanut?? Ymmärräthän,ettei sinun tarvii ottaa henk.kohtaisesti haukkuja.Miehesi on sairas ja sairaan jutut...Olis hyvä kirjoitella näistä asioista privana,kuin täällä tämän enempää..Ihminen,joka ei laita tikkua ristiin perheensä,parisuhteensa eteen,mut kehtaa valittaa...nii jokainen voi vetää siitä johtopäätökset... Mä en kattelis tollasta tilannetta yhtään. Ja siksi vuosia sitten muutin pois yht.katon alta ja heti suhde parani siedettäväksi ja paremmat puolet pääs ukosta enemmän esiin,kuin myös minusta :)

Laita ukko ulkoruokintaan,siitä se tokenee.

Onko miehelläsi ongelmia töissä tai muualla? Keskusteleminen varmasti auttaa.. jos ei muuten niin miksi siedät tuollaista kohtelua? Varmaan sitten viimeistään tajuaa mitä on tehnyt kun lähdet pois?

"...pohjimmiltaan ihana ja rakastettava mies", siltä ei kirjoituksesi perusteella oikein vaikuttanut...
Ehkä hän on joskus rakastanut sinua, nyt jotain toista. Tosiasiat pitää hyväksyä.
Kumpi teistä uhkailee erolla, luultavasti miehesi? Sinä haluaisit elää loppuelämäsi perhehelvetissä, ettei perhe vain hajoa? Oletko ihan terve?

Miten lapset kokevat tilanteen? Oletko ajatellut, miten paljon he ymmärtävät ja kärsivät vanhempien huonoista väleistä? Lapset kuulevat päivittäin teidän tasa-arvoista "keskusteluanne", onko se hyvä elämän malli kasvavalle lapselle?
Voit miettiä ihan itse.

Valitettavasti naisten käsitys omasta seksuaalisuudesta, sekä sen aiheuttamat hormonaaliset muutokset vaihdevuosineen, pms oireineen, sekä alkoholi ovat sekoittaneet monen naisen ylä- ja alapään.

Kissimirristä tiikeriksi kerran kuukaudessa amerikkalaisen tutkimuksen mukaan naisen kuukautiskierrolla on suora yhteys naisten aivoihin.
Tutkimuksessa naisten aivoja on skannattu ennen, sekä jälkeen kuukautisten.

Lue lisää tutkimuksesta.

http://veteraaniurheilija.blogspot.fi/2005/10/kissimirrist-tiikeriksi-kerran.html
----------

Kauanko sitä on kestänyt ja kauanko ukkosi on sinun oikkuja joutunut kestämään.

Minullakin on päällä vi tu tus ja kohdistan sen lähimmäisiin tahtomattakin, kun en saa ääntäni kuuluviin päättäjiin ja heidän herraskaiseen elämään.

Vaimollakin on välillä näitä oireita, mutta ne ovat henkilökohtaisempia kuin minun, jotka on "suunattu" yhteiskuntaa kohtaan, ei perheeseen.

Et kerro mitään siitä millainen suhde miehelläsi on työhönsä? Aiheuttavatko työn vaatimukset stressiä, jonka mies siirtää kotiin? Onko teillä mahdollisesti paljon velkaa? Mikä ylipäätään on taloudellinen tilanteenne? Entä miehesi fyysinen terveys? Mikä vain voi kiristää miehesi hermoja. Joka paikassa kaupungilla sen huomaa, että ihmisillä on pinna tosi tiukalla. Henkilökunta on vähennetty minimiin jokisella työpaikalla ja jäljellejääneiden selkänahasta otetaan kaikki irti. Herkemmät kestää huonommin tilanteen ja paksunahkaisemmat pärjäävät paremmin.

Raahaa pariterapiaan.

NIINKÖ

Miehelläsi on selvät kaksisuuntaisen mielialahäiriön, tai epävakaan persoonallisuushäiriön oireet. Lääkäriin ja nopeasti!

Miehelläsi on ilmiselvät masennuksen, Kaksisuuntaisen mielilalahäiriön, tai epävakaan persoonallisuushäiriön oireet. Äkkiä lekuriin!

Hei,tilanne kuulostaa tosi tutulle!
Olen nainen joka oli parisuhteessa se ärtynyt ja kiukutteleva osapuoli.
Syy oli epäluottamus joka oli todellista ja vanhat riidat, kaunat suhteessa joita ei oltu saatu selvitettyä.Olin tyytymätön suhteeseen mutta en pystynyt erotakkaan koska kumppanissa oli paljon hyvää.Joka aamu kun heräsin uuteen päivään, niin olin jo valmiiksi ärtynyt ja masenti mielettömästi kun asiat eivät olleet suhteessa kunnossa.
Lopulta rakastuin toiseen mieheen ja ongelmat jäivät...hyvä niin.Nyt ei kiukuta!

Terve!! Lähestyn asiaa omalta puolelta koska olin/olen samantyylinen kuin miehesi eli ilman mitään ennakkoa saatan alkaa huutaa ja vittuilee ja missä vain! ! Toki minä haudon niitä mielessäni jo pitempään ja sitten pienikin väärä liike tai sana niin alkaa napina!! En ole parantunut vieläkään, koita yllyttää miehesi harrastamaan jotain vaikka alkaa tekee kävelylenkkejä tai uimaan tms! Veikkaan turhatuneisuutta ja sitä kun elämä on samaa kaavaa koko ajan eikä sitä poista viina tai lomamatka vaan säännöllinen itsensä tyhjäys jonkin harrastuksen myötä! En voi vannoa että tämäkää toimii mutta saattaa lieventää kun mened salille ja alkaa tulee tuloksia! Veljeni alkoi harrastaa juoksua 42v ilman mitään harrastuspohjaa ja oli samanlainen juntti kuin minä mutta nykyään purkaa vitutuksensa ulkoilemalla! Jos miehelläsi on ystäviä niin puhu Salaa heille että saisi kaverin harrastamaa ainakin aluksi!! Miehesi välittää teistä varmasti!!

Olkoon sitten masentunut tai mitä tahansa, tuolla lailla ei toista kohtaan käyttäydytä! Vakavan keskustelun paikka. Jos ei ole tähän mennessä elämässään oppinut olemaan ihmisiksi toisten kanssa, sen opettaminen jää sinulle - jos siis haluat tähän kasvatustyöhön ryhtyä. Minä en ryhtyisi. Sanoisin yhden kerran, miten pitää olla ja mikä ei ole sallittua. Jos ei puhetta ymmärrä, ulkoruokintaan. Miettiköön sitten itse tykönänsä, aikuinen ihminen.

No, kokemuksella...seksi sujuu mutta perhe-eläämä ei maistu? Kuvioissa on rakastajatar tai kyseessä on kertapetturin morkkis.

Käytös osoittaa jonkinlaista tyytymättömyyttä ja 'opittua/totuttua' käytöstä. Jos tavallaan annat hänelle 'luvan' räyhätä jatkuvasti, niin sitähän hän tekee.
Asiasta jankkaaminen ei välttämättä auta.
Itse aloin kommentoida miehelleni hieman 'nasevasti' mutta tavallisella äänellä takaisin. En vi***le mutta aloin puhua 'räyhäjäisestä' ja jos telkassa vaikka räksytti koira niin totesin humoristisesti 'että tuohan on kuin sinä' =).
Pisti mieheni pasmat vähän sekaisin kun ikäänkuin jollain tavalla 'pistin vastaan' ja räyhääminen on jonkinverran rauhoittunut.

Miehelläni on paineita; talous ja nyt työpaineita ja ne kyllä purkautuu aina räyhäämällä. Samoin kotikasvatus on sellainen että anoppi ilmaisee kaikki tunteensa huutamalla ja räyhäämällä. Kyse voi olla mallioppimisesta lapsuudessa, mutta toisaalta miehelläsi voi olla ns. 'frontaalipsyyke'.

Huumorin keinoilla olen saanut räyhäämistä vähemmälle, joskaan en kokonaan loppumaan. Mutta totuus on että en usko että mies koskaan täysin pääsee 'tavoistaan', koska toista ei voi muuttaa. Mutta mieheni jopa tunnusti ihmetelleensä itsekin, miksi aina räyhää kaikkeen. Sanoi sitten että työkaveri oli töissä ihmetellyt samaa. Joten kyllä kyseessä on ihan työpaineet jne.
Naiset usein höpäjävät esim. ystävilleen tunteensa jne. Miehillä näitä keinoja on vähemmän, joten joillakin tunteet sitten tulevat 'ulos' patoutuneella 'raivolla' ja rähjäämisellä.
Jännää oli myös se, että kun puhun miehelleni jotakin tai kysyn vaikka parisuhteemme tilasta, hän aina sanoo että valitan. Eli jostain syystä mieheni kuulee tavallisenkin puheeni ajottain vain pelkkänä valittamisena. Vaikkei siitä tosiaaan ole kysymys!!! Eli tässäkin on se ongelma, että tulee kommunikaatio- ja ymmärysongelmia.

Voimia ja jaksamista aloittajalle!! Jollei vaikka yhteinen loma tai muu palauta suhdetta paremmalle tolalle ja sinusta tuntuu ettet enää jaksa, niin silloin suosittelen eroamaan. Voi olla ettei se räyhääminen ihan kokonaan jää koskaan pois, mutta tosiaan sitä voi lievittää ja lieventää, esim. itsellä huumorin avulla.

Suosittelen sinulle kääntymistä ammatti-ihmisen puoleen, josta saisit ainakin keskusteluapua ja ulkopuolisen näkökulman asioihin. En tarkoita että olisit henkisesti 'epävakaa' tms. vaan ihan sillä, että se helpottaisi sinua ja ajatuksiasi ja oloasi.

Ulkoruokintaan äijä, ellei suostu hakemaan ammattiapua.

Sinä olet kasvattanut? Mikäpä on miehen osuus lasten kasvatukseen?

Voi kuulostaa masennukselta....?

Olen samanlaisessa tilanteessa ja kaiken lisäksi sama kuvio toistuu parin vuoden välein. Olemme olleet yhdessä 20 vuotta. 2009 vuonna päätin vakaasti jättää mieheni koska hän aivan totaalisesti unohti minut ja lapset ja meidän tarpeet. Saattoi tulla kotiin vasta kello 23 ja kun ihmettelin että miksi ei vastaa edes puhelimeen sillä olimme huolissamme että missä isä kun työpäivä loppuu 16 niin vastaus oli että mitä minä oikein kyttään, hänellä oli bisneksiä. Laiminlyö kaikki perheeseen ja kotiin liittyvät työt ja on ärtynyt ja vihainen kaiken aikaa, vaatimus ajasta perheelle oli hänestä sietämätön. Olin tehnyt huonoa ruokaa, tämän hän toteaa yöllä ja sanoo että koska aavisti sen niin söi ulkona...
Yht' äkkiä hän muuttui ja oli niin herttainen että ja vaikka anteeksi ei pyytänyt koskaan niin vakuutti että hän tulee korvaamaan kaiken.
Pari vuotta meni hyvin, nyt olen taas samojen ongelmien parissa. Tekee vain vaivoin ja vaatimuksesta jotain perheen ja kodin eteen ja siitäkin pitäisi olla niin helvetin kiitollinen. Ei suostu tapaamaan minun sukulaisia ollenkaan, minun pitäisi sitten kertoa tekosyitä eteenpäin mutta sukulaisten apua otetaan avosylin vastaan. Esim. Isovanhemmat ilivat lapsen vahtina ja hän soittaa kotiin töistä(vain siitä syystä että näyttäisi hyvältä vanhemmilleni muuten ei soita koskaan) ja kun kuulee että asiat mallillaan niin hän sanoi että meneekin sitten suoraan kuntosalille... Siis aina ensimmäisenä hän itse ja omat tarpeet, tilanne päättyi näpäytykseen koska isovanhemmille se ei sopinutkaan, eipä hän ollut edes tajunnut kysyä!

Sillä on toinen nainen. Merkit viittaavat siihen, tekee sinusta "syyllistä" pettämiselleen. Ota ero ja äkkiä, muuten sinulta on viety viimeisetkin oman arvon tunnon rippeet ja niistä paraneminen kestää kauan. Lapsenne myös kärsivät ja heissäkin jälki tulee näkymään. Sinä pärjäät yksin lapsinesi aivan hyvin, ja huomaat sen ettei tarvitse "hiipiä", miettiä sanomisiaan, voit jättää tavaran "väärään paikkaan", eikä kukaan huuda sinulle, nimittele sinua jne.. Sinä et ymmärrä vielä missä mättää, mutta kauanko jaksat? Onko tätä kestänyt alle vuosi, vuosi, kaksi vai enemmän? Miksi sanon, että ota ero? On kokemusta, kuin omaa entistä elämääni olisin lukenut lisättynä vain se kuningas... Kuinka onnellinen olinkaan, kun pääsin omaan asuntoon lapseni kanssa, ei tarvinnut jännittää mitä tuleman piti, ei hiipiä pitkin nurkkia, ei kuunnella huoritteluita ja muita nimittelyitä jne... Elämäni on nyt onnellista

Siitä on tullut neiti. Älkää paapoko sitä ettei siitä kasva karvainen prinsessa.

Minäkin kuulin aikoinaan et olen muka huono äiti ja se oli syy, miksi mies ei halunnut enää lisää lapsia, kunnes paljastui, oli toinen nainen.

Täällä on sama juttu. Mies nalkuttaa kun viimestä päivää kaiken hereilläolo aikansa. Itse ei voi tehdä yhtään mitään minkään eteen, kitinä on uskomatonta.

Kymmenen vuotta "avio-onnea". Seksikään ei suju, kun ukosta ei siihen ole. Hänen osansa on kämppäkaveri tätänykyä. Minä menen ja tulen, kuten parhaakseni näen. Häipykööt, kun häipyy, ei kiinnosta enää.

Jokanen suomalaismies on karvanen prinsessa. Yäk!

Sen verran on jo tätä maailmanmenoa tullut seurattua, että me ihmiset ollaan mitä ollaan. Eipä siihen juurikaan mitkään neuvot ja sanomiset auta.

Hierokoon sovintoa se joka riidat aloittaa.
Toisesta löydetään aina niitä vikoja, muttei itsestä. Pahimmissa tapauksissa syytetään toista itse tehdyistä mokista ja huonomielisyydestä.
Se ihmetyttää suuresti, kuinka itsetehdyt virheet muuttuu yhtäkkiä toisen tekemiksi ... ja taas syytellään toista

Sillon kun tuntuu siltä ,että jonkun ihmisen kanssa ollessa ei saa enään "happea" niin on aika antaa kalossinkuva persuuksille ja kohti uusia seikkailuja ,meillä on vain yksi elämä ja sitä ei huonon ihmisen kanssa kannatte pilata on niitä muunkinlaisia olemassa

Kuulostaa ihan ex-mieheltäni. Itse jaksoin kuunnella muutaman vuoden ja yrittää kaikkea ja sitten totesin, että en pilaa enää eläämääni. Laitoin miehen kiertoon ja en ole katunut.

Miehesi on lääkärin tarpeessa, hän tarttis muutaman nappulan lääkkeeksi.

Miehet osallistuva nykyään lapsien kasvattamiseen! Naiset kokevat lapset nykyään lemmikeiksi joita koulutetaan, passataan, paijataan ym. Maailmalla ei tämmöistä kulttuuria tunneta isossa mittakaavassa. Maahanmuuttajat ovat aluksi ihmeissään suomalaisten asennoitumisesta lapsiin lemmikkeinä. Lapsien hankkiminen on outo käsite, koska muualla naiset saavat lapsia miesten toimesta.

Diagnoosini on miehenä seuraavanlainen, joko miehesi on tyytymätön Teidän parisuhdeseksiin tai sitten hänellä on mielenterveydellisiä ongelmia. Sinä itse Tiedät kumpi on oikea vastaus.

Miesten hoivaamisvietti on jotakin uuttaa suuntautumista. Ehkä miesten hoivaamisvietti on syntynyt koirista. Kadulla näkee paljon miehiä jotka yksin ulkoiluttavat koria.

Hei kaikille,

Ikävä tilanne teillä. Joitakin hyviä näkökantoja asiaan jo tullut. Tuo mitä nimimerkki Dino Rex kirjoitti kyvyttömyyden hallita omaa elämäänsä johtavan tuommoiseen äksyilyyn tuntuisi hyvinkin osuvalta. Mahdollinen masennus, epävakaa persoonallisuus tai muu mielenterveyden häiriö luultavasti myös taustalla.

Omassa elämässäni on jotain samankaltaista. Olen jonkinasteinen kontrollifriikki, asioiden on oltava jonkinlaisessa järjestyksessä ja hallinnassa. Ja kun on pieniä lapsia, niin tavarat eivät ole aina siellä missä pitäisi ja sotkua riittää. Fyysinen epäjärjestys kuin myös epämääräisyydet aikatauluissa tai niiden pitämättömyys yhdistettynä väsymykseen saattavat laukaista minussa raivokohtauksen.

Minulla on diagnosoitu epävakaa persoonallisuus, masennus ja ahdistus ja vähän kaikkea. Sain juuri työkyvttömyyspaperit. Työn luomat paineet olivat kertakaikkiaan ylivoimaiset.

Perheeni onneksi näitä raivokohtauksia tulee suht harvakseltaan. Aloittajan tilanteeseen nähden osallistun myös perhe-elämään ja kannan vastuuta asioiden hoitumisesta ja vaimoni saa myös vapaa-aikaa.

Voisin hyvinkin kuvitella, että aloittajan puolisolla voi työelämä viedä kaikki voimat. Asiaa olisi hyvä selvitellä ammattilaisten avulla. Siitä olisi aloitettava. Myös aiemmin tulleet ohjeet yhteisestä ajasta ilman lapsia ja jostain mielekkäästä harrasteesta miehelle olisi järkeviä.

Ensimmäiseksi aloittajan tulisi hakeutua puhumaan omasta väsymyksestään ammattilaiselle työterveyshuoltoon tai mielenterveystoimistoon. Sitä kautta asiat saattaisivat lähteä purkautumaan.

Voimia aloittajalle ja kaikille jotka ovat täällä kertoneen omista tilanteistaan!

kirjoitti
Seppä Ilmarinen

Käytän miehiä joskus hyväkseni, mutta kiinteistöihini en heitä päästä pesiytymään ja sohville piereskelemään. Näin päätin tehdä ollessani naimisissa ja tulin kotiin isosta leikkauksesta ja olin tuskin tolpillani äijän kitistessä" Jääkaapissa ei ole edes ruokaa" . Hetkeäkään en ole päätöstäni katunut.

Selkeät masennuksen oireet kyllä.. Vai sitten tunne ettei ole elänyt tarpeeksi ennen perheen perustamista..? On meinaan yleistä, varsinkin jos on sinkkukavereita jotka matkustelee ja ite koskaan elänyt täysillä..

Aloittajan ja niin monen muunkin tunteet jaan, minäkin. Toistakymmentä vuotta olen miettinyt näitä juttuja. Mies on periaatteessa ihan hyvä, tekee ja touhuaa, sanoo olevansa sosiaalinen, ehkä onkin ja osaa käyttäytymissäännöt. Rakastaakin, olettaisin ainakin ja seksi on hyvää. MUTTA saa mökötyskohtauksia ja puhumattomuuskohtauksia täysin äkkiarvaamatta. Pudottaa parisuhteen toisen osapuolen kesken hyvänolontunteen kuin enon veneestä. Syy on kuulemma väärin tehdyissä lumitöissä, väärään paikkaan jätetyissä tavaroissa, lasten väärässä kasvatuksessa ja ties missä. Muutenkaan mies (kohta 60v ) ei tahdo kestää lasten läsnäoloa. Väittää ettei ymmärtänyt olevansa 60v kun lapset on murkkuikäisiä. Siis minun vika, miehen mielestä.
Luulen että pohjimmiltaan syy on heikossa itsetunnossa. Ehkä mies on persoonaltaan epävarma ja kokee ettei pysty hallitsemaan omaa elämäänsä. On saattanut saada jo kotoa hieman vähättelevän kasvatuksen ja jatkaa sitä tiedostamattaan. Tilannetta ei varmasti helpota parisuhde vahvan, kaikkeen pystyvän ja rajattomiin repeävän naisen kanssa. Tähän kun lisätään vielä vanhenevan miehen testosteronivaje niin avot.
Kuulun niihin ihmisiin jotka tahdon sanoessaan tarkoittivat mitä sanoivat. En haluaisi erota mutta mies on nyt sitä mieltä että koska minä ja lapset ollaan hänelle kuitenkin kaikki kaikessa niin hän haluaa erota, ihan vain meidän takia.
En tiedä itkeäkö vai nauraa.
Voimia teille kaikille parisuhteeseen.

Pohjimmiltaan rakastettava mies? Siis solvaa ja haukkuu ja on rakastettava? Herää nainen!

Lepytät miestäsi vaikka hän juonittelee kuin lapsi. Lopeta ensin mielisteleminen ja lepytteleminen. Sano sitten selkeästi että ellei hän ala ottaa vastuuta perhe-elämästä, on ero tulossa.

Minun neuvoni olisi että jättäisit miehesi. Olet nyt miehesi kaatopaikka ja lattiamatto. Olet mielestäni myös tyhmä (anteeksi) kun siedät haukkumista. Miten teillä voi seksi sujua jos mies solvaa. Miten ihmeessä pystyt rakastamaan ja "antamaan" solvaavalle lapselliselle miehelle.

Jos puolustelet miestäsi että hän on rakastaa, niin puolusteletko vain sitä omaa laskuuttasi erota? Pitää väen väkisin löytää mielestään joku hyvä puoli, että saa "oikeututuksen" jatkaa huonoa liittoa. Millaisen miehen mallin lapsesi saavat?

Olen ollut samassa veneessä joskus. Mutta en enää. Elämäni paras päätös oli jättää mies. Siitä on 30 vuotta aikaa.

Aivan selvä juttu, kyseisellä miehellä on jokin tärkeämi kiinnostuksen kohde kuin vaimo ja lapset meneillään.

Ihmisille pitää lapsesta alkaen opettaa ettei ihmiset ole itsetiedostavia ja tämä antaa älylle (kolutettu tekoäly) paljon paremmat edellytykset kehittyä ja ymmärtää. Äly on kyllä itsetiedostavava ulkopuolisen toimesta esim. ymmärtää lukemaansa (terminologi). Tietokoneellista älyä on kehitetty itsetiedostavaksi toisin kuin ihmisten. Ihmisten tiedostamattomuutta on enemmänkin pyritty köyttämään hyväksi.

Jätä mies, mutta pidä ihmisenä. Ihmisenä henkilöstä ei ole mitään vikaa, mutta miehenä henkilö tuottaa ongelmia.

Mikä saa ta na teitä vaivaa ? Olemme ihmisiä kaikki täällä haarojen välityksistä huolimatta. Eikö meidä pitäisi pitää yhtä, eikä hyökätä toisiemme kimpuun/arvostella ja haukkua ?

Kirjoituksesi oli kuin suoraan minun elämästäni. Minä vaan en enää kestänyt tilannetta, sillä pieni lapsemme kärsi. Hänen vuokseen tein päätöksen ja lähdin. Kahdesta pahasta piti valita se pienempi ja ero oli silloin se "parempi" paha. Kaikenlaista kuvailemaasi tapahtui. Mies katui avoimesti lapsen tekemistä ääneen lapsen kuullen ja se oli viimeinen niitti. Ei sellaista tarvitse pienen viattoman kuulla.

Avauduin aikoinaan täällä suomi24-palstoillakin elämästämme. Etsin apua, tarjosin apua, soittelin perheneuvolat sun muut. Mies ei apua huolinut. Olin uhannut erolla jo aiemminkin. Sitten kun sen uhkaukseni toteutin alkoi miehellä aivot raksuttaa sen verran, että haki lääkityksen. En ole kyllä huomannut kovin suurta apua siitä enkä ole varma diagnoosin oikeellisuudestakaan. Olemme edelleen lähes päivittäin tekemisissä jo lapsemmekin takia, mutta yhteenpaluun mahdollisuutta pohdiskelen mielessäni yhä. Parisuhteemme oli niin kriisissä että ero rauhoitti tilanteen. Nyt katselemme mahdollisuuksiamme erillään asuen. Tämä toimii nyt näin parhaiten. Lapsella on yksi turvallinen koti, jossa isä käy vierailemassa. Kuulostaa varmaan ihan kamalalta, mutta meidän tilanteessa tämä oli ainut oikea ratkaisu. Se vaan jäi yksin minun kontolleni tehdä se.

Toivottavasti saat miehesi hakemaan apua ajoissa.

Kiitos asiallisista ja myös asiattomista kommenteista. Olen tullut siihen tulokseen, että annan nyt kaiken olla vähän aikaa. En saa mieheeni kontaktia, puhuminen menee kuuroille korville tai yleensä selälle. Olen aivan poikki. Keskityn nyt vain omiin asioihini ja lapsiin, koitamme puuhailla ja käydä kylässä ym. jotta ei tarvitse katsoa kyrp*****ttä naamaa koko aikaa. Ja lastenkaan ei tarvitse kuunnella jatkuvaa mollaamista.

Miksikö aion jatkaa, enkä pakkaa kamoja ja lähde? Koska uskon, että taustalla on jotain sellaista, jonka purkaminen vie aikaa. Haluan olla lähellä miestäni, kun hän jonakin päivänä uskaltaa ja haluaa avautua, en halua uskoa että kaikki nämä vuodet ovat hukkaan heitettyjä ja romuttuvat tällä tavalla. Ja mikäli ero jossakin vaiheessa tulee, haluan tälle kaikelle jonkinlaisen selityksen. En kuitenkaan usko, että meistä kumpikaan on pohjimmiltaan niin paha ihminen, etteikö jotakin selitystä tälle löytyisi.