Pyhityksestä
Synnin ja sovintoveren oravanpyörästä päästään pois jos pyhityksen ottaa tosissaan, mutta voimme jäädä myös pyhityksen oravanpyörään niin ettei sekään johda mihinkään.
Kuvaan tätä kuljettamalla Jumalan tekemää pyhitystä ja lihan pyhitystä rinnakkain. Kun kerron uudesta ihmisestä, Kristus meissä, niin käytän sanaa Jumalan lapsi, ja silloin kun kuvaan vanhaa ihmistä, lihaamme niin käytän sanaa perk.leen lapsi.
”Kuolettakaa lihan työt Hengen avulla.”
Synti, sairaus, kipu, puute, ongelmat yms. ovat vihollisen aikaansaannosta, ja Jeesus tuli vapauttamaan meidät kaikesta mitä vihollinen on saanut aikaan. ”Jeesus teki tyhjäksi kaikki perk.leen teot.
Jumalan ja perk.leen lapsella on kuitenkin täysin eri päämäärä kun lähdemme pyhitystielle (erottautumaan Jumalalle.) Jumalan lapsi tavoittelee aina Jumalan tahtoa ja perk.leen lapsi oman lihansa pönkittämistä.
Synti :
Jumalan lapsi tavoittelee puhtautta voidakseen kantaa Jumalan kirkkautta niin että astianmakua tulisi mahdollisimman vähän. Perk.leen lapsi tavoittelee asemaa tai virkaa saadakseen sillä voimaa toisten manipulointiin.
Sairaus:
Jumalan lapsi tavoittelee terveyttä, ettei olisi toisille kuormaksi ja voisi antaa ruumiinsa Jumalalle uhriksi. Perk.leen lapsi tavoittelee terveyttä saadakseen jatkaa omissa himoissa ja tavoitteissa.
Puute:
Jumalan lapsi tavoittelee Jumalan huolenpitoa voidakseen itse antaa tarvitseville, ja pitääkseen kunnia-asiana sen ettei Jumalan lapsen tarvitse kerjätä.
Perk.leen lapsi tavoittelee huolenpitoa turvatakseen rahalla, tavaralla ja omaisuudella elämänsä.
Lihan pyhitys johtaa aina epäjumalan kumartamiseen ja orjuuteen, mutta Jumalan pyhitys Jumalan kumartamiseen ja vapauteen.
Synnin ja sovintoveren oravanpyörästä päästään pois jos pyhityksen ottaa tosissaan, mutta voimme jäädä myös pyhityksen oravanpyörään niin ettei sekään johda mihinkään.
Kuvaan tätä kuljettamalla Jumalan tekemää pyhitystä ja lihan pyhitystä rinnakkain. Kun kerron uudesta ihmisestä, Kristus meissä, niin käytän sanaa Jumalan lapsi, ja silloin kun kuvaan vanhaa ihmistä, lihaamme niin käytän sanaa perk.leen lapsi.
”Kuolettakaa lihan työt Hengen avulla.”
Synti, sairaus, kipu, puute, ongelmat yms. ovat vihollisen aikaansaannosta, ja Jeesus tuli vapauttamaan meidät kaikesta mitä vihollinen on saanut aikaan. ”Jeesus teki tyhjäksi kaikki perk.leen teot.
Jumalan ja perk.leen lapsella on kuitenkin täysin eri päämäärä kun lähdemme pyhitystielle (erottautumaan Jumalalle.) Jumalan lapsi tavoittelee aina Jumalan tahtoa ja perk.leen lapsi oman lihansa pönkittämistä.
Synti :
Jumalan lapsi tavoittelee puhtautta voidakseen kantaa Jumalan kirkkautta niin että astianmakua tulisi mahdollisimman vähän. Perk.leen lapsi tavoittelee asemaa tai virkaa saadakseen sillä voimaa toisten manipulointiin.
Sairaus:
Jumalan lapsi tavoittelee terveyttä, ettei olisi toisille kuormaksi ja voisi antaa ruumiinsa Jumalalle uhriksi. Perk.leen lapsi tavoittelee terveyttä saadakseen jatkaa omissa himoissa ja tavoitteissa.
Puute:
Jumalan lapsi tavoittelee Jumalan huolenpitoa voidakseen itse antaa tarvitseville, ja pitääkseen kunnia-asiana sen ettei Jumalan lapsen tarvitse kerjätä.
Perk.leen lapsi tavoittelee huolenpitoa turvatakseen rahalla, tavaralla ja omaisuudella elämänsä.
Lihan pyhitys johtaa aina epäjumalan kumartamiseen ja orjuuteen, mutta Jumalan pyhitys Jumalan kumartamiseen ja vapauteen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Pyhitys on JUmalan lahja Jeesuksessa Kristuksessa.
Jos pyhitys ei kelpaa Jumalan lahjana, siitä seuraa tuo itsepyhitys
ja itsevanhurskaus jossa itseensä kääntynyt tesa reppana hortoilee
Miten tesa selität tämän: "Hän on yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt TÄYDELLISEKSI ne jotka PYHITETÄÄN"? Minulle tuli ristiriitaisia ajatuksia tuosta avauksestasi.
Miten tesa selität tämän: "Hän on yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt TÄYDELLISEKSI ne jotka PYHITETÄÄN"? kirj muttis.
Pyhityksessä Jumalan lapsi (uusi ihminen, Kristus meissä kasvaa) ja se on täydellinen. Samaan aikaan perk.leen lapsi (vanha ihminen) vähenee saman verran.
Aina kun jämähdämme paikalleen, niin ettei se johda mihinkään on joku mennyt pieleen. Jos täydellistä ei synny, niin silloin olemme pyhittämässä lihaamme.
Onko täällä niitä perkeleen lapsia. Osoita sormellasi jos on. Onko täällä Jumalan lapsia osoita sormellasi jos on. Tuntuu siltä, että nyt tesa olet ajatuksissasi mennyt liian pitkälle arvostellessasi lähimmäistäsi. Toivon, ettet joutuisi vaikeuksiin sanojesi kanssa.
Su, molemmat löytyy meistä itsestämme. se osa mikä on uudestisyntynyt ja mennyt ahtaasta portista on Jumalan lapsi (Kristus meissä), tämä ei enää tee syntiä, eikä kykenekkään tekemään. Näet myös sen osan joka tekee vielä syntiä, se on perk.leen lapsi, lihamme joka sotii kaikessa Jumalan tahtoa vastaan.
Näet myös sen osan joka tekee vielä syntiä, se on perk.leen lapsi, lihamme joka sotii kaikessa Jumalan tahtoa vastaan.
-tesa
Mikä sitten on tuo raamatun sana: Yhdellä ainoalla uhrilla tehdään täydelliseksi ne, jotka pyhitetään, jos ajattelet, että vaikka viikon päästä uskoon tullut kuolee tästä elämästä, eikä ole ehtinyt pyhittäytymään ja lihaansa kuolettamaan kokonaan?
Ajattelen ja uskon, että sinulla voi olla hyvin pinnallinen syntikäsitys, koska syntinen liha ei tule itsemme kuolettamisella yhtään pyhemmäksi.
Pyhä Henki pyhittää ja Kristususkossa oleva on kokonaan pyhä ja puhdas Kristuksen tähden, ei omassa itsessään. Sama palkka oli silläkin, joka tuli Tarhurille töihin, hän sai denarin, niinkuin nekin, jotka olivat koko päivän olleet Tarhurin töissä. Mikä tässä nyt ei avaudu?
Huomaatko itse vastaat kysymykseesi, "Yhdellä ainoalla uhrilla tehdään täydelliseksi ne, jotka pyhitetään". Kristus meissä on täydellinen ja se pelastuu.
Se joka on vähän aikaa ollut uskossa, saa saman palkan pelastumisen, mutta toisella sitä on enemmän kuin toisella. "Toinen tähti on toista kirkkaampi".
Siinä raamatun paikassa sanotaan että denari, yksi denari, kullekin, riippumatta työajan pituudesta. Yksi denari on yksi denari.
Lue myös toinen kohta, jossa yhdelle annettiin yksi, toiselle 2 ja kolmannelle 5.
2 ja 5 tuplasivat rahan ja se jolla oli 1 otettiin sekin pois.
Jatkan.
Voimme kestää sen jos jäämme palkkaame vaille, mutta se joka hautasi ainoan leiviskänsä, menetti senkin mitä hänellä oli.
Vielä taivaan portilta lähtee tie helv.ttiin. Siksi on kilvoiteltava loppuun asti.
Lue myös toinen kohta, jossa yhdelle annettiin yksi, toiselle 2 ja kolmannelle 5.
2 ja 5 tuplasivat rahan ja se jolla oli 1 otettiin sekin pois. -tesa
Se yksi leiviskä on uskon lahja ja kun hän meni ja kaivoi sen maahan, se ei tuottanut yhtään hedelmää.
>Se yksi leiviskä on uskon lahja ja kun hän meni ja kaivoi sen maahan, se ei tuottanut yhtään hedelmää. kirj. laihalammas<
Tämä on helposti ymmärrettävä kuva. Jos hautaamme uskomme, piilotamme niin ettei se missään näy, ei ajatuksissa, sanoissa tai teiossa, niin silloin myös meidät haudataan.
"NIIN KUIN" löytyy monesta kohdasta raamattua, ja isämeidän rukouksestakin 2 kertaa. "Tapahtukoon Sinun tahtosi myös maanpäällä NIIN KUIN taivaassa."
"Anna meille syntimme anteeksi NIIN KUIN mekin anteeksi annamme niille jotka meitä vastaan ovat rikkoneet.
Tämä lainalaisuus kulkee läpi raamatun.
tesa! Heh, nyt se aikamiesten sanonta käy sinuunkin koska tunnusta osuutesi syntiin, eli ole kokoperkele!
Su, ymmärrän sanontanne kokoperkele, mutta meissä on myös Jumalan lapsen osuus, joka on täydellisen pyhä. Toisissa sitä on enemmän ja toisissa vähemmän, mutta jokainen saamme antaa Kristukselle tilaa niin paljon kun haluamme.
Pyhitys on vapaaehtoista ja Jumala on luvannut antaa jos pyydämme.
"1 kor 9:26 Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan. 27 Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun."
Valitettavasti tämä käännös on kääntänyt lihan sanaksi ruumis, joka on täysin eri asia. Mutta uskon että jokainen ymmärrätte että tässä puhutaan lihasta (vanhasta ihmisestä, perk.leen lapsesta).
Otin kohdan koska siinnä on hyvä kuvaus pyhityksestä, "pakotetaan tottelemaan".
Paavali kehoittaa myös riisumaan vanhan ihmisen päältään tekoinensa. Tämä tarkoittaa sitä että kaikesta voimastamme ja ymmärryksestämme huolehdimme ettei se nouse kengänpohjiamme korkeammalle.
Joka kerta kun vastustamme paholaista, niin Jumalan lapsi kasvaa ja saman verran perk.leen lapsi pienenee. Vastaavasti silloin kun ruokimme perk.leen lasta se vahvistuu ja kasvaa, ja lopulta voi käydä näin mistä Paavali varoittaa. "jottei itseäni lopulta hylättäisi,"
Lihamme ei peri taivasten valtakuntaa, vaan se jätetään (hylätään). "Kaksi miestä on samalla vuoteella, toinen otetaan ja toinen jätetään". Jumalan lapsi (Kristus meissä) otetaan ja vanha ihminen perk.leen lapsi jätetään (hylätään).
No nyt meni kyllä harakoille selitykset !
Kyllä se on kuule sillä tavalla että ne otetaan jotka ovat valmiit ja ne jätetään jotka sitä eivät ole.
tässä ei ole nyt kyse mistään vanhan ja uuden ihmisen leikkaamisesta.
Niin meni! tesa ei ymmärrä vielä, että tuo kohta kertoo seurakunnan ylösotosta! Siinä on kaksi eri ihmistä, joista toinen otetaan ja toinen jätetään!
Kirje hepralaisille 12
1. Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa,
2. silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.
3. Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.
4. Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan,
5. ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: "Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee;
6. sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa".
7. Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita?
8. Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia.
9. Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme?
10. Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään.
11. Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut.
12. Sentähden: "Ojentakaa hervonneet kätenne ja rauenneet polvenne";
13. ja: "tehkää polut suoriksi jaloillenne", ettei ontuvan jalka nyrjähtäisi, vaan ennemmin parantuisi.
14. Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;
15. ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, "ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä", ja monet sen kautta tule saastutetuiksi,
16. ja ettei kukaan olisi haureellinen tahi epäpyhä niinkuin Eesau, joka yhdestä ateriasta myi esikoisuutensa
jatkuu...
...jatkoa
Jaakobin kirje 1
1. Jaakob, Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen palvelija, lähettää tervehdyksen kahdelletoista hajalla asuvalle sukukunnalle.
2. Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin,
3. tietäen, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä.
4. Ja kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon, että te olisitte täydelliset ja eheät ettekä missään puuttuvaiset.
5. Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan.
6. Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee.
7. Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa,
8. kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään.
9. Alhainen veli kerskatkoon ylhäisyydestään,
10. mutta rikas alhaisuudestaan, sillä hän on katoava niinkuin ruohon kukka.
11. Aurinko nousee helteineen ja kuivaa ruohon, ja sen kukka varisee, ja sen muodon sulous häviää; niin on rikaskin lakastuva retkillänsä.
12. Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat!
13. Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa.
14. Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee;
15. kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman.
16. Älkää eksykö, rakkaat veljeni.
17. Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa.
18. Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.
19. Te tiedätte sen, rakkaat veljeni. Mutta olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan;
20. sillä miehen viha ei tee sitä, mikä on oikein Jumalan edessä.
21. Sentähden pankaa pois kaikki saastaisuus ja kaikkinainen pahuus ja ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi teidän sielunne pelastaa.
22. Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.
23. Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan;
24. hän katselee itseään, lähtee pois ja unhottaa heti, millainen hän oli.
25. Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään.
26. Jos joku luulee olevansa jumalanpalvelija, mutta ei hillitse kieltään, vaan pettää sydämensä, niin hänen jumalanpalveluksensa on turha.
27. Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.
Tämä on Jumalan sanaa ja täysin totta siis! -Ymmärrämmekö me täysin väärin tesan pyrkimysen selittää sitä, että uskoon tulleellakin on sota lihassaan vaikuttavaa syntiä vastaan?
Nyt ei puhuta pelastumisesta, vaan uskossa vaeltamisesta! Ei pisteiden keräämisestä, vaan kuuliaisuudesta! Ei lihan pyhittämisestä, vaan lihan himojen kuolettamisesta Hengellä, niin ettemme lihan himoja täytä. Ei paremmaksi ihmiseksi tulemisesta, vaan siitä, että Jeesus meissä saa kasvaa! Ei omasta pyhittäytymisestä vaan synnin siteistä vapautumisesta, että vaelluksemme olisi paremmin Herraa kirkastavaa.
Es.lest on niin haavoitettu seurakunta omavanhurskaiden väärien, muka pyhitystä osoittavien tekojen tekemisistä ja tekemättä jättämisistä ja niiden vaatimuksista, että tällainen puhe helposti ymmärretään väärin ja leimataan omavanhurskaaksi, jota tämä ei ole, vaan tämä on suoraan raamatun tekstiä!
Nyt ei puhuta pelastumisesta, vaan uskossa vaeltamisesta! Ei pisteiden keräämisestä, vaan kuuliaisuudesta! Ei lihan pyhittämisestä, vaan lihan himojen kuolettamisesta Hengellä, niin ettemme lihan himoja täytä. Ei paremmaksi ihmiseksi tulemisesta, vaan siitä, että Jeesus meissä saa kasvaa! Ei omasta pyhittäytymisestä vaan synnin siteistä vapautumisesta, että vaelluksemme olisi paremmin Herraa kirkastavaa" -Saara
Aamen. Kiitos tästä Jaakobista!
Jospa on niin, että tesa on tarkoittanutkin juuri tätä ja olen epäillyt hänen pyhittävän omaa lihaansa omin voimin.
Kiitos Muttis ja Saara, tähän en voi sanoa kuin iso AAMEN.
On se essuissa kovaa touhua juu. Raamattu puhuu totta ja kehoittaa meitä kilvoitukseen. Tesa aikaisemmissa viesteissään on selkeästi puhunut lihan pyhityksestä. Jos me alamme sotimaan omaa lihaa vastaan lakia lukemalla, mennään pieleen pahasti.
Pitää muistaa se, että vääntämällä ei tule kuin mätiä hedelmiä, vaikka ne hengellisenkin maailman silmissä loistaisivat kuin pohjantähti kuulaalla yötaivaalla. Voima lihan kuolettamiseen, niin että se on Jumalalle mieleen, ei tule mistään muusta kuin elämän puusta (tuttu sana seuroista ja totta). Silloin kun lähde on oikea ei ole lakia ja vaatimusta, vaan kaikki tapahtuu hyvästä rakkaudesta, Jumalan lasten vapaudessa. Silloin ei pääse myöskään liha luulemaan mitään itsestään. Kiitos ja kunnia siirtyy suoraan lahjan Antajalle.
Jos me kammioissa luemme lakia ja painamme itseämme sen alle luulotellun hengen voimalla, me olemme perkelleen lapset ja hedelmät on kauniin kuoren alta umpimädänneitä. Vapauteen Kristus meidät vapautti, että meillä Hänessä olisi rauha. Kristityllä on laki sydämessä ja kehoitukset löytyy Raamatusta myös. Mutta kun sitä EI omassa voimassa noudateta.
Herra, lisää meille uskoa, niin kaikki muu seuraa perässä. Jos uskoa olisi sinapin siemenen verran niin vuoret siirtyisi.
On vaarallista puhua neuvoista ja laeista ja pyhityksestä muistamatta omaa mitättömyyttä ja Jumalan kunniaa. Maasta me olemme tulleet! Kristitty on 200%, 100% syntinen ja 100% pyhä. Ei esim. 30/70. Tämän asian syvenevä ymmärtäminen on pyhitystä. Siinä ihminen kasvaa automaattisesti, ja rakkauden lain pakottamana Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. Jos alamme luulla, ettemme itse ole syntikasoja ja tomun tuhkaa Jumalan edessä, voip käyä köpelösti.
Maan matkamies, kannattaa lukea aikaisemmin kirjoittamani uudelleen, ja huomaat ettei sanomani ole yhtään muuttunut. Kun joku asia kalahtaa korvaan, niin luemme jo valmiiksi tuomitsemina tekstin loppuun.
"epäillyt"... aikamoinen understatement
Melkoiset tuomiot on täällä lentäneet.
Me ajamme samaa asiaa, niinkuin toistemme hengellisen tilan oikein ymmärrämme, meillä on siis Hengen yhteys, kiitos Herralle! :))) (puhun tässä nyt sinusta ja minusta)
Ymmärrämme toki molemmat mitä meidän lihamme sisältää: pelkästään syntiä ja tulee perimään kuoleman! Omin voimin emme päivääkään vaella uskossa, vaan Jeesus on uskon alkaja ja päättäjä!
Nyt minä puhunkin samoista asioista kuin Jaakob kirjeessään, niitäkin tekstejä raamatussa meidän tulee lukea ja käsitellä. Siitäkin huolimatta, että olemme niin kyllästyneitä noihin vääriin vaatimuksiin ja perinnäissääntöjen noudatamiskehoituksiin!
Ei niin, sanomasi ei ole muuttunut.
Synnin ja sovintoveren oravanpyörä?? Lääkkeenä "pyhitys"??
Se saarna rististä, jota saarnaamme, on hulluutta maailmalle. Te hullut palstalaiset, kuka teidät on vimmannut totuutta uskomasta! Vielä minä sanon, ehkä minä, taikka joku enkeli taivaasta tulisi teille muuta julistamaan, kuin te ottaneet olette, se olkoon kirottu! Se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, on ilman lakia julistettu. LAIN ja profeettain KAUTTA TODISTETTU!
Olen valmis anteeksi pyyntöön tesalta, heti kun saan ymmärryksen omasta oletetusta väärinymmärryksestäni. Niinkauan kun tesa tuo sovintoveren tilalle/rinnalle "parempia aineita", minä seison vastaan!
Kyllä, olet aivan oikeassa ja jotenkin kummasti ymmärrän täysin, mitä tarkoitat, saara. Jostain kumman syystä tesa tuntuu tarkoittavan eri asioita.
Johan hän tässä ketjussa todisti asiansa olevan sama kuin ennenkin. Mutta ollaan kuulolla, valmiina anteeksi pyyntöön!
Synnin ja sovintoveren oravanpyörä?? Lääkkeenä "pyhitys"??
Olen ollut molemmissa oravanpyörissä, myös pyhityksen oeavanpyörässä niin monta kertaa että tiedän kokemuksesta mistä puhun.
Käynyt näiden johdosta monta Jaakobin painia Jumalan kanssa. Kun elämässäni tulee asioita joiden kanssa joudun menemään uudelleen ja uudelleen Jumalan eteen, niin pyydän Jumalaa tekemään lopun siitä leikkimisestä.
Ei tästä maailmasta löydy niin kovakalloista, jota Herra ei pystyisi nöyryyttämään ja taivuttamaan Hänen tahtoonsa, varsinkaan jos itse sitä anoo Jumalalta.
Jos sinulta, tesa, otettaisiin nyt kaikki aiemmin listaamasi armolahjat pois, jaksaisitko uskoa olevasi Jumalan lapsi?
>Jos sinulta, tesa, otettaisiin nyt kaikki aiemmin listaamasi armolahjat pois, jaksaisitko uskoa olevasi Jumalan lapsi? kirj. maan m<
Minulla on kokemuksia tästäkin. Olin paininut pitkän painin Jumalan kanssa, joka päättyi siihen että minut nöyryytettiin perinpohjin. Loukkaannuin ja siitä alkoin kahden vuoden hiljaisuus. Uskoa en kadottanut, mutta olin sen ajan juuri siellä sovitusveren ja synnin oravanpyörässä.
Lopulta sain nöyrtyä ja antaa anteeksi, sain myös armolahjani takaisin.
5. Niin ahkeroitkaat kaikella vireydellä teidän uskonne avua osoittamaan, ja avussa tointa,
6. Ja toimessa kohtuullisuutta, ja kohtuullisuudessa kärsivällisyyttä, ja kärsivällisyydessä jumalisuutta,
7. Ja jumalisuudessa veljellistä rakkautta, ja veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta.
8. Sillä koska nämät täydellisesti teissä ovat, niin ei he teitä salli löydettää joutilaina eli hedelmättöminä meidän Herran Jesuksen Kristuksen tuntemisessa.
9. Mutta jolla ei näitä ole, hän on sokia, ja ei näe mitään kaukaa, ja on unohtanut itsensä olleen puhdistetun entisistä synneistänsä.
Eiköhän tämäkin merkitse jotakin.
Vihne, mitä mielestäsi tarkoittaa tässä kohdassa kohtuullisuutta? Tai saa toki muutkin vastata. "Ja toimessa kohtuullisuutta,"
Itse välillä mietin mitä uskaltaa kirjoittaa ettei heti mene korvat lukkoon. Jos Jumalakin heti läväyttäisi eteemme kaiken minkä hän tietää, niin pelästyisimme ja juoksisimme karkuun.
Toisaalta jos kirjoitan jotain mistä tiedän ettei kenenkään karvat nouse pystyyn, niin tunnen etten ole omalla paikallani. "Toinen kylvää, toinen kastelee ja Jumala antaa kasvun." Toki saan joskus myös kastella, mutta yleensä siinä kohdassa olen jo toisessa paikassa.
Otan vihneen paikan myös 33/38 käännöksestä:
5. niin pyrkikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä,
6. ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta,
7. jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta.
8. Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.
9. Jolla sitävastoin ei niitä ole, se on sokea, likinäköinen, on unhottanut puhdistuneensa entisistä synneistänsä.
Vihneen esilletuomassa sananpaikassa on niin paljon asiaa, että todella tuhtia tekstiä onkin! Siksi käsittelen hiukan vain lukuja 6 ja 7:
"ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä" - tässäpä meille, minulle etupäässä hyvä sananpaikka!
Olisi niin helppoa paiskia ja räiskiä kaikkia, jotka eivät minun mielestäni ole kasvaneet minun mittoihin uskon asioiden ymmärtämisessä, haukkua, panetella ja ajaa pois!!!
Mutta oikea neuvo on hillitä itsensä, johdatella rakkaudessa totuuden tuntemiseen, muistaen ettemme itsekään ole yhtään ansioituneempia, vaikka huomaisimmekin olevamme joissakin asioissa jotakin kirjoittajaa edellä ymmärryksessä!
Niin, tesa. Olen huomannut oikein hyvin, että mietit, mitä uskaltaisit kirjoittaa. Jos uskot sinulla olevan sanomia Herralta, niin ei pidä piilotella. Koeteltavaksi vaan ja valmiina korjaamaan käsityksiä, jos ne ei kestä koetusta. Ei ole mitään hyötyä taiteilla veitsen terällä.
Näin itsekkin ajattelen.
Kirjoitin aikanani täällä esat nimimerkillä, ja vaihdoin sen tesaksi juuri siksi koska halusin tosissani tarttua tähän.
"Ja toimessa kohtuullisuutta, ja kohtuullisuudessa kärsivällisyyttä,"
JOkainen valvovalla omalla tunnolla elävä tietää, ettei yksikään ihminen elä minuuttiakaan Jumalan tahdfon mukaan.
Jos Jeesuksen vanhurskaus ei kepaa, niin se on menoa takuuvarmasti.
Jokainen saa kilvoitella kotonaan, ja siinä ympäristössä jossa elää,
lähimmäiset tietää sitten henkilön todellisen kilvoittelun, kunka ahkera on rakentamaan sovitoa ja pyytämään toisia loukkaavia tekojaan anteeksi lähimmäisiltään..
Nettiin ei tarvitse kenenkään tulla höpöttämään tyhjästä pyhityksestään.
Kyllä minä vain kirjoitan myöskin pyhityksestä, josta raamattu puhuu, miellytti se sinua tai ei! Otan Jumalan sanan kokonaan vastaan sellaisena kuin se on kirjoitettu. Päätelköön lukijat kumpi meistä on tässä asiassa totuudellisempi!
Niinpä minäkin tahdon ottaa Sanan vastaan niinkuin se on kirjoitettu. Mieleni on että voisin elää Jumalan kunniaksi ja lähimpien parhaaksi. Mutta, joka ainoa ilta minun täytyy turvata armoon, koska en ole kyennyt alkuunkaan siihen, mitä olisin tahtonut. Uskon, että armo riittää ja Veressä on voimaa. Se on uskoni ja toivoni. Vanhemmiten luulin tulevani paremmaksi kristityksi, mutta toisin näyttää käyneen. Taidan tulla entistä kärsimättömämmäksi vain.
Minä kyllä muuttis rakas tiedän ja näen rakkautesi totuuteen, etkä kyllä valikoi korvasyyhyyn sananpaikkoja!
Olen huomannut sinusta aivan ihanaa Kristuksen tuoksua! Olet kärsivällinen ja nöyrä, minulla on paljon oppimista sinulta!
Tyttäreni oli lukenut tätä palstaa ja kysyi minulta kuka se muuttis on, se vaikuttaa niin vahvalta ja kärsivälliseltä, että huomaa kuinka Jumala on koulinut siitä lujan ja jalon timantin!
Sanoin olevani samaa mieltä! :))))
>JOkainen valvovalla omalla tunnolla elävä tietää, ettei yksikään ihminen elä minuuttiakaan Jumalan tahdfon mukaan.kirj pelle mikä pelle<
"Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Jumalan vanhurskasta tahtoa, niin kaikki muukin teille annetaan."
Huomaatko pelle mikä pelle, silloin sinulta puuttuu kaikki muukin.
Allekirjoitan edellisen.
Sydäntä riipaisi kun joku lapintonttu kävi haukkumassa muuttiksen pahanilmanlinnuksi. Sietäisi hävetä! Mutta ei vaadita kauhalla kun on lusikalla (jos silläkään) annettu.
Minullakin on muuttikselta oppimista.
niinkun näkyy..
Kiitos Saara ja maan matkamies.
Kyyneleet tulvahtivat noronaan silmiini viestejänne lukiessa. Talletan sanat sydämeeni lohduksi vaikeisiin hetkiin.
Kaikki hyvä anti tulee Valkeuden Isältä!
Monesti olen joutunut katumaan liian kiihkeitä sanojani. Mutta matka jatkuu uskossa Herraan Jeesukseen, *lihaa kuolettaen* Hengen voimalla.
Herra siunatkoon kaikkia kotimaan matkaajia onnelliseen loppuun saakka!
No se paikka vain tuli mieleeni, kun olin kuulevinani, että kaikki on Jumalan työtä meissä, niinkuin onkin. Sitä ihmettelen, että jos Jumala ei vaikuta mitään tekemistä, niin onko olotila autuas, kun tuo paikka sanoo, ettei olla toimettomina??
Veli vihne. Tässä on ilmennyt toistuvasti väärin tulkitsemista. Vaikuttaisi ihan tahallliselta, miten lie?
Kukaan Jeesukseen uskova ei ole tällä palstalla kertaakaan sanonut, että Kristuksen vanurskaudella puettu tarkoittaisi samaa kuin toimeton!!
Ikävä kyllä mutta tällainen tulkinta ei ole oikea eikä se ole sopivaa kristitylle.
Ihan samaa asia, siis yhtä korni, kun saarnaajamme jotka väittävät että kuorossa laulavilla ei ole synnintuntoa.
Päinvastoin kuorolaisilla on synnintunto elävänä, mutta he ovat saaneet armosta Kristuksen tähden kaikki syntinsä anteeksi ja ylistävät JUmalaa saamastaan lahjasta. Esikoislestadidiolaisen kun ansansaittava syntien anteeksianto liikkeren saarnamiehiltä. :-)))))))))))
Tällainen oppi on täysin Jumalan sanaa vastaan, että armo olisi hankittava lakihenkisiltä ihmisiltä, - tiettyjen vaadittujen temppujen avulla.
Jumala armahtaa USKON KAUTTA Kristuksen tähden ILMAN tekoja, tämä on Kristuksen oppi. Eikä muuksi muutu maailman loppuun saakka. Aamen!
kun Sana sanoo että joka on varastanut, älkööt enää varastako vaan tehkööt ennemmin työtä...jne..
siinä on YKSI pyhittymisen muoto joka onkin ainut muoto jonka ympäristö havaitsee.
Kuka sen tekee ellei se, jolle Jumala ensin muistuttaa, äläppäs enää roistoile, vaan tee MINUN tahtoani tältä osin.
Eli sellaiset puheet että Jumala pyhittää ovat merkki suuresta tietämättömyydestä.
Jumala pyhitttää sisältä päin, ja meidän työmme on antaa sen levitä sieltä ulospäin joka suuntaan.
tässä ei ole monimutkaisista asioista kyse.
Jumala pyhitttää sisältä päin, ja meidän työmme on antaa sen levitä sieltä ulospäin joka suuntaan" -mutkat suoriksi
Jumala antaa tahdon ja toimituksen. Kaikki tulee Jumalalta.
No Jumalako tuon tekstisi kirjoitti ja jos ei, niin kuka se oli ?
Puheet varastamatta tai huoraamatta jättämisestä pyhityksenä, ovat Jumalan pilkkaa.
Sellainen henkilö ei tunne vielä ollenkaan syntiensä syvyyttä.
Ja näitä riittää!!!
Emmekö milloinkaan pääse keskustelemaan hedelmällisesti ilman esikoisuuden pippuria ettei turkinpippuria keitoksessa. Ei se mitään rakenna, jos me tiedämme kaikki synnit mitä jossain tapahtuu.
Niin vihne, oikein sanottu. Pyhittää on suomeksi "erottaa Herralle". Joka ei tätä tiedä, hän ei viellä tiedä mitä pyhitys on.
KUka erottaa ristinkuolemallaan ja pyhällä sovintoverellään syntisiä, (siis per'keleen lapsia), Jumalan lapsiksi. Jeesus!
Jos ymmärrämme pyhityksen joidenkin syntien välttämiseksi ja ns. parannuksen tekemistä lankeemusten jälkeen, niin ei Kristuksen evankeliumi ole silloin vielä tuota ihmistä kohdannut.
Synti ei ole tekoja, vaan geneettinen ominaisuus ihmisen jokaisessa solussa.
Synnistä ei pelasta parannusten tekeminen, ei katuminen, ei kyyneleet, vaan Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa, joka YKSIN USKOLLA otetaan vastaan.
Synnin teot joita on tehty lähimmäisiä vastaan, korjataan näiden lähimmäisten kanssa, ensin tunnistamalla sisimmässä että tein väärin, sitten tunnustamalla sen tuolle lähimmäiselle, ja sovittamalla vahingon jonka tuo synti aiheutti.
Varastettu kalu palautetaan. Taloudellinen vahinko korvataan vastavalla rahasummalla. Suuremmat asiat, kuten esimerkiksi seksuaalisrikokset, (insesti yms) aviorikokset ja muu sellainen, niiden sovittaminen uhrille voi viedä koko loppuelämän ajan.
Synnin tunnustaminen tarkoittaa suomeksi "olla yhtä mieltä Jumalan kanssa".
Ihminen joka luulee olevansa vain siivosyntinen, hän elää itse petoksessa eikä ole alkuunkaan yhtä meitä Jumalan kanssa omasta elämästään. Hän ei siis ole vielä tunnustanut syntiään. (Olen geneettisesti kokonaan syntinen, syntymästäni kuolinhetkeen saakka, tahdon aivan vastustamattomasti eri asioita kun Jumala).
Kun Jumala sanoo, kuole sinä, että mafioso saisi elää, minusta se ei ole oikein. Kun Jumala sanoo, osta naaourillesi Mersedes ja kävele sinä, niin minä ole eri mieltä.