Muilla.

Jos menneisyys ahdistaa niin pitää käydä vaikeita asioita läpi ja työstää. Tulee myös aika, jolloin kaikelle on laitettava piste ja annettava itseleen ja toisilleen anteeksi. Menneisyyttä ei saa takaisin, voi ottaa jotain myös opiksi noista virheistäkin. Pitää olla armollinen ja aloittaa elämä myös uudelta pöydältä. Eletään tätä hetkeä ja suunnataan eteenpäin. Pitää olla itselleen armollinen.

Hyvin tyypillistä! Tunnen erään tyypin, jonka huoneen seinälle psykiatrisessa kuntoutuskodissa hoitajat olivat käskeneet tekemään kyltin, jossa luki "Tänään en murehdi menneisyyttä!". Ikään kuin muistutukseksi, että kannattaa suunnata huomionsa tähän hetkeen.

Toisaalta itselläni jokin sisäinen mekanismi "rankaisee" minua, muistuttaa joissakin yhteyksissä palauttamalla jonkin aiemmin koetun, nolon asian tai hetken mieleen. Asia sinänsä voi olla täydin yhdentekevä, ei mikään valtava moka. Mutta minun mieleeni tällaiset tilanteet syöpyvät ikuisesti ja kummittelevat vuosienkin päästä! Asian kanssa on vain opittava elämään. Psykiatrini sanoi, että minulla on kohtuuton ja rankaiseva yliminä. Lapsuudessani on paljonkin sellaista, mikä sen on voinut saada aikaan, ei tässä niistä enempää.

Hyvin tuttua.

Itsekin mietin kaiket päivät elämässäni tapahtuneita ikäviä asioita ja virheitä, joita olen tehnyt.

Osa näistä menneisyyden virheistä on seurannut minua jo ala-asteelta lähtien, reilusti yli 10 vuotta.
Päälimmäisinä muistoina lapsuudestani ovatkin ne mokat ja huonot valinnat sekä niitä seuranneet häpeän, epäonnistumisen ja arvottomuuden tunteet.

Myöhemmin olen onnistunut kasaamaan näitä virheitä lisää ja lisää ja lisää.