Olen pitänyt itseäni aina nuorena (37v) ja terveenä, mutta niin vaan käydessäni saunan päälle useasti uimassa (ainoan kerran tänä kesänä) alkoi nivusissa jomotus ja kipu. Tuntuisi tulevan toisen kulkusen tienoilta ja säteilee samalle puolen virtsarakkoon.
Ei nyt paha, mutta tarpeeksi kuitenkin. Oireet ollu jo kolmatta viikkoa. Kylmänpäälle istuminen on aivan myrkkyä. Parempana päivänä ei huomaakkaan ja heti seuraavana jo häiritsee kunnolla mielenrauhaa.
Omatkin arvelut on esittää, mutta kuulisin Teiltä muutaman diagnoosin ennen sitä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä sinun kannattaa mennä lääkäriin jotta virtsatietulehduksen mahdollisuus pois suljetaan ja samalla voisit pyytää eturauhasen tutkimisen ja psa kokeen. Ei sinun kannata pelätä urologilla käyntiä.
epäilisin eturauhasen lievää tulehdusta
Samansuuntaista itsekkin ajattelin. Käytetäänkö hoidossa antibiootteja vai onko ohjeena "kahdet raappahousut ja vaimon kanssa peuhaamista"
Kumma että vastaukset tulivat naisilta(?) , luulisi, että tietoa löytyisi enemmän miespuolisilta...
Eräs tuttavani puhui jotain vastaavista oireista vuosia sitten, syyksi osoittautui silloin etuarauhanen.. Muistelen kyseessä olleen lievän tulehduksen/ ahtauman, kannattaa hakeutua lääkärille aikailematta, jotta ei pahene.