En ole tainnut koskaan rakastaa ketään, olen päälle kolmikymppinen nainen. Olen varma että olen tunnevammainen, ihan oikeasti en ole koskaan tainnut rakastaa yhtään ketään... Pystyn tykkäämään ihmisistä ja kokemaan jotain lämpimiä tunteita. Saatan ihastua miehiin, mutta menetän nopeasti kiinnostuksenikin. Tuntuu raskaalta olla tälläinen, kuitenkin sisimmässäni on rakkauden kaipuu niin kuin muillakin ihmisillä, mutta olen "vajakki". En tiedä onko kaikki lähtöisin sieltä, että en koe olleeni rakastettu lapsena.
Mitä tältä elämältä voi odottaa kun en usko että voisin olla rakastava kumppani kenellekään? En voi siis aloittaa suhdetta kenenkään kanssa etten satuta ketään; irtoseksiseikkailut eivät taas kiinnosta, vaan todellinen yhteys toisen ihmisen kanssa... Joskus toivon että olisi vaikka joku toinen tunnevammainen jonka kanssa voisi jakaa elämäänsä ja viettää aikaa - joku joka ymmärtäisi, joku joka ei ihastuisi ja rakastuisi.
Mitä tältä elämältä voi odottaa kun en usko että voisin olla rakastava kumppani kenellekään? En voi siis aloittaa suhdetta kenenkään kanssa etten satuta ketään; irtoseksiseikkailut eivät taas kiinnosta, vaan todellinen yhteys toisen ihmisen kanssa... Joskus toivon että olisi vaikka joku toinen tunnevammainen jonka kanssa voisi jakaa elämäänsä ja viettää aikaa - joku joka ymmärtäisi, joku joka ei ihastuisi ja rakastuisi.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Hei! Olen tietyllä tapaa kuten sinäkin, ehkä sillä erotuksella, että joskus haluaisin "ihastua" ja sitoutua perustean perheen. Tämä on tietenkin toiveajattelua, mutta en ole täysin luopunut haaveesta perheestä. Minäkin pidän ihmisistä, mutta todella harvoin olen kiinnostunut naisesta, ja nekin kerrat olen opetellut tappamaan tunteet.
Minä en koe olevani sen arvoinen, että kukaan rakastaisi minua. En kuitenkaan usko tämän johtuvan (toisin kuin sinulla) lapsuudestani, muistaisin olleeni rakastettu. Se on sitten aivan eri asia miten se on ilmaistu.
Et ole aivan yksin. Minäkin toivoisin ensiksi löytäväni ihmisen, jonka kanssa voisin löytää todellisen yhteyden ja viettää aikaa. Seksi ja seurustelu tulee myhemmin jos on tullakseen...
Ei sinun kannata pelätä, satuttavasi toista.Olet vain rehellinen, niin vaikeaa kuin se onkin, niin saatat löytää toisen "tunnevammaisen" - meitä on.
Kyllä minäkin haluaisin ihastua ja rakastua, sitoutua... Tosin lapsia en halua.
Olet siis tappanut tunteet sen takia että et usko että nainen olisi rakastanut (voinut rakastaa) sinua? Mulla on myös sellainen pelko syvällä, että jos paljastan itseni kokonaan sellaisena kuin olen, minua ei rakasteta, minut hylätään. Se olisi liian kivuliasta... Siispä kukaan ei täysin tunne minua. :'(
Se yhteys, se yhteys... Noh, ei tässä ole aikaa suuremmin deittailuun ja ihmisiin tutusteluun kun arkea täytyy kuitenkin pyörittää... Asiaa ei helpota se, että olen jossain määrin introvertti, eli ei kiinnostaa lentää suuna päänä joka paikassa ihmisten keskellä - varsinkaan ravintoloissa tai vastaavissa. Kenties sulle käy paremmin tämän homman kanssa ja jonakin päivänä "kolahtaa" ja kunnolla. :)
Olet oikeilla teillä kun epäilet, että olen tappanut tunteeni siksi, että epäilen ettei kukaan nainen voisi rakastaa minua. Mutta miksipä luulsisin muuta. Minulle ei ole kukaan nainen ilmaissut, että olisi kiinnostunut minusta kuin yhdeksi yöksi, ja ennen kaikkea, en pysty rakastamaan täysin edes itseäni. En todellakaan ole ylpeä saavutuksistani tai itsestäni.
Olen kyllä paljastanut itseni muutamalle ystävälleni, ja he eivät ole minua sen vuoksi hylänneet. Ystäviä löytyy sekä miehistä että naisista. Mutta ei minua kukaan rakasta, eikä tule rakastamaan- se on kivuliasta.
Toisiin ihmisiin tutustumista ei todellakaan helpota se, että on introvertti. Minä olen introvertti uusien ihmisten läsnäollessa, ennalta tuttujen ihmisten kanssa olen avoimempi. En vain nykyään tapaa uusia ihmisiä juuri missään. Kaveripiirini on aika vakiintunutta. On pariskuntia joiden kanssa vietän aikaa ja muutama muita kavereita. Työ ja opintojen loppuun saattaminen vie aikaa, joten aikaa uusien ihmisten tapaamiseen ei juurikaan ole. Vanhojenkin ystävyyssuhteiden ylläpitäminen on haastavaa.
Ensimmäiseksi minun tulisi oppia rakastamaan itseäni, tai edes hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Sitten ehkä joskus voisi olla tilanne, että joku toinen voisi ihastua minuun.
Toivon sinulle kaikkea hyvää, ja uskon, että tulet joskus jonkun löytämään. Ei se ettei halua lapsia ole kaikille este. Itsekkään en enään tiedä tulenko koskaan haluamaan lapsia. Ennen halusin, mutta nyt en.
Hyvä miehenkuvotus :) Vaikutat mielesstäni kaikkea muuta kuin kuvotukselta. Tykkään sun tavasta kirjoittaa ja vaikutat mieheltä, jota voisin arvostaa ja ihailla vain jo siitä syystä, ettet ole pinnallisen oloinen. Iso halaus ja suukko sinulle ja paljon rakkutta tulevaan :)
Hmm... mulla on kanssa tuo että en oikein pysty rakastamaan itseäni ja häpeän menneisyyttänikin. Välillä joku ihastuu, mutta, en tiedä uskallanko päästää ketään oikeasti kunnolla lähelle hylätyksi tulemisen pelossa - jos sattuisinkin kovasti tykästymään. Jotenkin kuulostaa älyttömältä itsestänikin... Mutta siis, eipä ole sattunut vastaan sellaista ihmistä, joka Todella sytyttäisi niin henkisesti kuin muutenkin. Ehkäpä kuoppaan siis tämän pohtimisen tältä erää.
Niin, ensin pitäisi kai oppia arvostamaan ja rakastamaan itseään. Kuulostaa kuitenkin todella hyvälle että olet pystynyt muutamalle ihmiselle olemaan sellainen kuin todellisuudessa olet - se on arvokasta. Kukapa tietää mitä elämä meille tuo, nähtäväksi jää... :) samoin siulle kaikkea hyvää tuleviin päiviin toivottelen!
Tiedän itsekkin tuon pelon. Pelon siitä, että avautuu toiselle - ihastuu, ja tulee jätetyksi. Pelko voi olla todellakin hallitseva. Mutta toisaalta mitään ei voi saavuttaa, jos ei ota joskus edes pientä riskiä. Pitkään olen ollut todella sulkeutunut ja en ole juurikaan antanut tunteelle edes mahdollisuutta, ja sitä olen vieläkin. Tällä hetkellä perustelen sitä itselleni sillä, että minulla on niin kiirettä opetellessani uutta työtä ja viimeistellessäni koulun lopputyötä. Uusia syitä löytyy aina - valitettavasti.
Tietenkin tuo, että ei ole tavannut ihmistä, joka sytyttäisi vaikuttaa ikävältä. Mutta omassa pohdiskelussani olen tullut osakseen siihen tulokseen, että pelkoni toiselle avautumisesta ja omaan kuoreen käpertyminen on vaikuttamut myös uusien ihmisten tapaamiseen. Kun ei uskalla tutustua toiseen, niin eihän sitä voi löytääkkään ketään - ei ainakaan helposti. Tutustuminen on molemmin puoleista peliä, jos et anna mitään itsestäsi, et luultavasti saakkaan mitään.
Minä tapasin tuossa viime vuoden aikana ihmisen, johon jopa voisin sanoa, että hieman ihastuin. Ei hän ollut minusta kiinnostunut oikeasti edes ystävänä, hän vain halusi jonkun ulkopuolisen, jolle puhua kun on vaikeaa. Silloinkun minä olisin halunnut puhua jostain, ei edes kuunnellut. Mutta tapaus oli minulle opettavainen, tutustuin ihmiseen - loin jonkin näköisen yhteyden ja löysin uusia puolia itsestäni. Ehdottomasti oli pienen pettymyksen arvoinen kokemus.
En usko, että pelisi on menetetty. Mutta suosittelen hakemaan uusia kokemuksia ja tuttavuuksia. Takkiinkin siinä voi tulla, mutta oppiipahan itsestäkin jotain uutta matkalla. Vaikka ainoastaan sen mikä alkaa raivostuttamaan tosissaan. Sekin on eteenpäin.
Oikein hyvää kevään jatkoa sinullekkin.
Narsisti
No kiitos rohkaisevasta kommentista, nyt jaksaakin taas elää mukavasti eteenpäin... :(
älä välitä. täällä typerykset ei muita juttuja tunne,kuin narsismi.
Mitäs jos oikeasti menisit terapiaan, koska näytää siltä että oikeasti haluaisit eheytyä ihmisenä.
Menisit sinne käsitelemään sen lapsuudessa rakkaudeta jäämisen. Se voisi autaa sinua löytämään itsesi ja rakastamaan itseäsi sellaisena kuin olet.
Suomessa vaan on hirveä ennakoasenne siihen että mennään hakemaan apua psyykisiin vaivoihin.
Suoraansanottuna se tekisi hyvää vähän kaikille tuuletaa sitä päätä välillä.
Miksi nykyään joka asiaan pitää tuputtaa terapiaa? kyllä normaalin ihmisen pitää pystyä itse pystyä käsittelemään asiansa ilman tolkuttoman kallista höpöttelyä.
No en nyt ihan menisi suoraan sanomaan tunnevammaiseksi sellaista joka ei ole ollut rakastunut. Minä olen kyllä ollut mutta joskus tuntuu etten tunne tarpeeksi.
Menkää kaikki hoitoon, turhaan te täällä märehditte. Murjottakaa yksinänne, jos ei kiinnosta muuttua. Mutta turha sitä on täällä toitottaa.
Ehket usko ennen kuin kokeilet. Tai se vaatii jotain enemmän.
Ehkä oikea ei ole tullut vastaan.