Kiitosta Jumalalle!

. Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka meille voiton antanut on meidän Herran Jesuksen Kristuksen kautta!
58. Sentähden, minun rakkaat veljeni, olkaat vahvat, järkähtymättä ja aina yltäkylläiset Herran töissä, tietäen, ettei teidän työnne ole turha Herrassa.

15. Niinkuin kirjoitettu on: joka paljon kokosi, ei hänellä ollut liiaksi, ja joka vähän kokosi, ei häneltä mitään puuttunut.
16. Mutta Jumalan olkoon kiitos, joka senkaltaisen ahkeruuden antoi Tituksen sydämeen teidän tähtenne!
17. Sillä hän otti sen neuvon hyväksi, ja tosin oli sitä ahkerampi, että hän läksi mielellänsä teidän tykönne.

14. Ja heidän rukouksissansa teidän edestänne, jotka teitä ikävöitsevät, sen ylönpalttisen Jumalan armon tähden, joka teissä on.
15. Mutta kiitos olkoon Jumalan hänen sanomattoman lahjansa edestä!

25. Mutta puoliyön aikana oli Paavali ja Silas rukouksissa, ylistäin Jumalaa kiitosvirsillä, ja vangit, jotka siellä olivat, sen myös kuulivat.

15. Niin uhratkaamme siis aina Jumalalle kiitosuhri hänen kauttansa, se on: niiden huulten hedelmät, jotka hänen nimensä tunnustavat.
16. Mutta älkäät hyvin tekemistä ja jakamista unohtako; sillä senkaltaiset uhrit kelpaavat Jumalalle.

17. Mutta Jumalan olkoon kiitos, että olitte synnin palveliat, mutta nyt te olette sydämestänne kuuliaiset sen opin esikuvalle, johonka te annetut olette.
18. Ja että te olette vapahdetut synnistä, niin te olette vanhurskauden palvelioiksi tulleet.
19. Minä puhun ihmisten tavalla, teidän lihanne heikkouden tähden. Sillä niinkuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuutta ja vääryyttä palvelemaan vääryyteen, niin antakaat nyt jäsenenne vanhurskautta palvelemaan pyhitykseen.

Kiitos ja ylistys on Jumalalle mieluista, kun kiitämme pelastuksestamme Häntä, joka antoi itsensä puolestyamme. Tämä siksi, ettei puheemme olisi pelkkää epäkohtaa, sillä se ei meitä ravitse.

8

107

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teu.

      Koeta ymmärtää että kaikkien Raamattu haku ei toimi 58. viittaa jesajaan ei vain ehkä ollut 1 moos=50 ..ei ole Ps. ..niin mikä sitten onko kauhen iso pula kirjoittaa mistä .
      Ei ollut Jeremias luvu loppui enen 40 . Ja kuitenkin minunkin pitää tietää "kusta".

      • antro5

        sullaha o sitä "kusta" korvien välis

    • Jeesus,oikea parannu

      Jumalan sana on aina hyvä sana siloin kun sen lukee itselleen. JUmalan sana tuo siunauksen sille joka sen uskoo omakseen.

      Siitähän me Jumalaa kiitämme mitä olemme häneltä lahjaksi saaneet.

      Ne jotka ovat vähemmän saaneet (omasta mielestään siis) he rakastavat Jeesusta vähemmän. Tämän Jeesus opetti fariseuksen huoneessa hyvin kouriin tuntuvalla tavalla.

      No mitä tämä tarkoittaa tämän päivän esikoislestadiolaisuudessa? Ja mitä tämä tarkoittaa juuri minun kohdallani?

      Henkilöt jotka uskovat tulleensa soviteuiksi JUmalan kanssa Jeesuksen uhrilla, eikä omilla parannuksenteoillaan, HE ovat saaneet Jeesukselta koko elämän, aivan uuden identiteetin. Ne joiden autuus on parannuksentekojen (eli itse uhrattujen uhrien) varassa, he ovat saaneet hyvin vähän. Niinpä heidät tunnetaankin siitä, että esimerkiksi WC kaynnillä, puhumattakaan seuratilaisuuksista ja muusta arkisesta kotielämästä, heidän suustaan ei
      kuulu ylistystä Jeesukselle Kristukselle.

      Rauha JUmalan kanssa on heillä hirveän ponnistelun pelon häpeän ja kyynelten takana.

      TÄMÄ ON VAKAVA ASIA: Uskotko sinä tulleesi sovitetuksi Jumalan kanssa Jeesuksen Kristuksen ruumiin ja veren uhrilla, - vai omilla parannuksen teoillasiu?

      • Jeesus vie perille

        Parannus on silloin tarpeellinen jos USKO Kristukseen horjuu. Vaikka kuinka vähän tuo usko horjuu, niin se on vakava parannuksen paikka. SEn tähden Jumala on antanut meille armovälineet, jotka jatkuvasti todistavat meille tuosta sovinnosta Jumalan kanssa. Jumalan sana, HPE, rippi, syntien anteeksiantamisen julistus henkilökohtaisena omaan korvaan ("kaularippi")

        Koko Raamattu todistaa vain yhdestä asiasta, syntiinlangenneen ihmisen sovinnosta Jumalan kanssa Jeesuksen Kristuksen ruumiin ja veren uhrilla.
        Raamattu huutaa, usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut.
        Usko Herraan Jeesukseen niin saat uuden identiteetin, - Jumalan lapsi.
        Jeesus on Logos
        Jumala on Logos
        Pyhä Henki on LOgos

        JUmala on siis yksi ja hänen nimensä on Heerra JHVH Jahve Sana Logos Idea, millä kaikilla nimillä häntä huudetaan eri kielissä. Koko Raamattu todistaa YKSIN HÄNESTÄ. Jeesus on tie joka elämään vie.

      • Nii olet pelastettu
        Jeesus vie perille kirjoitti:

        USKO, siis!!!

    • 1.Kor 15:
      Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka meille voiton antanut on meidän Herran Jesuksen
      Kristuksen kautta!
      58. Sentähden, minun rakkaat veljeni, olkaat vahvat, järkähtymättä ja aina yltäkylläiset Herran töissä, tietäen, ettei teidän työnne ole turha Herrassa.

      2.Kor 8:
      15. Niinkuin kirjoitettu on: joka paljon kokosi, ei hänellä ollut liiaksi, ja joka vähän kokosi, ei häneltä mitään puuttunut.
      16. Mutta Jumalan olkoon kiitos, joka senkaltaisen ahkeruuden antoi Tituksen sydämeen teidän tähtenne!
      17. Sillä hän otti sen neuvon hyväksi, ja tosin oli sitä ahkerampi, että hän läksi mielellänsä teidän tykönne.

      2.Kor 9:
      14. Ja heidän rukouksissansa teidän edestänne, jotka teitä ikävöitsevät, sen ylönpalttisen Jumalan armon tähden, joka teissä on.
      15. Mutta kiitos olkoon Jumalan hänen sanomattoman lahjansa edestä!

      APT 16:
      25. Mutta puoliyön aikana oli Paavali ja Silas rukouksissa, ylistäin Jumalaa kiitosvirsillä, ja vangit, jotka siellä olivat, sen myös kuulivat.

      Hebr 13:
      15. Niin uhratkaamme siis aina Jumalalle kiitosuhri hänen kauttansa, se on: niiden huulten hedelmät, jotka hänen nimensä tunnustavat.
      16. Mutta älkäät hyvin tekemistä ja jakamista unohtako; sillä senkaltaiset uhrit kelpaavat Jumalalle.

      Room 6:
      17. Mutta Jumalan olkoon kiitos, että olitte synnin palveliat, mutta nyt te olette sydämestänne kuuliaiset sen opin esikuvalle, johonka te annetut olette.
      18. Ja että te olette vapahdetut synnistä, niin te olette vanhurskauden palvelioiksi tulleet.
      19. Minä puhun ihmisten tavalla, teidän lihanne heikkouden tähden. Sillä niinkuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuutta ja vääryyttä palvelemaan vääryyteen, niin antakaat nyt jäsenenne vanhurskautta palvelemaan pyhitykseen.

      Kiitos ja ylistys on Jumalalle mieluista, kun kiitämme pelastuksestamme Häntä, joka antoi itsensä puolestamme. Tämä siksi, ettei puheemme olisi pelkkää epäkohtaa

      • Kiitos sydämestä

        En ole havainnut kenenkään puhuvan pelkästään epäkohdista. Sen sijaan on kehoitettu uskomaan ihmisoppien rihkaman sijasta Jeesukseen Kristukseen.

    • ole kiitetty Herrani

      Useasti rukoukseni on sitä anomista ja pyytämistä. Mihin se kiitos unohtuu? Kuitenkin totisesti olisi kiitoksen aihetta. Toisaalta kiitos ja pyyntö kuuluvat yhteen. Uskovaisen rukouksessa on hiljainen, kätketty kiitos: rukoilija luottaa siihen, että Jumala kuulee kaikki rukoukset ja vastaa niihin - omalla ajallaan ja omalla tavallaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1343
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      52
      662
    5. 60
      651
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe