Olen joutunut nykyään yhä usemmin huomaamaan sihteerien aliarvioimista ihmisenä. Onhan se ollut jo pitkään tiedossa että siistijöitä ei tervehditä tai että myyjiä pidetään vanhoina piikoina. Mutta nykyisin sihteeritkin kuuluu ryhmään, jota ei aamuisin tervehditä.
Monella on sellainen asenne (varsinkin nuoret) että sihteerintyö on kahvikeittoa ja postin jakelua, vaikka monessa yrityksessä sihteeri tekee yhä vaativampia töitä ja kahvikeittohommat on nykyisin nakitetttu siistijöille. Sihteerintyö voi siis olla nimikkeestä huolimatta melko erilaista eri työpaikoissa.
Usein saa kuulla siitä miten sihteerinkin olisi aikanaan pitänyt kouluttautua, vaikka insinööriksi, jolloin hän saisi vaativampia tehtäviä ja hyvän palkkauksen. ....mutta eihän sihteeriparan keskiarvo varmaan riittänyt kuin tradenomilinjalle (AMK).
Eikö jokaisella yksilöllä ole oikeus valita mitä työtä hän haluaa tehdä ja mitä opiskella. En usko sitä että tradenomi ja insinööri (AMK) koulutukset eroaa vaativuudessa kovinkaan paljon toisistaan.
Sihteerien ja assareiden kyykyttäminen työelämässä
9
1001
Vastaukset
- ...
Tämähän on aliarvioijan häpeä, hänellä lienee jokin psyykkinen tarve siiehn. Pidä sinä vain omat käsityksesi, jotka moni muukin kumminkin jakaa. Kun tekee työnsä hyvin, voi olla tyytyväinen (kuten toivottavasti asiakkaatkin), ja palkkapussia aina tarvitaan.
- eiksjuuh
Yleistähän tuo on kun tehdään avustavia työtehtäviä päättäjille ilman vastuuta. Mutta mihinkä se tuosta muuttuisi, ei sihteeri/assarihommia tulla koskaan arvostamaan päälikkötason yläpuolelle, senhän ymmärtää jokainen.
- Näin se on.
Ei tämä ole mikään uutinen, tämähän on ollut tilanne jo vuosikaudet. Assarit tekevät monessa firmassa niska limassa töitä, kovaa osaamista vaaditaan ja tietyissä firmoissa paine on kova. Arvostusta ei saa, ja palkkaus on surkea.
- konkari50
En allekirjoita. Palkkani on kohtuuhyvä n. 42 000 eur/vuosi ja koen, että minua ja työtäni arvostetaan. Työpaikka on haastava; suuri, kansainvälinen yritys. Työtehtävistä osa melkoisen vaativia. Kaikkein haastavinta on kuitenkin jatkuvaan muutokseen sopeutuminen. Etuna tietenkin se, että meitä koulutetaan jatkuvasti. Kannattaa pyrkiä vaativampiin tehtäviin! Assistentti-nimikkeelläkin ne tehtävät voivat olla hyvin monentasoisia ja palkkaus tietenkin on tehtävien mukainen.
- Ex-assari
Olet onnekas, lienet johdon assari? Suurimmalla osalla perus-assareita palkka heiluu vähän kahden tonnin paremmalla puolen, mutta arvostusta ei saa pätkääkään, ja tuntuu että melkein kaikki firman työt sälytetään assarin niskoille.
- sihteeri
Ex-assari kirjoitti:
Olet onnekas, lienet johdon assari? Suurimmalla osalla perus-assareita palkka heiluu vähän kahden tonnin paremmalla puolen, mutta arvostusta ei saa pätkääkään, ja tuntuu että melkein kaikki firman työt sälytetään assarin niskoille.
Luuletko tradenomi olevasi Insinööri oikeesti???
- herätkää
sihteeri kirjoitti:
Luuletko tradenomi olevasi Insinööri oikeesti???
Eri asia insinööri ja sihteeri. hei haloo?
- assarii2010
Insinöörin koulutus on paljon teoreettisempaa ja vaatii laajempaa ymmärrystä luonnontieteiden lainalaisuuksista, eikä ole yhtä konkreettinen ja käytännönläheinen kuin assarin työ AMK-tasosta huolimatta. Assareilla on yhtä hyvät edellytykset valmistua insinööriksi, kuten kenellä tahansa, joka vaan pääsee sisään opiskelemaan. Saamasi arvostelu paljastaa henkilön sivistystason ja käytöstapojen puutteen.
Valmistuin insinööriksi ennen kuin vaihdoin alaa (nykyään valmistunut assari). Olen opiskeluaikana huomannut, että joillakin insinööriopiskelijoilla oli sen verran puutteelliset vuorovaikutustaidot, ettei töitä pystytty tekemään yhdessä (esim. toinen ei edes harkitse muita vaihtoehtoisia ratkaisutapoja yhteiseen ongelmaan/tehtävään, minkä voi ratkaista monella tavalla).
Kun hain opiskelemaan assariksi, meillä oli luonneanalyysi osana pääsykoetta. Minusta tämä oli toimiva ratkaisu, eikä samanlaisia kommunikointivaikeuksia ollut yhdessäkään opiskeluaikaisessa projektissa. Assarin työssähän vuorovaikutustaidot ovat keskeisessä asemassa.
Minulla on tällä hetkellä esimies (ei ole insinööri), joka tukeutuu liikaa teorioihin. Hänellä on tapana korostaa omaa oppineisuutta alentamalla toisia. Hyväkin teoria on vaan malli, työkalu muiden joukossa ja käytäntö voi olla ihan jotain muuta. Moni hyvä työntekijä onkin tästä syystä lähtenyt ja jäljelle jäivät ne, joiden kieli on ruskea ja ylennys tähtäimessä. Hän on usein kehunnut itseään älykkääksi ja tuonut esille, miten kovia tutkintoja hänellä on taskussa... Monesti on tehnyt mieli huomauttaa, ettei älykkyys välttämättä korreloi tunneälyn kanssa.- eräs henkilö
Olen valmistunut tradenomiksi jo kymmenisen vuotta sitten, nyt oli tarkoitus aloittaa insinööriopinnot. Opiskelijatkin ovat 10 vuotta nuorempia, n. 19 vuotiaita. Toki siis kymmenessä vuodessa on tullut aika paljon elämän kokemusta ja työtä olen tehnyt koko ajan tohtoreiden ja Dippainssien kanssa. Päätin sittenkin että yliopisto on se jota seuraavaksi tavoittelen ja jätän inssiopinnot kesken. Ei mitenkään pahalla, mutta jotakin ammatteja arvostetaan ihan liikaa, itse arvostan esim. lääkärien ja opettajien työtä, en niinkään käytännön koneosaamista. Erilaiset arvot siis.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä
Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi7910311Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827066Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267033Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro
Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j1016285Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa
Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh945817Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455384Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845218Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605153Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088