Ystävä etäältä

Voisitko sinä katsoa minulle, kun ei täällä olekaan muita näkijöitä tai eivät ainakaan vastaa minulle?
50 v. nainen kysyy, mitä on tulossa, näkyvissä?
Minulla on ollut rankka elämä, yksin kasvattanut lapsia, nyt ovat aikuisia, mutta ongelmat eivät ole ohi.
Toivoisin niin itselleni edes nyt tukea ja turvaa.
Menenköhän takaisin paikkaan, jossa olin syksystä saakka, ja nyt lähdin pois? Siellä alkoi olla hyvin rasittavaa. Löydänkö vielä miehen itselleni?
Taloudellinen tilanteeni on surkea, löytyykö mitään apua siihen?
363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei,

En saa tästä tulkinnasta kiinni, ikään kuin jonkinnäköinen kuntoutuskoti tai laitos nousee esiin.

Mistä kumpuaa tämän hetkinen turvattomuuden tunteesi?
Vaikuttaa että olet nainen joka ei ihan vähästä hätkähdä.

Äänestä

Hei,

turvattomuus johtuu osittain läheiseni päihdeongelmasta, ja osittain yksinäisyydestä yms.

En ole ollut kuntoutuslaitoksessa, ainakaan vielä.

Äänestä

Hei,

olen kokenut myös vaikeaa "koulukiusaamista", oikeasti. Ikä ei ole näissä kiusaamistapauksissa ratkaiseva tekijä, kaikenikäisillä esiintyy vakvaa kiusaamista. Mikähän minussa on, miksi joudun aina kiusattavaksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivoton- kirjoitti:

Voisitko sinä katsoa minulle, kun ei täällä olekaan muita näkijöitä tai eivät ainakaan vastaa minulle?
50 v. nainen kysyy, mitä on tulossa, näkyvissä?
Minulla on ollut rankka elämä, yksin kasvattanut lapsia, nyt ovat aikuisia, mutta ongelmat eivät ole ohi.
Toivoisin niin itselleni edes nyt tukea ja turvaa.
Menenköhän takaisin paikkaan, jossa olin syksystä saakka, ja nyt lähdin pois? Siellä alkoi olla hyvin rasittavaa. Löydänkö vielä miehen itselleni?
Taloudellinen tilanteeni on surkea, löytyykö mitään apua siihen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu