tässä pohdiskelee, että miten on? Te muut vanhemmat isät, oletteko ikinä kertoneet omille lapsillenne omista leikeistänne silloin joskus esihistoriallisina aikoina? Kun tietokoneita, Play Stationeita eikä edes kännyköitä vielä ollut?
Itse kerron omalleni, miten esim. pimeinä elokuun-syyskuun iltoina juostiin poikaporukalla "fikkarien" kanssa ja vaklattiin ihmisiä! Voi että se oli jännää, ja vaikka mitä "epäilyttävää" ja mieltä kiihottavaa nähtiin! Jonkun isosisko pussaili jonkun jannun kanssa pimeässä. Tai vaklattiin likkoja mitä ne teki. Oli vaikka mitä ja illat aina loppui kesken!
Ja entäs sitten se kun näki jonkun gimman herkullisen nailonin peittämän säären ja vähän rohkeesti reittä! Siinä pikkujannujen sydän pomppas montakin ylimääräistä laakia!
Tai sitten viattomampaa, kun heitettiin koulun pihalla "killiä". Talvella tehtiin itse hyppyrimäki ja kilpailtiin kuka pisimmälle hyppäsi.
Kyllähän sitä tekemistä riitti vaikka ei ollut kaiken maailman pelejä ja vehkeitä eikä nuorisoklubeja ym. valmiiksi järjestettyä ohjelmaa.
Itse muistan ihan kaiholla sitä aikaa, kun kesät oli pitkiä ja kuumia ja talvisin oli kunnolla lunta!
Vähän vanhempi isä
Pappa horisee taas
2
126
Vastaukset
- Pappa stadista
Vielä kun nuo pojat kasvaa muutaman vuoden niin kerron suurin piirtein samanlaisista leikeistä omilleni mitä leikittiin lapsena.
- Vanhempiko isä 1977?
Totta kai tuollaiset aarteet pitää kertoa :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1002603Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww981616- 671505
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje141226Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi201002- 81963
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe43897Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta117876- 54803
- 30736