olen tullut siihen tulokseen, että en halua kirjoittaa, haluan haluta kirjoittaa. kun aloitin kirjoitusharrastuksen muutama vuosi sitten, se oli hauskaa, rentoa ja luovaa. mutta se johtui siitä, ettei minulla ollut itsekritiikkiä. nautin kirjoittamisesta miettimättä, oliko tulos tarpeeksi tasokasta.
sen jälkeen olen lukenut kirjoittamisesta ja muutenkin alkanut tajuta, mikä on hyvää ja huonoa tekstiä.
enkä pysty enää nauttimaan kirjoittamisesta. kaikki luovuus on kadonnut. ahdistun jo valmiiksi kun tiedän, että en ole tarpeeksi hyvä. en saa mitään aikaan, viilailen samoja suunnitelmia mutta en uskalla aloittaa varsinaista kirjoittamista.
samoin kävi kuvataiteen kanssa jota harrastin lapsesta saakka mutta lopetin teininä kun tajusin, että en ollut lahjakas.
ilmeisesti meikäläistä ei ole tarkoitettu luovaan toimintaan. lopetan varmaan kirjoittamisenkin pian.
onko muille käynyt näin?
sen jälkeen olen lukenut kirjoittamisesta ja muutenkin alkanut tajuta, mikä on hyvää ja huonoa tekstiä.
enkä pysty enää nauttimaan kirjoittamisesta. kaikki luovuus on kadonnut. ahdistun jo valmiiksi kun tiedän, että en ole tarpeeksi hyvä. en saa mitään aikaan, viilailen samoja suunnitelmia mutta en uskalla aloittaa varsinaista kirjoittamista.
samoin kävi kuvataiteen kanssa jota harrastin lapsesta saakka mutta lopetin teininä kun tajusin, että en ollut lahjakas.
ilmeisesti meikäläistä ei ole tarkoitettu luovaan toimintaan. lopetan varmaan kirjoittamisenkin pian.
onko muille käynyt näin?
Vastaukset 6
Vanhimmat
MInkä ikäinen olet? Minulla oli tuontyyppistä krirjoittamisessa etenemättömyyden ongelmaa nuorempana, mutta meni pikkuhiljaa ohi, kun aina vaan kuitenkin jokin veti kirjoittamaan. Nyt näyttää siltä, että eka romaani saattaa mennä läpi.
En osaa muuta neuvoa, kuin että kirjoita, kirjoita, kirjoita. Pidä taukoa, ja jatka kun sitlä tuntuu. Kokeile erilaisia tekstejä: ihan lyhyitä sadan sanan pätkätarinoitakin. Testaa runoilu. Jos kirjoittamisesta lukeminen kiinnostaa, tee sitä, opit pikkuhiljaa. Mene johonkin kirjoituspiiriin.
Kokeile välillä sitä itsekritiikitöntäkin kirjoittamista, jos vielä onnistuisi. Kritiikittömän vuodatuksenkin voi jälkeenpäin mahdollisesti rusikoida kuntoon. Eräs kirjailija sanoi kerran, että hänen ensimmäiset versionsa näyttävät siivoojan kirjoittamilta. (Hän ei varmasti tahtonut loukata siivoojia, enkä minäkään.)
Mutta tärkeintä, että koita olla kauheesti stressaamatta asialla.
Hei
Itsekritiikki on tärkeätä mutta se pitäisi osata vaientaa aina tarpeen tulleen. Siihen on olemassa mentelmiä erilaisissa "luvuuden" oppaissa yms. Kannattaa kokeilla.
Itse olen sellainen ihminen, että innostun valtavan helposti uusista asioista. Olen harratanut vähän "kaikkea" siis ihan oikeasti kokeillut sitä sun tätä. Oma touhuni kulkee näin: Innostus. Innostun ja otan selvää ihan kaiken asiasta. Luen (tai selaan) kaiken kirjastosta saatavan tiedon aiheesta, luen netistä foorumeita yömyöhään ja kuljen mielummin väsyneenä zombina seuraanvan päivän töissä kuin että jättäisin innokkaan tiedonhankkimisen väliin. Jossain välissä sitten "harrastan" kunnes huomaan etten ole kovin hyvä ja innostun toisesta asiasta ihan yhtä paljon. Tiedän että en ole missään keskivertoa parempi mutta se on vain hyväksyttävä ja sillä mentävä. Urheilun pallopelit sun muut jätätn suosiolla väliin sillä niissä en ole koskaan ollut edes keskitasoa. Kirjoittamisen kohdalla olen koittanut välttää liikaa tiedon hankkimista juurikin siksi että kritiikki ja luovuus katoaa täysin. Parmpi kirjoittaa muiden mielestä huonoa tekstiä omaksi iloksi ja hyväksyä se että (keskivertoa paremmaksi) kirjailijaksi ei tule koskaan tulemaan. Minullakin oli monesti tavoitteita korkealla eri asioissa mutta pikkuhiljaa järki vie voiton ja maailma näyttää että asetuppas takaisin sille tasolle mille kuulutkin.
Eräs ystäväni on harrastustoiminnassaan maailman huippua. Hän tekee siis ilmaiseksi harrastaen asioita joista voisi saada maailmalla huippupalkkaa. Kerran satuin ääneen ihmettelmään että miksi ihmeessä et ole alan töissä vaan tyystin toisella alalla? Hän vastasi juurikin sen suuren viisauden eli rakastaa harrastustaan ja jos sitä tekisi työkseen joka päivä niin se nautionto alkaisi kadota ja mitään et saisi tilalle.
Tieto lisää tuskaa.
eikös ne kirjailijoistakin sano että 10 % on lahjakkuutta ja loput tahtoa, sinnikkyyttä ym ym ym.
Vai oliko se sittenkin tiedemiehistä sanottu....
Niin ja 20 % onnea !
Tuttu tunne minullekin, pidän silloin kirjoittamisesta vähän taukoa ja sen sijaan luen. Muutos on positiivinen siinä mielessä, että tajuat hyvän ja huonon tekstin eroja. Suurin osa harrastajista ei opi katsomaan omaa tekstiään siltä kannalta. Tyhjän paperin kammosta kärsivät monet kirjailijatkin.
Taitaa olla aika harva, joka tuosta noin vaan alkaa kirjoittaa ja tuottaa heti valmista tekstiä. Suurin osa kirjoittaa ja kirjoittaa, muokkaa ja muokkaa, ja ehkä joskus saa yhden käsiksen läpi, sitten ehkä toisen. Ehkä kolmas ho myykin hiukan. Vain kirjoittamalla oppii kirjoittamaan.
Jos haluaisi olla kirjailija, mutta ei tunne siihen vielä tarpeeksi suurta paloa voittaakseen oman mitättömyydentunteensa haasteen, sitä ei sitten kirjoita. Kirjoittaminen vaatii rohkeutta. Meillä oli aikoinaan yo-kirjoituksissa yhtenä aineen aiheena "Luovuus vaatii rohkeutta". Kirjoitin siitä silloin ja olen edelleen samaa mieltä. Ei vain se, että katsoo omaa puutteellista tuotostaan ja jatkaa kirjoittamista silti, vaan se, että kirjoittaessaan paljastaa paljon itsestään, halusi tai ei.
Minä haluan kirjoittaa. On aihekin useaan kirjaan. Yritän estiä jotain, joka pakottaisi minut kirjoittamaan. Kirjoittamisen haluamiseen ja kirjoittamisen karttelemiseen voi kulua koko elämä. Ei siitä parane muuten kuin kirjoittamalla. Vaikka päiväkirjaa joka aamu, kun luovuus on herkimmillään (tai illalla, jos on iltaihminen).
Kiitos kaikille hyvistä vastauksista. Nämä helpottavat oloa ja antavat uskoa... ehkä tästä päästään joskus yli. Toivon, että voin joku päivä kirjoittaa, jos nyt ei aivan ilman itsekritiikkiä, niin ainakin paljon rennommin! Tuntuu hullulta yrittää miellyttää jotain näkymätöntä kriitikkoa kun tajuan kuitenkin, että minä olen lopulta ainut, jolle tällä harrastuksella on väliä.