Ollaan tässä 4,5 vuotta oltu ilman ehkäsyä,..... ei olla asiaa murehdittu, eikä kauheesti mietitty tai stressattu. taustaa sen verran että naimisissa ollaan oltu lähemmäs 10 vuotta. Perusperiaatteena alusta asti päätettiin jotta että tulee jos on tullakseen, hyvä meille mutta jos ei tule niin sillä sitten mennään, on se elämä siitäkin huolimatta meille yvä ja mukava..
Nyt pari päivää sitten tein testin, ja positiivista se näytti. Olen IHAN puulla päähän lyöty enkä nyt osaa oikein ajatella mitään. En ole vielä päässyt siihen innostumiseen, kun olen niin PÖLMISTYNYT.. Enkä vielä uskaltasikaan innostua näin alussa kun tota ikääkin alkaa olemaan lähemmäs 40, eli riskit on paljon suuremmat kun olis nuorempana ollut.
En suoraan sanoen tiedä pitäskö mun olla riemuissaan vai kauhuissaan vai mitä, tuntuu että päässä menee miljoona ajatusta, mutta silti ei kulje mitään... En edes tiedä miten noi vauvat toimii? Omassa tuttavapiirissä ei oikeestaan kukaan ole saanut vauveleita, ja ne harvat joilla on muksuja, ovat myöhemmin omaan tuttavapiiriin tulleita, ja lapset ovat olleet sen verran isoja että niissä ei sellasta holhoamista ole kun vauvoissa.. Olen elämäni aikana pitänyt vaan pari kertaa vauvaa sylissä, ja nekin on olleet nopeita kertoja... enhän edes tieä kuinka päin niitä pidetään...
Välillä mua naurattaa että näikin määrätietonen ihminen kun minäkin olen, niin olen nyt ihan hukassa... Päässä vaan takoo jotta "eihän se nyt voi pitää paikkansa" vaikka parit testit on jo tehty...
Vielä en ole mihinkään neuvoloihin ottanut yhteyttä.. ajattelin että nyt ainakin tän yhen viikon koitan saada itteni tajuamaan asian... En kuitenkaan ole missään nimessä pahoillani, jos sitä joku epäilee. Kyllä olen tyytyväinen että elämässä (toivottavasti) kääntyy uusi lehti ja uudet kujeet... mutta tämä sittenkin on aika hämmentävää. Toki aikaa on vaikka miten, ja sitä ei edes tiedä meneekö kaikki hyvin. toivottavasti!
Mutta miten teillä muilla tämä asia on mennyt? Kertokaa nyt ihan hukassa olevalle jotain... =)
Anteeksi tekstin sekavuus, mutta kun pääkin on niin sekaisin, on aika vaikeaa edes tuottaa tekstiä asian tiimoilta.
Mukavaa talven jatkoa!
Nyt pari päivää sitten tein testin, ja positiivista se näytti. Olen IHAN puulla päähän lyöty enkä nyt osaa oikein ajatella mitään. En ole vielä päässyt siihen innostumiseen, kun olen niin PÖLMISTYNYT.. Enkä vielä uskaltasikaan innostua näin alussa kun tota ikääkin alkaa olemaan lähemmäs 40, eli riskit on paljon suuremmat kun olis nuorempana ollut.
En suoraan sanoen tiedä pitäskö mun olla riemuissaan vai kauhuissaan vai mitä, tuntuu että päässä menee miljoona ajatusta, mutta silti ei kulje mitään... En edes tiedä miten noi vauvat toimii? Omassa tuttavapiirissä ei oikeestaan kukaan ole saanut vauveleita, ja ne harvat joilla on muksuja, ovat myöhemmin omaan tuttavapiiriin tulleita, ja lapset ovat olleet sen verran isoja että niissä ei sellasta holhoamista ole kun vauvoissa.. Olen elämäni aikana pitänyt vaan pari kertaa vauvaa sylissä, ja nekin on olleet nopeita kertoja... enhän edes tieä kuinka päin niitä pidetään...
Välillä mua naurattaa että näikin määrätietonen ihminen kun minäkin olen, niin olen nyt ihan hukassa... Päässä vaan takoo jotta "eihän se nyt voi pitää paikkansa" vaikka parit testit on jo tehty...
Vielä en ole mihinkään neuvoloihin ottanut yhteyttä.. ajattelin että nyt ainakin tän yhen viikon koitan saada itteni tajuamaan asian... En kuitenkaan ole missään nimessä pahoillani, jos sitä joku epäilee. Kyllä olen tyytyväinen että elämässä (toivottavasti) kääntyy uusi lehti ja uudet kujeet... mutta tämä sittenkin on aika hämmentävää. Toki aikaa on vaikka miten, ja sitä ei edes tiedä meneekö kaikki hyvin. toivottavasti!
Mutta miten teillä muilla tämä asia on mennyt? Kertokaa nyt ihan hukassa olevalle jotain... =)
Anteeksi tekstin sekavuus, mutta kun pääkin on niin sekaisin, on aika vaikeaa edes tuottaa tekstiä asian tiimoilta.
Mukavaa talven jatkoa!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Käyttöohjetta noille vauvoille ei ole kun kaikki toimii niin yksilöllisesti. Onneksi luonto on järjestänyt asian niin että aikaa sopeutumiseen on sen 9 kk ja suurimmalle osalle ne äidinvaistot kehittyy tuossa ajassa tai viimeistään kun saa sen nyytin syliinsä.
Onnea plussasta ja uudelle elämäntilanteelle!
Paljon onnea! Itse sain esikoiseni noin yhdeksän kuukautta sitten ja kyllähän se mullistus ja ällistys oli valtava niin positiivisen testin äärellä, raskauden aikana kuin synnytyksen jälkeenkin. Nuo kaikki luettelemasi fiilikset minusta kuuluvat asiaan, varsinkin jos olet jo ajatellut, että lasta ei ehkä teille tule. :) Vauvoissahan on se hyvä puoli, että niiden vaatimustaso kasvaa iän mukana, eli ihan alkuun ei tarvitse kuin ruokaa, unta, läheisyyttä, lämpöä ja silloin tällöin kuivan vaipan. Noista varsinkin ensimmäisen tarpeesta ne myös ilmoittavat melkoisen kuuluvasti, joten vaikka olisi alkuun ihan ulalla vauvanhoidosta, niin vauva kyllä ilmoittaa milloin on jotain vailla. Muutos omaan elämään on melkoinen, mutta niin kuin itsekin pähkäilit, niin sehän on hyvä asia! Eihän lapsia siksi toivota, että kaikki säilyisi ennallaan. Tämä on klisee, mutta kaikki kyllä menee omalla painollaan. Toivottavasti raskaus menee sinulla hyvin loppuun asti ja teillä on syksyllä oma pienokainen sylissä!