Oletteko tunteneet kirjailijoita, tai itseänne ajatellen; millaisia kirjailijat ovat, noin yleensä? Ovatko he enemmän sellaisia joka paikassa tyhjän höpöttäjiä, joilla on sanojen runsautta, vaikkei juuri sisältöä - siis ekstroverttejä. Vai ovatko he artikuloituja älykköjä, jotka keskustelevat sujuvasti heitä kiinnostavista aiheista vertaistensa kanssa, mutta muuten ottavat kuuntelija ja tarkkailijan roolin - introverttejä.
Ehkä joidenkin kevyiden romanssien tai action-juttujen sepittäjät ovat suulaita ja "sosiaalisia"? Vakavampien romaanien ja asiakirjojen kirjoittajat enempi älyllisiä havainnoitsijoita?
Ehkä joidenkin kevyiden romanssien tai action-juttujen sepittäjät ovat suulaita ja "sosiaalisia"? Vakavampien romaanien ja asiakirjojen kirjoittajat enempi älyllisiä havainnoitsijoita?
Vastaukset 28
Vanhimmat
...eivät ainakaan muodosta tuollaisia stereotypioita ihmisistä kuin sinä!
ovatko suulas ja älykkö vastakohdat?
Eihän noita vastakohtina ole esittänyt muut kuin sinä.
No luepas otsikko, siinä se vastakkainasettelu on.
Ai, niinpäs olikin. Huonosti ja nopeasti muotoiltu lause; niitähän meillä kaikilla riittää. Onneksi ketään ei teloiteta raakatekstin huonojen sanavalintojen takia, tai Suomessa kulkisi paljon päättöminä.
Ei kirjoitettu lause ole sen enempi jumalansanaa eikä kirjoittajansa harkittu vakaumus kuin suullinen kommenttikaan on.
No jopas asia ärsytti muitakin; olen siis lajitovereihini verrattavissa, ainakin tällä pienellä otannalla. Kysymykseni asettamisen motivoijana oli sukulaistyttö, joka ilmoitti minulle, että "onhan se hyvä, että edes kirjoittelet, kun sinä et osaa puhua lainkaan". Hän itse on oman kuvailunsa mukaan "sosiaalisesti taitava" ja ilmaisukykyinen. Aivan. Puhelimessa hän osaa ilmaista itseään niin tiivistetysti, että suurin osa puheeseen mahdollisesti sisältyvästä ajatuksesta jää kuulijan luotavaksi mielikuvituksessdaan. Hän siis puhuu puhelimessa tyyliin: "No moi...ei...joo...joo... moi vaan". Ilmaisutaidon mestari siis.
En varmaan ole ensimmäinen kirjoittaja, jonka kirjoittamista mitätöidään sanoen, että ethän sinä muutakaan osaa. Olen kyllä huomannut, että monet hyvin kirjoittavat ovat minun tavallani hyvinkin artikuloituja keskustelussa, mutta eivät osallistu tyhjään höpinään. En tiedä, millaisia jotkut kevyen viihteen kirjoittajat ovat.
Kyllä se hiukan pahastuttaa, kun tuollaisia stereotypioita läimäistään päälle, ja varsinkin, jos se tulee taholta, josta on jossain määrin pitänyt. Elämä on niin tajuttoman kompleksi juttu - siis puhun nyt omasta elämästäni; jokaisella on erilainen elämä, joten kenenkään toisen elämästä ei voi esittää varmoja totuuksia. Niin, ei kyllä omastaankaan, niin monimutkaista kaikki on. Joskus nuorempana olisin halunnut olla vähemmän ujo, vähemmän valikoiva seurani suhteen, mutta en osannut. Hengenheimolaisten kanssa puhuin ja puhuin ja kirjoitin ja piirsin - ilmaisin itseäni monella tavalla. Mutta vasta nyt aikuisempana olen kehitellyt jossain määrin sellaistakin puhumista ajantappokeinona, silloin, kun toiset tuntevat puhumisen välttämättömäksi. Ja, seurasta riippuen, ei minun aina edes tarvitse lypsää joka sanaa itsestäni ulos vaan tyhjän puhuminenkin voi olla nautinto.
Miten itse suhtautuisitte siihen, kun joku halveksii kirjoittamistanne osoituksena "sosiaalisesta kyvyttömyydestänne"?
Eiköhän tuollaiset arvoinnit kannata jättää ihan omaan arvoonsa. Toiset kirjoittajat ovat hiljaisia, pohdiskelevia älykköjä, toiset suupaltteja. Ei kirjoittaminen ole merkki sosiaalisesta kyvyttömyydestä.
Kirjoitan itse viihdettä. Pääsääntöisesti olen hiljainen, enkä turhia puhele. Mutta jos avaan suuni, niin saan ulos purevaa sanailua, jolla olen saanut mm. palkkatyöni pomon useasti raivokohtauksen partaalle. Lystikäs taito siis.
komppaan viihteen kirjoittajaa ja ihmettelen alkuperäisen ongelmaa. Ongelmahan ei ole ollenkaan kirjallinen. Ihmiset voivat halveksia mitä tahansa mistä tahansa syistä. Turha siihen tuhlta ruutia. Ihmisillä saa olla mitkä tahansa itsestä ja omista mielipiteistä riippumattomat mielipiteensä ja kannanottonsa.
Mutta alkupäinen asetti itse vertailun ja vastakkainasettelun: suulas VAI älykkö.
Stereotypioista ei kannat provosoitua eikä niitä kannata ruokkia.
Aivan sama, kuin joku lähihoitaja itkisi, että hänen työtään halveksitaan siitä ja siitä syystä, häntä syytetään konkreettiseksi, abstraktiksi, fiksuksi tai tyhmäksi. Olkoon mikä vaan, kunhan hoitaa työnsä - ja siis vaihtaa vaikka vanhuksen vaipan. Siinä sivussa saa olla hauska tai tylsä tai mitä vaan.
Jos oikeasti olet kiinnostunut kirjoittamisesta, keskity siihen, äläkä turhanaikaisen hyväksynnän saamiseen.
PS. ehkä kannattaa vähentää sukulaistytön kanssa kontakteja jos yhteistä nimittäjääkään ei löydy.
Temperamentti on synnynnäinen ominaisuus. Stereotypiat eivät tee kauheasti oikeutta yksittäisen ihmisen moninaisuudelle, mutta kyllä kai action-kirjoittajan pitää olla melko suoraviivainen tyyppi.
Ei kuitenkaan välttämättä ulospäinsuuntautunut suupaltti, sillä sellaiset eivät välttämättä jaksa istua alas ja keskittyä kirjoittamiseen...
"Jos oikeasti olet kiinnostunut kirjoittamisesta, keskity siihen, äläkä turhanaikaisen hyväksynnän saamiseen."
Onko se hyväksynnän tarvetta? Ehkä. Mitä kukin kirjoittamisellaan hakee? Kaupallista menestystä? Yhteiskunnan parantamista? Oman kuvan kiillottamista? Omien ajatusten selkiytymistä? Ehkä kaikkea tuota ja varmaan paljon muutakin. Kostoa, oikeutta.
Minulla oli viisi vuotta sitten elämässäni ainutlaatuinen kokeilu; helmikuun ajan kirjoitin joka aamu heti herättyäni vähintään 1600 sanaa. Siitä syntyi raakaversio kirjaan, jota yhä muokkailen, samalla kun suunnittelen muita kirjoja. Nyt aion uusia tämän mielenkiintoisen kokeen. Huomenaamusta alkaen kirjoitan joka aamu. En mene nettiin, en keitöä edes kahvia, en keskustele kenenkään kanssa ennen kuin olen kirjoittanut tunnin tai pari. Tällä kertaa tarkoitukseni on jatkaa sitä seuraavassakin kuussa. Tuloksena on paljon roskaa, mutta helmiäkin voi löytyä. Tärkeää on myös lopultakin lujittaa kirjoittaminen rutiiniksi. Sitten sitä on helpompi pitää yllä. Lämmittelen nyt kirjoittamalla ja huomenna aloitan tosissani.
Sukulaistytöt höpötelkööt sujuvasti höpinöitään ja naurakoot. Ehkä se oli kateutta. Tai tuskin. Hetkellistä vihastumista paremminkin - mikä toi esille pinttyneitä asenteita, jotka muuten olisivat pysyneet salassa. Oikeastaan se oli mielenkiintoista. Monipuolisti ihmiskuvaa senkin sukulaisen osalta.
Sain tosiaan aloitettua! Tämän aamun sepustus on kirjoitettu, nyt voin hyvillä mielin tulla nettiin. Huomenna taas kirjoitan. Oikeastaan voisin kirjoittaa koko päivän nyt, kun olen päässyt vauhtiin.
Itse luokittelisin olevani älykkö. Olen aina ollut ujo ja hiljainen joukossa. Vasta vanhemmiten olen pakottanut/pakotettu työni vuoksi oppimaan sosiaalisia taitoja, kuten esiintymään joukon edessä. Edelleenkään se ei luonnistu mutkattomasti, vaikka olen jo keski-ikäinen. Jokainen kerta on tuskaa ja olisin mieluummin puhumatta. Päästän suustani helposti sammakoita ja joskus lauseista saattaa tulla sellaisia, ettei niitä ymmärrä erkkikään. Se johtaa toisinaan noloihin tilanteisiin. Pystyn ilmaisemaan itseäni paljon helpommin ja tarkemmin kirjoittamalla. Valitettavasti se on hidas tapa hoitaa asioita. Tyylilajini on asia- ja tietokirjallisuus.
Luovan kirjoittamisen opettajani on kirjailija. Hän pukeutuu omaperäisestä, mutta on käytökseltään hyvin kannustava ja ulospäin suuntautunut olento. Hän on opiskellut monenlaisia aineita, hänellä on älykkäitä näkemyksiä, mutta suulauden sijaan hän on kärsivällinen kuuntelija.
Hän jaksaa kuunnella oppilaitaan tunnilla, tuntien jälkeen, vaikka hänen työaikansa olisi jo ohi. Olen usein keskustellut hänen kanssaan kirjoittamisestani, kirjailijan työstä ja olen saanut kuvan, että hän itse on aikanaan ollut hyvin, hyvin ujo, mutta kirjailijana on oppinut esiintymään ja jopa jotenkin nauttimaan siitä. Kuulemma kirjamessut ovat aika piinallisia esiintyjällä, mutta kirjailijavierailut parasta.
En usko, että kirjailijoista on mitään valmista mallia, edes stereotyyppistä. Opettajani on joskus tuonut kollegoitaan vierailulle, kaikki ovat olleet ihmisinä ja kirjailijoina hyvin, hyvin erilaisia persoonia. Ehkä kirjailijan työssä tärkeä ominaisuus on omaleimaisuus. Mutta yhteinen nimittäjä heillä näyttäisi olevan tyyni itsekuri: joka päivä on kirjoitettava jotakin. Siihen itsekin haluaisin pääseväni, tuntuu vain että koulu vie aimo palan kirjoitusenergiaani. Ehkä koulun jälkeen, toisaalta kirjoittaminen on niin tärkeää minulle henkilökohtaisesti, että olen uskaltanut luistaa koulutyöstä. Kerran täällä vain vieraillaan...
Aloituksen vertailu on järjetön, ellei sitä täydennä sanapareilla suulas sosiaalis-liikunnallinen vai hiljainen älykkö. Nyt piirteitä voi vertailla keskenään kahdella akselilla: suulas–hiljainen ja sosiaalis-liikunnallinen–älykkö.
Mayers Briggsin tyyppi-indikaattorissa suulaat sosiaalis-liikunnalliset ihmiset voidaan tietyin varauksin tyypittää ekstrovertteiksi (E) ja tosiasiallisiksi (S). Tälläisiä ihmistyyppejä ovat ESTP, ESTJ, ESFP ja ESFJ. He ovat yleensä ottaen sosiaalisesti lahjakkaita, muodostavat laajoja ystäväpiirejä ja liikkuvat aktiivisesti. Heillä on kattava vahvuusalue, vaikkakaan siitä ei ole hyötyä kirjailijan ammatissa. He eivät yleensä ole romaanien suurkuluttajia. He voivat kenties kirjoittaa mielenkiintoisempia elämänkertoja, koska heidän elämässään saattaa olla tapahtunut enemmän kiinnostavia sattumuksia.
Hiljaiset älyköt voidaan tietyin varauksin tyypittää introvertteiksi (I) ja intuitiivisiksi (N). Tällaisia tyyppejä ovat INFJ, INFP, INTJ ja INTP. He ovat yleensä ottaen syvällisiä ajattelijoita, jotka viihtyvät omassa rauhassa omiin harrastuksiinsa vaipuneina. Kirjailijan ammatti on yksinäistä, pitkäjänteistä puurtamista, mikä on omiaan näille ihmistyypeille. (Romaanien päähenkilöt ovat kuitenkin useammin ekstroverttejä kuin introverttejä. Tämä kuvastaa kai introverttien haavekuvaa, sillä tunnetusti vastakohdat kiehtovat.)
Persoonallisuustyyppien älykkyyseroista on tehty lukuisia tutkimuksia. Lyhyt googlaaminen ja tieteellisiin tukimuksiin perehtyminen selventävät näkemystä, että älykkäimmät ihmiset ovat yleensä intuitiivisia (N): INTJ, INTP, INFJ, INFP, ENTP, ENTJ ja ENFP. Toisaalta olen sitä mieltä, että älyköksi voidaan kutsua ainoastaan harvinaisen älykkäitä ihmisiä, sanotaanko penaalin terävintä 5 prosentin kärkeä. Se, että huomaa olevansa intuitiivista ihmistyyppiä, ei vielä tee ihmisestä älykköä jos g-faktori huitelee viidenkympin tietämillä. Tästä johtuen rajatun ihmisryhmän (älykköjen) vertaaminen valtaväestön neljäsosaan tuntuu elitistiseltä hyväksynnän hakemiselta.
Aloittaja vertaa keskenään myös romanttisia ja asiapainotteisia tarinoita. Ihmiset kirjoittavat siitä mistä pitävät, joten tässä kai vertaillaan ajattelevaa (T) ja tuntevaa (F) ihmistyyppiä. Mitä vertailu sitten auttaa? Tunteva ihminen (Rowling) osaa kenties luontaisesti kirjoittaa elävämpiä henkilöitä, kun taas ajattelevan ihmisen (Tolkien) kuvailu saattaa olla kokonaisvaltaisempaa. Mutta kuka voi sanoa, onko älyköille suunnattu nokkeluuksia ja havaintoja pursuava fiktio parempaa kuin sosiaalis-liikunnalliselle suunnattu sosiaalisia tilanteita kuvaava fiktio? Toisin kuin tietokirjoissa romaanien pääasiallinen tarkoitus on viihdyttää lukijaa, joten paremmuusjärjestys kertoo lähinnä järjestyksen laatijan omista mieltymyksistä.
Luontaisista vahvuuksista riippumatta kirjoittajan on uurastettava tunnista toiseen ja kuukaudesta kolmanteen saadakseen käsikirjoituksen julkaistuksi. Urakan voi suorittaa kuka tahansa riittävän pitkäjänteinen kirjoittaja – myös sinä.
Tekstin kirjoitti ENTP – suulas visionääri.
Piti oikein tsekata vuoden 1985 testituloksista, että "ENFP" on luokitus.
Onko siitä ollut mitään hyötyä tai haittaa kirjoittamisen kannalta, jää avoimeksi. En ole lainkaan varma onko luokituksella korrelaatiota älyyn. Itse asiassa pitäisin korrelaation todisteita riippuvaisina älyn määrittelystä ja sen mitattavista ilmentymistä. Myers-Briggs on enemmänkin luonteenpiirteitä ja taipumuksia kuvaavaa, sellaisenaan toki realistisempaa analyysia kuin haeskella myyttisiä ulottuvuuksia löyhästi määriteltävälle ryhmälle ihmisiä, joita kutsutaan myös kirjoittajiksi.
Arkielämässä ja "menestymisen" kannalta huomaan yleensä niiden pärjäävän, jotka toimivat epätaiteellisesti, s.o. faktojen, "kylmän järjen" ja suunnitelmallisuuden turvin. Muista en osaa sanoa, mutta omat näennäisesti "taiteelliset" luonteenpiirteet, joita mainitun Myers-Briggsin testitulokset indikoivat, ovat lähinnä tuoneet muassaan hävitystä ja tuhoa. Niiden varaan on ollut vaikeaa rakentaa positiivista konkretiaa.
16 Briggs-Myers "arkkityyppiä" ovat luodut siten, että ne miellyttävät testitulosten saajia. Jokaisesta on lueteltu mielestäni ympäripyörein sanoin jotakin myönteistä.
Vaikka luonnehdinnoissa tunnistetaan sinällään totuudellinen perä, on silti paljon muitakin tekijöitä siinä yhtälössä jota kutsutaan elämäksi, ja jonka liepeiltä saattaa syntyä kaunokirjallista, joskus laadukastakin tekstiä.
Itsetuntemuksesta on hyötyä kirjoittajana kehittymisessä. ENFP:llä kuten myös ENTP:llä on tärkeimpänä ulottuvuutena ekstrovertti intuitio (Ne). Sen johdosta heillä on tuhansia ideoita, joista syntyy helposti kirjoitusprojekteja, mutta varjopuolena he ikävystyvät nopeasti, joten heillä on vaikeuksia saada valmista aikaan. Muutama ENFP-kaverini näkivät vahvoina piirteinään idearikkauden ja ikävystymisen. Oletko huomannut saman kirjoittaessa?
Positiivisella konkretialla tarkoitat ilmeisesti varallisuutta. Jos kirjailijan titteli on haaveesi, sana 'varallisuus' tulee todennäköisesti esiintymään vain tarinasi henkilöiden yhteydessä. Menestyminen on vuorostaan määrittelykysymys. Sosiaalisena ideaihmisenä räätälöi 'menestys' omiin tarpeisiisi sopivaksi äläkä anna muiden määrittää sitä puolestasi. Nähtävästi olet lukenut persoonasi kauniin puolen; tässä olisi lyhyesti molemmat:
http://www.16personalities.com/enfp-strengths-and-weaknesses
Älyn ja persoonallisuuksien korrelaatiosta:
http://politicsandprosperity.wordpress.com/2011/01/04/intelligence-personality-politics-and-happiness/
Kiitos ajatuksella kirjoitetusta vastauksestasi.
Allekirjoitan ENFP-havainnot: ideoita paljon, "pitkien tekstien" työstäminen puuduttavaa, ilmaisu luontevinta lyhyissä teksteissä.
Kirjoitan yleensä hieman raflaavasti - ajoittain jopa provokatiivisesti - eikä edellinen vastaukseni poikkea tästä linjasta. Tahdoin korostaa sitä, että ENFP voi olla jopa turhautumiseen asti liian epäkäytännöllinen pohja, miltä ponnistaa. Kuten muualla ilmaisin asian, innostun aina hyödyttömistä asioista, ja tämä korreloi toki myös taloudellisiin seikkoihin. Kirjoittamisessa sen sijaan koen löytäneeni "oman juttuni", vaikka tie on ollut kivinen.
Tarkasti ottaen juuri ehdottamasi kaltainen, omaehtoinen menestyksen määritteleminen, on ollut suorastaan fundamentaalisessa roolissa.
Tuossa näppäimistön vasemmalla puolella on aiheeseen liittyvää materiaalia, juurikin "Introduction to type" (Third edition, Eigthth printing, 1984) jossa on käyty tosiaan läpi muun muassa ENFP-tyypin molempia puolia.
Kohtalaisen värikkään elämänkaaren nähneenä tapaan silti pitää ENFP-luonnehdintaa vain osana sitä sattumuksien ja muiden vaikuttimien kokonaisuutta; havaitsen paikkansapitäväksi, mutta useimmiten ulkoiset tekijät ovat heittäneet mitä eriskummallisimpiin olosuhteisiin, joista on vaikeaa arvioida, missä määrin ENFP-taipumuksilla on tapahtumien kulkuun vaikutusta.
Pidän kuitenkin heikkouksiani epäsuorasti vahvuuksinani, mikä paradoksi on selitettävissä sillä, että vailla tiettyä taipumuskarttaani en olisi todennäköisesti päätynyt joihinkin niistä havainnoista, jotka ovat ohjanneet elämääni retrospektiivisesti tarkasteltuna myönteisille urille. Tämä luonnollisesti kirjoittamisen kontekstissa.
Aihe on mielenkiintoinen ja sikäli ajankohtainen, että lomautuksen puitteissa olen päätynyt arkistojen penkomiseen, ja löysin sieltä tosiaan tuon vanhan testituloksen. Lisäksi eräät yleisluontoiset tapahtumat ovat saaneet minut jonkinaisen itsetutkiskelun partaalle, mihin Myers-Briggs on omiaan.
Pidän huolitellusta provokatiivisuudesta, jos viestin sisältö on muutakin kuin latautunut mielenilmaus. Valitettavasti monet provosoijat oksentavat mielipahansa viestiksi eivätkä välitä missä muodossa se tulee ilmaistua. Ilmaisumuoto on kuitenkin internetissä oleellisen tärkeä, koska kirjoittajan elekieltä ei voi nähdä. Tekstin sävy on ainoa seikka, joka heijastaa kirjoittajan todellisia tuntoja ja mielipiteitä.
Yritän pitää kirjoitusteni sävyn varsin neutraalina ja osoittelemattomana, vaikka väitteeni saattavatkin olla rajuja tai epäortodoksisia. Täällä tapaa toivon asian menevän perille ilman hampaiden kiristystä ja vääntöä, vaikka ENTP:nä rakastan väittelyä. Ilmaiset selkeästi mielipiteesi, mutta käytät yhtä lailla neutraalia sävyä, mistä tiedän keskustelevani järki-ihmiselle.
Eriskummallisuuksista voisin mainita sen, että ne kiehtovat minuakin. Tiedän tuhottomasti epämääräistä faktaa, joilla ei ole mitään käyttöä arkielämässä. Silti sekään ei riitä vaan olen persoonani (voit lukea: roolini) puolesta pakotettu hamuamaan lisää. Faktat siirtyvät huomaamatta ideoihin, ja pian huomaan tarinoideni pursuavan eriskummallisuuksia. Ehkä erikoisten ideoiden rikkaus on tyypillistä ENxP-tarinoissa. Gallup voisi olla paikallaan.
En tarkkaan ottaen tiedä liittyykö tämä keskustelu enää aloitusviestin sisältöön. Toisaalta ehkä keskustelumme osoittaa aloittavalle persoonalle sen, että kaksi ekstroverttiä osaa keskustella artikuloidusti heitä kiinnostavista aiheista, mutta silti kuunnellen mitä vastapuolella on sanottavaa. Provokatiivisuuden ylläpitämiseksi toteankin, että voisin päinvastaisesti ihmetellä, että artikuloivatkohan nuo introvertit vakavammista havainnoista ollenkaan – he kun eivät ole osallistuneet keskusteluun.
Aloittaja pahastui siitä, että sukulainen halveksi hänen kirjoittamisenaan jonain, mitä hän tekee, "kun ei muutakaan osaa". Olen kyllä kuullut, että muitakin kirjoittajia ja kirjailijoita on samoin halveksittu. Kai sitä ei ole profeetta omaalla maallaan, kliseeseen sortuakseni.
Jos suulas sukulainen haluaisi esittää sosiaalisia taitojaan, hän esittäisi ajatuksensa niin taitavasti, ettei se loukkaa, eli ei vahingoita hänen sosiaalisia suhteitaan - juuri sitähän sosiaalisilla kyvyillä tarkoitettaneen. Eli löapsellista kiukkuilua. Silti, kiva kuulla kommentteja ja muidenkin kokemuksia.
juur noin on ... jos ihminen on vilkas puhelias jutun heittäjä, niin ottaa mielellään sosiaalisen tittelin itelleen. Vaikka oikeasti ei välitä muista, mikä olis sitä sosiaalisuutta.
hmhhh!..... tsessusmitätekstiätuossayläpuolella....... minkäköhänlainen osuus muusilla on tuon zenigman kirjoittamisissa, sitä tässä nyt vain mietiskelin kun lueskelin noita lämmittelyksi.
No asiaan:
Täällähän on aina välillä avauduttava introverttiekstroverttisesti. Ookkeijj ! Millaisia tapauksia on ne oikeat kirjailijat/runoilijat, joihin olen matkan varrella tähän mennessä tutustunut tavalla tai toisella. Juu. Nyt kun mietiskelin mikä heitä yhdistää, se on helppoa tiivistää. Jokainen heistä on kohtaamisissa avoin, niinku esmes juteltaessa kahdenkesken katsoo silmiin. Ei ole siis mitenkään niitä pöyhistelevän narsistisia luikeroita, jotka nenänvartisesti arvottavat jokaisen vastaantulevan mittariinsa. Pois se näistä tyystin. Nämä kyllä jokainen toimii omalla alallaan erittäinkin vireinä. Ovat kirjallisuus- tms. tilaisuuksissa innostavasti eri näkökulmia heitteleviä älykköjä. Oman tiensä kulkijoita, jotka eivät todellakaan tee itsestään suurta numeroa. He ovat taiteilijoita. Muutaman näistä törmäämistäni voisin kyllä luokitella ihkaomilla kriteereilläni jopa taiteilijadaideilijaksi. Ne ne vasta kirjailijoita/runoilijoita ovat ! Huippua. - Ai kaipaatte nimiä, no jätetään ne ilmiannot johonkin toiseen tilaisuuteen. - Siis. Sellainen tilaisuus voisi olla vaikkapa, kun pokkaan kannat kolisten sen noopelin! Lupaan, viimeistään siinä vaiheessa samppislasit kuohuen kiittelen tietysti just näitä tappeja, jotka ovat kammenneet taivalta. Siis. Saattaapi muutama kirjailija/runoilija sitten pulahtaa esiin kiitospuheessani. Toivon.
Mikälie_zenigmalla on ollut lyhyt- ja pitkäaikaismuusia, joiden suhdetta itseensä hän kuvaa vastaavaksi kuin Dalin ja Galan suhdetta, sillä erotuksella, että Dali teki taidetta, jolla oli merkitystä muillekin kuin hänelle itselleen.
Asiaan samaten: en näe merkitsevää eroa taiteen eri ilmenemismuotojen välillä, kun on puhe taiteilijapersoonasta. Kun perehdyn kuvataiteeseen tai musiikkiin, etenkin henkilökuvausten kautta, huomaan lähes poikkeuksetta jonkinlaisen hauraan tarkkailijan, jolla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pyrkiä kuvaamaan aistimaansa.
Jos ajattelemme kirjailijoita, niin Hotakainen ja Tervo "tyyppeinä" muodostavat jonkinlaisen polariteetin, mutta toisen käden tiedon varassa on tietysti alituinen vaara virhearviointeihin. -Hotakaisen näin kerran Helsingin kaupunginteatterin tauolla. Sain hänestä vaikutelman, että hän oli kuin orpo piru, yksinäinen ja sivusta tapahtumia seuraileva varjo. Tervo sen sijaan ottaa oman tilansa vaikka sitä ei annettaisi. Nollasummatodistus: he lienevät erilaisia henkilöinä.
Yksittäisten taiteen tekijöiden luonteenpiirteitä olennaisempana pitäisin yleisellä tasolla - taiteilijoista puhuttaessa - nimenomaan sitä kokemisen ja aistimisen herkkyyttä, joka purkautuu taiteen tuottamisena, vastaanpanemattomana sisäisenä pakkona. Se pakko on niin vahva, että kriitikot voivat korkeintaan lujittaa taiteilijan persoonaa, mikäli eivät onnistu syöksemään häntä epätoivoon.
Mitä tarkoittaa "taiteilijadaideilija"? Onko jokin esisopimus, että kaikki käsittävät termin? Samalla tavalla? Vai löytyykö sanakirjasta selvennys.
Scarabaeuksesta ei saa mitään tolkkua...
Ok, mut katsellaan silmiin ja pokataan noobeleita.
Todellakin, Scarabaeuksen lötinöitä ei jaksa kahlata läpi, kun niissä ei ole mitään tolkkua.
jihuuu
mie olin hiihtolomalla ja mitä täällä palstalla taas pöhistään jotain reginakamaa.
Voi EI !
Scarabaeukselle päivitettäköön - aiemmin tätä udelleena -, että tähänastinen muusa hylkäsi yhdellä kertaa kaikki käsikirjoitukset, ja että siirryn kirjoittamaan hylyksiöön kantakaupungille, missä arvelen pitkään kaivatun kotirauhan kohentavan kirjoittamista sekä määrällisesti, että laadullisesti.
Luovan työn vaatima keskittyminen kilpailee muusien huomionkipeyden kanssa. Kirjoittajakin tarvitsee työrauhansa; usein havaitsen muistelmissa tätä painotetun. Esimerkiksi Waltarin välilyönneistä kuultaa läpi, samaten kuin Sibeliuksen tauoista, että luovan työn ja häiriötekijöiden konfrontaatiot ovat taiteilijan arkipäivää.
Reginasta totean sen verran, että sen orientaatio vieroksuttaa keski-ikäistä tavallista miestä. En voi kokea julkaisua sellaiseksi, että lähettäisin siihen materiaalia. Tunne lienee molemminpuolinen.
Takaisin aiheeseen. Kirjoittajana olen dualistinen suhteessani vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa. Vetäydyn mielelläni omiin oloihini, siellä tekstit syntyvät. En puhu itsekseni. Seurassa olen useimmiten tarkkailija, mutta otan kyllä hyvin aktiivisen roolin jos koen sen tarpeelliseksi tai minua tyydyttäväksi. Käytännössä ihmiset, näin otaksun, kokevat minut kehälle kiertyvien monologien kautta. Todennäköisesti tämä on heille voittopuolisesti kielteinen kokemus.
Minäkin kirjoitan. Olen hiljainen ja epä-älyllinen. Olen siis mörkki ja helvetin tyhmä.
Joten saanko minä siis ihan oman kategorian?