Äikänmaikasta kirjastonhoitajaksi

Typerä haaveko?

Täällä kirjoittelee äikänmaikka, joka haaveilee jatkuvasti kirjastonhoitajan työstä. Olen opettajaksi valmistumiseni jälkeen tehnyt parin vuoden ajan äikänmaikan hommia sekä yläkoulussa että lukiossa. Yläkoulun koen aika haastavaksi paikaksi kurinpidon suhteen, lukiossa taas korjattavien tekstipinojen määrä hirvittää. Tiedän kyllä, että opettajan työ helpottunee parin ekan vuoden jälkeen. Kuitenkin haaveilen jatkuvasti kirjastonhoitajan/informaatiokon työstä. Kuvittelen sen olevan leppoisampi - joskin huonommin palkattu - pesti.

Pitäisikö minun vaan lopettaa haaveilu ja koettaa metsästää vakivirkaa opettajana? Vai pitäisikö opiskella vielä perus- ja aineopinnot informaatiotieteistä (onnistuisi avoimessa yliopistossa pitkälti verkko-opintoina) saavuttaakseni kirjastonhoitajan pätevyyden? Työtilanne kirjastoalallakin on kuulemma huono ja ainakin vakipaikat ovat kiven alla. Pelkään sitäkin, että entä jos päätyisin kirjastonhoitajan työhön, muttei se vastaisikaan odotuksiani - mitenköhän koulujen rehtorit suhtautuisivat työnhaussa minuun, kun loikkarivuosieni jälkeen koettaisin taas saada openpaikkoja?

Tiedän, ettei kukaan voi päättää asiaa puolestani. Jotakin ajatuksia aiheesta olisi kuitenkin mukava kuulla!

8

414

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • austerism1

      Itselläni on samanlaisia ajatuksia, ja olen jopa aikoinaan suorittanut inf. tutkimuksen perusopinnot ja yhden aineopintojen kurssin. Aineopintoihinhan kuuluu kai lyhyt harjoittelu, joten kai sen aikana saa jonkinlaisen käsityksen alasta. Lisäksi on ns. pedagogisia informaatikkoja, joten siinähän voisi opettajuus ja kiinnostus kirjastoalaa kohtaan yhdistyä jollain lailla.

      Niin, ja siis minulla on taustalla englannin kielen opinnot, ja opetan amk:ssa.

    • ketjun aloittaja

      Kiitos vastauksestasi, austerism1! Saako udella, mikä sai sinut lopulta pysymään opetusalalla?

    • ketjun aloittaja

      Oho, luin epähuomiossa, että itselläsi OLI samanlaisia ajatuksia. Eli ajatus kirjastonhoitajan urasta on vielä mahdollinen?

      • austerism1

        Joo, siis jatkuvasti on mielessä, että jospa sitä...

        Eräs kaverini on töissä oppilaitokseni kirjastossa. Ei tosin informaatikkona vaan ammattikoulupohjalta - onkohan ammattinimike nyt sitten kirjastovirkailija? No, hän kyllä tykkää. On ollut myös kaupunginkirjastossa. Siellä oli kuulemma hulinaa enemmän - siis asiakaspalvelua. Oppilaitoksen kirjastossa on rauhallisempi meininki, mutta siellä on sitten omat juttunsa. Esim. erilaisia tilaisuuksia (seminaarjeja sun muita) on melko usein, ja hän saattaa joutua niissä sitten avustamaan ynnä muuta.


    • kjghfdsuhjk

      En ole alalla mutta en voi ymmärtää sitä, miten joku rehtori panisi pahakseen sen, että kouluttaudut lisää?

      Itse olen sitä mieltä, että mitä enemmän on erilaista työkokemusta ihmisellä takanaan, sen enemmän se sivistää ihmistä. Mielestäni on hyödyllistä saada muiltakin aloilta näkemystä.

      Itse olen tervedenhoitoalan (yliopisto)opiskelija ja itseäni on ihmetyttänyt valtavasti sairaalamaailmassa se, miten eri osastot eroavat toisistaan monin eri tavoin. Työtavat, ahkeruus, yleiset käytännöt, ihmisten arvostaminen. Olen kokenut hyvin hyödyllisenä kierrellä aivan erilaisilla osastoilla. Mitä enemmän näkee, sen parempi.

    • Eräs opettaja

      Olen opettaja, mutta tunnen monta informaatiotutkimuksesta valmistunutta/aineopinnot tehnyttä ja haaveilen itsekin välillä alan opinnoista, sillä kirjastoalan työ vaikuttaa kiinnostavalta ja etenemisen mahdollisuudet ovat ainakin korkakoulukirjastoissa paremmat kuin opettajilla.

      Mielestäni työtilanne kirjastoalalla on kyllä hieman parempi kuin aineenopettajilla, ainakin mitä tulee vakituisiin töihin, mutta tulevaisuudesta on vaikea sanoa. Riippuu varmaankin paljon julkisen talouden tilanteesta ylipäätään ja siitä mitä E-aineistojen yleistyminen vaikuttaa kirjastoihin. Tuntemani informaatiotutkimuksen aineopinnot tehneet ovat saaneet vakitöitä parin vuoden sisällä valmistumisestaan, kirjastoista tai jostain muualta (kuitenkin kaikilla on korkeakoulutusta vaativia töitä.).

      Toisaalta kirjastoalalla ei ainakaan ole sellaista ylikoulutusta kuin opetusalalla.
      Kun olen itse hakenut aineenopettajan töitä pääkapunkiseudulta viimeisen vuoden aikana, niin hakijoita on ollut lähemmäs sata, mutta kirjastonhoitajan virkoihin hakijoita on kuulemma ollut yli puolet vähemmän.

      Kokemukseni mukaan kirjastotyö tuntuu olevan huomattavasti paremmin resurssoitua kuin opettajan työ. Eli käytännössä vähemmän kiireistä. Tosin tämän suhteen on varmaan eroja eri työpaikkojen välillä. Tuntemani kirjastotyöntekijät ovat huomattavasti vähemmän stressaantuneita kuin opettajat ja tuntuvat pitävän työstään. Ja kyllä kirjastonhoitajana/informaatikkona pääsee opettamaankin, jos haluaa, esim. nykyään tiedonhaun opetusta annetaan monissa kirjastoissa.

      Joten ehkä varovasti suosittelisin opiskelemaan informaatiotutkimusta, mikäli se kiinnostaa!

    • yksi haaveilija

      Täällä myös äikän ope, joka haaveilee kirjastonhoitajuudesta. Voisi kuvitella, ettei opetaustasta ainakaan ole haittaa kirjastonhoitajaksi pääsyssä, sillä kuten joku jo mainitsi, on myös pedagogisia informaatikkoja, jotka pitävät erilaisille ryhmille "koulutuksia" jne.

      Itselläni ongelmana on se, etten jaksa työn ohella opiskella informaatiotutkimuksen perus- ja aineopintoja. Olen nimittäin töissä lukiossa, ja ylitunteja on aika reippaasti, joten en yksinkertaisesti ehdi opiskelemaan kirjoitelmien korjaamiseltani ja perhe-elämältäni. Jäänee siis kirjastotyö vain haaveeksi...

    • Realiteettiterapiaa

      Miten sitten työtilanne? Kun valtaosa kirjastoista on suoraan tai välillisesti (koulutus) kunnallisia ja kuntien talous tunnetusti vaikeuksissa, niin luulisi, että kirjastoissa olisi paineita vähentää nykyistäkin väkeä. Tietääkseni suomen kielen opettajienkaan työtilanne ei ole kaksinen, mutta kirjastoalaan vaihtamalla helposti mennään vain ojasta allikkoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      832
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      820
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      630
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      615
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      595
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      540
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      537
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      532
    Aihe