Viimeinen kirje

Nobody

Hei äiti. Minun vaikea kirjoittaa tuntemuksiani tällä hetkellä kun elämäni on niin sekaisin. Kuten tiedät, olen kallistanut pulloa moneen otteeseen mutta siinä ei ole isoäidin tekemää herukkamehua, vaan koskenkorvaa. Vain silloin olen poissa tästä maailmasta. Tiedän että häpeät minua. Sen näkee siitä kun olet niin poissaolevan tuntuinen. Olet väsynyt ja hauras kuin ohut lasi. Haluaisin sen olevan terästä. Tiedän että murrut uudelleen, tällä kertaa pahempana.

Kävelen kaatosateessa, istun laiturilla, jaan surut ja ilot koiran kanssa. Se ainakin kuuntelee tarkasti ja kärsivällisesti tämän hetken verran. Ihmiset höpisevät jotain rakkaudesta. En ole sitä miesmuistiin tuntenutkaan. Se on kristallipallo joka saattaa yhtäkkiä mitään sanomatta muuttua mätäneväksi tomaatiksi, tai siltä se ainakin tuntuu. Hetken huuma on kohtalokas. Minut kiskottiin sen pauloihin ja nyt jätettiin heitteille. Tuhannet kiitokset sinulle, nimeä mainitsemattomalle henkilölle.

Ihmiset välttelevät minua kuin ruttoa, toinen silmäni ympäristö on violetinpunainen ja kukkaro huutaa tyhjyyttään. Mustan huumorin häivähdyksessä kirjoitan, että sinä äiti et taida paikata housunlahjettani enää. Se nimittäin on revennyt ja repsottaa aika pahasti. Haluan sinulta tällä hetkellä kaksi parempaa palvelusta. Hae koirani Jerri puiston kulmasta. Olen sitonut sen kiinni pylvääseen. Jos sinä et hoida sitä, niin hanki sille hyvä koti. Pyydän sitä todella, koska se on paras ystäväni. Älä turhaan kaipaa minua. Ethän sinä jaksa mekastavaa juoppoa, jonka elämä on pelkkää mustaa ja joka tekee muiden elämästä helvetin. Uskon, että ymmärrät minua. Silmäni kirveltää. Hyvästi.

4

245

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nobody

      Silmäni kirveltää= silmiäni kirveltää.

      • Tampio 2.0 Pro

        Miksei vain toista silmää voisi kirveltää tai toista kirveltää enemmän, tai miksei se voisi ainakin alkaa toisesta silmästä ja levitä sitten toiseenkin? Tasapuolinen kirveleminen on aika muovinen ajatus. Se vaikuttaa myös vähän turhan etäiseltä ja epätodelliselta tuntemukselta eikä kannusta muistelemaan omia silmien kirvelemisiä, mikä olisi samaistumisen kannalta eduksi.


      • Nobody
        Tampio 2.0 Pro kirjoitti:

        Miksei vain toista silmää voisi kirveltää tai toista kirveltää enemmän, tai miksei se voisi ainakin alkaa toisesta silmästä ja levitä sitten toiseenkin? Tasapuolinen kirveleminen on aika muovinen ajatus. Se vaikuttaa myös vähän turhan etäiseltä ja epätodelliselta tuntemukselta eikä kannusta muistelemaan omia silmien kirvelemisiä, mikä olisi samaistumisen kannalta eduksi.

        Tampio 2.0 Pro, olen tuosta lauseesta samaa mieltä. Se on liian suorasti sanottu. Kiitos hyvästä pointistasi.


      • Tampio 2.0 Pro
        Nobody kirjoitti:

        Tampio 2.0 Pro, olen tuosta lauseesta samaa mieltä. Se on liian suorasti sanottu. Kiitos hyvästä pointistasi.

        Kannattanee vain jättää pois loppua kömpelöittämästä. Jos sitä lähtee kehittelemään, joudut muuttamaan koko tarinan, vaikka ei siitä kyllä iso urakka tulisi, parin kappaleen jutun uudelleen kirjoittamisesta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe