Viimeinen kirje

Hei äiti. Minun vaikea kirjoittaa tuntemuksiani tällä hetkellä kun elämäni on niin sekaisin. Kuten tiedät, olen kallistanut pulloa moneen otteeseen mutta siinä ei ole isoäidin tekemää herukkamehua, vaan koskenkorvaa. Vain silloin olen poissa tästä maailmasta. Tiedän että häpeät minua. Sen näkee siitä kun olet niin poissaolevan tuntuinen. Olet väsynyt ja hauras kuin ohut lasi. Haluaisin sen olevan terästä. Tiedän että murrut uudelleen, tällä kertaa pahempana.

Kävelen kaatosateessa, istun laiturilla, jaan surut ja ilot koiran kanssa. Se ainakin kuuntelee tarkasti ja kärsivällisesti tämän hetken verran. Ihmiset höpisevät jotain rakkaudesta. En ole sitä miesmuistiin tuntenutkaan. Se on kristallipallo joka saattaa yhtäkkiä mitään sanomatta muuttua mätäneväksi tomaatiksi, tai siltä se ainakin tuntuu. Hetken huuma on kohtalokas. Minut kiskottiin sen pauloihin ja nyt jätettiin heitteille. Tuhannet kiitokset sinulle, nimeä mainitsemattomalle henkilölle.

Ihmiset välttelevät minua kuin ruttoa, toinen silmäni ympäristö on violetinpunainen ja kukkaro huutaa tyhjyyttään. Mustan huumorin häivähdyksessä kirjoitan, että sinä äiti et taida paikata housunlahjettani enää. Se nimittäin on revennyt ja repsottaa aika pahasti. Haluan sinulta tällä hetkellä kaksi parempaa palvelusta. Hae koirani Jerri puiston kulmasta. Olen sitonut sen kiinni pylvääseen. Jos sinä et hoida sitä, niin hanki sille hyvä koti. Pyydän sitä todella, koska se on paras ystäväni. Älä turhaan kaipaa minua. Ethän sinä jaksa mekastavaa juoppoa, jonka elämä on pelkkää mustaa ja joka tekee muiden elämästä helvetin. Uskon, että ymmärrät minua. Silmäni kirveltää. Hyvästi.