Miksi ihmiset menevät tukiaisen keikoille?

Siitä samasta syystä kuin entisaikaan ihmiset menivät sirkukseen katsomaan parrakasta naista.

Johannan ja seurueen show ei ole tasokas. Se on huono. Kaikki tietävät, että esiintyjät eivät osaa laulaa eivätkä tanssia eikä heidän vartalonsa ole siinä kunnossa, että paljastava pukeutuminen olisi suotavaa. Silti esitys halutaan nähdä.

On aivan käsittämätöntä, että tuollaisessa kuosissa oleva laulutaidoton nainen esiintyy lähes alasti, täysin vapaaehtoisesti ihmisten edessä nolaten itsensä. Se on niin outoa, että se täytyy nähdä. Johanna on parrakas nainen.
48608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Siinäpä lienee syy sihen että kukaan tästä porukasta ei nouse lavalle selvinpäin?On oltava enemmän tai vähemmän jossain pöllyssä kun kait sen verran on itse kritiikkiä että tietää olevansa huono siinä mitä tekee mutta on vaan jostain ekuja raavittava kokoon.Mahtaa olla morkkis esiintymisten jälkeen kun omia hörhöilyjään joutuu netistä katsomaan?

Äänestä

Näinpä täytyy itse nähdä miten joku voi alentua moiseen. Ennen se olisi ollut suuri häpeä mutta nykyään ei ole mikään häpeällistä. Sitä sanaa kun ei kukaan enää tunne.

Äänestä
  • Johanna käsitys ulkonäöstään ja taidoistaan täytyy olla täysin epärealistinen eikä hän näe itseään samanlaisena kuin yleisö.

    Tai sitten hän on niistä täysin tietoinen, mutta raha houkuttaa tarpeeksi samoin kuin pohjaton tarve olla julkisuudessa.

    Äänestä

  • djdks kirjoitti:

    Johanna käsitys ulkonäöstään ja taidoistaan täytyy olla täysin epärealistinen eikä hän näe itseään samanlaisena kuin yleisö.

    Tai sitten hän on niistä täysin tietoinen, mutta raha houkuttaa tarpeeksi samoin kuin pohjaton tarve olla julkisuudessa.

    TÄMÄ ON SE SYY ! T. JUHA

    Äänestä

Jos sinusta tuntuu että sinulla menee huonosti, niin luulen että Tupsun Shown nähtyäsi jossain räkälän nurkassa saat lohtua elämääsi. Mietit varmasti, että mihin kaikkeen ihminen alistuu jollain sidukka-palkalla. Tupsun keikat tuovat lohtua niille, joilla ei mene vielä niin huonosti. Uskon, että kaikki perustuu tähän.

Äänestä
  • osa ihmisistä nauttii kun näkee toisen alennustilan. siinä saa tuntea ylemyydentunnetta tai jotain. kai se sekin viihteestä käy.

    Äänestä

  • rappio & rauniot

    Äänestä

Mennään aloittajan puolesta, koska sillä ei ole itsellään massia (5 egee) .
On varmaan ulkonäkökin kyseenalainen kun ei kanttiakaan näytä löytyvän.

Äänestä

Eipä ole kehumista tuhnun ulkonäössä ja ikää on jo niin paljon että ei se ainakaan parempaan suuntaan mene vaikka leikattas ja täytettäs miten paljon hyvänsä.On varmaan jossain hetkellisen selvän ajatus että tätä huuhaa akan mainetta joutuu kantamaan lopun ikäänsä mutta mitäs tuosta vaihtoehtoja ei taida enää olla?

Äänestä

Ainahan jotain outoa ja kummallista ja kamalaakin asiaa on menty katsomaan...Aikoinaan hirttäjäisissä oli tori pullollaan väkeä. Siinä ihmeteltiin ja kiljuttiin ja siunailtiin.. Kolaripaikoilla hiljennetään vauhtia senkin toivossa että jos nähtäis jotain kamalaa.. Norjan hirmumurhaaja sai väen oikeustalolle katsomaan surkimusta.. Meillä se on Tuhnutin.. Ihmiset haluaa nähdä onko se ihan oikeesti olemassa. Voiko laulu ja tanssi taidoton ihramöykky kuvitella olevansa suuri tähti. Nouseeko se oikeesti trukkilavan päälle ja viskoo jumppanauhaa ja vaihtelee päähänsä aurinkolaseja ja kaikenlaisia muita härpäkkeitä.. Sitten riittää jutun juurta että totta se on ,niin se tekee,ei voi olla totta!!!! Huojuvat homot,niinkuin joku tässä mainitsi ,myötäilevät humalatilastaan riippuen. Tämä on niin kamalaa että se on ominsilmin nähtävä ja kun sen kerran näkee niin sitten huomaa miten oma elo onkin ihanaa. Palkka tulee tehdystä työstä, perhe on tasapainoinen ,onnellinenkin ja ihmis suhteet ihan paikallaan..Friikkejä on aina haluttu nähdä ja näin tulee olemaankin.

Äänestä
  • oOTKOS KUULLUT ETTÄ KAPPALEET TEKSTEIHIN KEKSITTY ?

    Äänestä

Samat ihmiset katsovat televisiosta maanjäristyksiä, sotia, tsunameja ja mitä tahansa sellaista, joissa näkyy ihmisten kauhu ja epätoivo.

Minä vaihdan kanavaa tai suljen television.

Äänestä

Ihmiset menevät Johannan keikoille siitä syystä, että ne haluavat nähdä vielä alemmalla katuojassa rypevän ihmisen, kuin he itse ovat. He saavat tyydytystä siitä, että jollakin menee vielä huonommin, kuin heillä.

Äänestä
  • Ihmiset haluavat livenä kuulla suositun Apinamies biisin.

    Äänestä

  • Kyllä, se on juuri näin. Surullisinta on kun nämä Johannan keikoilla kävijät ovat myös näitä loosereita niin J kuvittelee että kyse on kateudesta. Kun juurikin kyse on alemmuustilan alemmuustilasta.

    Äänestä

  • Täysin samaa mieltä, osallistujat ovat tällä palstalla viihtyviä loispummeja, ja kuvittelevat olevansa yläpuolella...:DDD

    Äänestä

  • mäkin haluun kirjoitti:

    Ihmiset haluavat livenä kuulla suositun Apinamies biisin.

    hmmm hmmm hmmm hmmm, apinamiäs, hmmm, hmmm, hmmm....

    Siinä ko. ihanuuden olennaisin kliimaksi. Nyt ei kenenkään enää tarvitse rahoittaa Johannan ja kumppaneiden sekoilua.

    Äänestä

  • sossun elättejä kirjoitti:

    Täysin samaa mieltä, osallistujat ovat tällä palstalla viihtyviä loispummeja, ja kuvittelevat olevansa yläpuolella...:DDD

    No mikäs sut tälle palstalle tuo?

    Äänestä

Onhan se pikku ristiriita siinä, miten tuksu shöytään kuvaa (glamour, näyttävä, makea, upeat koreografiat) ja miten itseään arvioi (kansainvälisen luokan kaunotar) sen kans, mitä todellisuus on. Sen näkeminen naurattaa monia.

Äänestä
  • Tuo ulottuvuus - Tukiais-shown ristiriitaisuus suhteessa siihen, mitä glamour-showlla yleensä tarkoitetaan - on kai näkemisen eräs syy. Fanittamisesta ei kuitenkaan ole kyse.

    Äänestä

  • Ristiriitaista! kirjoitti:

    Tuo ulottuvuus - Tukiais-shown ristiriitaisuus suhteessa siihen, mitä glamour-showlla yleensä tarkoitetaan - on kai näkemisen eräs syy. Fanittamisesta ei kuitenkaan ole kyse.

    Kyllähän sen näkee sokea reettakin miten paljon glamouria on hytkyä trukkilavan päällä jossain kannelpubissa.

    Johanna prinsessakuvitelmineen on surullinen ja säälittävä hahmo. Sääliaspekti puuttuu kuitenkin täysin yleisön ja johannan väliltä. Johanna ei pyytele anteeksi käytöstään, on väkivaltainen ja sekoilee ja sotkee asiansa, valehtelee ja käyttää hyväksi läheisiään. On sitä tyyppiä, joka myisi vaikka mummonsa, jos sillä pääsisi seiskan kanteen. Johanna ei herätä minkäänlaista sympatiaa ihmisissä. Siksi ihmiset eivät koe tunnontuskia mennessään katsomaan hänen esitystään ja alennustilaansa ja nauramaan sille.

    Äänestä

  • Ristiriitaista! kirjoitti:

    Tuo ulottuvuus - Tukiais-shown ristiriitaisuus suhteessa siihen, mitä glamour-showlla yleensä tarkoitetaan - on kai näkemisen eräs syy. Fanittamisesta ei kuitenkaan ole kyse.

    Raju ristiriita!!!

    Äänestä

En mene Tukiaisten keikoille ikinä.
Lopettaisivat vaan mahdollisimman pian tuon nuohoamisensa.
Ja sillä hyvä.

Äänestä

Käsittämätöntä onkin, että ihmiset menevät Tukiaisen keikoille.Mutta hän esiintyykin paikallisissa bubeissa missä ihmiset muutenkin tapaavat käydä ja ravintoloitsijat tilaavat Tuksun ravintoloihinsa keikalle jotta saisivat lisää myynnin volyymiä.
Katson Tuksun youtube väläyksiä ja kuvia aijaa com:n sivuilta ja se riittää tyydyttämään tirkistelynhaluni, myötähäpeällä höystettynä.
En käy bubeissa ja jos kävisin niin silloin en satavarmasti niihin menisi jos Tuksu esiintyisi siellä sirkusseurueineen.
Miellä kyseisen klamuurileidin niin vastenmieliseksi, että kun lähden ulos illalla niin sen harvan kerran kun käyn maksan mieluumin enemmän nähdäkseni bändiä tai artistia joiden keikan anti on taidokkaampaa ja antoisampaa kuin kännissä sekoilu.
Ei elämäni huippua ole, mutta ei ole myöskään tarvetta tirkistelyyn, eikä ole tarvetta mennä Tuksun keikoille kännissä ivaamaan ja nauramaan. illuusio siitä, että itse on muka Tuksun yläpuolella pahasti ontuu jos pitää huudella ja pilkata Tuksua keikoilla. Siinä asettuu samalle white trash tasolle sirkusväen kanssa.
Tuksun taso kaikilla tasoilla on laskenut silminnähtävästi.Mutta kuten sanoin niin suuri tirkistelyhalu ei mulla ole, että menisin Tuksun keikoille tai tuhlaisin rahojani kenekään luokattoman wannabetähtösen onnettomia räpellyksiä rahoittaakseni.

Äänestä

Samasta syystä ku Maran... XD

Äänestä
  • olipas typerä töräytys tuolta sannamari93:lta, tziisus.

    Äänestä

Tänään 2.2.. Ravintola Raja-Tupa, Hollola, Kukkila.

Äänestä

Ovatko varmasti tuolla Raja-Tuvassa tänään? Etten turhaan menis ja pettymään joutuisi...

Äänestä

itse en menis Tuksun keikalle katsomaan kännitolloilua,.Itsellä kyseinen artisti herättää myötähäpeän tunteita ja minkäänlaista hauskuusaspektia en keekoiluissa havaitse...mutt mikäs siinä.Tulee vaikutelma,ett katson sairauskertomusta,en tasokasta esitystä...Sen kerran kun menen jotain esitystä, esim .bändiä katsomaan,olen valmis maksamaan ns.laadusta,taidokkaasta laulusta yms. mutt eipä siinä,jokainen tavallaan ja sillä hyvä.

Äänestä

Julia Tukiainen uhosi ja kirjoitti Facebookissaan 2.2.2013 iltapäivällä Raja-Tuvan keikastaa:

"Valmistaudu Hollola, täältä tullaan!!!! hih. Upea show tiedossa, vedetään upea ja glourinen show uusilla asuilla, on leopardi mekkoa, kultaista mekko, sähkönkeltaista mini mekkoa...jne. Ihanaa päästä keikalle. GIRL/SISKO POWER"

Jaahas... pullon henki jo johdattaa Juliaa. Siinä oli uudissanoja ainakin kaksi:

* glourinen
* sähkönkeltainen

Hollolan Kukkilassa taitaa räjähtää tänä iltana, tulevana yönä!

Äänestä
  • Suohirviö ei lähtenyt Raja-Tuvan keikalle.
    Syy: erimielisyydet Tukiaisten siskosten kanssa.

    Äänestä

  • Sähkönkeltainen mekko:

    http://www.spektrishop.fi/tuotteet.html?id=2/70

    Julia raportoi "sähkönkeltaisesta mini mekosta." Siinä on 90 prosenttia vähemmän kangasta kuin tuossa esimerkkikuvan sähkönkeltaisessa mekossa.

    Äänestä

Eipä ole tullut nähtyä.

Äänestä

Taikanauhan takia. Tässä Johanna esittää Raja-Tuvan yössä 2.2.2013 klassisen Taikanauha-pravuurin penkillä seisten ja välillä baaritiskillä istuen. Videon kesto on 4:19.

http://www.youtube.com/watch?v=uSJfs3WNvb8

Tämä on aivan glamourin ytimessä.Edelleen, saiko joku Tuksun kämmeniskun päähänsä kohdassa 1:57.

Tuksun läheisyydessä kannattaa varoa hänen erittäin nopeita käsiään, sillä muuten voivat irrota omat silmät päästä.

Äänestä

Suomalaiset ihmiset tykkävät kiusata. Ja tunkki asettuu vapaehtoisesti tulilinjalle..

Äänestä
  • Groteski, "brutaali" shöy.

    Äänestä

Onhan tämä ilmiö, mutta nyt jo nuupahtamaan päin. Viimeistä kvartaalia mennään.

Äänestä

Jos tuo "stara" laihduttaisi ja opettelisi kunnon ohjelman, niin väki keikoilla vähenisi.

Äänestä
  • Se on juuri noin. Pullukaa ja "glamouria" keikan yleisö - ne kapakan kantaporukat - siinä ihmettelevät.

    Äänestä

  • Siskot ovat luisussa.

    Äänestä

  • Sitä seuraan kirjoitti:

    Siskot ovat luisussa.

    Menossa dokumenttispektaakkeli/liveperformance "Ahneella on p*skainen loppu" eli mihin rahan- ja julkisuudenkipeys voi johtaa.
    Käsikirjoitus: J Tukiainen
    Seuraavat näytökset: kuopio-varkaus-leppävirta.

    Äänestä

  • taide-elämys kirjoitti:

    Menossa dokumenttispektaakkeli/liveperformance "Ahneella on p*skainen loppu" eli mihin rahan- ja julkisuudenkipeys voi johtaa.
    Käsikirjoitus: J Tukiainen
    Seuraavat näytökset: kuopio-varkaus-leppävirta.

    Päin seinää -suistumista - vääjäämättömästi ja varoituksia kuuntelematta - on kiinnostavaa seurata. Harvinaista, erikoista herkkua.

    Äänestä

  • Erilainen kirjoitti:

    Se on juuri noin. Pullukaa ja "glamouria" keikan yleisö - ne kapakan kantaporukat - siinä ihmettelevät.

    Siitä on nyt kyse.

    Äänestä

En mene Tukiaisten keikoille. Ikinä.

Äänestä

En minäkään mene. Joskus vuosia sitten puhuttiin töissä, että mennään jos tulee lähiseudulle. Nyt ei enää voisi...Ei sitä vaan voi tajuta, miten ihminen, jonka kroppa nyt ei ole - miten sen nyt sanoisi - ihailua herättävä, kehtaa esiintyä lähes alasti. Jotain on pahasti vinossa. Ja kun yleensä on vielä päissään, valehtelee yleisölleen vaikkapa olevansa raskaana...

Äänestä

Jollasmurteissa tavataan sanoa, että huippukohta, showkliimaksi, on "pravuuri." Eräs pravuuri on kohtaus, jossa Johanna heittäytyy lattialle selälleen, ja sitten jokin taustatanssijoista könyää siihen päälle. Tässä on kuva ko. pravuurista eräältä Tampereen keikalta. Siinä isosisko Johannan päälle könyää pikkusisko Julia:

http://aijaa.com/MPeglq
Yksinteoin tehty limboaminen lattialle pikkarit paljastaen on kristillis-eroottisen tanssin pravuuri:

http://i4.aijaa.com/b/00299/11714237.jpg

Muut pravuurit ovat:

* Hei Johanna -avausbiisi
* Taikanauhan huispauttelu tuolilla seisten
* Sylitanssi katsojan kanssa
* Apinamies-biisi

Tuo Taikanauhan heiluttaminen baarin nurkassa on äärimmäisen glamourinen idea ja koko Dolls-shown huippupravuuri (esimerkkikuva lokakuulta 2012, Mestarin Krouvista):

http://aijaa.com/NQrLUD

Taikanauhan huispauttelulla saa show-aikaa kätevästi täytettyä muutamalla minuutilla, eikä täyttö ole kallista; nauha ja keppi maksavat Tiimarissa 2 euroa.

Julian pravuurit:

- "dramaattinen pyllistäminen" ja kiemurtelut omassa stripteasessaan
- "hitaalla" -joraus laulukappaleiden aikana. Käsien nostelua yli pään laen tason
- spagaatti, jos promillet ovat nousseet tarpeeksi yli 2.2:n

Juliakin saattaa antaa ns. sylitanssin, jonka eräs piirre on se, että hän seisoo tuolilla istuvan asiakkaan edessä ja nostaa vasemman jalkansa asiakkaan hartian päälle ja notkuilee siinä sitten hetken antaen tavaransa hajun hurmata - jos vaan Julialla tasapaino säilyy eikä istuja pökerry.

Äänestä
  • Pravuureihin kuuluu välillä yleisön. Aerton ja näätien haukkuminen.

    Äänestä

Kyllä peräkammareitten "Urpot" maksaa, näkevät kerrankin naisen vähissä vetimissä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


sirkushuvi kirjoitti:

Siitä samasta syystä kuin entisaikaan ihmiset menivät sirkukseen katsomaan parrakasta naista.

Johannan ja seurueen show ei ole tasokas. Se on huono. Kaikki tietävät, että esiintyjät eivät osaa laulaa eivätkä tanssia eikä heidän vartalonsa ole siinä kunnossa, että paljastava pukeutuminen olisi suotavaa. Silti esitys halutaan nähdä.

On aivan käsittämätöntä, että tuollaisessa kuosissa oleva laulutaidoton nainen esiintyy lähes alasti, täysin vapaaehtoisesti ihmisten edessä nolaten itsensä. Se on niin outoa, että se täytyy nähdä. Johanna on parrakas nainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu