Thainyrkkeilyä Porissa

joelpuranen

Pori Thaiboxing Club aloittaa kevään peruskurssin 17.2.2013. Pidämme lajinäytöksen 10.2.2013 klo 16.30 Porin urheilutalon yläkerrassa sijaitsevassa nyrkkeilysalissa. Peruskurssin harjoitukset ovat sunnuntaisin klo 16.00 - 17.30 sekä tiistaisin 19.00 - 20.15. Kurssin hinta on 90€ ja kurssi kestää 10 viikkoa. Mukaan alkeiskurssille pääsee ensimmäisten kahden viikon ajan.

Alkeiskurssi sopii kaikille ikään ja kuntotasoon katsomatta, eikä etukäteisvalmisteluille ole tarvetta. Varusteiksi riittävät t-paita ja urheiluun soveltuvat housut. Kenkiä emme harjoituksissa käytä.

Kuntoilijalle thainyrkkeily on erinomainen valinta sen kokonaisvaltaisen kuormituksen johdosta. Harjoituksissa tulee käytettyä kaikkia lihasryhmiä, samalla koordinaatiota ja tasapainoa kehittäen. Kuormitusta voi säädellä itse, mutta harjoituskaverien kannustaessa tulee usein harjoiteltua vähän kovempaa kuin yksin harjoittelevana. Vaikka thainyrkkeily onkin kontaktilaji, voi kontaktin määrää säädellä itse ja loukkaantumiset ovat äärimmäisen harvinaisia.

Kilpaurheilusta kiinnostuneelle thainyrkkeily tarjoaa vireän salikisatoiminnan muodossa loistavat edellytykset kehittyä ottelijana ja urheilijana. Seurassa toimii aktiivinen kisaryhmä, joten neuvoja kilpailemisen aloittamiseen saat varmasti.

Pori Thaiboxing Club on tuottanut vuosien varrella useita menestyneitä ottelijoita, suurimpia kruununjalokiviä ovat Porista ponnistaneet Jarno Marila (EM-2 2002 ja MM-1 2003) ja Tomi Karttunen (EM-2 2002, MM-3 2007). Nykyisin Marila toimii seurassa vastuuvalmentajana, joten tietotaitoa löytyy runsaasti.

http://www.porithaiboxingclub.com/

Peruskurssille voi ilmoittautua myös sähköpostitse: [email protected]

Lisätiedustelut
Jarno Marila 040 7244967

0

916

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

        Vaikka oot jo noin vanha!?
        Ikävä
        109
        1320
      2. MiltäKaivattusi

        Näyttää? !
        Ikävä
        45
        901
      3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

        Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
        Ikävä
        50
        726
      4. Perhoseni (miehelle)

        Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
        Ikävä
        129
        674
      5. Mitä meidän välillämme

        On käynyt näiden vuosien aikana?
        Ikävä
        70
        666
      6. Uskaltaisitko

        Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
        Ikävä
        67
        616
      7. Olen tavattavissa

        tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
        Ikävä
        53
        597
      8. Halaus juuri sinulle

        Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
        Ikävä
        55
        555
      9. Onko Sofia jälleen jätetty?

        Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        93
        473
      10. Mies, näetkö minut myös

        Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
        Ikävä
        20
        470
      11. Voiko se ikinä toimia

        Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
        Ikävä
        32
        458
      12. Meneekö unohtamis

        Projektisi hyvin??
        Ikävä
        34
        457
      13. Mitä jos...

        Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
        Sinkut
        142
        453
      14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

        Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
        Ikävä
        115
        453
      15. Uskallatko paljastaa

        Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
        Ikävä
        49
        447
      16. Voin tulla

        Sisustamaan sulle 🤭
        Ikävä
        51
        445
      17. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

        EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
        Kajaani
        85
        441
      18. Kuka se on

        Kuhmon komein aikamies?
        Kuhmo
        5
        438
      19. Et sinä mitään

        Oikeasti halua
        Ikävä
        52
        403
      20. Miksi jätit vastaamatta mies

        Silloin kauan sitten 😔
        Ikävä
        42
        400
      Aihe