turha haukkuminen

epätoivoinen

Minulla on suomenlapinkoira joka on noin 10 kuukauden ikäinen. Ongelmani on että koirani haukkuu turhautuessaan esimerkiksi kun lelu on pyödän alla eikä se viitsi sitä ottaa itse sieltä pois. Haukkuu myös huomiota saadakseen. Olen kokeillut suihkepulloa, ei tulosta. Haukkupantaa ei tulosta. Toisinaan komentaminenkaan ei auta. Vieraiden tullessa koira villiintyy entisestään ja se on laitettava pihalle jäähylle.

Autossa matkustaminen koirani kanssa on nykyään yhtä tuskaa sillä se haukkuu jokaisen vastaantulevan ulkoilijan. Lenkillä ollessaan liian innokas tutustumaan toisiin koiriin.

Netistä ja kirjoista olen lukenut erinlaisia juttuja mutta tuntuu että kaikki ovat ristiriidassa keskenään. Kokemuksia ja vinkkejä otetaan vastaan.

5

286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • annat olla vain

      Älä piittaa sen haukunnasta ollenkaan. Näytä sille ajan kanssa, että haukunnalla sen on aivan turha herättää sinun huomiosi. Älä edes katso koiraasi kohden, kun se lakaa haukkumaan. Ajan kanssa koira oppii, että se haukkuu aivan turhaan, kun osoitat sille piittaamattomuuttasi. Tämä voi viedä aikaa, jos kumminkin tähän asti koira on aina huomannut sinun reagoivan haukuntaansa, mutta aikanaan se oppii, että haukunnasta ei ole hyötyä huomion saantiin, jos pystyt antamaan sen haukkua rauhassa ilman reagoimista.

    • joalaksis

      Tuo ed. kirjoittajan neuvo on hyvä. Mutta jos ei sekään auta, niin ehdottaisin, että komennat napakammin, ja jos olet käyttänyt sanaa EI jo monta monituista kertaa eikä se auta, niin käytä jotain toista kieltosanaa ja tehosta käskyä vaikka napakalla jalan tömäytyksellä maahan.. Myös koirakouluista saa neuvoa. Jotkut koirat vain ovat villempiä, seurallisempia ja häiriöille alttiimpeja, mutta apua on kyllä saatavissa juuri esim. näistä koirakouluista, jos tuntuu, että omat konstit eivät auta.

    • kiitos

      kiitos neuvoista. olen nyt ollut reagoimatta, välillä meinannut kärsivällisyys loppua mutta on jonkun verran tuloksia tullut. ei jaksa enää haukkua niin pitkään mitä joskus kun kielsi tai reagoi siihe esim. käsiä läimäyttämällä ja sanomalla ei.

      • sitä rataa::-)

        Hienoa, jos ongelma on alkanut lieventyä :-)

        Kärsivällistä jatkoa ja hyvää alkavaa kevättä.


    • Haukun omistaja

      Mitä teidän mielestä pitäis tehdä jos koira haukkuu omalla pihalla ohikulkijoille ja koirille? Pitääkö se silloinkin jättää huomioimatta? Omalla kohdalla tää ei ainakaan auta asiaa. Itse vien koiran sisälle jäähylle jos haukku jää päälle, toiminkohan oikein?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      51
      3555
    2. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      108
      2387
    3. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      592
      2266
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      19
      2016
    5. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      74
      1664
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1658
    7. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1638
    8. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      136
      1512
    9. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1436
    10. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      92
      1401
    Aihe