Talvi tulee ja motti jäätyy.

Aidantakaahuutelija

Minulla olisi sellainen ongelma, että en saa autoani johdon päähän tulevana talvena. Autoni on 15 vuotta vanha, pieni dieselmersu. Sillä on sen verran vähän ajettu ja ajaisin sillä vielä mielelläni pitkäänsä, että en mielelläni alkaisi sahamaan sitä halki talven käyntiin (yhden bensapassatin sahasin yhdessä talvessa piloille).

Webaston hinta n. 1500 euroa hirvittää, kun se alkaa olemaan kolmasosa auton hinnasta.

Eli löytyisikö ideoita, ehdotuksia tai tietoa edullisista webasto- tai vastaavista systeemeistä? 100 metrin jatkojohtoa en heitä parvekkeelta; mummot hermostuvat. Lähinnä olen kiinnostunut siitä, että moottori lämpeää; sisätilat ovat toissijaisia.

6

1745

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Masa

      Laita öljypohjan alle sellainen kynttilä mikä palaa ainakin 12 tuntia! ei siitä ole mitään vaaraa, koska on dieseli moottori, peitä vaikka sivuilta, ettei penikat näe!

    • Fireblade

      Moi

      Järkevin vaihtoehto tietenkin olisi, että hankkisit sen tolppapaikan.

      Webastoja saa myös käytettynä, eikä tollanen manuaalisesti käynnistettävä tai kellolla oleva ihan hirveitä maksa. Käytetty kannattaa kuitenkin huoltaa tai huollatuttaa ammattilaisella.

      Juu, voit tietysti ostaa jostain HonkKonk-kaupasta sellasen kiinalaisen 2t-bensa-agregaatin ja panna sen pörisemään. Teho (muistaakseni 800W) riittää lohkolämmpärille mutta ei sisätilan lämmittimelle. Kokeiltu on viime talvella 20 vuotta vanhan Fiat Ducato matkailuauton käynnistysapuna noin -15 asteen pakkasessa. Niin vaan lämpes kone lohkolämppärillä agregaatin pöristettä tunnin verran....ja lähti Ducaatti kuin palmun alta....

    • tomppa

      Ei jäädy kun laitat vähä pensaa naftan sekaan max 30 % että näin.

    • Passat on paska

      "Yhden bensapassatin sahasin yhdessä talvessa piloille"???

      Onko Volkswagenin moottorit todella noin perseestä, vai millä tavalla se meni "pilalle"? Luulisin, että ainut tapa kylmäkäynnistyksillä on rankka väljistyminen/savutuksen alkaminen.
      Voin tässä "laaduttomia autoja valmistavaksi" firmaksi luonnehdittua Fiatia kehuakseni kertoa, että omistin 320.000 km ajetun Fiat Uno:n, joka oli suvussa uudesta asti. Lohkolämmitintä ei ollut, ja noihin kilometreihin tarvittiin talvikäynnistyksiäkin lähes joka aamu. Fiat myös lähti hyvin! Auton poistuttua korin loppumisen vuoksi liikenteestä, moottori meni varaosiksi ralliharrastajalle (ei savuttanut/kuluttanut juurikaan öljyä). Ralliharrastajan diagnoosi: Kilometreihinsä nähden olemattoman vähän kuluneet sylinterit (ei "kulumispykälää") ja venttiilinohjurit tiukat, nokka-akseli kunnossa...

      Mersun moottorien laadun tuntien voin sanoa, että ei tule ongelmia ilman lämmitystä, joskin kovimmilla pakkasilla akku on kovilla, tarvii useamman hehkutuksen.

      • Lämmitin

        olis käytetty hyvä kuntoinen lämmitin pienellä rahalla.Olut asuntoauton mootoria lämmittämässä,jos kiinostaa soita 0400920777.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9166
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7947
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      161
      5657
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2353
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2091
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1740
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1688
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1427
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1358
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1283
    Aihe