mulla on aina ollu kauhee kammo sitoutumista kohtaan. moni kavereistani oli jo 13-vuotiaana seurustellut jopa kaksi vuotta. olihan mullakin paljon kaikkea pientä, halailua ja suukottelua, hitaiden tanssimista jne. olen onnistunut vuosien varrella loukkaamaan monia ihmisiä kun olen sanonut että 'ei, olet ihana ja välitän susta mutten voi aloittaa vielä mitään vakavampaa.' yksi poika sanoi että valehtelin ja olin vain käyttänyt häntä, mutta totuus oli, etten kyennyt vielä silloin seurustelemaan.
viime kesänä tutustuin ihanaan ihmiseen, "pasiin" jonka kanssa olisin voinut harkita seurustelua, mutta opiskelukiireiden vuoksi jätimme asian sikseen. pidimme kuitenkin yhteyttä, kumpikin selvästi piti toisistaan.
mun piti nähdä "pasi" eräillä festareilla, emme kuitenkaan ehtineet tavata, ja uusia tuttavuuksia löytyi lisää. tutustuin "mikaan" jonka kanssa vaihdettiin numeroita.
ilta oli lopuillaan, ja näin itseäni 4 vuotta vanhemman naapurissa asuvan ystäväpojan, "tonin." hän oli aika jurrissa ja saatoin hänet kotiin ja jäin itsekkin yöksi;mitään suudelmaa kummallisempaa ei tapahtunut.
no, asiat alkoi mennä sekaisin kun aloin txtailla mikan kanssa. kaverihenkiset viestit vaihtuivat mikan osalta romanttisemmiksi. sain kuulla että mika ja pasi asuivat samassa kaupungissa, ja kysyin pasilta, tunsiko tämä mikan. -juu, me oltiin 9 vuotta parhaita kavereita, tuli vastaus. samana iltana ilmoitin mikalle että ollaan vaan kavereita, tunnut tosi mukavalta mutten halua mitään enempää.halusin säilyttää pasin ystävyyden.
kohtalo sanoi toisin, näin mikan viikkoa myöhemmin, lupasin mennä ajelulle ja kaveruus muuttui ensimmäiseksi seurustelusuhteekseni. ollaan yhdessä yhä, mutta asian varjopuolia on että menetin tonin ystävyyden kokonaan ja pasin kommentti asiasta oli:"en aio unohtaa sua." ollaan pasin kanssa vieläkin ystäviä, josta mika on kieltämättä aika mustasukkainen.
tuntuu pahalta miettiä miltä pasista ja tonista tuntuu mutta elämä on yhtä vuoristorataa. kun pohdittiin parhaitten ystävieni kanssa suhdesolmujani, kommentoi kaverini: "why can't the boys be the toys that the girls want the boys to be?"
nii-in.
tässä oli minun 'stoorini', ne ketkä aikovat pistää kommentiksi pelkät haukut sydämien särkemisetä niin valitan, ne eivät voi yltää oman mieleni haukkuihin. älkää siis kuluttako näppäimistöjänne. ne, joilla on jtn asiallista kysyttävää tai jotka ovat samassa tilanteessa, otan kommenttia vastaan mieluusti.
viime kesänä tutustuin ihanaan ihmiseen, "pasiin" jonka kanssa olisin voinut harkita seurustelua, mutta opiskelukiireiden vuoksi jätimme asian sikseen. pidimme kuitenkin yhteyttä, kumpikin selvästi piti toisistaan.
mun piti nähdä "pasi" eräillä festareilla, emme kuitenkaan ehtineet tavata, ja uusia tuttavuuksia löytyi lisää. tutustuin "mikaan" jonka kanssa vaihdettiin numeroita.
ilta oli lopuillaan, ja näin itseäni 4 vuotta vanhemman naapurissa asuvan ystäväpojan, "tonin." hän oli aika jurrissa ja saatoin hänet kotiin ja jäin itsekkin yöksi;mitään suudelmaa kummallisempaa ei tapahtunut.
no, asiat alkoi mennä sekaisin kun aloin txtailla mikan kanssa. kaverihenkiset viestit vaihtuivat mikan osalta romanttisemmiksi. sain kuulla että mika ja pasi asuivat samassa kaupungissa, ja kysyin pasilta, tunsiko tämä mikan. -juu, me oltiin 9 vuotta parhaita kavereita, tuli vastaus. samana iltana ilmoitin mikalle että ollaan vaan kavereita, tunnut tosi mukavalta mutten halua mitään enempää.halusin säilyttää pasin ystävyyden.
kohtalo sanoi toisin, näin mikan viikkoa myöhemmin, lupasin mennä ajelulle ja kaveruus muuttui ensimmäiseksi seurustelusuhteekseni. ollaan yhdessä yhä, mutta asian varjopuolia on että menetin tonin ystävyyden kokonaan ja pasin kommentti asiasta oli:"en aio unohtaa sua." ollaan pasin kanssa vieläkin ystäviä, josta mika on kieltämättä aika mustasukkainen.
tuntuu pahalta miettiä miltä pasista ja tonista tuntuu mutta elämä on yhtä vuoristorataa. kun pohdittiin parhaitten ystävieni kanssa suhdesolmujani, kommentoi kaverini: "why can't the boys be the toys that the girls want the boys to be?"
nii-in.
tässä oli minun 'stoorini', ne ketkä aikovat pistää kommentiksi pelkät haukut sydämien särkemisetä niin valitan, ne eivät voi yltää oman mieleni haukkuihin. älkää siis kuluttako näppäimistöjänne. ne, joilla on jtn asiallista kysyttävää tai jotka ovat samassa tilanteessa, otan kommenttia vastaan mieluusti.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vaikeita nää asiat...itelläki pari tollasta tapausta ollut. Koskaan mikään ei mene "helposti" vaan tuhannen mutkan kautta.