Laitetaan otsikon mukaisesti. Onnellisia ja vähemmän onnellisia! Aloitetaan: Tarina Tampereelta.
Olin tyttökaverini kanssa iltaa viettämässä ravintolassa. Näin miehen nojailemassa baaritiskillä ja juttelevan puolihuolimattomasti parille tytölle. Sivuprofiili näytti kivalta. Moikkasin ja hän käänsi katseensa minuun. Ihanat silmät!
Juttelimme vähän. Sanoin tyttökaverilleni että tuon otan omakseni.
Mies istui kavereidensa kanssa pöydässä lähellämme ja vilkuili välillä meitä. Loppuillasta sanoin hänelle että lähdetäänkö yhdessä.
Lähti mukaamme. Menimme tyttökaverilleni, mutta hänen poikaystävänsä alkoi olla niin häiritsevä että otimme taksin ja menimme tämän miehen kotiin.
Ihana yö vietetiin ja aamukin vielä. Jouduin lainaamaan häneltä taksirahan kotimatkaa varten, jolla syyllä sain puhelinnumeron.
Seuraavalla viikolla soitin hänelle ja tapasimme kahvilassa. Tästä alkoi rakkaus.
Hän oli vapaa mutta minä varattu, tosin ero jo tulossa. Hankin nopeasti kuukaudessa oman asunnon ja siitä pitäen olemme olleet yhdessä. Happy END siis ;)
Olin tyttökaverini kanssa iltaa viettämässä ravintolassa. Näin miehen nojailemassa baaritiskillä ja juttelevan puolihuolimattomasti parille tytölle. Sivuprofiili näytti kivalta. Moikkasin ja hän käänsi katseensa minuun. Ihanat silmät!
Juttelimme vähän. Sanoin tyttökaverilleni että tuon otan omakseni.
Mies istui kavereidensa kanssa pöydässä lähellämme ja vilkuili välillä meitä. Loppuillasta sanoin hänelle että lähdetäänkö yhdessä.
Lähti mukaamme. Menimme tyttökaverilleni, mutta hänen poikaystävänsä alkoi olla niin häiritsevä että otimme taksin ja menimme tämän miehen kotiin.
Ihana yö vietetiin ja aamukin vielä. Jouduin lainaamaan häneltä taksirahan kotimatkaa varten, jolla syyllä sain puhelinnumeron.
Seuraavalla viikolla soitin hänelle ja tapasimme kahvilassa. Tästä alkoi rakkaus.
Hän oli vapaa mutta minä varattu, tosin ero jo tulossa. Hankin nopeasti kuukaudessa oman asunnon ja siitä pitäen olemme olleet yhdessä. Happy END siis ;)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ketä sinä ikävöit, jos olet jo ONNELLINEN
Eräänä päivänä istuin iso- iso- iso- iso-isäni kanssa baaritiskillä viettämässä mukavaa päivää vaaleapaahtoisen ja hienostyneen kahvin kera. No istuimme niillä penkeillä ja puhuimme historiasta mm. kaikkea ihmisen ja fossiilin väliltä, kunnes tarjoilija tuli tiskin takaa marssien vauhdikkain askelin alentavaan sävyyn eteemme tokaisemaan; TEHÄN OLETTE HUMALASSA ja teille ei enää tarjoilla tippaakaan! Aikaa kului.... kunnes nostin väsynyttä katsettani tiirailin ja ihmettelin hetkisen tuota sopimatonta henkilöä joka kiljui suu vaahdossa kuin vastatehty latte jonka pinnalla on maitovaahtoa.
Siinä se oli! Kuin välähdys. Kuin pieni ruskea liru jääneenä kahvikupin pohjalla. Silmäni eivät voineet uskoa silmiään. Se tunne. Hermoni olivat miltei riekaleina.
Laitan tänne oman "kesärakkauteni", vaikka voihan tämä tosiaan olla vähän outo palsta näille jutuille. Toisaalta ikävä on vieläkin! Paikkakunta on myöskin Tampere.
Ihastukseni oli aluksi oikeastaan työkaverini. Olin kesätöissä marketissa ja hän toimitti sinne tavaraa muutaman kerran viikossa. Ensimmäisen kerran näin hänet kun hän jutteli erään myyjän kanssa varastossa. Jotakin kiinnostavaa hänessä oli heti.
Kyselin varovaisesti työkaverilta kuka tuo mies oli ja tunsiko häntä paremmin. Yritin kysyä niin ettei kiinnostustani huomaisi. Työkaveri saattoi kyllä huomata jotakin, varsinkin kun yritin olla aina paikalla kun tämä ihastukseni tuli käymään.
Ehkä mitään ei olisi tapahtunut, ellen olisi tavannut tätä söpöläistä vapaa-ajalla.
Olin kaverin kanssa lähtenyt kesäiltaa viettämään kaupungille ja mentiin yhteen pubiin laulamaan karaokea. Kesätyötkin oli jo lopuillaan ja olin alkanut ajatella ettei ihastuksestani taida tulla mitään enempää.
Sitten näin tämän kundin baaritiskillä ja hänkin huomasi meidät. Moikkasin ja hymyilin kun hain uuden juoman. Jäin juttelemaan ja pyysin häntä meidän pöytään. Ja hän tulikin. Juteltiin työstä ja asioista yleensä.
Varmasti minusta näki että olen kiinnostunut. Yleensä olen vähän ujo, mutta kai pari juomaa teki tehtävänsä ;)
Yhdessä lähdimme kolmistaan vielä toiseenkin paikkaan, mutta siitä ei ole paljoa kerrottavaa koska keskityin häneen. En mielestäni kuitenkaan mitenkään tyrkky ollut.
Päädyimme kaikki meille yöksi. Oli aivan ihanaa ja aamulla olin niin haikealla mielellä kun hän lähti. Seuraavana päivänä laitoin hänelle viestin ja hän vastasi. Tapailimme tiiviisti kuukauden verran. Kesätyö loppui ja koulu alkoi.
Vieläkään en tiedä mihin kaikki päättyi. Minusta tuntui että hänkin oli kiinnostunut, mutta tiesin että hänellä oli tyttöystävä jonka kanssa ei asiat kai olleet enää hyvin.
Hän ei paljoa tästä puhunut enkä halunnut kiusata kysymyksillä vaan ajattelin että asiat etenee omalla painollaan jos tunteita on. Sitten hän lakkasi laittamasta viestejä tai soittamasta minulle. Otin itse entiseen tapaan yhteyttä, mutta hän vastaili lyhyesti. Jotakin etäisyyttä oli tullut meidän väliin eikä se enää korjaantunut.
Tästä on aikaa nyt vuosi ja elämä jatkuu, mutta edelleen välillä ajattelen häntä ja mietin olisiko meistä voinut tulla pari oikeissa olosuhteissa. Olisiko kuitenkin pitänyt toimia heti alussa toisin ja odottaa että hän olisi oikeasti kokonaan vapaa.:(
Joku ajoi jonnekin. Minne, jääköön se lukijan pääteltäväksi. Jotain löytyi ja joku toinenkin löysi. Etsijän tyyli muuttui. Kieltäminen, jonka löytäjä koki torjunnaksi. Löytäjä satavarma asiasta, mutta ajattelee nyt etsijän etsineen jotain toista. Helpompi elää sen tiedon kanssa.
Kohtaamishetkillä löytäneen päässä aina ajatus: "Muista, se et ole sinä."
Ei tullut vuosisadan rakkaustarinaa. Ei tullut mitään, koska niin ei ollut tarkoituskaan etsijän taholta. Sad but true.
Ja sinä et taida tietää todellisesta maailmasta mitään. Ihmekös tuo, kun täällä netissä elät.
Heei! Musta tää on hauska!
Mun tarina ei myös oo mikään kaikkein onnellisin.
Tapasin (mielestäni) aivan ihanan jätkän viime kesänä. Olin kavereiden kanssa liikkeellä ja ilta oli aivan paras. Mun yksi kaveri tunsi tän ennestään joistakin bileistä. Heti kun näin sen olin ihan myyty.
En heti kuiteskaan näyttänyt sitä et olin kiinnostunut koska mun kamulla oli ollut sen kanssa jotain pientä sutinaa aiemmin ja sekin oli kiinnostunut. Meil on vähän sellainen "sääntö" et silloin ei ryhdytä mihinkään.
Kuiteskin aika pian huomasin et se jätkä ei ollut ehkä kiinnostunut mun kamusta. Katseltiin aika pitkään toisiamme kun muut ei huomannut.
sitten tää jätkä lähti hakemaan juomia ja pyysi mut muina miehinä avukseen kantamaan niitä. Tiskillä se tilasi ja otti sitten mua kädestä kiinni ja puristi sillai ihanasti ja sanoi et olis kiinnostunut musta ja olenko mä hänestä.
Punastuin varmaan mut sain sanottua et periaatteessa joo mut en voi kaveria pettää. Se sanoi et no katsotaan miten tää menee, et ei oo sen mun kamun kanssa mitään sängyssä kuitenkaan ollut.
Ilta meni miten meni ja me vain katseltiin toisiamme kun muut ei huomannut ja pari kertaa se koski mun kättä pöydän alla.
Mentiin mun kamulle jatkoille. Mun kamu sanoi sitten mulle et se huomaa et meillä on jotakin ja ei sitä haittaa.
Mä vähän tyhmänä (ja ihastuneena) uskoin. Päädytiin sitten samaan sänkyyn tän ihanan kanssa ja oli kyllä ihanaa.
Jutusta vaan ei tullut enempää, mut en ole varma miksi. Tää mun ihastus oli ensin kyllä yhteydessä ja mun mielestä kiinnostunut, mut sitten alkoi vältteleen. Kysyin syytä ja kielsi et välttelee mut sitten sanoi et ei halua tulla mun ja mun kamun väliin mitenkään.
Tää mun kamu puolestaan on et ihan ok kaikki ja et se ei välitä mut oon huomannut et välttelee mua ja luulen et puhuu musta pahaa selän takana. :(