lapsen syntymän myötä äitiä kohtaan kylmäksi. Lapsen haluaa omia ja isän ehdoilla tehdään asioita, äiti tekee periaatteessa melkein kaiken väärin isän mielestä.
Isän olemus ja käytös on muuttunut tylyksi ja kärttyiseksi äitiä kohtaan. Tuntuu pahalta olla miehen silmissä niin turha, kun ennen hän tuntui välittävän minusta. Raskauden aikana jo hänellä oli vähättelevää käytöstä. Raskaus ei sujunut ihan ongelmitta, oli paljon äitipolilla käyntejä seurannassa. Joka kerta kuitenkin isälle ne tuntui olevan liikaa ja turhaa vouhotusta. Lapsi kuitenkin syntyi hätäsektiolla eli hätä oli todellinen.
Missähän nyt taas mättää? En tiedä miten pitäisi olla, että kelpaan äidiksi ja kumppaniksi. Sydäntä särkee.
Isin käytös muuttunut
mieliala blues
1
359
Vastaukset
- Isän masennus.
Isälläkin voi olla synnytysmasennus.
Lue aiheesta lisää Äimä ry sivustolla.
Apupaketti isälle.
Isän tarina.
http://www.aima.fi/isaumlt.html
-----------
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1142758EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291341- 1031207
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621007Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366997Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133968- 56855
- 40688
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22683Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110632