Susijahdissa myös riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja.

Susihukka3

Yksi Perhon laittomaan susijahtiin osallistunut henkilö oli korkeassa asemassa paikallisessa riistanhoitoyhdistyksessä, kertovat pohjanmaalaislehdet

Vasabladet ja Österbottens Tidning.

Lehtien mukaan kyseinen mies oli puheenjohtajana Perhon riistanhoitoyhdistyksessä ja oli jäsenenä myös riistanhoitoyhdistyksissä Pohjanmaalla ja valtakunnallisesti. Lisäksi hän työskentelee korkeassa asemassa Perhon kunnassa.

Suomen Riistakeskuksen johtajan Reijo Orava kertoo lehdille, että mies on irtisanoutunut luottamustehtävistään.

Poliisi tutkii edelleen Perhossa Keski-Pohjanmaalla 19.-20. tammikuuta tapahtunutta törkeää metsästysrikosta. Esitutkinnan perusteella susijahtiin osallistui ainakin 17 henkilöä ja jahti oli suunniteltu. Salametsästäjät kaatoivat kolme sutta. (STT)

http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/lehdet-susijahdissa-myos-riistanhoitoyhdistyksen-puheenjohtaja-1.1330410

21

843

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ,.,.

      sillai

    • kokkolan mies

      Perhon sankarihautaan on haudattu 103 sankarivainajaa, joista yksi oli lotta. ...Sellasta uhrimieltä löytyi Perhosta jo viime sotien aikaan....pienestä pitäjästä suuri määrä sankarivainajia. Kaikki kunnia heille, isänmaan puolesta uhrautuneille.Samanlaista uhrimieltä löytyy edelleen pitäjästä. Tais olla viime viikonlopun Keskisuomalaisessa ainakin tietoa siitä, ettei kyseinen henkilö ole osallistunut susijahtiin lainkaan ja tottahan perholaisen miehen sanaan luotetaan.... Nyt hän uhrautuu yhteisen hyvän vuoksi edellämainitussa linkissä mainitulla tavalla....

    • Entäs sitten

      Entäs sitten?

    • Kaukaa haettu

      Miten tämä rikollinen liittyy sankarivainajiin??

    • Tostavaan

      On tuo nyt typerää verrata jännityksen vuoksi laitonta susilahtausta harjoittaneita
      sodassa kaatuneisiin sankarivainajiin .
      Täytyy olla todella pipi pää joka tohon on kyennyt

    • Raaaannila

      Yksi uhrautu asian vuoksi oman käden kautta tämän susijahdin tiimoilta, sille ei vaan taida olla paikkaa Perhon sankarihautaan, vois lestat miettiä sitä siinä samalla.

    • RIKOS ON RIKOS

      MIKSI PITÄÄ AMPUA NIITÄ SUSIA? Se on RIKOS!

      Kukaan ei siihen varmaan pakottanut. Jos se nyt edes oli syynä tragediaan.

    • Tuntematon Sotilas!!

      Liittyykö Pasi Rannila perhoon millään lailla.mediassa pyörii semmosen henkilön nimi. vai onko joku kasvoton tyyppi.

    • Oikea yhdistys

      Perholaisille pitäisi riittää tämä rauhanyhdistys ja asiat siellä. Tämä takametsien porukka ei sovellu riistanhoitoyhdistyksiin eikä varsinaiseen riistanhoitoon. Kunnan johtoporrasta myöten ajellaan laittomassa riistan hävityksessä moottorikelkoilla pyssyjen kanssa. Onneksi lainkuuliaiset henkilöt pysäyttivät tämän raivoavan porukan.

      • Luonnon puolesta

        Onko ne kaikki metsämiehet saatu kiinni kunnan johtoporrasta myöten saman kelkan päältä verekseltään. Mahtoi niillä olla reki perässä, niin ei olis ollu niin ahdasta. Reki kans valtiolle.


    • Päin peetä !

      Tämä suomen susipolitiikka on mennyt jo aikojen ajan päin peetä kun SUOMALAISTEN VERORAHOILLA luonnostelijat ja RKTL yhdessä päättävät miten tätä sielukasta, sympaattista ja sukupuuttoon kuolevaa kyläkoiraa tulisi jalostaa ja kehittää. Sen jälkeen vasta tulee metsästäjät, jotka OMALLA RAHALLA hoitavat oman osansa ja koittavat saaja nämä asiat kuntoon. Perhossa tässä taannoin joutui hukkaan henkilö ja jos siihen olisi otettu nuo 5-kymmentä jalostettua virkamiestä ja helikopterit niin olis yksi ihmissielukin tallella eikä "hukassa".

    • kinnuserkki

      Onko täällä PERHOSSA JOKU KORKEASSA ASEMASSA onko kiivenny puuhun
      voi helvetti mitä kirjoitusta onkohan körttilestaatti

      • salamajärvenerkki

        Onko täällä PERHOSSA JOKU KORKEASSA ASEMASSA onko kiivenny puuhun
        voi hhelvetti mitä kirjoitusta onkohan körttilestaatt


    • punaniskojakin.

      Lestadioliset ovat yhteiskuntamme laiskinta ja typerintä pohjasakkaa.ovat yhteiskuntamme elättejä lapsikatraaneineen.

      • salamajärven-uuno

        osuitpa naulan kantaan lestaatit onkin yhteiskunnantukia käyttäviä isot on katraat
        eivätkä huolehdi itse lapsistaan vaan sälyttävät yhteiskunnalle velvoitteet
        heille olis parein kun miehet tekis sterilisaation kaiken pitäs köyhän kunnan elättää
        lestaateilla on ihme tavat sanoit oikein typerintä sakkia surin osa on kommunisteja
        osalla on sukurutsi tausta joka on iljettävin muoto sehän sallitaan heidän mätäopin kautta on meillä naapureilla ollut ihmettelemistä heidän tavoista
        Aikaisemmmin mainitsema STERILISAATIO heille on oikea tuloksia antava
        toimenpide josta itsekin hyötyvät


      • Sukusiittosia
        salamajärven-uuno kirjoitti:

        osuitpa naulan kantaan lestaatit onkin yhteiskunnantukia käyttäviä isot on katraat
        eivätkä huolehdi itse lapsistaan vaan sälyttävät yhteiskunnalle velvoitteet
        heille olis parein kun miehet tekis sterilisaation kaiken pitäs köyhän kunnan elättää
        lestaateilla on ihme tavat sanoit oikein typerintä sakkia surin osa on kommunisteja
        osalla on sukurutsi tausta joka on iljettävin muoto sehän sallitaan heidän mätäopin kautta on meillä naapureilla ollut ihmettelemistä heidän tavoista
        Aikaisemmmin mainitsema STERILISAATIO heille on oikea tuloksia antava
        toimenpide josta itsekin hyötyvät

        Uuno ei tiedä lestojen sääntöjå?Kommunisti viha kuuluu myös heidän oppeihinsa.Miten tämä susijahti ja Lestat yhdistetään.Lestat ihmispetoja,sudet kaa alkaa olla sukurutsattuja.Tunnettu petotutkia sanoi,et 50% kannasta tulisi tappaa,et kanta tervehtyisi.


    • Ei voi seurata

      Tuo metsämiesten jäljittäminen on varmaan mahdotonta, jos käyttää tuota Garminin Rinoa, esim.
      https://buy.garmin.com/shop/shop.do?pID=6406
      jossa ei tarvita puhelinkorttia, joka näissä koirapaikannuslaitteissa Tracker, Ultrapoint ym. on. Tällä vehkeellä voi lähettää kavereille paikkatiedot, jotka näkyvät Rinon näytöllä. Näyttäis että kännykkä pitää olla kotona, jos meet kuusivarkaisiin. Kuusivarkaus on mielestäni pahempi rikos.

      • Ihmispelkoa lisää.

        Jos joukos,Riistanhoitoyhdistyksen henkilöitä?Ovat todella tehneet Riistalle ison palveluksen.Moni luontoon soveltuva eläin säästyy ja täysin ketään hyödyttävät sudet katselkoon ruokansa erämaista.


      • ttt5555555y5yy
        Ihmispelkoa lisää. kirjoitti:

        Jos joukos,Riistanhoitoyhdistyksen henkilöitä?Ovat todella tehneet Riistalle ison palveluksen.Moni luontoon soveltuva eläin säästyy ja täysin ketään hyödyttävät sudet katselkoon ruokansa erämaista.

        Eli siis mitä höriset sudethan olivat erämaassa eli Perhossa! Suuriosa perhosta luokitellaan erämaaksi ja on täten suden luontaista elinympäristöä.


      • 8.,oooo
        ttt5555555y5yy kirjoitti:

        Eli siis mitä höriset sudethan olivat erämaassa eli Perhossa! Suuriosa perhosta luokitellaan erämaaksi ja on täten suden luontaista elinympäristöä.

        Miten niin suuriosa! Koko Perho on täyttä erämaata. Ja alkaa näyttään että siellä eletäänkin sen mukaan.


    • sielunvihu!

      joka sujelle kuula kalloon.on ne rumia elukoita ja syökää perunoita!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      198
      2283
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      39
      1557
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      133
      1213
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      281
      994
    5. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      962
    6. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      896
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      892
    8. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      268
      856
    9. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      18
      765
    10. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      763
    Aihe