En halua saada orgasmia

Niin, otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä. En halua saada orgasmia. Avomieheni ja minä olemme asuneet yhdessä noin vuoden, seurustelleet reilut 2 vuotta.

Seksiä on tavallisesti 2-3 krt viikossa, ja olisi varmaan useammin, jos työvuorot osuisivat paremmin kohdilleen, mutta määrään kumpikin on ihan kohtuullisen tyytyväinen. Viime aikoina, noin 2kk ajan en ole seksissä antanut itseni saada orgasmia, vaikka aivan hilkulla onkin useasti ollut. Halutessani saisin orgasmin joka yhdynnässä, mutta... Jokin on selkeästi pääni sisällä "naksahtanut", koska välttelen orgasmin saamista.

En ihan tajua, miksi teen niin. Kieltämättä suhteemme ei ole sellainen kuin toivoisin, mies ei juuri ole kiinnostunut minun ajatuksistani, unelmistani ja tekemisistäni. Hän itse puhuu paljon ja olettaa minun olevan kiinnostunut hänen monologeistaan. Oikeastaan etsin syytä pakata laukkuni ja lähteä. Kuitenkin miehellä on herkät hetkensä, jolloin hän kertoo rakastavansa minua ja ettei voisi kuvitella elämää ilman minua ja kiittää, kun jaksan katsella häntä päivästä toiseen. Ja minä hellyn enkä ajattele eroamista ainakaan viikkoon. Ehkä tämä kaikki nyt vain heijastuu siihen, etten halua orgasmia ja "antaa itseäni" miehelleni. Tällä viikolla on itkukin ollut todella lähellä kesken seksin, juuri sillä hetkellä kun orgasmi on ollut enemmän kuin lähellä.

Olen ihan sekaisin, mitä tekisin ja mikä on ylipäätään saanut minut tähän pisteeseen. Ennen seksiä usein hoen mielessäni, että nyt Tällä Kerralla annan orgasmin tulla, mutta niin vain sillä h-hetkellä teen kaikkeni orgasmin estämiseksi. :( Tunnen itseni aika onnettomaksi. Kuulisin mielelläni muiden asiallisi ajatuksia tästä.
1331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sama täällä, en halua, koska tunnetasolla ollaan kuin eri planeetalta. Silloin, kun olen saanut orgasmin, olen tuntenut itseni petetyksi, tyhjäksi ja masentuneeksi. Varmaankin johtuu siitä, että olen pettänyt itseni, enkä ole kuunnellut omaa sisimpääni. On, kuin olisin myynyt itseni ja niin varmaan olenkin, jollakin tasolla. Enää ei ole edes minkäänlaista fyysistä kontaktia, mieliala on ainakin kohonnut syvästä masennuksesta vähäiseen alakuloon. Väärä partneri, luulen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


surullinen1 kirjoitti:

Niin, otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä. En halua saada orgasmia. Avomieheni ja minä olemme asuneet yhdessä noin vuoden, seurustelleet reilut 2 vuotta.

Seksiä on tavallisesti 2-3 krt viikossa, ja olisi varmaan useammin, jos työvuorot osuisivat paremmin kohdilleen, mutta määrään kumpikin on ihan kohtuullisen tyytyväinen. Viime aikoina, noin 2kk ajan en ole seksissä antanut itseni saada orgasmia, vaikka aivan hilkulla onkin useasti ollut. Halutessani saisin orgasmin joka yhdynnässä, mutta... Jokin on selkeästi pääni sisällä "naksahtanut", koska välttelen orgasmin saamista.

En ihan tajua, miksi teen niin. Kieltämättä suhteemme ei ole sellainen kuin toivoisin, mies ei juuri ole kiinnostunut minun ajatuksistani, unelmistani ja tekemisistäni. Hän itse puhuu paljon ja olettaa minun olevan kiinnostunut hänen monologeistaan. Oikeastaan etsin syytä pakata laukkuni ja lähteä. Kuitenkin miehellä on herkät hetkensä, jolloin hän kertoo rakastavansa minua ja ettei voisi kuvitella elämää ilman minua ja kiittää, kun jaksan katsella häntä päivästä toiseen. Ja minä hellyn enkä ajattele eroamista ainakaan viikkoon. Ehkä tämä kaikki nyt vain heijastuu siihen, etten halua orgasmia ja "antaa itseäni" miehelleni. Tällä viikolla on itkukin ollut todella lähellä kesken seksin, juuri sillä hetkellä kun orgasmi on ollut enemmän kuin lähellä.

Olen ihan sekaisin, mitä tekisin ja mikä on ylipäätään saanut minut tähän pisteeseen. Ennen seksiä usein hoen mielessäni, että nyt Tällä Kerralla annan orgasmin tulla, mutta niin vain sillä h-hetkellä teen kaikkeni orgasmin estämiseksi. :( Tunnen itseni aika onnettomaksi. Kuulisin mielelläni muiden asiallisi ajatuksia tästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu