Olen siis 21v mies ja olen muuttanut tyttöystäväni kanssa yhtään puolitoistakuukautta sitten. Olemme olleet yhdessä 2 vuotta ja Seksi on ollut mahtavaa ja nautinnollista tähän asti.
Minulla on aina olleet isot seksihalut (pienikin ajatus seksistä saa minut haluamaan ja melkein samantien nousee seisomaan kovana kun kanki ja pysyy täysin yhdynnän loppuu asti) Kuitenkin n. 3 viikkoa sitten meidän piti harrastaa seksiä vaikka minua ei hirveästi haluttanut, ajattelin että vähän esileikkiä niinkun normaalisti niin kyllä seisoo. Niin ei kuitenkaan käynyt vaikka kuinka yritimme, tästä tyttökaverini suuttui minulle vaikka kuinka yritin pyytää anteeksi jaselittää että se ei ole hänestä kiinni vaan minua luultavasti väsyttää liikaa. En halunnut pelästyttää häntä mutta tosiasiassa olin varma että seksi onnistuisi mutta ei onnistunutkaan.
Seuraavan viikon ajan minua ei haluttanut hetkeäkään yhtenäkään päivänä, edes porno tai minkäänlainen paljas pinta ei saanut minua innostumaan. Rupesin olemaan huolissani että koskakohan haluni palaavat, muutama päivä sen jälkeen kun tulin töistä kotiin onnistuin saamaan puoliseisokin ja tyttökaverini otti minulta suihin, orgasmi tuntui normaalilta ja sen jälkeen penis lerpahti ( en ole koskaan pystynyt orgasmin jälkeen saamaan uutta pysyvää erektiota, siihen on mennyt vähintään 8-12h) Ja tietysti sitten sormetin tyttökaveriani oikeen kunnolla tämän jälkeen ja sanoin että huomenna kokeillaan uudestaan. Tuntui hyvältä, siltä kun halut olisivat palanneet.
Kuitenkin seuraavana päivänä minua ei jälleen haluttanut yhtään, puoliseisokin sain esileikin aikana joka sekin lopahti alle minuutissa. Tästä tyttökaverini suuttui taas ja jouduin pahoittelemaan ja jälleen vakuuttamaan hänelle että se ei ole hänestä kiinni. Rupesin huolestumaan tilanteesta pahasti.
Kaksi päivää tämän jälkeen (tänään) sain ajan lääkärille ja menin kertomaan ongelmastaan hänelle, hän tutki penikseni ja kivekset ja kyseli kaikenlaisia kysymyksiä ja totesi että minussa ei pitäisi olla mitään vikaa että minun täytyy ottaa rauhassa ja kyllä se siitä. Hän määräsi kuitenkin pyynnöstäni erektiolääkettä, Cialista 4 tablettia 10mg ja tästä innoissani en malttanut odottaa että tänään pääsen vihdoin harrastamaan seksiä ja olin erittäin iloisella tuulella. Kun pääsin kotiin otin yhden tabletin, Hetken odoteltuamme aloitimme esileikin, mitään ei kuitenkaan tapahtunut niin otin toisen tabletin. Mitään ei tapahtunut, ei edes puoliseisokkia. Kun tajusin ettei onnistu niin tyttökaverini purskahti itkuun, meni suihkuun itkemään, ei puhunut minulle mitään tämän jälkeen. lähti 30 minuutin päästä töihin sanomatta sanaakaan. Pahoittelin minkä kerkesin ja sanoin että, älä luovu toivosta kyllä mä tämän asian korjaan, ei meidän seksielämä tähän lopu.
Tyttökaverini lähdettyä soitin takaisin lääkärille jolla olin aamulla käynyt ja selitin ettei Cialis toiminut vaikka otin 20mg, hän vain kehoitti rauhoittua eikä stressata asiasta...
Olen niin pahoillani ja turhautunut siitä etten voi antaa tyttökaverilleni seksiä että puhelun jälkeen purskahdin itkuun (en ole itkenyt mistään yli vuoteen) Itkin hysteerisesti joku 20 minuuttia jonka jälkeen tulin tänne kirjoittamaan tätä viestiä, toivoen että jollain olisi antaa jonkunnäköistä neuvoa, yritin lähettää tämän jo aikasemmin mutta se epäonnistui ja minun piti kirjoittaa koko teksti uudelleen.
En tiedä mitä tehdä, ahdistaa ja stressaan tämän asian takia ihan älyttömästi ja en osaa rauhoittua vaikka mitä yritän. Rakastan tyttöystävääni enemmän kuin mitään tai ketään koko maailmassa enkä todellakaan halua menettää häntä tälläisen asian takia.
Tyttökaverini tulee kotiin illalla eikä minulla ole hajuakaan mitä voisin sanoa, olen pyytänyt anteeksi miljoona kertaa, ostanut hänelle kaikkea mistä hän tykkää ja painottanut suuresti sitä että vika ei ole hänessä vaan minussa niinkuin onkin. jos vika ei olisi minussa niin pystyisin runkkaamaan, mutta kun en siihenkään tällähetkellä pysty.
Olen tällä hetkellä siis Cialiksen 20mg vaikutuksen alaisena joka ei tee minulle mitään muuta kun "kuumotusta" ja pientä pääkipua.
Halut ja erektiokyky kadonneet 21v mies
13
564
Vastaukset
- haluton3 ja itkupill
Nähtävästi tämä tuli about 10 kertaa postattuna tänne kun luulin ettei se ensimmäisellä kerralla mennyt
- oookk
SSRI-lääkkeet tekee impotentteja liukuhihnalla. Olisko tästä kyse.
- Non-Erectus
Entäpä jos kokeilet sildenafiilia eli Viagraa? Kaikki lääkkeet ei auta kaikille.
Kuulostaa kyllä siltä, että erektiohäiriösi on masennusperäistä. Kerroit, ettet ole itkenyt mistään vuoteen ja sitten sait lääkärillä hysteerisen itkukohtauksen, joka kesti 20 minuuttia. Näin maallikkona sanoisin, että se viittaa hyvin vahvasti emotionaalisiin lukkoihin, psyykkisiin ongelmiin ja hyvin todennäköisesti masennukseen.
Myös se, että kerrot jatkuvasti pyytäväsi tyttöystävältäsi anteeksi erektiohäiriötä - jota et ole valinnut ja joka ei siis ole sinun syytäsi - ja hyvittänyt erektio-ongelmiasi lahjoilla, kertoo siitä, että sinulla saattaa olla minäkuvasi kanssa vakavia ongelmia. Sen täsmällisemmin en osaa sanoa, kun en ole alan ammattilainen.
Suosittelen lämpimästi, että ensi tilassa marssit psykologin juttusille ja kannattaisi käydä myös psykiatrilla. Ennen kaikkea uskoisin, että terapia psykologin johdolla olisi ratkaisun alku sinulle. Voimia! - 24v
Älä kokeile mitään, mitä lääkäri ei suosittele. Täältä et saa neuvoja tabuista tms.
Olen pahoillani puolestasi, mutta toisaalta suhtautumistapasi tähän tilanteeseen on jokseenkin huvittava. Kamala anteeksipyytely on aika turhaa. Tyttökaverisi on myös ääliö, jos noin suureellisesti tuohon reagoi.
Hei haloo, täällä sitä ollaan parikymppisenä naisena, ja seksiä ei ole oman puolison kanssa ollut vuoteen. Mies ei edes halua keskustella asiasta, ja tilanne näyttää siltä, että kestettävä on, eikä ruikutusta enää. Sitten joku juippi tulee itkemään tänne, kun ei ole pariin päivään sekstaillu.......hohhoijjaa. Väsyttää tuo malttamattomuutesi.
Mene lääkäriin ja hankkiudu eroon paineista ja stressistä. Elä terveellisesti, liiku, nuku ja syö monipuolisesti. Älä polta, äläkkä ryyppää. Kyllä se siitä. - sama mullakin
Sanotaan, että jos erektiohäiriö on henkistä laatua, lääkkeet eivät välttämättä auta. Todennäköisesti tuo yksi epäonnistuminen on saanut aikaan noidankehän, josta ulospääseminen voi olla vaikeaakin, mut jopa yks onnistunut yhdyntä voi sen saada aikaan :)
- Mahti sonni
Jos haluat käyttää myrkkyjä niin mikäs siinä it olen 50v mies testosteronin taso laskenut aikas paljon ja ei seiso sit millään viime marraskuussa sain kaverilta laatikon luontaistuotetta nimeltään Enduranze meni muutama päivä kun aamulla emäntä herättää Mikko sullahan seisoo . Sitä suosittelen lämpimästi ja tutkittuani sen jälkeen asiaa tuote sisältää Tongkat Ali nimistä yrttiä laitan youtube videon linkin http://www.youtube.com/watch?v=s7Z1DPUctNk ja se todella toimii ja itse envoi cyalista tai viagraa käyttää sydän vaivojen takia , mutta tuosta ei ole haittaa ja kokeillut olen viagraa ja cyalista ei apua.
Tilaa tuota www.healthylife.123kotisivu.fi laitat yhteystiedot niin ei mennyt ainakaan itsellä kauaa kun sieltä soitettiin ja sain puhua miehen kanssa ( noloa naiselle) ja kysellä viellä enemmän asiasta ja tuotteesta . suosittelen lämpimästi- 5757577r7
Hyvä myyntipuhe, lol
- shhshshsfh
Et voi Viagraa ja Cialista käyttää sydänvaivojen takia, mutta olet kokeillut. Että näin
- 112233
kOKEILE MENNÄ SEKSUAALITERAPEUTIN JUTTUSILLE NE ON AMMATTI-IHMISIÄ NÄISSÄ ASIOISSA
- sdfsfsfs
Katsotko pornoa kuinka paljon? Siitä kannattaa ainakin pysyä erossa. Koita olla runkkaamatta niin luulis et jossain vaihees muijas alkaa haluttaa.
Tuossa muuten pornon vaikutuksista: http://yourbrainonporn.com/
On ihan tosi juttu. Itelle on tullut pornon jättämisen jälkeen takaisin vuosia kadoksissa olleet aamu erektiot ym.- selli baatti
MEINASIN JUSt itekin kirjoitaa tästä samasta asiasta.
KUUKAUDEN TAUKO NETTIPORNOILUSTA JA pIkkuveitikka taas kiitää::
- skyfer
Aivan karmeita kokemuksia.. otan osaa todella. Todellatodella sääli että tyttöystäväsi reagoi suuttumalla tai itkemällä.
Itse olen nimittäin kokenut samat reaktiot, silloin tuntee todella olevansa yksin ja epätoivoinen joten itkeminen on luonnollinen reaktio.. Tämä jätttää helposti pysyvät arvet mieleen ja varmasti paineet on taattu jatkossa, koska tilanteeseen ei ikinä halua joutua uudestaan.
Jos haluat että homma varmasti toimii niin hommaa Viagraa. SATAVARMASTI toimii voin sanoa. Olisi kuitenkin iha siistiä jos voitte keskustella asiasta naisesi kanssa myös, koska muuten voi olla että tulee vain väliaikainen jeesi napeista.- aegggadg
Ei muuten toimi V satavarmasti, jos häiriö on psyykkistä laatua -ei todellakaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62463- 1161638
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361376Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1571205- 1201126
- 521115
- 571061
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051054Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46929- 60892