Maksan palautuminen

Hola,
Olen tässä nyt ollut vähän viihteellä etelässä syyskuusta asti ja meno on ollut sen mukaista. Viidessä kuukaudessa selviä päiviä on ollut ehkä ollut kymmenen. Viinaa, viiniä ja kaljaa asunnolla.
Alkoi vaivaamaan ensin oikea kylki, josta lääkärit ovat aikeisemmin sanoneet että se kipu heijastuu maksasta joka voi turvota jopa kolminkertaiseksi. Rasvamaksa on todettu jo 2005.
Kun myös vasen kylki on alkanut oireilla kipujen ja hikeä pukkaavien krappien muodossa, päätin vähän rajoittaa. Olisiko munuaiset ?
Vuosia sitten bentsokuurien jälkeen olen ollut dialyysihoidossakin kun munuaiset eivät ole oikein toimineet.

Olin kuusi päivää selvinpäin ja sitten aloin taas ottamaan. Kivut alkoivat seuraavana päivänä. ei taida kuusi päivää riittä palautumiseen?

Oletteko olleet esim. maksan ultrakuvauksissa ja tiedättekö kauanko kestää että tuollainen turvonnut maksa kestää palautua yhtään? Viikko ei näköjään riitä.
Pitäisi olla jotain nappeja että jaksaisi olla selvinpäin mutta tuskin nämä holahola miehet niitä kirjoittavat.

Jos vaikka pari viikkoa jaksaisi selvinpäin. Sitten taas kuukausi kuppia ilman kipuja. Voisiko olla noin?
5795
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos olet nyt Suomessa, mene A-klinikalle. Sieltä saat asiantuntijan apua ja tarvitsemasi lääkkeet. Eikä maksa mitään!
Terveyskeskustakin voit kokeilla, kai sieltäkin reseptin saa nappeihin.
Yksityislääkäri olisi hyvä juttu, kyllä sieltäkin apua saisit.
Jos et saa noista paikoista apua, tai et viitsi niissä käydä, niin sitten on se viimeinen putiikki, jonne voit mennä ennen viimeistä hyvää ryyppyreissua; käväise ruumisarkkuliikkeessä valitsemassa sopivan kokoinen kirstu, jonne voit rasvamaksasi kanssa sammua!

Äänestä

Valitettavasti maksaa ei voi parantaa ja transplantin saaminen on lähes mahdotonta.

Rukoile jumalaa ja hae aa:sta apua uskonveljijltä niin saatat pelastaa sielusi.

Äänestä

Pirskeesi on bileletty ja kylmä on edessä.
Ala valitsemaan askin mallia.
Halpoja vaneerisia ja pahvisiakin löytyy.

http://www.bestpricecaskets.com/

Äänestä
  • Hyppäämällä esim. 6. kerroksesta pää edellä saa nopeasti pysyvän raittiuden.

    Äänestä

"Rasvamaksa on todettu jo 2005."

Ala testamentin tekoon.
Juovat juopot ei maksasiirränäistä saa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ingles Illu kirjoitti:

Hola,
Olen tässä nyt ollut vähän viihteellä etelässä syyskuusta asti ja meno on ollut sen mukaista. Viidessä kuukaudessa selviä päiviä on ollut ehkä ollut kymmenen. Viinaa, viiniä ja kaljaa asunnolla.
Alkoi vaivaamaan ensin oikea kylki, josta lääkärit ovat aikeisemmin sanoneet että se kipu heijastuu maksasta joka voi turvota jopa kolminkertaiseksi. Rasvamaksa on todettu jo 2005.
Kun myös vasen kylki on alkanut oireilla kipujen ja hikeä pukkaavien krappien muodossa, päätin vähän rajoittaa. Olisiko munuaiset ?
Vuosia sitten bentsokuurien jälkeen olen ollut dialyysihoidossakin kun munuaiset eivät ole oikein toimineet.

Olin kuusi päivää selvinpäin ja sitten aloin taas ottamaan. Kivut alkoivat seuraavana päivänä. ei taida kuusi päivää riittä palautumiseen?

Oletteko olleet esim. maksan ultrakuvauksissa ja tiedättekö kauanko kestää että tuollainen turvonnut maksa kestää palautua yhtään? Viikko ei näköjään riitä.
Pitäisi olla jotain nappeja että jaksaisi olla selvinpäin mutta tuskin nämä holahola miehet niitä kirjoittavat.

Jos vaikka pari viikkoa jaksaisi selvinpäin. Sitten taas kuukausi kuppia ilman kipuja. Voisiko olla noin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu