voiko oikeessa elämässä muka käydä niin että kaksi toisilleen tuntematonta 2-3v parisuhteessa elänyttä ihmistä vois tuosta noi vaan samaan aikaan ihastua toisiinsa?ku tuntuu vaan niin epätodennäköiseltä että niin voisi käydä.telkkareissahan näitä tilanteita näkee jatkuvasti mutta...käykö niin oikeassa elämässä?
vain
tv:ssä?
3590
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
itse esimerkki siitä. kaikki on elämässä näköjään mahdollista, vaikken sitä itsekään vielä vuosi sitten uskonut. itse 7 vuotta naimisissa, ihastukseni kohde kaksi ja kuin salama kirkkaalta taivaalta ihastuimme toisiimme palavasti kolme kuukautta sitten ensinäkemällä, parin tunnin keskustelun tuoksinassa. eikä tunteet tunnu mitenkään rauhoittuvan, vaikka miten koittaisi etäisyyttä ottaa.
muistakaa! ihastuminen lopahtaa jossain vaiheessa, mutta rakkaus ei.
Tulee myös mieleen, onko omassa parisuhteessa kaikki kuitenkaan hyvin tai kunnossa, jos joku toinen siippa viehättää enemmän kuin oma.
Itse olen ollut sivusta katsoja, kun mieheni oli/on ihastunut toiseen naiseen, joten tiedän mistä puhun! Se satuttaa ja paljon! Ei sitä voi edes sanoin kuvata...tosin luulin että meillä oli kaikki hyvin suhteessa, mutta ilmeisesti ei sitten ollutkaan... PUHUKAA TOISTENNE KANSSA ja jos haluatte elämältänne jotain muuta kuin nyt teillä on niin EROTKAA nykyisestä siipastanne, se on ainakin sitten jonkin asteista välittämistä, ennemmin kuin selän takana vehtaaminen tai flirttaaminen! Ei sitten puolisonne tuhlaa elämäänsä pettäjiin..sitähän se on, tosin henkistä sellaista!
Olisi ensin tsekata voiko sen muun elämässä saavuttaa nykyisen partnerin kaa.
Jotenkin hätänen kommentti toi oli. Muuten juttu oli hyvä.
varsinkn tää ; PUHUKAA TOISTENNE KANSSA
Mitä ihastumiseen ja rakastumiseen tulee niin kyllä se on aivan itsenäinen tapahtuma.
järjellä kun sitä koittaa alistaa niin vielä pahemman olon itselleen hankkii. ;))