Kuka tietää, miksi lähes järjestään kaikissa Mersuissa ei ole minkäänlaisia valoja päällä liikenteessä ? Hämärissäkin näkee usein valottomia Mersuja. Onko auto niin kallis, ettei ole enää varaa poitää valoja päällä ajaessa, ajovalot kun ovat lain mukaan oltava päällä liikenteessä ollessa.
Valottomat Mersut
EiMersuKuski
13213
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ovatko Mersukuskit idiootteja vai muuten vain välinpitämättömiä liikenteessä ?
"Ovatko Mersukuskit idiootteja vai muuten vain välinpitämättömiä liikenteessä ?"
Vai oliko vain p-kaämpärisi taas niin täynnä, että piti tulla tänne tyhjentelemään.
Hajamielisyys vaivaa. Mersussa kun yleensä valot pitää erikseen laittaa päälle. Voi myös olla että uudemmissa ei se automatiikka toimikaan.
Olet väärässä:
Mersuissa on ollut jo yli kymmenen vuotta, eli niissä malleissa joissa on on ratissa nappuloita, mahdollisuus valita valoautomatiikan toiminta.
Sieltä voi valita haluamansa valojen syttymisen. Minulla se on valittu siten että kun moottori käynnistyy niin ajovalot syttyvät ja kun moottori samuu niin valotkin sammuvat.
Lisäksi olen valinnut että kun lukitsen ovet niin sumuvalot palavat tietyn ajan jolloin näen niiden valossa laittaa lämmitysjohdon ja tarkistaa ajastimen. Sumuvalot sammuvat sitten itsekseen kun valittu aika on täyttyny ja olen kävellyt sisälle. Se on ainoa järjellinen toiminta sumuvaloille.
Nyt näyttää siltä että Mersujen omistajat eivät tunne autonsa ominaisuuksia ja ovat siis maksaneet tyhjästä. Ohjekirja kannattaa lukea vaikka se onkin monisatasivuinen.
Enää ei eletä lada-aikaa.....
Selostuksesi mersun ominaisuuksista vahvistaa suuren osan merusumiesten järjenjuoksusta.
Nykymersuissa on yleensä ILS. Valojen valinta on asetettu tehtaalla asentoon A ja sen jälkeen siihen ei tarvitse auton elinaikana koskea. Edes pitkiä ei tarvitse vaihdella, vaan automatiikka huolehtii tästäkin.
Nyt kun päivällä on riittävän valoisaa, niin päiväsaikaan palavat vain huomiovalot edessä. Takana ei valoja pala, koska kirkkaalla jarruvalojen syttyminen saa silloin paremman huomioarvon.
Tuo on kyllä huono asia.
EU- kotkotuksia. Nimittäin, kuka määrittelee "päivänvalon" ? No kuski. Maassa vuodenaikoja ja monenlaisia kelejä. Kuski voi nähdä ajella etiäpäin. Mutta takaa autoa on hankalampi havaita, ilman valoja takana. Ja sitten kun on monenlaisia valoja autoissa, vastaantulijoita ja valaistus mitä sattuu, kolarivaara lisääntyy.
Kyllä jarruvalot on havaittu tähännkin asti.
Noista ajovalotta ajamisista olen sitä mieltä, että vanhemmissa mersuissa kuskit ei muista laittaa valoja päälle ja uudemmissa kuskit ei osaa käyttää nappuloita autossaan. Penkin ja ratin välissä se vika kuitenkin aina on.
Joo noin se menee, tosin esim skoodissa tuo toimii niin että sumarit on päällä koko ajan.
Niin tai sitten eivät osaa saksaa, koska tuntiautoissa ohjekirja on sakasankielinen, niissä ne ajovalot yleensä pimeenä.
Valojen rele on lisävaruste. Omaan meseen hankin sellaisen vaikka vähän hinta kirpaisikin.
Jos päivällä et huomaa ilman valoja ajavaa autoa, niin paikkasi ei enää ole liikenteessä. Siirry julkisiin.
"Kuka tietää, miksi lähes järjestään kaikissa Mersuissa ei ole minkäänlaisia valoja päällä liikenteessä ?"
tuo nyt mitään ole. Mutta kun on alettu aja kokonaan ilman pyöriä. Ja naapurissa ruuvaavat paraillaan rattia irti. Tulee kuulemma enempi tilaa.
Joku uhkaa ajavansa josku ilman koko autoo. ratikalla. Jota mää en usko.
Uusissa mersuissa on valokytkin "Auto" -asennossa ja päivänvalossa on vain huomiovalot päällä. Huomiovalot ovat yleensä lediviivat edessa ja takana ei mitään. Tämä on huono juttu, jos on muuten valoisaa mutta vaikkapa sankka lumipyry, tällöin kuskin pitäisi itse osata kääntää ajovalot päälle jotta taaksekin saadaan valot tai vaihtoehtoisesti naksauttaa sumuvalo päälle taakse. Noh, sitten kun tulee hämärää automatiikka kääntää automaagisesti ajovalot päälle.
Joissakin autoissa - kuten Octavia II - on koodattu automaattivalot siten, että huomivaloilla myös takavalot palavat. Ja ne Ocun etuhuomivalot eivät ole sumuvalot! Koittakaa jo ymmärtää se (ovat toki samassa umpiossa kuin etusumarit).