Poliisi ei ole vieläkään tavoittanut Jyväskylän kirjastossa puukotukseen kärjistyneen välikohtauksen kaikkia osallisia.
Kun kirjan esittelytilaisuuteen, joka pidetään julkisessa tilassa eli kirjastossa, yritetään tunkeutua aseistautuneena, niin se ei todellakaan ole leikin asia. Kyse on vakavasta väkivaltaisesta hyökkäyksestä kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia vastaan.
Keskisuomalaisessa
Irma Hirsjärvi Jyväskylän yhteiskunnallisen opiston rehtori
1.2.2013 00:01
Puhumassa oli kaksi kirjan kolmesta kirjoittajasta, Li Andersson ja Mikael Brunila. Tilaisuus oli täynnä ja alkamassa, kun täpötäyteen saliin yritti tunkeutua kolme miestä. Yhdellä tunkeutujista oli hitsausmaski, suojapuku ja hansikkaat, joten oli selvä, että tarkoituksena oli tapahtuman häirintä.
Miesten sisään tunkeutuminen estettiin. Yhtä järjestysmiestä lyötiin pulloilla, toista puukotettiin selkään. Hyökkääjät pakenivat, paikalle saapui vahtimestarin hälyttämänä poliisi ja vartija.
Totta kai. Siksi päätimme välittömästi, että järjestämme tilaisuuden uudestaan.
Kun kirjan esittelytilaisuuteen, joka pidetään julkisessa tilassa eli kirjastossa, yritetään tunkeutua aseistautuneena, niin se ei todellakaan ole leikin asia. Kyse on vakavasta väkivaltaisesta hyökkäyksestä kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia vastaan.
Keskisuomalaisessa
Irma Hirsjärvi Jyväskylän yhteiskunnallisen opiston rehtori
1.2.2013 00:01
Puhumassa oli kaksi kirjan kolmesta kirjoittajasta, Li Andersson ja Mikael Brunila. Tilaisuus oli täynnä ja alkamassa, kun täpötäyteen saliin yritti tunkeutua kolme miestä. Yhdellä tunkeutujista oli hitsausmaski, suojapuku ja hansikkaat, joten oli selvä, että tarkoituksena oli tapahtuman häirintä.
Miesten sisään tunkeutuminen estettiin. Yhtä järjestysmiestä lyötiin pulloilla, toista puukotettiin selkään. Hyökkääjät pakenivat, paikalle saapui vahtimestarin hälyttämänä poliisi ja vartija.
Totta kai. Siksi päätimme välittömästi, että järjestämme tilaisuuden uudestaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
On outo varustus tulla keskustelutilaisuuteen.
Itä-Suomen ylioppilaslehti Uljas kirjoittaa uhasta Jyväskylässä.
Lauantai 2.2.2013 klo 08.31 Iltalehti
Ylioppilaslehden mukaan äärioikeistolaiset ilmoittivat Facebookissa jo reilusti ennen Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuutta harkitsevansa delegaation lähettämistä Jyväskylään. Uhkaavat kommentit kirjoitettiin tammikuun puolen välin tienoilla tapahtuman Facebook-seinälle.
Uljaan mukaan järjestäjät ilmoittivat Pohjois-Karjalan poliisille uhkaavina pidetyistä kommenteista ja suojelupoliisille toimitettiin niistä myös ruudunkaappauksia.
1.Järjestäjälle tulaa antaa sakkorangaistus. Suomessa ei saa järjestää yleisälle tarkoitettua tapahtumaa ilman turvallisuuden varmistamista. Nuorten diskoilloissa on järjestysmiehet, ravintoloissa on järjestysmiehet, musiikkitapahtumissa on järjestysmiehet, poliittisissa keskustelutilaisuuksissa on järjestysmiehet ja jopa henkilöäkohtaisia koulutettuja turvamiehiä.
2. Teon tehneiden motiiveja ei kukaan vielä tiedä. Tekijöitä ei tiedetä.
Spekulaation taso osoittaa ettei kysymyksessä ole oikeusvaltio. Kukaan ei ole syyllinen sellaisiin rikoksiin mitä väitetään ilman poliisin esitutkintaa ja oikeuden päätöstä mitä rikoslain pykälää ihminen on rikkonut ja mikä on siitä saatava rangaistus.
3. Poliisin esitutkinnan jälkeen televisioon tulisi tehdä ohjelma missä kirjan kirjoittajat sekä tämä kaljakassien kanssa heilumaan mennyt roskasakki olisivat kasvotusten kameroiden edessä. Molemmille osapuolille tulee antaa mahdollisuus julkiseen mielipiteen esittämiseen tässä asiassa.
4. Kyseenalaistettava kirjasto paikkana kaupallisen toiminnan edistämiseen tarkoitettuna tilana. Kirjasto on julkisilla varoilla rakennettu joten avoinna kaikille ihmisille.
Tilaisuuden järjestäjät ovat rikkoneet lakia siinä mielessä etteivät he olleet taaneet turvallisuuspykälää joka eittämättä Suomen laissa on määritelty yleisötapahtumien järjestämiseksi. He olivat antaneet poliisille epäilyjä, mutteivat olleet toimineet itse epäijyjen edellyttämällä tavalla.
Poliisilaitoksen tehtävänä onkin estää kyseisten tapahtumien uudelleen ilmentyminen estämällä ne tapahtumat joissa ei ole ennakkoilmoituksen mukaista turvallisuusmenettelyä toteutettu.
Rangaistukset aseiden hallussapidosta tulisi moninkertaistaa. Puukosta hallussapidosta tulisi saada puolivuotta ehdotonta vankeutta. Tämä tapaus voisi olla hyvä tilaisuus antaa kyseinen tuomio kaikille joilla on ollut teräase mukana. Kaikki ne ihmiset joilla on teräase hallussaan eivät mielestäni ole toisistaan eroavaisia. Olkoon millaista ajatusmaailmaa tahansa edustavinaan.
Oletko käynyt teatterissa j elokuvissa, oleko nähnyt poliisit aina paikalla tai järkkärit.
Eipäs puolustella hyökkääjiä:
Aikamoinen aloitus, toiset hyökkää ja järjestäjille sakot....
Ei suomi voi olla poliisivaltio. Jokaiseenko kuunallisvaalitilaisuuteen poliisit..jos niitä sattuu Lieksassakin oleman lauantaipäivänä esim. 15. Mistä sellaisen määrän löytää. Näkee ettei yhteiskunnasta kijoittaja älyä mitään.
Sanan vapaus on oltava ja piste.
Keskisuomalainen kaupunginjohtajan haastattelu:
–Jyväskylä on moniarvoinen, suvaitsevainen kaupunki, jonka rikkautena on monikulttuurisuus ja kansainvälisyys. Jyväskylä on opiskelija- ja sivistyskaupunki, jonka vahvuutena on vireys ja uudet ajatukset sekä monipuoliset tapahtumat. Näin uskon olevan jatkossakin, Andersson sanoo tiedotteessa.
Andersson pitää tärkeänä, että kaupunki pystyy jatkossakin tarjoamaan turvallisia ja kaikille avoimia tiloja erilaisia tilaisuuksia varten.
– Kirjasto on tyypillinen yhteinen kohtaamispaikka. Kaupunki käy läpi kirjastossa tapahtuneen väkivaltaisen kohtauksen ja arvioi sen perusteella kaupungin turvallisuuden ja varautumisen kehittämistä. Kirjaston henkilökunnan toiminta tilanteessa oli esimerkillistä. He tunsivat hyvin toukokuussa 2012 päivitetyn turvallisuussuunnitelman ja toimivat sen ohjeiden mukaisesti.
1.2.2013 09.37
PEN: Jyväskylässä tapahtui sananvapausrikos
ku
Kirjailijoiden ja toimittajien sananvapausjärjestö Suomen PEN vaatii viranomaisia selvittämään oikeudenmukaisesti ja pikaisesti Jyväskylän kaupunginkirjaston tapahtumat viime keskiviikkona. Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuuteen hyökättiin ja yhtä järjestysmiestä puukotettiin.
”Väkivalta on surullinen ja ehdottoman väärä tapa toimia. Jyväskylässä tapahtunut väkivaltainen isku ei kaikesta huolimatta saa lietsoa pelkoa. Kirjojen kirjoittaminen, niiden kustantaminen, myyminen ja lainaaminen sekä kirjoista järjestettävät tilaisuudet ovat oleellinen osa sananvapautta”, PEN toteaa kannanotossaan.
Se pitää poikkeuksellisen valitettavana, että väkivaltaa tapahtui kirjastossa. Kirjastolaitos on suomalaisen kirjallisen kulttuurin kulmakiviä, sen arvokkaimpia helmiä.
”On hienoa, että kirjastoissa järjestetään lainaustoiminnan lisäksi keskustelutilaisuuksia. Kirjastot ovat paikkoja, joissa kenenkään ei pidä pelätä, vaan joissa itse kunkin pitäisi käydä useamminkin”.
PEN painottaa, että turvaamalla ilmaisunvapautta turvataan muita kansalaisoikeuksia, kuten kokoontumisen vapautta ja oikeutta poliittiseen toimintaan. Järjestön mielestä tällaisiin vapauksiin ei koskaan kuulu minkäänlainen väkivaltainen toiminta.
”Väkivalta – tai vain sen uhka – johtaa syvempiin konflikteihin ja vaikeuttaa kaikkea kansalaistoimintaa”.
Katsotaan miten yhteiskunta toimii.
Ei voi olla valpastumatta.
Muistetaan pääministelin luona käviäkin.
Kaikkeen on varauduttava,nyt.
Yhteiskunnalta tultava selvä viesti.
Elokuvateatterissa on järjestyksenvalvoja jolla ei ole puukkoa tai muutakaan toista ihmistä vahingoittavaa taskussaan. Poliisi tulee aika nopeasti paikalle jos haluat mennä katsomaan elokuvaa ilman lippua, toki niin voi tehdäö mutta tuskin näkee edes alkutekstejä.
Odotetaan tutkinnan valmistumista.
Jos poliisi voi osoittaa järjestäjien tehneet turvallisuusnormeja vastaan rikkeitä tulee asettaa järjestäjät vastuuseen teoistaan. Ihmisille tulee turvata mahdollisuus rauhalliseen ja turvalliseen tapahtumaan oli tapahtuma sitten mikä tahansa.
Poliisin tuleekin nyt ryhdistäytyä vaatimaan riittäviä turvallisuustoimenpiteitä ko. tapahtumissa.
Asia olisi ollut toinen jos ovella olisi ollut viralliset Suomen lakiin perustuvalla oikeudella työskentelevä järjestysmies. Tuolloin kaikki, siis kaikki sympatiat olisivat olleet kirjaesittelijöiden puolella.
Virheestä tulee oppia, järjestysmiehet vastaaviin tilaisuuksiin kiitos. Ja näin ratkaisemme kaikki mahdolliset jälkipyykit.
Kalastusopas käyttöön !!!
Nappaa kohta......
Voi olla että ruoto on suorana kun ylös nostavat.
Hyvä on että tutkivat tapauksen ja vetävät johtopäätökset.
Liikkumatila pienenee..sanavapaus ja kokoontumisvapaus turvattu.
Saa nähdä kauonko jaksavat piilosta leikkiä.
Ei se helppo ole piilossa olla.
Hyvee teki julkisuus..poijat joutu maan alle piiloon.