PERUSTULO

Kansalaisaloite perustulosta löytyy:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/44

Allekirjoittamalla aloitteen asia etenee.
7359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aloitteen sisältö

" Me tämän aloitteen allekirjoittajat esitämme, että Suomessa otetaan käyttöön vähintään nykyisen perusturvan vähimmäisetuuksien suuruinen, kaikille täysi-ikäisille maassa pysyvästi asuville maksettava perustulo "

Ylläolevassa tuodaan esiin että perustulo olisi vähintään nykyisen perusturvan vähimmäisetuuksien suuruinen. Nykyinen perusturva, siis toimeentulotuki on täysin riittämätön enää kenellekään. Pahin ongelmakohta on se, että kunnille on annettu mahdollisuus huomioida mielivaltaisesti asumiskulut, joista huomioidaan kunnissamme yleisesti ainoastaan 400 euroa kuukaudessa mutta asumiskulut näillä sähkönsiirtohinnoilla ovat huomattavasti suuremman jokaisessa taloudessa. Kunnat eivät huomioi ollenkaan että sosiaali-ja terveysministeriön ohjeistus asiassa on ristiriitainen ja ministeriön ohjeistuksen mukaisesti tulisi kuntien toimia sillä kunnan omat käytännöt eivät voi mennä lakien edelle.

Perustelut

" Yleinen ja yhtäläinen perustulo tekee taloudellisesta toimeentulosta ilman tarveharkintaa toteutuvan kansalaisoikeuden ja yksinkertaistaa sosiaaliturvaa. Perustulon avulla voidaan turvata perustuslain 19§:ssä mainittu ihmisarvoinen toimeentulo, johon Suomi on sitoutunut myös kansainvälisin sopimuksin. Perustulo takaa kattavan toimeentulon kaikille ja kaikissa tilanteissa, jolloin väliinputoajaryhmiä ei synny, mitä myös eduskunnan perustuslakivaliokunta on edellyttänyt käsitellessään nykyisen perustuslain pohjana olevaa perusoikeusuudistusta. "

Koska aloite on näin väärin, vääriin tietoihin perustuva, en allekirjoita adressia koska nykyinen toimeentulotuki ei kata perustuslain mukaista ihmisarvoisen elämän toteutumista, jään odottelemaan uutta adressia, jossa tuodaan nykysuomen oloihin perustuva kansalaispalkka jolla tosiaankin voidaan taata kansalaisillemme ihmisarvoinen elämä. Valtion tulee huolehtia kansalaistensa toimeentulosta. Huolehtiihan kansakin esim kansanedustjiensa toimeentulosta ja vieläpä sellaisilla summilla että takuulla saavat ihmisarvoista elämää viettää. Heidän kohdallaan perustuslain 19 § on täyttynyt.

Äänestä

Tajuaako aloittaja että tuo perustulo ei todellakaan tulisi koskaan olemaan edes saman verran kuin mitä saat nyt jos lasketaan yhteen asumistuki,työttömyyskorvaus ja mahdollinen sossutiskiltä ruikutettu lisätuki?

Kaivatte itsellenne kuoppaa tässä ja isot herrat nauraa.Perustulo jäisi niin pieneksi että sen lisäksi joutuisi kansalainen menemään alipalkattua orjantyötä tekemään saadakseen samansuuruisen tulon kuin työtön nyt saa.

Perustuloa markkinoidaan ikäänkuin se olisi vastaus köyhän ongelmiin.Näin ei ole.
Perustulo olisi seuraava askel ihmisten systemaattiseen hyväksikäyttöön työmarkkinoilla.

Äänestä
  • Perustulo olisi kaikki plussaa aloittajalle, joka on väliinputoaja tällä hetkellä. Meitä on monia, jotka emme saa yhtään euroa nyt yhteiskunnalta.

    Äänestä

  • FAKTA kirjoitti:

    Perustulo olisi kaikki plussaa aloittajalle, joka on väliinputoaja tällä hetkellä. Meitä on monia, jotka emme saa yhtään euroa nyt yhteiskunnalta.

    Millä tavalla sitten tulet toimeen ellet mitään mistään saa. Kyllä toimeentulotukea ainakin tulee saada.

    Äänestä

  • Minusta olisi parempi ja tasa-arvoisempaa, jos näiden, jotka ovat pienimmillä eläkkeillä, työttömyyspäivärahalla tai jotka opiskelevat saisivat edes sen verran perustuloa kuin eu:n köyhyysraja on nyt. Monikaan ei tarvitsisi sen jälkeen toimeentulotukea ja monelta jäisi vielä vähäsen kulutukseenkin ja sitä kautta raha palautuisi osin valtiolle. (eu: köyhyysraja oli vuonna 2011 noin, 1100 e/kk, muistaakseni).

    Miten Suomessa voi perustulo olla vain alle 800 euroa/kk.
    Lapsilisää saavan opiskelijan on tultava toimeen vähän yli 100 euron/kk lapsilisällä, sillä he putoavat opintotuen piiristä, koska saavat lapsilisää. Millä nämä vanhemmat joilla yhteistulo on jotain 1500 e/kk, pystyvät rahoittamaan, lapsilisää saavan opiskelijan asunnon, elämisen ja opinnot.
    Tämä on todellisuutta. On turhaa puhua toimeentulotuesta, asumistuesta ym. Kauniita sanoja mutta totuus ja käytäntö on ihan eri juttu. Kyllä kelasta ainakin aina tulee kielteistä päätöstä, täyttää sinne mitä kaavaketta hyvänsä.

    Äänestä

  • von Lagerbom kirjoitti:

    Millä tavalla sitten tulet toimeen ellet mitään mistään saa. Kyllä toimeentulotukea ainakin tulee saada.

    Kyllä se vaan on niin ettei toimeentulotukea saa. Itse olen töissä (brutto noin.1400e kk) 3 alaikäistä lasta, vanhin lukiossa,,,saa sen vähimmäis rahan opintotuen 96e. Täs toimeentulotuki asiassa pitäss ainakin tehdä muutos koska tuohon mitä lapslisiä saat niin ne lasketaan sun tuloihisi. Missään muissa esim. asumistuen ynm. tuissa sitä ei huomioida,,,,ei edes verottaja joka kovalla kädellä muutenkin verottaa.

    Äänestä

Mitenköhän tämä perustulo käytännössä toimisi?
Rikkaat saavat entistä enemmän ja köyhiltä ja pienituloisilta otettaisiin muut etuudet kuten työttömyysturva ja eläkkeet pois. Parantaako se sitten köyyysloukossa olevan asemaa?
Saisiko perustulon myös ne opiskelijat, joilta on lapsilisä jo loppunut, mutta eivät vielä ole valmistuneet ammattiinsa? nythän he elävät vanhempiensa rahoilla ja pienellä opintotuella.

Perustelut kysymyksiin;
Suomessa ei ole koskaan maksettu valtion toimesta kahta etuutta päällekäin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


SUOMI 2013 kirjoitti:

Kansalaisaloite perustulosta löytyy:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/44

Allekirjoittamalla aloitteen asia etenee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu