Apuah, haluan papiksi?

Ja olen nainen.
Missä on Raamatussa kohta, en löydä missä naiselta kielletään puhe seurakunnassa, vaikka pappina tai evankelistana?
30256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Mene ihmeessä teologiseen, sitä ei kielletä Raamatussa. Kun olet sen suorittanut, sinut vihitään papiksi ja leipätyö on taattu. Koska kyseessä on kirkollinen virka, ei sillä ole väliä onko nainen taikka mies, uskova taikka ateisti. Kun on pätevyys, niin voi toimia pappina missä hyvänsä.

Äänestä
  • Teologiaa ei tarvittaisi yliopistossa lainkaan, Sen paikka on hihhulien omissa yhteisöissä ja heidän itsensä kustantamana. Teologia ei ole tiedettä.

    Äänestä

Uusi Testamentti ei puhu eikä anna sellaisesta pappeuden kuvaa kuin käytäntö lutrtiklaisuudessa on?
Sen sijaan tarvitset Jumalalta ARMOITUKSEN toimiaksesi pappina tai saarnaaajana. Ei ole sinun halustasi kiinni vaan Jumalan tahdosta .

Äänestä

Huomaa että VL-liikkeen ARMOITUS naispappeuden kohdalla menee ohi Jumalankin.

Äänestä

Nyt pitää sanoa, että lappix on liikuttavan oikeassa.
Pastoriksi on Suomessa lukuisia opinahjoja, joista usea on kansainväkisten Yliopistojen soluja, sekä Opetushallituksen alaisia.
Teologinen tiedekunta pohtii mm sitä, - pysyykö Jumala luomaan niin suuren kiven, ettei jaksa sitä itse nostaa???
Kannattaa etsiä sellainen Opisto, jossa voi itse oppia sen, - mitä Jumala minulta tahtoo, eikä yksikään opettaja ole ateisti, kuten teologisessa tiedekunnassa suuri osa.
Siihen kysymykseen, kieltääkö Raamattu sinulta pastorin työn, vastus on selvä, - Ei, niin että se olisi vahvistettu molemmissa Testamenteissa.
VT;ssa naisopettajia oli paljon.
Tsemppiä.

Kes.

Äänestä

Moro Kesitas. Katsotaanpas millaisen teologisen koulun olivat käyneet evankeliumia julistaneet Pietari ja Johannes ? He olivat Pyhä Hengen palveluksessa.

Apt.4.
8 Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: "Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat!
9 Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä ja siitä, kenen kautta hän on parantunut,
10 niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne.
11 Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut'.
12 Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."
13 Mutta kun he näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä, he ihmettelivät; ja he tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa.

Äänestä
  • Heillä oli paras mahdollinen opettaja, nasetilainen Jeesus.

    Äänestä

No pyri sinne teologiseen, ja mieti sitä menemistä sitten, kun ja jos saat myönteisen vastauksen.

Ja mitä siihen toiseen kyssäriin tulee: käytä maalaisjärkeä. Sen käyttö ei ole kielletty. Se naisten puhekielto pitää ottaa asiayhteydessään...eukot siellä synagoogassa kaakattivat toiselle puolelle salia ja kysyivät miehiltään mitä mikäkin saarnan kohta tarkoittaa. Niile piti sanoa kovalla kielellä, jotta suu kiinni. Seurakunnan kokousta ei sovi häiritä. Sopii kysyä kotona.

Jos nyt tarkkoja ollaan, niin tämän äärimmäisen tulkinnan mukaan myös diakonin virkakin pitäisi kieltää naisilta. Oli se Foibe kuitenkin, joka palveli omalla lahjallaan.

Minä itse maalaisen tollona näen nämä virat kutsumus- sekä armoitusvirkoina. Esimerkiksi opettajan armolahjoilla varustettu, olipa mies tai nainen, opettaa esimerkiksi koulun uskontotunneilla. Jos tuo armoitus on vieläpä tuoreesti Pyhältä Hengeltä voideltua, hupsuahan olisi jättää tämä erinomainen lahja käyttämättä seurakunnan rakennukseksi.

No, maalaistollo saa tuumia ja miettiä. Mietipä sinäkin provo -aloittaja (vaikka mainio aloitus sinällään) olisiko tässä elämässä isompiakin kysymyksiä esitettävänä.

Huumorilla,

Brita

Äänestä

Mutta kukaan ei ole vastannut, - kieltääkö Raamattu sen?
Se on selvää, että Yrkkä kieltää, mutta se ei haita, jollei Sana kiellä?
Hei, Sorry Kesitas, Sinä sanoit, ettei kiellä, ei tarvitse vaijeta.

Äänestä
  • Voi herran pieksut rouvan jalassa,

    tietenkään rttu ei kiellä menemästä sinua teologiseen....Eihän rttu voi kieltää sellaista, mitä ei sen kirjoittamisen aikana ollut olemassakaan.

    Mitä nyt tulee siihen julistamiseen, minä en kyllä näe yhtäkään rtun lukua ja jaetta, jossa se olisi kielletty. Totean vain tämän yksinkertaisesti.

    Vapaat suunnat sinnittelivät pitkään esim. naispastoriasiassa. Erikoista oli se, että useat lähetyssaarnaajat olivat naisia, perustivat seurakuntia ja kun sitten löytyi paikallinen mies, tämä nainen sai väistyä srk:n johtajan asemasta.

    Nämä ovat omantunnon asioita. Toisille joku asia tulee tärkeäksi. Jos tämä on sinulle tärkeä juttu ja tunnet omassatunnossa rehellisesti piikin, älä silloin hakeudu sellaiseen, mistä omatuntosi loukkaantuu.

    Tosin, edelleen veikkaan, että la-illan höpöjuttuja...

    Brita

    jk. mutta silti siunaten - sama -

    Äänestä

  • Brita Kajsa kirjoitti:

    Voi herran pieksut rouvan jalassa,

    Jos naisella on Pyhä Henki, niin kuka ihminen voi estää Jumalan tahdon tapahtumista hänen kauttaan?

    Joh. 16:13
    Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.

    1. Piet. 4:11
    Jos joku puhuu, puhukoon niinkuin Jumalan sanoja; jos joku palvelee, palvelkoon sen voiman mukaan, minkä Jumala antaa, että Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Amen

    Ihminen ei voi estää Jumalan tahdon tapahtumista !

    Äänestä

Paavali kirjoittaa Timoteukselle, ettei salli naisen opettaa, vaan hiljaisuudessa elää.

11 Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena;
12 mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa.
http://www.finbible.fi/UT/1Timoteus/Raamattu.htm

Äänestä
  • Toinen käännös samasta kohtaa: 11. Oppikaan vaimo hiljaisuudessa, kaikella nöyryydellä.
    12. Mutta en minä salli vaimon opettaa* enkä miestänsä vallita, vaan että hän on hiljaisuudessa.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Toinen käännös samasta kohtaa: 11. Oppikaan vaimo hiljaisuudessa, kaikella nöyryydellä.
    12. Mutta en minä salli vaimon opettaa* enkä miestänsä vallita, vaan että hän on hiljaisuudessa.

    Pidemmästi pätkää
    7. Johonka minä myös olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu (minä sanon toden Kristuksessa ja en valehtele*,) pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa.
    8. II. Niin minä tahdon siis, että miehet rukoilisivat joka paikassa* ja nostaisivat ylös pyhät kädet**, ilman vihaa ja epäilystä ,
    9. Niin myös että vaimot kohtuullisissa vaatteissa olisivat ja kaunistaisivat itsensä hävyllä ja kainoudella*, ei kahara-hiuksilla, eli kullalla, eli päärlyillä, eli kalliilla vaatteilla ,
    10. Vaan niinkuin niille vaimoille sopii, jotka jumalisuuden hyväin töiden kautta osoittavat.
    11. Oppikaan vaimo hiljaisuudessa, kaikella nöyryydellä.
    12. Mutta en minä salli vaimon opettaa* enkä miestänsä vallita, vaan että hän on hiljaisuudessa.
    13. Sillä Adam on ensin luotu* ja sitte Eva .
    14. Ja ei Adam petetty; mutta vaimo petettiin* ja saatti ylitsekäymisen.
    15. Mutta kuitenkin hän lasten synnyttämisen kautta autuaaksi tulee, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhyydessä siveyden kanssa.
    http://www.finbible.fi/UT/1Timoteus/biblia.htm

    Äänestä

Kirjoittakoon Paavali Timoteukselle tai kenelle hyvänsä, mutta jos Jumala on antanut naiselle Pyhän Hengen lahjan, niin tuleeko joku lahkolainen estämään Pyhän Hengen työtä, kun nainen julistaa evankeliumia Jumalan voimasta.

Äänestä

Aika turha kysmys.Et kerro mikä siinä on ongelma. Onko kyseessä oma uskonvakaumuksesi? Vai jonkun tosien uskonvakaumus?
Uskonnollisista yhteisöistä voi tulla ja mennä vapaasti täällä Suomenmaalla. Jos haluat muutta jonkun uskonnollisen yhteisön oppia, siten oletkin jo pitkän tien alkupäässä ja voi viedä koko elämän. Jos omaan uskonvakaumukseesi mahtuu naispappeus lienee parasta etsiä sellainen yhteisö missä se on.

Äänestä

Paavalin kirjeissä on naisille suunattu puhekielto vaan se on Paavalin itse ilmaisema koska Jeesus EI OLE kieltänyt naisenlta puhumista eikä opettamista ja eikä vaikenemista srk:ssa. Esim; Naispappeus kielto perustuu Paavalin kirjeisiin ja EI MISSÄÄN tapauksessa ole Jeesuksen opetuksen mukainen. Naispappeuskielto on Jeesuksen opetuksen vastainen. Otamme myös huomioon sen että Paavali(Saulus) itse julistautui apostoliski kun näki henkinäyn tiellä, Jeesus ei sitä tehnyt. Paavalin itse julistauminen voideltuksi ei ole pätevä. Opetuslapsia oli alunperin 12 ja kun Juudas kuoli niin arvalla valittii tilalle toinen, Mattiaus, ei Paavalia. Paavali oli lakiuskoinen juutalainen ja Paavalin kirjekoelma ei ole edes kaikki Paavalin kirjeitä vaan se on kirjekoelma jota kutsutaan Paavalin kirjeiksi.
Paavali on kaikkien kristillisten lahkojen suosiossa tiukkalla lakihenkisyydellä vaikka Jeesus oli nimenomaan Vapauttaja joka täytti lain ja siksi temppelin esirippu repesi ja kaikkein pyhin paljastui kansalle. Muistamme Maria Maglaleenan joka oli Jeesukselle rakas uskonsisar.

Äänestä
  • Fil 4;3 Paavali kirjoittaa seuraavaa.

    Pyydän myös sinua, uskollinen työtoverini, auttamaan näitä naisia, jotka ovat minun kanssani taistelleet evankeliumin puolesta samoin kuin Clemens ja muutkin työtoverini, joiden kaikkien nimet ovat elämän kirjassa.

    He ovat olleet Paavalin mukana opettamassa, joten Hän haluaa, että heistä huoleditaan.

    Näitä on useita saman laisia tapauksia. VT;ssa on useita nais opettajia, joka oli pastoriin verrattava arvo, jossa naiset opettivat jopa kuninkaita.
    Kes.

    Äänestä

Kuten sanoin, kuka ihminen estää Jumalan tahdon, kun nainen julistaa evankeliumia Pyhän Hengen voimasta.

Äänestä

Kyllä se Raamattu on aika selkeä tuon naispappeuden osalta

1. Tim. 3:2
"Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,"
1. Tim. 2:12
"Mutta en minä salli vaimon opettaa enkä miestänsä vallita, vaan että hän on hiljaisuudessa.
Sillä Adam on ensin luotu ja sitte Eva.
Ja ei Adam petetty; mutta vaimo petettiin ja saatti ylitsekäymisen."

1. Kor. 14:33-34
"sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa,
olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo."
1. Kor. 14:37-38
"Jos joku luulee itsensä prophetaksi, eli hengelliseksi, se tutkikaan, mitä minä teille kirjoitan, että ne ovat Herran käskyt."

Luther selittää asiaa:
"Eikä Paavali ole kieltänyt tätä omasta päästään, vaan hän vetoaa lakiin, joka sanoo: vaimojen tulee olla alamaisia. Tämän johdosta oli Paavali varma siitä, ettei Henki voi olla itseään vastaan, niin että se korottaisi vaimot, jotka se aikaisemmin oli määrännyt miehille alamaisia, miesten yläpuolelle, vaan päinvastoin että Henki muistaen aikaisemman säännöksensä herättäisi miehiä, joista ei sentään ole puutetta, saarnaamaan."
(Messun väärinkäyttämisestä. Lutherin Walitut teokset 2,274-381)

Jeesus valitsi opetuslapsikseen vain miehiä, vaikka naisetkin olivat keskeisissä kohdissa Raamattua mukana.

VT:ssä Mirjam (naisprofeetta) sairastui spitaaliin, mutta Aaron ei.
Molemmat kuitenkin kapinoivat Moosesta vastaan.
Mirjam ei saanut missään vaiheessa saarnata seurakunnan ylitse eli toimia "kaitsijan tehtävissä" vaikka olikin naisprofeetta.

(4. Moos. 12:10)
"Kun pilvi oli poistunut majan päältä, niin katso, Mirjam oli lumivalkea pitalista; ja Aaron kääntyi Mirjamiin päin, ja katso, tämä oli pitalinen."

Äänestä
  • Tarkennuksena. Jeesus siis ei valinnut apostoleikseen muita kun miehiä.

    Äänestä

  • tarkennus kirjoitti:

    Tarkennuksena. Jeesus siis ei valinnut apostoleikseen muita kun miehiä.

    On kaksi eri asiaa, EVL-kirkon pappi ja Jeesuksen opetuslapset. Opiskelemalla saadaan papin pätevyys, sen jälkeen haetaan avoimia paikkoja ja kun sellaiseen tulee valituksi, on virkaa tekevä kirkkoherra.
    Se että te mielellänne sotkette Raamatun muinaiset käytännöt nykyiseen luopiokirkkoon ja leipäpappeihin, tekee teistä naurettavia pellejä.

    Äänestä

  • tarkennus kirjoitti:

    Tarkennuksena. Jeesus siis ei valinnut apostoleikseen muita kun miehiä.

    >>Kyllä se Raamattu on aika selkeä tuon naispappeuden osalta** On todella, nainen on samalla viivalla miehen kanssa.

    >>1. Tim. 3:2
    "Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,"** Missä siinä mainitaan, ettei voi olla nainen.
    Paavali vain karttaa juoppoja miehiä pastoriksi, joita Korintissa kyllä oli esimerkiksi asti.
    Keräilet vain rusinat pullasta, tuntematta kokonaisuutta.
    Vanhassa Testamentissa oli naiset samalla viivalla opettamaan, jopa kuninkaita ja parhaana esimerkkinä Hanna. Hanna jopa ”määräsi” Jumalan antamaan Hänelle poikalapsen.
    Samoja ohjeita löytyy myös naisille, jotka huolehtivat miehistään.
    2 Kuninkaan kirja 4;22-25 –
    22 Hän huusi miestään ja sanoi: "Pane joku palveluspoika tuomaan tänne aasi. Minun on nyt kiireesti mentävä Jumalan miehen luo. Tulen kyllä pian takaisin."
    23 "Miksi sinä tänään menet hänen luokseen?" mies kysyi. "Eihän nyt ole uudenkuun päivä eikä sapatti." "Ole huoleti", vaimo vastasi.
    24 Hän satuloi aasin ja sanoi palveluspojalleen: "Taluta sinä aasia. Et saa pysähtyä kesken matkan, ellen minä käske."
    Mies totteli.
    Tuohon korintin kirjaan, siinä on vain kolme sanaa, jonka varaan SRK tunnistaa naisen, joka on käännetykin väärin.
    Sitä ei ole vahvistettu VT;ssa ja Hän sanoo sen suupalateille hellenistisille temppeli huorille.
    Kannattaa tutustua Korintin historiaan.
    Kerrotko, missä kohti laki sanoo; - vaiti SEURAKUNNASSA?
    Se on käännös ankka, seurakunta tuli vasta UT;n aikaan, tuhansia vuosia lain jälkeen, Halooooo.

    Eikö sinulla ole Raamattua, kun puhut ””prophetaksi””, niitähän on Raamattu väärällään nimenomaan naisia.
    Onko Juutalaistappaja Lutherin teesit suurempia mitä Raamattu, Jumalan Sana?
    >>Jeesus valitsi opetuslapsikseen vain miehiä, vaikka naisetkin olivat keskeisissä kohdissa Raamattua mukana.** Älä viitti. Naisia oli mukana neljännes kaikista opetuslapsistaan. On asiat todella hukassa.
    Naisen oli mm ensimmäinen lähetys työtekijä, joita TEILLÄ EI OLE VIELÄKÄÄN? Olette hieman ajasta jäljessä.

    >>VT:ssä Mirjam (naisprofeetta) sairastui spitaaliin, mutta Aaron ei.
    Molemmat kuitenkin kapinoivat Moosesta vastaan.
    Mirjam ei saanut missään vaiheessa saarnata seurakunnan ylitse eli toimia "kaitsijan tehtävissä" vaikka olikin naisprofeetta.** Eikö ole mahtavaaa, OTE OIKEIN USKOMASSA, vastaa henkeen.
    Mikä on saarnata yli? Katolta vai puhelinpylväästä?

    Pellejä on ja riittää, usein miehiä.
    Kes.

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Kesitas, ymmärrätkö mitä tarkoittaa "kaitsija"?
    Montako naiskaitsijaa löydät Raamatusta?
    Montako naisapostolia Jeesus valitsi?
    Naiset kyllä levittivät evankeliumia, mutta se ei ole sama asia kuin seurakunnan kaitsija.

    Äänestä

  • 2+9 kirjoitti:

    Montakin naista, apostoli on miehen titteli, ei naisen. Paavali joskus kutsui myös naista apostoliksi, kuten myös itseään, jota usein korosti, vaikkei ollut varsinainen opetuslapsi.
    Kaitseminen on taas kaitsea uskovia verbinä ja naisia mainitaan VT;ssä toista kymmentä.
    Niitä on lähes kymmenen, kun katsoo kaikkia.
    Jos tarkoita nimetä vaikka yhden, - se on samarialainen nainen, ensimmäinen lähetetty. Tyhjältä haudalla oli sitten jatkoa, kolme kappaletta.
    Loput löytyy ApT;stä ja kirjeistä.
    Ei pidä paikkaansa. Naisopettajia oli lukuisia.
    Room. 16;7 Terveisiä Andronikokselle ja JUNIALLE, heimolaisilleni ja vankilatovereilleni, jotka ovat arvossa PIDETTYJEN APOSTOLIEN joukossa ja ovat olleet Kristuksen omia jo ennen minua.
    Tässä jotain pika pikaa.

    Jään siis odottamaan kohtaa, jossa on kyseessä nimenomaan "naiskaitsija".
    Noissa antamissasi kohdissa on edelleen kysymys uskovaisista naisista, jotka veivät evankeliumia eteenpäin aivan kuten tänäpäivänäkin.

    Äänestä

  • Miten sitten diakoni voi olla nainen? 1. Timoteuksen kirjeessä puhutaan, että seurakunnan kaitsijan tulee olla yhden vaimon mies. Samaa sanotaan myös seurakunnan palvelijasta. "Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies, ja hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään" (Tim. 3:12) Miksi seurakunnissa on kuitenkin töissä vanhoillislestadiolaisia naispuolisia diakonityöntekijöitä? En ymmärrä, miksi yhdessä asiassa vedotaan Raamattuun, mutta toisessa asiassa ei noudateta Raamatun kehotusta!

    Äänestä

Olet mies, etkä haluu papiksi!

Äänestä

1. Kor. 14:
33 ... .Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa,
34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. [1. Moos. 3:16; Ef. 5:22; Kol. 3:18; Tit. 2:5; 1. Piet. 3:1]
35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. [1. Tim. 2:11,12]
36 Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?
37 Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. [2. Kor. 10:7]
38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.
39 Veljet, tavoitelkaa siis profetoimisen lahjaa älkääkä estäkö kielillä puhumista. [1. Tess. 5:20]

Tuossa lopussakin käskettiin miehiä tavoittelemaan profetoimisen lahjaa. Toki nainenkin voi profetoida, mutta hän ei saa profetoida paimenen virassa. Paimenen viralla tarkoitetaan virkapappeutta ja puhujan virkaa.

1. Tim. 3:2
Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan, [Tit. 1:6-9]
1. Tim. 3:12
Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies, ja hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään.
Tit. 1:6
Seurakunnan vanhimman tulee olla nuhteeton ja yhden vaimon mies, ja hänen lastensa tulee olla uskovia, ei hillittömän eikä kurittoman maineessa. [1. Tim. 3:2-7]

Seurakunnan kaitsijalla ja seurakunnan vanhimmalla tarkoitetaan tässä juuri virkapappeja ja puhujia. Jo tuolloin asetettiin miehiä "piispan" tai seurakunnan vanhimman/seurakunnanpalvelijan virkoihin.

Esimerkiksi apostoli Paavali asetti Tiituksen Kreetan piispan virkaan yhdessä Kreetan siionin kanssa. Myös Timoteuksen Paavali asetti puhujan virkaan yhdessä paikallisen siionin kanssa.

Johannes sai Patmoksella Herralta Jeesukselta kehoituksen erottaa eräs naispuhuja virastaan. Kysymyksessä on ainoa naispuhuja joka mainitaan Raamatussa. Naisprofeettoja on ollut, mutta ei naispuhujia eikä naispappeja (siten että Raamattu suhtauisi heidän virassaoloonsa hyväksyvästi).

Äänestä
  • >>>34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. ** Eikö Vl mies tunne hellenististä kulttuuria, johon Pave kirjoitti.
    Lue se ensin, tiedät sitten miksi Hän näin kirjoitti.
    Siihen on hyvä syy.
    Jos todella luulet, että nämä kolme sanaa ovat koko Raamatun perusta, olet väärässä.
    Täysin hukassa.
    Jollet löydä sitä kulttuuria, voi kyllä auttaa, mutta sen tukinnon suorittamiseen minultakin meni vuosia.
    >>Tuossa lopussakin käskettiin miehiä tavoittelemaan profetoimisen lahjaa. Toki nainenkin voi profetoida, mutta hän ei saa profetoida paimenen virassa. Paimenen viralla tarkoitetaan virkapappeutta ja puhujan virkaa. ** Virkapappeutta ei Raamattu tunne. Se tuntee vain uskovan pappeuden lähimmäistä kohtaan.
    Se, mitä Hän kirjoitti Timoteukselle, jolla oli TARJOLLA MUUTAMA MIES, heitä piti valita yhden vaimon mies. Ei juoppo.
    Naisia ei ollut tässä paikassa edes tarjolla.
    Lue historiaa.

    Kirjoitat myös Vanhemmistosta? Millä rekryytillä, SRK;ssa ei ole yhtään vanhemmistoa?? Taitaa olla niin, ettei tässä pesussa ole yhtään VL paitaa.
    Et edes tiedä, mikä on vanhemmisto. Minä kuitenkin kuulun vanhemmistoon.
    Tarkoitetaan??? Se on sitä luterilaisuutta, ei koske kristittyjä seurakuntia, meillä se on Pyhän Hengen asettama palvelutehtävä.
    Karismaattisuudessa ei ole yhtään virka- pappia, vaikka meitä on kymmeniä kertoja enemmän kun luterilaista lahkoa.
    Kes.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

meenkö teologisiseen kirjoitti:

Ja olen nainen.
Missä on Raamatussa kohta, en löydä missä naiselta kielletään puhe seurakunnassa, vaikka pappina tai evankelistana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu