Tuosta otsikosta tuli mieleen omakohtainen kokemus vuosien takaa.
Mahtoikohan silloinkaan olla opettajilla mitään oiketta tarkastaa oppilaan tavaroita saatikka takavarikoida niitä.
Tämä tapahtui Ylöjärven kansalaiskoulussa 1968-69, tarkkaa ajankohtaa en muista mutta talviaika oli kyseessä. Koulu on edelleen olemassa mutta en tiedä millä nimellä se nyt on, siinä entisen Vilénin huoltoaseman takana. Olen siis nyt jo lähes kuusikymppinen mies ja tuolloin olin viimeistä vuotta silloisessa kansalaiskoulussa eli olin hieman alle 15 vuotias, ujo ja syrjään vetäytyvä nuorukainen.
Kansalaiskoulu oli vähän sama kuin nykyisin on yläaste.
Kotonani poltettiin tupakkaa ja toki sitä itsekin polttelin aina kuin sain. Mutta koulussa sitä ei uskaltanut polttaa koska siitä olisi tullut käytöksen alennus ja se oli siihen aikaan olevinaan jotain ihan kamalaa. Mutta vaatteet varmaan haisi aina voimakkaasti tupakalle.
Koulussa oli miespuolinen opettaja, jonka nimi on syöpynyt pysyvästi mieleeni mutta en sitä nyt mainitse, joka opetti meidänkin luokalle mm. liikuntaa ja hän oli sellainen lyhyenläntä mutta vanttera, tuiman näköinen ja jotenkin oppilaiden piirissä pelätty.
En muista tarkkaan miten tilanne alkoi mutta hän epäili että minulla olisi jossain piilossa tupakkia ja vei minut tyhjään luokkaan. Siellä hän ensin tutki koulureppuni, kaikki kirjat pölläytti auki ja tutki kirjoen ja vihkojen kansien välit, penaalin ja kaikki. Tupakkia ei löytynyt, mutta repussa oli pelikortit jotka hän sitten takavarikoi ja ilmoitti että saisin ne takaisin kun valmistun koulusta.
Kun tupakkia ei löytynyt repusta niin sitten tutkittiin vaatteet päällisin puolin ja taskut piti tyhjentää. Taskuista ei löytynyt tupakkia mutta löytyi sytkäri joka oli silloin vielä melko harvinainen kaasulla toimiva ja melko kalliskin. Se meni myös takavarikkoon ja nyt kun sytkäri oli löytynyt niin usko kasvoi siihen että tupakkiakin on jossain ja hän käski minun riisua vaatteet. Yksitellen joka ikinen vaate pois ja kääntäminen ympäri että missään vaan ei ollut kätköä. Lopulta oli täysin alasti ja ne vauhtiraidalliset pitkät kalsaritkin oli tarvinnut häpeillen kääntää samoin kuin jalassa olleet risaiset villasukat. Mutta tupakkia ei vaan löytynyt. Lopuksi tuli vaan kehotus pue päällesi.
Se oli yksi uusi traumaattinen kokemus muutenkin melko traumaattiseen lapsuuteen. En kehdannut puhua siitä kenellekään, en kavereille enkä kotona. Vasta joskus aikuisiällä herkässä hetkessä lasinpohjaa tuijotellessa saatoin asiasta avautua ja uhota että nyt mä meen tappaan sen äijän. Mutta tappamatta jäi.
Ja minullahan kyllä oli aina yksi tupakka mukana koulussa, tuolloinkin. En polttanut sitä koulussa mutta kotimatkalla länskärin linja-auton takapenkin tupakkiosastossa kaivoin tupakin esiin ja panin palamaan. Siitä tuli niin miehekäs olo.
Siihen aikaan oli vielä käytössä mustepullo ja mustekynät joilla kirjoitettiin kaunokirjoitukset. Kuulakärkikynällä ei siihen aikaan noita hommia saanut tehdä mutta jos omisti erillisen mustesäiliöllä varustetun täytekynän niin sitä sai käyttää. Minullakin oli sellainen kynä mutta en koskaan voinut sillä kirjoittaa kun säiliö oli aina tyhjä. Mistähän syystä?
Mistähän voisin sitä sytkäriä ja pelikortteja käydä tiedustelemassa, eiköhän tässä kohta olla melkoisen valmiita?
Mahtoikohan silloinkaan olla opettajilla mitään oiketta tarkastaa oppilaan tavaroita saatikka takavarikoida niitä.
Tämä tapahtui Ylöjärven kansalaiskoulussa 1968-69, tarkkaa ajankohtaa en muista mutta talviaika oli kyseessä. Koulu on edelleen olemassa mutta en tiedä millä nimellä se nyt on, siinä entisen Vilénin huoltoaseman takana. Olen siis nyt jo lähes kuusikymppinen mies ja tuolloin olin viimeistä vuotta silloisessa kansalaiskoulussa eli olin hieman alle 15 vuotias, ujo ja syrjään vetäytyvä nuorukainen.
Kansalaiskoulu oli vähän sama kuin nykyisin on yläaste.
Kotonani poltettiin tupakkaa ja toki sitä itsekin polttelin aina kuin sain. Mutta koulussa sitä ei uskaltanut polttaa koska siitä olisi tullut käytöksen alennus ja se oli siihen aikaan olevinaan jotain ihan kamalaa. Mutta vaatteet varmaan haisi aina voimakkaasti tupakalle.
Koulussa oli miespuolinen opettaja, jonka nimi on syöpynyt pysyvästi mieleeni mutta en sitä nyt mainitse, joka opetti meidänkin luokalle mm. liikuntaa ja hän oli sellainen lyhyenläntä mutta vanttera, tuiman näköinen ja jotenkin oppilaiden piirissä pelätty.
En muista tarkkaan miten tilanne alkoi mutta hän epäili että minulla olisi jossain piilossa tupakkia ja vei minut tyhjään luokkaan. Siellä hän ensin tutki koulureppuni, kaikki kirjat pölläytti auki ja tutki kirjoen ja vihkojen kansien välit, penaalin ja kaikki. Tupakkia ei löytynyt, mutta repussa oli pelikortit jotka hän sitten takavarikoi ja ilmoitti että saisin ne takaisin kun valmistun koulusta.
Kun tupakkia ei löytynyt repusta niin sitten tutkittiin vaatteet päällisin puolin ja taskut piti tyhjentää. Taskuista ei löytynyt tupakkia mutta löytyi sytkäri joka oli silloin vielä melko harvinainen kaasulla toimiva ja melko kalliskin. Se meni myös takavarikkoon ja nyt kun sytkäri oli löytynyt niin usko kasvoi siihen että tupakkiakin on jossain ja hän käski minun riisua vaatteet. Yksitellen joka ikinen vaate pois ja kääntäminen ympäri että missään vaan ei ollut kätköä. Lopulta oli täysin alasti ja ne vauhtiraidalliset pitkät kalsaritkin oli tarvinnut häpeillen kääntää samoin kuin jalassa olleet risaiset villasukat. Mutta tupakkia ei vaan löytynyt. Lopuksi tuli vaan kehotus pue päällesi.
Se oli yksi uusi traumaattinen kokemus muutenkin melko traumaattiseen lapsuuteen. En kehdannut puhua siitä kenellekään, en kavereille enkä kotona. Vasta joskus aikuisiällä herkässä hetkessä lasinpohjaa tuijotellessa saatoin asiasta avautua ja uhota että nyt mä meen tappaan sen äijän. Mutta tappamatta jäi.
Ja minullahan kyllä oli aina yksi tupakka mukana koulussa, tuolloinkin. En polttanut sitä koulussa mutta kotimatkalla länskärin linja-auton takapenkin tupakkiosastossa kaivoin tupakin esiin ja panin palamaan. Siitä tuli niin miehekäs olo.
Siihen aikaan oli vielä käytössä mustepullo ja mustekynät joilla kirjoitettiin kaunokirjoitukset. Kuulakärkikynällä ei siihen aikaan noita hommia saanut tehdä mutta jos omisti erillisen mustesäiliöllä varustetun täytekynän niin sitä sai käyttää. Minullakin oli sellainen kynä mutta en koskaan voinut sillä kirjoittaa kun säiliö oli aina tyhjä. Mistähän syystä?
Mistähän voisin sitä sytkäriä ja pelikortteja käydä tiedustelemassa, eiköhän tässä kohta olla melkoisen valmiita?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.