Olen noin parikymppinen nuori, jolla on ehkä hieman erikoinen ongelma. En nimittäin ole lainkaan kiinnostunut suomalaisista tai ylipäätään muistakaan valkoihoisista miehistä millään tavalla. Siis en nyt tarkoita pelkästään seksuaalista vetovoimaa, vaan kun satun muutenkin olemaan enemmän sitoutuvaa tyyppiä, en haluaisi olla edes suhteessa toisen suomalaisen kanssa. Itse olen siis suomalainen, valitettavasti.
Lähinnä olen kiinnostunut (itä)aasialaisista tai pienemmissä määrin harvoista latinoista. En vain tiedä miksi näin on, sillä en kuitenkaa pidä itseäni pinnallisena ihmisenä, enkä muutenkaan kuitenkaan tapailisi ketään henkilöä vain alkuperän takia. Siis tietenkin luonne tulee ensin tärkeimpänä, mutta vaikka tutustuisin kuinka mukavaan suomalaiseen jätkään, niin jos en pysty tuntemaan minkäänlaista vetoa häneen niin aika mahdotonta sitä olla mitään muuta kuin ystäviä.
Voisikohan tämä johtua esimerkiksi siitä, että ensimmäinen suhteeni toiseen jätkään oli erään aasialaissyntyisen kanssa? Hän kuitenkin puhui suomea ihan kuin äidinkielenään. Hän vain sattui kohdalle ja me vain sattumalta ajauduttiin suhteeseen. Noh, paljon tapahtui ja tunnen tätä henkilöä ja itseäni kohtaan nykyisin lähinnä vihaa, sillä olin todella sinisilmäinen. Tätä ennen en ainakaan muistaakseni ollut erityisemmin kiinnostunut aasialaisista. Ehkä minulle on jäänyt tästä sitten jonkinlaiset "traumat"? Tai ehkä ajattelen vain liikoja, ja miesmakuni on vain sellainen kuin on eikä muuksi muutu... olen muutoinkin kiinnostunut erään itäaasialaisen maan kulttuurista, musiikista ja draamasarjoista ynnä muusta.
En haluaisi sanoa mitenkään ilkeästi, mutta ehkä eniten tässä ottaa päähän se ettei Suomesta juurikaan löydy kovinkaan monia suurinpiirtein samanikäisiä hyvännäköisiä aasialaisia jätkiä, ja ne harvatkin keihin olen törmännyt ovat joko heteroita, asuvat muuallapäin tai muuten vaan ei kemiat oikein kohtaa. Eikä toki minustakaan voi kaikki pitää. Vielä harvempi puhuu suomea (ei sillä, etteikö englanti sujuisi). Ihme kyllä, että olen sentään kolmen kanssa ehtinyt olemaan jo kuitenkin.
Onko kenelläkään tiedossa, onko ainoat mahdollisuuteni vain muuttaa sitten vuosien päästä jonnekin ulkomaille johonkin suurkaupunkiin, missä on enemmän ihmisiä eri puolilta maailmaa? Vai piilottelevatko kaikki aasialaiset jätkät jossain? Baareissa kun en paljoa käy, niin käykö niissä aasialaisia? Eri asia vielä sitten lähteä vaan puhumaan tuntemattomille sielläkin... muutenkin olen jo pitkään ajatellut, etten koko loppuelämääni halua Suomessa viettää.. onkohan ketään joka tietäisi miltä musta tuntuu? :)
Lähinnä olen kiinnostunut (itä)aasialaisista tai pienemmissä määrin harvoista latinoista. En vain tiedä miksi näin on, sillä en kuitenkaa pidä itseäni pinnallisena ihmisenä, enkä muutenkaan kuitenkaan tapailisi ketään henkilöä vain alkuperän takia. Siis tietenkin luonne tulee ensin tärkeimpänä, mutta vaikka tutustuisin kuinka mukavaan suomalaiseen jätkään, niin jos en pysty tuntemaan minkäänlaista vetoa häneen niin aika mahdotonta sitä olla mitään muuta kuin ystäviä.
Voisikohan tämä johtua esimerkiksi siitä, että ensimmäinen suhteeni toiseen jätkään oli erään aasialaissyntyisen kanssa? Hän kuitenkin puhui suomea ihan kuin äidinkielenään. Hän vain sattui kohdalle ja me vain sattumalta ajauduttiin suhteeseen. Noh, paljon tapahtui ja tunnen tätä henkilöä ja itseäni kohtaan nykyisin lähinnä vihaa, sillä olin todella sinisilmäinen. Tätä ennen en ainakaan muistaakseni ollut erityisemmin kiinnostunut aasialaisista. Ehkä minulle on jäänyt tästä sitten jonkinlaiset "traumat"? Tai ehkä ajattelen vain liikoja, ja miesmakuni on vain sellainen kuin on eikä muuksi muutu... olen muutoinkin kiinnostunut erään itäaasialaisen maan kulttuurista, musiikista ja draamasarjoista ynnä muusta.
En haluaisi sanoa mitenkään ilkeästi, mutta ehkä eniten tässä ottaa päähän se ettei Suomesta juurikaan löydy kovinkaan monia suurinpiirtein samanikäisiä hyvännäköisiä aasialaisia jätkiä, ja ne harvatkin keihin olen törmännyt ovat joko heteroita, asuvat muuallapäin tai muuten vaan ei kemiat oikein kohtaa. Eikä toki minustakaan voi kaikki pitää. Vielä harvempi puhuu suomea (ei sillä, etteikö englanti sujuisi). Ihme kyllä, että olen sentään kolmen kanssa ehtinyt olemaan jo kuitenkin.
Onko kenelläkään tiedossa, onko ainoat mahdollisuuteni vain muuttaa sitten vuosien päästä jonnekin ulkomaille johonkin suurkaupunkiin, missä on enemmän ihmisiä eri puolilta maailmaa? Vai piilottelevatko kaikki aasialaiset jätkät jossain? Baareissa kun en paljoa käy, niin käykö niissä aasialaisia? Eri asia vielä sitten lähteä vaan puhumaan tuntemattomille sielläkin... muutenkin olen jo pitkään ajatellut, etten koko loppuelämääni halua Suomessa viettää.. onkohan ketään joka tietäisi miltä musta tuntuu? :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
On, nimittäin en itsekään välitä suomalaisista niin kovasti. Vaan sööttejä japanilaisia poikia kun tulee vastaan niin jopahan alkaa tulla housuissa ahdasta kun mielikuvat alkaa tulvia silmille. Jotakin niissä aasialaisissa on..
Muuta pois.
Sama tunne vaivaa muakin! Ikinä en ole edes ihastunut suomalaiseen, en ikinä. Itse olen suomalainen vaikken ihan siltä ns. näytäkkään. Ei minua aasialaiset niinkään viehätä, mutta muuten tummemmat ja ei niin'' länsimaalaisen'' näköiset ovat aina jotenkin kolahtanut xD Muutenkin on mitta täynnä suomalaisia, varsinkin oman ikäisiäni jätkiä,-kaikki samanlaisia pellejä jotka kuvittelevat olevansa jotakin. Kaukomaiden pojilla on yleensä jokin oleellinen TOIMIVA elin päässä, ja sydän rinnassa, toisin kuin suomen vastaavilla; rentuilla......
Nyt pojat kiireesti laukkuja pakkaamaan ja passi mukaan. Mikä pidättelee?
Pidättelee, esim. koulu, ja rahatilanne. Lisäksi tässä vanhoillisessa idioottivaltiossa on asevelvollisuus/sivari, joka on jotenkin suoritettava ellei vankilaan halua. Toki voi muuttaa ulkomaille nuorena, mutta ellei luovu suomen kansalaisuudesta on sekin paska hoidettava. Hate this country so **** much!!!!!!!