Rautavaaralta töihin lähteneet

Muuttomies etelästä

Silloin kun Rautavaara alkoi tyhjentyä oli 60-70-luku, jolloin suuret ikäluokat kävivät liian suuriksi että he olisivat voineet elää R-vaaralla (tai muilla asutuspaikkakunnilla) viisilehmäisillä ja kuusihehtaarisilla isiensä hallitsemilla asutustiloilla. Muistan koska koin sen.
Alkoi muutto työn perässä etelään, Suomeen ja Ruotsiin.
Nyt, kun useimmet pois muuttaneista ovat kovan työuran (duunari, yrittäjä, pikkupomo, jne) jälkeen eläkkeellä, jonka suuruus on samaa luokkaa tai enemmän kuin esim. perushoitajan kuukausipalkka.
Tehdäänkö teko, joka antaa mallia muillekin? Muutetaan Rautavaaralla takaisin ja aletaan verotulojen avulla kehittää upea korpikuntaa, joak tosin taitaa joutua liittymään johonkin suureen tuntemattomaan.
Keskustellaan, ystävät Rautavaaaralla!

31

785

    Vastaukset 31

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vanhuspalveluja

      Kyllähän se muuten, mutta kun palvelut karkaavat. Vanhempana tarvitsee enemmän terveys- ym. vastaavia palveluja. Kyllähän tänne rakennetaan erilaisia palvelutaloja, mutta terveyskeskuksen vuodeosasto on Juankoskella eikä hoivapalveluja kunnalla ole. Samoin monet muutkin palvelut ovat loppuneet. Tämän vuoksi moni muuttaa täältä pois eläköidyttyään.

    • Erkki Espoosta

      Kyllä muuten ,mutta ei koska Rautavaaralla on väestöstä 61 % kommunistejä 18 % venäläisiä ja loput siivellä eläjiä. Mieluummin veroni
      Espooseen kuin R-vaalalle. !!!

      • muuttomies myös

        Tuo näkökohta on mielenkiintoinen. Todellisuudessa vasemmistoliittolaisia on kunnavaltuustossa vain 4. kepulaisiakin on 5. Persuja 4.
        Espoo saa valtionapua vain 2% kunnan budjetista ja Rautavaara 61%.
        Espoon kunnallisveroprosentti on 17.75 ja Rautavaaralla 20 prossaa.
        Siis hyvin taloutensa hoitaneet kunnat ( jonne esim 60- ja 70-luvulla muutti satoja rautavaaralaisia) avustavat joka tapauksessa niitä reppanakuntia.
        Taitaa olla rautavaaralainen kommunismi jo aika väljähtynyttä. Ne rintamalla ärsyyntyneet asutustilallisethan ovat jo kuolleet pois.
        Jos Erkki, ja muut löytävät mukavan kämpän/asunnon Rautavaaralta kolmasosaan siitä hinnasta jonka saa myydessään sen Espoon kämppänsä, niin sillä kahdella kolmasosalla saa eläkepäivänsä mukaviksi Rautavaaralla, jonne samalla saadaan niitä etelän miehen kovia eläkeveroja.
        Aatteleppa ite!

      • pois rautavaaralta
        muuttomies myös kirjoitti:

        Toki saa vielä halvemmallakin asuntoja Rautavaaralla, mutta palveluja et saa. Siihen se ylimääräinen varallisuus meneekin, kun Kuopiosta etsit aina palvelut. Kunta ei ole sinusta kiinnostunut vaan sinun kukkarostasi.

        Savupirtissä ei ole savupiippua ja se savuttaa sisälle ja silmiä kirvelee. Samanlaista on päätöksenteko R:vaaralla eli niin sisällepäin savuttava, että sielua kirvelee.

      • öööööö
        pois rautavaaralta kirjoitti:

        Minkävuoksi munahaukka ei muuta pois savupirtistä ????

      • Anonyymi
        pois rautavaaralta kirjoitti:

        Toki saa vielä halvemmallakin asuntoja Rautavaaralla, mutta palveluja et saa. Siihen se ylimääräinen varallisuus meneekin, kun Kuopiosta etsit aina palvelut. Kunta ei ole sinusta kiinnostunut vaan sinun kukkarostasi.

        Savupirtissä ei ole savupiippua ja se savuttaa sisälle ja silmiä kirvelee. Samanlaista on päätöksenteko R:vaaralla eli niin sisällepäin savuttava, että sielua kirvelee.

        Kiitos hyvä kommentti näin on, äläkä epäkohtiin puutu.

    • kaupunkilaisiksi

      pois pois pois

      eikun kohta ollaan kuopiolaisia

      siis kaupunkilaisia

      kaupungissa on tekevälle töitä

    • stadinfriidu1

      Minä muuttaisin täältä Helsingistä takaisin Rautavaaralle milloin vaan, kunhan olisi tarjolla vakituinen työpaikka. Toki voisihan Kuopiossa tai muissa lähi kaupungeissa käydä töissä, mutta kun ei ole sitä ajokorttia. Ajallisesti työmatka kestäisi saman kuin täällä kaupungin toisesta kulmasta toiseen (ruuhka bussissa).
      Palveluita kaipaisin Rautavaaralla asuessani varmasti, mutta ehkäpä tottuisin toisenlaiseen elämään. Kaupa reissutkin nopeutuisi, kun ei tarvitsisi miettiä monen vaihtoehdon välillä, kun niitä ei montaa olisi.
      Ehkä sitten eläkepäivillä muutan stadin vilinästä takaisin kotikonnuille, tai sitten en.

    • luonnon rauhaa

      mitäköhän "palveluja " ihmiset kaipaavat? monia ravintoloja ja pubeja, joissa joutoaikoina voi kierrellä ? käyn usein kuopiossa ja seurannut läheltä ja ihmetellyt kun maanantai aamunakin jo aamu kymmeneltä pubiin virtaa porukkaa , sinällään ihan tavallisen" näköstä sakkia ei spurkuja.oon aatellut että enpä viihtyisi tämmöisessä ympäristössä.Ennen kuuntelen kesäistä linnun laulua ja katselen Keyrityn järvellä uivia joutsen parvia toisinsanoen NAUTIN LUONNON RAUHASTA en kapakoista kuuluvasta humalaisten örinästä mutta kuten sanottu toinen tykkää äidistä toinen tyttärestä....

      • Sukunsa viimeinen

        Juu, minä muutin työn perässä Rautavaaralta vuonna 1979. Niin paljon ei pääni sekoa, että takaisin tulisin sinne.

    • karppa.

      Jenni oli Rautavaaralla ihana nuori nainen, vaan sekin muutti Joensuuhun. Harmi.

    • ihana paikkakunta

      Rautavaara on todella ihana paikka asua. Siihen on tutustuttava ymmärtääkseen, kuinka mukavia ihmisiä siellä on. Palvelut tulevat pysymään Rautavaaralla, se on varmaa. Terveyskeskus on ja pysyy. Henkilökunta taitavaa ja ystävällistä.

      Nilsiä on siinä aivan Rautavaaran kupeessa, jos haluaa valikoida useammista kaupoista. Iisalmi on kiva kaupunki lähellä. Sielläkin on mukava piipahdella Rautavaaralta käsin. Puhumattakaan Rautavaaran ihmeellisen kauniista luonnosta, jollaista saa kyllä hakea.

    • luonto on kaunista

      Hyvä, jos jollakin on Rautavaarasta tuollaiset tuntemukset. Minulla on juuri päinvastaiset.

      • Sukunsa viimeinen

        Eekö tuo lie sitten sama muuttoo jo sinne Nilsijjään taekka Iisalammeen, niin ee tarvihe palaveluja rumpata toesessa kylässä.

      • ei liippari

        Miksi olet niin nekatiivnen täällähän on ihania salarakkaita usemmassakin perheessä.

      • Anonyymi

        Hen ei armasti ainut joka niin kokee.

    • vielä muutamme

      Muutto mielessä kivalle paikkakunnalle, eli siis Rautavaaralle. Työurasta pian eläkkeelle, Rautavaara ykköspaikkakunta.

      • Anonyymi

        Kannatan. Parasta luonnostaan.

    • Anonyymi

      Mikä on tilanne tänään?

      • Anonyymi

        Paljon paremmin kuin vielä 2-3 vuotta sitten, kiitos kysymästä. Kunnalla menee hyvin ja asukkaat on tyytyväisiä. Jokunen kunnan ulkopuolinen ihminen nyt aina yrittää turhaa hässäkkää aiheuttaa, mutta mehän jätetään ne ihan omaan arvoonsa. Kyllähän me jo niiden tavat entuudestaan tunnetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihailtavan hyvin on kunta - etenkin henkinen hyvinvointi - kehittynyt vuosien 2019 - 3020 aikana. Rautavaaralla on viime aikoina ollut poikkeuksellisen hyvä ”herraonni!”

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihailtavan hyvin on kunta - etenkin henkinen hyvinvointi - kehittynyt vuosien 2019 - 3020 aikana. Rautavaaralla on viime aikoina ollut poikkeuksellisen hyvä ”herraonni!”

        Hyvin tavat tunnetaan nyt on jotka ei vastaan pistä. Hyvin silloin menee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljon paremmin kuin vielä 2-3 vuotta sitten, kiitos kysymästä. Kunnalla menee hyvin ja asukkaat on tyytyväisiä. Jokunen kunnan ulkopuolinen ihminen nyt aina yrittää turhaa hässäkkää aiheuttaa, mutta mehän jätetään ne ihan omaan arvoonsa. Kyllähän me jo niiden tavat entuudestaan tunnetaan.

        Tännekkö syyttelyt siirtyi. Toiset ei voi kuin kehua muuten on mustallalistalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihailtavan hyvin on kunta - etenkin henkinen hyvinvointi - kehittynyt vuosien 2019 - 3020 aikana. Rautavaaralla on viime aikoina ollut poikkeuksellisen hyvä ”herraonni!”

        Niin kyllä ollut. Kylässä on ihan uutta meininkiä, puhalletaan yhteen hiileen ja tehdään yhdessä kaikenlaista yhteiseksi hyväksi. Ei oo kukaan itseään ylentämässä eikä päällepäsmäröimässä Sillä lailla on saatu paljon hyvää aikaan. Siitä ne tulokset pikkuhiljaa alkaa muillekin näkymään. Ainahan ne pitäjän ulkopuoliset on tienneet meitä asukkaita paremmin, mitenkä täällä pitäisi elää. Antaa niihin höyrytä ihan rauhassa. On täällä pahempaakin nähty.

      • Anonyymi

        Se on ollu mukavoo kun tänne on muuttanut meidän eläkeläisten sekaan nuoria ja innokkaita ihmisiä. Ne jaksaa yrittää monenlaista vaikka eihän se leipä täällä ole koskaan leveä ollut. Ja on ollut uusia tapahtumia. Nytkin piti olla joulutori, vaan joutuvat perumaan sen koronan takia. Se harmitti, oisi ollut mukava käydä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tännekkö syyttelyt siirtyi. Toiset ei voi kuin kehua muuten on mustallalistalla.

        Saahan sitä nyt hyvänen aika sentään omaansa kehua.

      • Anonyymi

        Joulukinkku on sulamassa. Laatikot paistoin jo aikasemmin ja on nyt pakkasessa, äkkiähän ne siitä sitten lämmittää. Huomenna meinasin käydä ostamassa karjalanpiirakoita leipomolta, niitä ei kannata itse alkaa tekemään kun on siellä niin hyviä. Sittäpä ei ku ootellaan joulurauhan julistusta telkkarista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on ollu mukavoo kun tänne on muuttanut meidän eläkeläisten sekaan nuoria ja innokkaita ihmisiä. Ne jaksaa yrittää monenlaista vaikka eihän se leipä täällä ole koskaan leveä ollut. Ja on ollut uusia tapahtumia. Nytkin piti olla joulutori, vaan joutuvat perumaan sen koronan takia. Se harmitti, oisi ollut mukava käydä.

        Sitä en muistanut sanoa, että eilen oli se Lauri Keinäsen järjestämä joulujuhla. Metsäkartanollahan se on tavallaan ollut, mutta nyt sekin oli netissä koronan takia. Ja kylläpä oli melkonen yllätys kun se Lauri oli tuotattanut kotiovelle asti jouluruuan. Ei kyllä löydy tuommosta miestä muista kylistä.

        Minäkin katsoin sen. Kyllä ne on vaan eri miehet kun puhuu ja toiset kun tekee.

    • Anonyymi

      Ihan luonnostaan.

      • Anonyymi

        Se olikin hyvä kun älysivät kunnassa uusia tuon, entinen kun oli muilta varastettu. Rautavaaran luonto on ihan paras.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      116
      1366
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      132
      697
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      499
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      490
    11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      98
      470
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      463
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      458
    16. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe