Maailman vapahtanein rauha-tapaaminen. Maailman upein pyörö-ovisuhtautuminen.
Halusin, että apua hakevat ja sitä toivovat nuoret saisivat apua. Mahdollisuudet olivat mitä upeimmat, ja mitä kauniimmat. Ajankohtana ajatellen ne olivat ikäsilleni, lähtökohtaisesti, mitä turvallisimmat.
Mitä olisin voinut toivoa enää enempää?
Paras ystäväni oli ollut jo ensimmäisellä hoito-ajanjaksolla. Kysymyksessä oli vasta, vain se ensimmäinen hoito-ajanjakso. Hän etsi jo silloin, ja mainitis ulkoisen kauneutensa vahvuudeksensa, lähettelyin:" Mutta jos susta joskus tuntuu, että tarvitset nais-seuraa, naisten kesken?" Mutta mitä jos en olisi edes tässä asiassa?
Mitä jos mulle sen entisen bestikseni sijaan, oli jo koko sen kaltainen, naisten maailma, ja naisten verkostot, jo avoinna?
Tämä oli tuhraa. Se oli jotakin niin sulkeutunutta, apua tarvitsevaa, ja epäkypsää.
Se ei kertonut todellisuudesta, se oli anteeksipyyntöä. "Haluaisin nyt olla sosiaalinen verkostomme...." Epätodellisuudesta kertoivat juuri ne sisäiset, ne ulkoisen olemuksen, ilmeiden ja eleiden tahrimat, yhdessäolemisen ajatukset. Aina vain hakea parempaa, se oli reggae-tyypistäkin loukkaavampaa. Kovat kivahtelut taka-alalla, ja se mies, vain lojuen, lähes tajuttomuudesta sängyllä, kuin hän saisi itse päättää. Tulevaisuudestaan....
Hänen yksityisyytensä, hänen haluama yksinolonsa. Se oli jotakin luotaan karkoittavaa, olemuksesta havaittavissa pelkkä tivattavuus, ja se kaikki, jännitys. Kyllä Jeesuksemme antoi mennäkin kaiken ohitse. Hän niin keskittyneenä, mutta epäonnistumiseensa tähtäävä.
- "Niin, pilalle se menisi taas..... " Miten joku voisi olla visiooitta?
OS.
- Ps. "Ja tämä henkilökohtaisena, tapaamisena."
Halusin, että apua hakevat ja sitä toivovat nuoret saisivat apua. Mahdollisuudet olivat mitä upeimmat, ja mitä kauniimmat. Ajankohtana ajatellen ne olivat ikäsilleni, lähtökohtaisesti, mitä turvallisimmat.
Mitä olisin voinut toivoa enää enempää?
Paras ystäväni oli ollut jo ensimmäisellä hoito-ajanjaksolla. Kysymyksessä oli vasta, vain se ensimmäinen hoito-ajanjakso. Hän etsi jo silloin, ja mainitis ulkoisen kauneutensa vahvuudeksensa, lähettelyin:" Mutta jos susta joskus tuntuu, että tarvitset nais-seuraa, naisten kesken?" Mutta mitä jos en olisi edes tässä asiassa?
Mitä jos mulle sen entisen bestikseni sijaan, oli jo koko sen kaltainen, naisten maailma, ja naisten verkostot, jo avoinna?
Tämä oli tuhraa. Se oli jotakin niin sulkeutunutta, apua tarvitsevaa, ja epäkypsää.
Se ei kertonut todellisuudesta, se oli anteeksipyyntöä. "Haluaisin nyt olla sosiaalinen verkostomme...." Epätodellisuudesta kertoivat juuri ne sisäiset, ne ulkoisen olemuksen, ilmeiden ja eleiden tahrimat, yhdessäolemisen ajatukset. Aina vain hakea parempaa, se oli reggae-tyypistäkin loukkaavampaa. Kovat kivahtelut taka-alalla, ja se mies, vain lojuen, lähes tajuttomuudesta sängyllä, kuin hän saisi itse päättää. Tulevaisuudestaan....
Hänen yksityisyytensä, hänen haluama yksinolonsa. Se oli jotakin luotaan karkoittavaa, olemuksesta havaittavissa pelkkä tivattavuus, ja se kaikki, jännitys. Kyllä Jeesuksemme antoi mennäkin kaiken ohitse. Hän niin keskittyneenä, mutta epäonnistumiseensa tähtäävä.
- "Niin, pilalle se menisi taas..... " Miten joku voisi olla visiooitta?
OS.
- Ps. "Ja tämä henkilökohtaisena, tapaamisena."
Vastaukset 3
Vanhimmat
Perhe-tapaaminen.
- Otetaan yhteys nuoren vanhempiin ja keskustellaan yhdessä nuoren, sekä hänen vanhempiensa kanssa.
Ei se nyt tainnut kovin normaalia olla.
Jatkuu arkena, jatkuu viikon sisällä...
Malli oli psykopatia ja sen tekeminen ympäristöön pinnallisuuden luomisella. Teitte näin erikseen älyllisyydettömyydestä julkista ihmistä, ja yleis-sivistymättömyydestä haitte hänestä auttajaa. Edes kirkossa ei ole tällaista mallia, vaan malli tosiaan on hoito-malli vapaudesta, ilosta ja onnesta, virike-viriteympäristöin ja hieman kehittyneempää ja hyvinvoinnillisen ympäristön maailmankuvaa tukevaa: "Lähimmäisyydellä läheiselle."
kts. luominen, sana tarkistettava
" MT-halvaantuneesta kaksosesta sen kaikki osasivat suunnitella omaksi tulevaisuudekseen. Edes häveliäisyydestä välittämättä. Tärkeimmäksi asiaksi muodostuivat läheisyyden ja inhimillisyyden sijaan kaikki mahdolliset leikkaus-kohdat viikonloppuun ja arjen erilaisuuteen. Mitä muuta nuori olisi voinut kuvitellakaan edessä olevan? Vain pelkkää loputonta työtä....
Monelle nuorelle, useita eri nuoria. He olivat jo hajalla, heidän sirpaleensa olivat jo kranaatteja ja läheiset riiputtivat avuttomia käsiään syrjinnästä, jolla oli väkivallasta eletty vain omaksi turvallisuudeksi, siveydettä. Uskonto ei tuonut katu-uskottavuutta, ja Jumalan luominen oli kadonnut innottomuudesta '80-luvun jälkeen, jolloin mitä tahansa oli saanut tehdä painostamisella panostaen perheen tulevaisuuteen. Mitä tahansa lahjakkaasta opiskelijasta palkittuna seksi- ja seurustelusuhteella, lahjattoman alistamisesta seksuaalisuudella seksi- ja seurustelusuhtein. Osastolla istui vain tuo mustiin puettu hahmo. Hänen musta jakku-pukunsa jäi jo toiseksi, se edusti vain "purkkamaailman" lipereitä.
Lauantai-ilta ei olisi voinut keväisessä, ihan kaikkein viimeisimmässä kuurassa ja jäässä olla, enää innostamattomampi. Se alkoi hämärtymään. Se vain pakotti odottamaan ja mäen luoman kumpareen alla odottava risteys kertoi läsnäolemisellaan, vain pyhyydestä. Hyvin tunteikkaasti ja itsekkyydestä, jolla maailma kohtasi egoisminsä esittelijän. Pelkästään esiintyviksi egoismin esittelijöiksi jättäminen on kauhein ja traagisin teko, mitä ihminen voi yhteiskuntana järjestelmällisesti turvallisuutensa tekemisestä luoda muille ihmisille ympäristön läheisistä.
Kodikas valo loi tunnelmaa taivaisiin saakka tasapainoisuudesta ja lähimmäisyydestä luoden selkäytimeen tunteen, vain turvallisuudenhakuisuudesta, joka meitä niin monesti vahingoitti. Mäen alla odotti turvallinen kodikkuus ja lämpö, hehkuen vain tulevaisuutta ja onnea. Oli jo melkein pimeää. Aivan toista oli laitoshakuisuudesta sisällä, jo yhteiskunnassa elävillä nuorilla, joille yritettiin tarjota laitoksen kaltaisia olosuhteita, liberaalisuudetta juuri oikealla puolella. Istuin täsmälleen vastapäätä ja otin käteeni tarjotun virsikirjan. Se oli tuttu, jo läpi moneen kertaan laulettu, ja korostettu. Että ajattelinpa omanikin ottaa, ja korostaa: "Se ei ollut se tuttu, ja omani." Harvoin sitä viitsi niissä laitosvaatteissa ja verkkareissa kotona ainakaan silmäillen selailla, ja yksityis-elämää olla samanaikaisesti tulevaisuudettomaksi olla tekemässä ja siten kunnioittamatta. Ja se oli jotakin surullista se oli halventavaa. Toinen käsi puristaen nyrkissä nenä-liinaa ja kärsien tuskasta, ryhti painuneena kumaraan, korkea selkäisellä valkoisella pinna-tuolilla, vain haluten katsella..."
Olihan sisällä lämmintä. Tasapainoisuudesta se ei tosin kertonut. Koko muu kaupunkiko oli kylmänä? Maa-orava lojui lattialla toivoen siitä kiinnostumista, vaikka se olikin vanha ja leikkimielinen psykologinen väline. Sen tarkoitus oli ihan toinen piritää motoriikan avulla leikkimiseen ja siten sen luomaan vapauteen musta-valkoisuudesta ja vitsistä vain varoittavasti epätasapainoisena kohdellen muovisen maailman kovuudella ja vieteri-hermostolla. Ei ihminen ollut orava. Ei edes sen kaltainen.
Lasten leluliike lopetti jo ajat sitten, siirtyen jo Internettiin saavuttamattomiini ympäristön kaventamisesta. Se oli kuin tehty siihen, kaikkien lasten osoittaman väkivallan ja kivun kohteeksi. Ympäristön tahallinen kaventaminen opillisesti oli suurin julmuuden osoitus ja kansakuntaan kohdistuva rikos ympäri maailmaa.
Läheisyyttä ja inhimillisyyttä ei ollut edes yritetty edustaa. Jotkut sadistit ja väkivaltaiset kuvittelivat, että tällä tavoin peilaaminen loisi jo aikuiselle turvallisuutta, kopioivalla käyttäytymisellä. Se oli taas tarkoitettu, vain yhteiskunnan yhteyteen.
Ruukku oli ruskea ja ärsytti taas silmää. Se täytyi päällystää ja hän halusi siihen man kättensä töiden jäljen piirustuksen, joka oli kuin sarjakuvasta. Vain sarjakuvista, siitäkö hän oli vakaumuksensa tukehtumisen vain omaksunut järin kummallisesta ja ilman yhteiskunnan palvelujärjestelmää olevasta mallista, ja näin epätodellisuuden luomisesta ympäristökseen. Varastelemista, ja sillä hyvinvoimista, ympäristöä yksityis-elämälle luomatta. Kaikki edellyttivät sitä, jo valmiiksi nationalismista, olevaa turvallisuutta ja rauhanomaisuutta yksityis-elämän ja tulevaisuuden luomiseksi. Ilman eläimellisyyttä ja vapauden koskettelemista, vain itselleen, yksinolemisen mahdollistamiseksi.
Kuinka kova olikaan feminismin ja sukupuolen kunnioittamisen tarve, yksityis-elämän rakentamiseksi tulevaisuudelle? Läheisten jättäminen valtavan työ-taakan varaan ja sen alle, mikä oli mahdollisuus todellisuudelle? Se takoitti kokemuksia: "Kaikki tapahtuu aikanaan." Vakaumuksellisen feminismin luominen, tasapainoisuuden refleksi, harva nuori halusi häntä näin julkisesti epätodelisuuden avulla esitettävän. Läheisyydentunteen valmiina oleminen ei edellytä sen käyttämistä. Edes kuukautiset eivät olleet jotakin mahdollista. Mahdollista nyt edes se ekshibitionismi sikiöille, psykopatian sijaan. Ei tätä tehdä siellä sisä-tiloissa. Eikä niitä saa julkisesti tasapainoisuudesta esitellä.