ensimmäisen kerran,en rakastunut sinuun, vaan mietin mikä mutisija olet, sillä sinä mutiset, kun opin sinutt tuntemaan, sinä et minun kanssani enää mutissut vaan jos sinulle soittaa joku, edelleen sinä mutiset siihen puhelimeen, paitsi kun soitan,
et tee enään niin, mutta tämä on eri asia mistä minun piti kertoa, kun me ensimmäisen kerran tavattiinja toisenkin, en rakastunut sinuun, etkä sinä minuun, mutta sinussa oli jotain tuttua, etkä sinäkään minuun heti ihastunut, rakastunut, mutta kun työskentelimme yhdessä, meidän juttumme toimi jatulimme hyvin juttuun, siten yhtenä päivänä katsoit suoraan niillä isoilla sinisillä silmilläsi minua, se taisi olla menoa minulle, siniset ne minunkin silmäni ovat, mutta kuvitelen ainaskin, että kenellään muulla ei sellaisia silmiä ole kuin sinulla, olet vielä nuorempikin kuin minä, mutta sinä tiedät, minä tiedän miten meille kävi, rakastan, toivottavasti kohta taas nähdään, ikävä

Vastaukset 5
Vanhimmat
vain se tietää jota tuo koskee ?Oliko hän muuten ok tuntuinen ?Mitäs jos halusi vaan pitää välimatkaa ettei toinen huomaa mitä ajattelee.Se on joskus aivan järkyttävän raskasta.Olla kuin ei olisikaan.
tarinoita, kyllä, mutta totta joka sana, juu me tavataankin kohta, katsotaan, kirjoitanko täällä sen jälkeen, vaiko tulevaisuus hänen kanssaan.
Rakastan sua myös ja sä taidat tietää sen, mutta kaikki on niin vaikeaa... :( Välillä olen ajatellut vihaavanikin sinua... Silloin ajattelin tulevani hulluksi.. Pidät minua liikkumattomana, vaikeana mutta vain osatotuus.. Syvissä vesissä isot kalat...
Kirjoitan itselleni niin kuin monet täällä
vihaisit minua, tuskin olet se ketä kaipaan, tiedän aivan tasan tarkkaan, ettei varm aan minua vihaa ei inhoa, eikä mitään muutakaan siltäv äliltlä, vaan meillä kyllä kaikkea muta
IRL