syksy tulossa

Kuinka hoidan ruusuni oikein, kun talvehtimisen aika tulee. Lajikkeet ovat; Sympathie, Pernilla Poulsen ja Nina Weibull. Tuleeko myös varret peittää vai ainoastaan juuritaso?
6929
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

päälle. Ne säilyvät hyvin lumen alla.

Äänestä

Eihän syksyllä saisi nimenomaan tehdä mitään suuria leikkauksia ruusulla?

Äänestä

Itselläni on ruusupenkissäni (noin 16 ruusua)lähinnä Nina Weibulia. Joskus peitän maan jäädyttyä juuriston havuilla ja joskus taas talvi yllättää niin, että heittelen vain lunta päälle.
Minulla on ruusut säilyneet aivan yhtä hyvin oli niiden päällä pelkkä lumi vai havut ja lumi. En myöskään leikkaa muuta kuin kukkavarret.
Jonain talvena jänis söi kaiken mikä vähänkin pilkotti lumen alta ja ruusuthan olivat keväällä entistä ehommat. Ryhmäruusujahan joutuu usein ostamaan isompaan penkkiin keväällä pari kolme uutta riippuen talvesta tai lähinnä kevään tulosta.

Äänestä
  • osat kuolevat joka tapaukseesa-olen itse sekä leikannut varret tai jättänyt leikkaamatta, keväällä ne kuitenkin versovat vain tyvestä eli kuolleet osat on leikattava.

    Äänestä

  • Voisko periaatteessa kukat ottaa talteen tässä syksyllä, vaikka maljakkoon. Onko jollain kokemusta menestyvätkö? Tarkoitin tietysti että jonkin aikaa edes maljakossa.

    Äänestä

heinäkuun viimeisellä viikolla annoin ruusuilleni syyslannosta (ehtii vielä antaa), se parantaa paisi talvenkestoa myös seuraavan vuoden kukintaa. kun leikkaan kuihtuvia kukkia pois, jätän näin elokuussa muutamia kiulukoita kehittymään, se saa ruusut huomaamaan, että syksy on tulossa ja hidastamaan kasvua. lokakuun lopulla katkon varret noin 25 senttisiksi ja laitan jokaisen taimen juurelle kasan turve-hiekka-puutarhamulta- seosta. se toimii talvisuojauksena ja seuraavana keväänä levitän kasan taimen juurelta penkkiin maanparannusaineeksi. mitään havuja en ole käyttänyt. varsien päät mustuvat, mutta ne saa pois kevätleikkauksen yhteydessä. lajikkeeni on Europeana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyasinth kirjoitti:

Kuinka hoidan ruusuni oikein, kun talvehtimisen aika tulee. Lajikkeet ovat; Sympathie, Pernilla Poulsen ja Nina Weibull. Tuleeko myös varret peittää vai ainoastaan juuritaso?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu