Pitkiksi ajoiksi unohdun ikävöimään ja muistelemaan kuinka ihana hän sit. Sitten yhtäkkiä aivoista menee suodatus pois ja muistan, miten hän loukkasi minua, miten suorastaan heitti luotaan pois, miten todellakin osoitti, että olin ollut hänelle vain jännä kokeilu, en enempää. Tunnen totaalista raivoa ja ajattelen, että tää oli tässä. Kunnes taas löydän itseni ikävöimästä.
ikävästä raivoon
kohtalotovereita?
3133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaihda suodatinta välillä
Samoja fiiliksiä. Eikö oo jännä miten aika kultaa muistot.. Mut me ei tarvita sellasta ihmistä joka aina vaan loukkaa, eihän.
Pidä lippu korkealla. Jotkut ei kertakaikkiaan oo kaipauksen arvoisia, eikä edes sen vihan.
En ole samanlainen. Muistan vain hyvät asiat. Ajattelen positiivisesti ja lämmöllä. En voi syyttää toista, ei hän väärin tee. Ei ketään voi pakottaa rakastamaan tai edes tykkämään. Yritän antaa itselleni anteeksi, opin ja kasvan.