Pikku kyssäri illan ratoksi. Eli, mikä suomalaisia vaivaa, mistä johtuu tavallisen suoran ja rehellisen aloitteen tekemisen vaikeus. Miksi on niin vaikeaa mennä ihastuksen eteen ja sanoa yksinkertaisesti: Hei, olen kiinnostunut sinusta, voitaisiko mennä vaikka kahville tai syömään joku päivä? Älkääkä tarttuko sanamuotoon, jokainen saa kysyä millä tavalla tahansa, mutta periaatteen käsitätte. Ja onko teille itselle tapahtunut vastaavaa, ja miten reagoitte? Ja mitä vastaatte, jos kysyjä miellyttää tai ei miellytä? Vastaatteko asillisesti vai teettekö ehkä pilaa kysyjästä? Tämä palsta jo yksinään todistaa, miten surkeita ihmiset ovat aloitteen teossa, siksi kysyn. Ja jos ikä tai järki ei riitä kertomaan minkälainen asiallinen vastaus on, niin jätä vastaamatta, täällä kun ei kaikille pää kerro mikä on sopivaa ja mikä ei.
Aloitteellisuus.
Kysyväeieksy
5170
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Luin kerran miehestä joka ihastui naiseen liikenneruuhkassa ja kirmasi ostamaan hänelle kukkakimpun ja pyysi kahville. Loppujen lopuksi mitä siinä menettää. Paljon enemmän menettää kun ei koskaan uskalla mitään. Jos vastapuoli on tyly ei hän ole haikaillun arvoinen.
Luulen, että moni täällä varattuja miettii. Mitä nyt olen lueskellut. Siksi on vaikea kysyä. Heheeeeh
Niin..ne on nuo varatut jotka kiusaa,ei ne mitään tarkoita.
Se elämä vain on tylsää tai jotain leikkii heille.
Erinomaisia vastauksia. Totta varmasti nuista varatuista. Mutta arkipäivän kokemuksesta sanoisin, että epävarmuus vaivaa suurta osaa ihmisistä. Ja myöntää täytyy että olen itse pitkälle samanlainen. Mietin jo pikän aikaa ennen, mitä sanoisin ja miten esittäisin jollekkin kiinnostukseni, jotenkin sanat vain tarttuvat kurkkuuni ja yleensä peruutan tilanteesta vedoten vaikka kiireeseen. Avuton, siis! Siksi olisi ihan mielenkiintoista kuulla jos vaikka jollakulla olisi keinoa päästä epävarmuudesta. Ja en ole periaatteessa mitenkään ujo, vaan heitän juttua vaikka kenen kanssa, en tosin ole "liian komea," jos näin saa sanoa, joten missineitokaiset jäävät muutenkin pois luvusta.Tosin olen raavas mies, omillaan toimeen tuleva ja ihan mukavakin, tarvittaessa. Mutta mitä "iskemiseen " tulee, joudun useasti myöntämään vajavaisuuteni. Lieneekö se sitä "suomalaista" luonnetta?
Suomalaista geeniperimää ja (koulu)kasvatusta?
Suomalaiset tarinat perinteisesti eivät mitään kovin hilpeitä ole, vaan enemmänkin suohon laulamista, tai puukkojunkkareita.
Sitkeää, mutta synkkää.
Koulukasvatus taas pitkään kieltänyt oma-aloitteisuuden, auktoriteetitaho on aina oikeassa, omaa arvostelukykyä tai rohkeutta ei tulisi liiaksi olla.
Olen nimittäin itsekin tuota samaa pitkään miettinyt, mikä on meidät näin lannistanut, mikä saa pelkäämään?
Oikeastaan nuo mainitsemani eivät niinkään pidä paikkaansa, koska vielä 20v sitten tilanne oli hyvin erilainen, kyllä silloinkin sydän jyskytti ja ujosteltiin, mutta aloitteita tehtiin, kummatkin sukupuolet.
Nykyään sellaista ei kovin tapahdu, tai jos tapahtuu, niin ainoastaan kertakäyttöä varten, ihmiset eivät enää halua suhteeseen. pääkaupunkiseudulla ainakaan.