Kirja pohtii loistavasti lesbon nuoren tytön suhdetta isäänsä. Pohtimalla intimiteein kautta yksityis-elämää ja sosiaalisen lähipiirin monimuotoista rakennetta yhteisöllisyydestä se sivuaa kovin nuorten kirjan omaisesti tapaa seurata ihmistä. Kosmeettiset kohdat joissa kerrotaan meikkaamisesta olivat hienoja. Moniulotteinen hier-arkia ihmisistä kerrotaan kuvastavan päivää ja arkea hieman toisenlaisilla vaihto-ehtoihmisillä. Se kertoo rakastamisesta ja välittämisestä nyky-Suomen arkipäivässä. Se esittää sitä, koska se on tehty yksityisyydelle, vain esitettäväksi.
Uskon pohjimmiltaan kirjan hahmojen pyrkineen eroon pinnallisuudesta, ja kysymys heidän päivittäisestä kamppailustaan arjesta, yön ja päivän erojen kanssa, terveydelle. Feminismin ote ja välittäminen oikean ja väärän erottaminen kiintymyksen kaltaisesti, sen arvopohjaa mukailevasti, on erikoinen ja näin myös hirvittävän tärkeä aihe.
Uskon, että ote on hieno ja yritys auttaa rajun pornograafisen ja julman S/M: n kapitalistisen otteen ottanutta yhteiskuntaa, joka käytti mielikuvitus-aviolittoja sekä yksityis-elämää. Vanhemmat jäivät sisätilojen loukkuun vain pyytämään lapsilleen. Kuinka kristillisyyskin oli jätetty vain Setassa olevien lesbojen ja siten myös tulevaisuuttansa avaavien nuorten aikuisten ja nuorten huolehdittavaksi? Ihanaa kirjassa oli myös sen varoittavuus, siitä kuinka painostamisesta oli päästävä pois, ja kuinka ihmiset olivat yhteiskuntana jo ajat sitten hyväksyneet sen, fanaattisuuden sijaan, koska asiaa ei oltu tutkittu, tai edes ymmärretty. Sen oli haluttu olevan jotakin pinnallista, väärää ja näin: Esitettävää.
Sofi Oksanen: Baby Jane
6
369
Vastaukset
- Fly away, pasif.
Kun yhteiskunta muodostuu, jopa keräyksin: "Palkita lahjakasta opiskelijaa seksi- ja seurustelusuhteilla, sekä halventaa ja syrjiä, ahdstelunsa avula, heikkolahjaista oppijaa, joka on ollut opiskelemassa, samanaikaisesti, syyllistämällä seksuaalisuutta käyttämällä, seksi-elämän avulla, tehden siitä vain välineen:" Todellisuuden tukema seksi-elämän seurailu yhteiskunnan auktoriteetti-tasolta ei kosketa näin fiktiivisesti esitettynä ympäristöä. Arvopohjaa ei ihminen, mieskään tai oli hän miten maskuliininen tahansa voi rakentaa pelkälle matemaattisuudelle ja näin pinnalliselle, väärällä ja esitettävälle, oli hän kuinka tiedoton yhteiskunnan luomista hier-arkioista, terveyden ja tunteiden taidon ympärille, tahansa.
Kirja on ihana paetessaan aihepiiriä uskonnollisuudesta, joka kuvastaa sen otetta tasapainoisuuteen, aivan kuten Setakin luodessaan joskus, ilman uteliaisuutta ja osoittelemista, ja ohjatessaan näin stressin ja burn outin loppuun kuluttamisesta, vain niihden pariin takaisin, kuten uskonnolliseen kiihkomielisyyteen, ohjaamalla pelkkää pakkomielteisyyttä, uskonnollisuudesta, jo sen uhrille ja ulkopuoliselle, lähimmäisyyden ja aidon välittämisen, kuten kiintymys ja palkitsevan ympäristön sijaan. Pakkomielteisyydellä osoitteleminen ja ohjaaminen on edesvastuuttomuutta, jota ei voi laittaa kenenkään ulkopuolisen, toisen ihmisen syyksi. Se ei edistä empatiaa, joka on luonnonmukaisen järjestysluvullisuuden säilymisen edellytys, ja näin onkin hyvä pohtia esm. erään pää-henkilön, tai hänen ympäristönsä hahmon, Bossen tapaa, ottaa vastuuta itsestään inhimillisesti toisella ihmisellä ja hänen ympäristöllään ostamalla lahja-tavaran. Mitähän feminismin mallia hän mahtaa edustaa? - lapakko
Lepakko kirjoittaa lepakosta, se myy. Siinä kaikki
- Martsu
Mun mielestä se oli jotenkin liian simppelisti kirjotettu,epäuskottava ja liikaa teemoja. Muutamia hyviä pointteja,pienempiä ja isoja. Olin hieman jotain upeempaa odottanut,ja luettuani Stalinin lehmät sitä ennen. Ilman muuta tällanen "lesbokirja" myy. Tosin korjaan Sofin olevan bi,ei lesbo. Tää eräskin entinen urheilijatar (heterokin kai vielä?) kirjotti sen Olen koskenut taivasta,kahden urheilijanaisen rakkaustarina minä-muodossa. Jos kustannussopimuksen saa niinkin haukotuttavalla tekeleellä,on jokasella S24-kirjottelijalla vielä mahkut. Sofi on kuitenkin kehittynyt tasolle A ja enemmänkin.
- amelie6
Sofi Oksanen kertoo häikäilemättömällä tavalla lesbo tytön arjesta. Masennusta, rakkautta ja töitä. Perjaatteessa tämä voisi tapahtua kenelle vain, mutta kun kyseessä on kirja jossa Oksanen ei säästele yksityis kohtia vaan kirja kertoo lukijalle kaiken sen tarvittavan tiedon.
Kirja on pohjimmiltaa hyvä, sillä yleisesti ei mediaa seurattuna ei löydä kirjaa, joka kertoo erilaisesta seksualisesta suhtautumisesta. Oksanen on hyvä kirjoittaja, joka osaa kirjoittaa siten, että lukijalla (pitäisi) säilyä mielenkiinto kirjan alusta loppuun. Punainen lanka kuljettaa lukijaa mukanaan.
Mieleeni tuli kirjaa lukiessa, että kuinka moni konservatiivinen suomalainen ei voi hyväksyä lesboutta. Kuitenkaan kenenkään seksuaalinen suuntautuminen ei kuulu toisille, ellei henkilö itse halua kertoa.
Loppujen lopuksi kirja ei ollut hullumpi jos tykkää erilaisesta ja suhteellisen monipuolisesta kirjallisuudesta. Oksaselta on tullut myös Puhdistus, joka toden totta oli hyvä! - tjththgg
Hoh-hoijaa, ketä kiinnostaa moiset kirjat
- Uskovainen neiti
Hyi! Makasiko se isä lesbotyttärensä? Mitä saastaa! En olelukenut enkä lue! Siat!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145925Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324037- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182976Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522034Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881994- 1431775
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421763Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881559