pahoinvointiyhetiskunta

valtio on itse järjestelmällään aiheuttanut oleskeluyhteiskunnan ruokkimalla henkistä sairautta.Huumeongelmaisille korvaushoidot ovat tärkeitä tulonlähteitä. tuttavani on tienannut korvaushoitolääkkeitä myymällä jo yli 10000e säästöt. Eikä tahdo edes parantua kun valtiolta saa huumeensa ilmatteeksi ja vielä niin paljon että suurin osa annoksesta jää myyntiin kadulle! Ja saa lepäillä rauhassa kotona, koska hänhän on sairas. En oikein ymmärrä miksi säästökuuria ei aloitettaisi ihmisten sairauksien tukemisen lopettamisesta, jolloin saataisiin kansa tervehtymään, jolloin aktiivinen, terve elämä lisääntyisi ja voisipa talouskin siitä lähteä nousemaan?? Haluaako siis valtio pitää kansansa toimintakyvyttömänä, herää kysymys?
392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

huumevieroituksessa oleville pitäisi antaa neuroleptejä pistoksina ja lopettaa bentsot ja subutexit seinään

Äänestä
  • Komppaan. Neuroleptit lopettaisivat ongelman varmaankin melko nopeasti kun huomaisivat ettei huumeita tipu yhteiskunnan taholta. Inhimillisyydestä en osaa sanoa kun neuroleptit ovat invalidisoivia pahimmillaan.

    Äänestä

  • Faarao kirjoitti:

    Komppaan. Neuroleptit lopettaisivat ongelman varmaankin melko nopeasti kun huomaisivat ettei huumeita tipu yhteiskunnan taholta. Inhimillisyydestä en osaa sanoa kun neuroleptit ovat invalidisoivia pahimmillaan.

    Jos invalidisoituvat, niin sitten läkkeeksi valtiovallan taholta 9mm buranaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettelevä liisa kirjoitti:

valtio on itse järjestelmällään aiheuttanut oleskeluyhteiskunnan ruokkimalla henkistä sairautta.Huumeongelmaisille korvaushoidot ovat tärkeitä tulonlähteitä. tuttavani on tienannut korvaushoitolääkkeitä myymällä jo yli 10000e säästöt. Eikä tahdo edes parantua kun valtiolta saa huumeensa ilmatteeksi ja vielä niin paljon että suurin osa annoksesta jää myyntiin kadulle! Ja saa lepäillä rauhassa kotona, koska hänhän on sairas. En oikein ymmärrä miksi säästökuuria ei aloitettaisi ihmisten sairauksien tukemisen lopettamisesta, jolloin saataisiin kansa tervehtymään, jolloin aktiivinen, terve elämä lisääntyisi ja voisipa talouskin siitä lähteä nousemaan?? Haluaako siis valtio pitää kansansa toimintakyvyttömänä, herää kysymys?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu