Kuinka monta Teitä on?

UTELIAS

Uuslestadiolaiset, vanhalestadiolaiset, lestadiolaiset?????? Onko vielä muita?

26

2490

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yks vaan

      eipä taida olla miksi se kiinnostaa sua noin paljon

    • el kirahwi

      Suomessa pääryhmät ovat:

      Vanhoillislestadiolaiset
      Esikoislestadiolaiset
      Rauhansanalestadiolaiset
      Lestadiolainen uusheräys

      Ja lisäksi pienempiä ryhmiä. Muualla maailmassa löytyy näiden lisäksi myös muutamia sellaisia huomattavia ryhmiä, joita ei ole Suomessa.

      Mitä tulee "uuslestadiolaisuuteen", niin olen hieman epäileväinen sen suhteen onko sellaista suuntaa edes oikeasti olemassa...

      "Vanhalestadiolaisuus" taas on hieman hankala nimitys siinä mielessä, että sillä viitataan joskus vanhoillislestadiolaisuuteen ja joskus esikoislestadiolaisuuteen. Joten paras olla käyttämättä sitä.

      • Eslest

        Olisikohan ystävälläni El Kirahwilla jossain "makkerin" linkki? Vaikka sivusto on erääseen lestadiolaisryhmään kuuluvan ylläpitämä, arvostan sivustoa erityisesti sen tinkimättömän rehellisyyden takia. Siellä on ehkä systemaattisimmin koottuna tietoja eri lestadiolaisryhmistä, niiden erityispiirteistä, historiasta jne.

        Itse olen hukannut osoitteen jonnekin.

      • ~~~
        Eslest kirjoitti:

        http://www.lestadiolaisuus.info/

      • ellinoa

        että esikoislestadiolaisia on Amerikassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Englannissa, Venäjällä, Virossa, Saksassa, Etelä-Euroopassa ja Suomessa.
        Esikoislestadiolaisten nimi oli ennen vanha lestadiolainen yhdistys - niminen.
        Sitten on pikkuesikoisten ryhmä, joka ei ole esikoislestadiolaisesta irtaantunut, vaikka nimi on samankaltainen.Ja ainakin leeviläiset, jotka käyttävät jossain ilmoituksissa esikoislestadiolaisten nimeä, leeviläiset ovat kuitenkin ihan oma erilainen ryhmänsä.

    • käppäilijä

      1.   Vanhoillis-
      2.   Esikois-
      3.   Uudestiheränneet
      4.   Konservatiivit Pikkuesikoiset((van.,esi.,uh.)pik.)
      5.   Liberaalit Pikkuesikoiset((van.,esi.,uh.)pik.)
      6.   Pollarilaiset(#Riitinmattil.#van.)
      7.   Auneslaiset(pol.)
      8.   Davidlaiset(aun.pol.)
      9.   Melviniläiset(aun.pol.)
      10.   Leskisläiset(van.)
      11.   Pappislaiset(van.)
      12.   Töröläläiset(#?sillanpääläiset?#van.)
      13.   Peuralaiset(uh.)
      14.   Kontiolaiset(peur.uh.)
      15.   Leeviläiset(esi.)
      16.   Steniläiset(lee.esi)
      17.   Konseratiivit lyngeniläiset(esi.lyn.)
      18.   Liberaalit lyngeniläiset(esi.lyn)
      19.   Grundenbergiläisyys (kons.lyn.)
      20.   Valkoiset enkelit(kons.lyn.)
      21.   Äärivanhoilliset(#television täys kieltäjät#van.)
      22.   Venäjän eristäytyjät(van.)
      23.   viides pol.ryhmä(en tiedä mitään nimitystä)
      24.   (Korpelalaiset(van.))
      25.   (Narvalaiset(uh.))

      Vielä taitaa joitain ryhmiä puuttuakin?

      Suluissa olevia ryhmiä ei luultavasti enää ole.
      Sulut ryhmien perässä sisältävät tiedon siitä, että mistä ryhmästä ryhmä on irronnut.
      Risuaitojen välissä on ryhmän toinen nimitys.

      En ole varma, että ovatko Suomen sillanpääläiset varsinaisesti samaa ryhmää kuin Amerikan töröläläiset, mutta niin mulle on ainakin opetettu yläasteen uskontotunnilla. Ja

      Narvalaisuudesta en oo varma, voidaanko sitä varsinaisesti pitää erillisenä ryhmänä, vai onko se vain uudenheräyksen ilmenemismuoto.

      • Pena-Ali

        En ole ennen kuullutkaan äärivanhoillisista. Milloin tällainen ryhmä on eronnut vanhoillisista, vai onko tämä käppäilijän omaa keksintöä?

      • glosseemi

        Suurin osa luettelon nimistä on jo hävinnyt sulamisvesien mukana muistiavaruuteen. Mutta listan jatkeeksi kyllä sopisi samoilla kriteereillä kuin nämä aikaisemmatkin pienet protestiliikkeet, tämä uusi esikoisten sisällä oleva (ainakin toistaiseksi)kirkollinen älämöly liike, joka on syntynyt lähes tyhjästä vailla raamatullista perustaa.

      • vl2003
        Pena-Ali kirjoitti:

        Enpä ole ennen kuullut äärivanhoillisista. "Television täyskieltäjät". Jäämme odottelemaan käppäilijän kommenttia. Ehkä sitten käppäilijällä on televisio? ;-)

      • EAJ
        Pena-Ali kirjoitti:

        En ole ennen kuullutkaan äärivanhoillisista. Milloin tällainen ryhmä on eronnut vanhoillisista, vai onko tämä käppäilijän omaa keksintöä?

        Nimim. käppäilijä tarkoittanee Yli-Iissä v. 1998 vanhoillisista eronnutta ryhmää, joka on ryhmittynyt tunnetun vl-saarnaajan ympärille. Tunnuspiirteenä on lainomainen tiukkuus tavoissa ja ns. "ehdonvallan asioissa". Myös televisiokysymyksessä. Aluksi ryhmässä lienee ollut n. 20-30 henkilöä mukana, ilmeisesti on vähenemässä.

      • el kirahwi

        Ohhoh, olipas yksityiskohtaista uskonnonopetusta yläasteella, jos oli jopa sillanpääläisistä ja töröläläisistä puhe. Meillä hädin tuskin mainittiin, että sellainenkin on olemassa kuin lestadiolaisuus, ja että on siinä on useita suuntia... Mutta se on kai aika opettajariippuvaista.

        Se yksi lyngenlestadiolaisuuden suunta on muuten gundersenilaisuus, ei "gundenbergilaisuus". Sitten on erikseen Norjassa vielä lundbergilaisuus, mutta ainakin osa heistä on periaatteessa samaa suuntaa kuin pikkuesikoisuus, joten ei liene tarpeellista mainita erikseen.

      • vl2003
        EAJ kirjoitti:

        Aikaisemmin palstalla taidettiin sivuta tätä samaa porukkaa. On tainnut sitten olla aika paikallinen ilmiö, kun esimerkiksi minä en ole kuullut asiasta. (Ja jos on ollut vain parinkymmenen hengen porukka). Vai olisiko tämä ollut sama henki, josta joskus oli keskusteltu puhujainkokouksessa (varmaankin noihin samoihin aikoihin?): lähdettiin vaatimaan ikään kuin uutta heräämistä ja oltiin hyvin herkästi vikomassa muita uskovaisia.

        Jos tiedät enemmän, niin osaatko kertoa esimerkkejä tästä tiukkuudesta?

      • el kirahwi
        vl2003 kirjoitti:

        Ei varsinaisesti liity aiheeseen, mutta onko sana 'vikoa' tavallinen sana pohjois-suomalaisissa murteissa ihan yleensäkin? Vai onko se oma vl-spesiaalisana? En muista koskaan törmänneeni siihen tämän palstan ulkopuolella, mutta täällä se tulee vastaan aika usein. Ja merkitys ainakin asiayhteyden perusteella pääteltynä vaikuttaa olevan, että etsitään toisista vikoja, eikös?

      • vl2003
        el kirahwi kirjoitti:

        Taitaa olla vl-spesiaali. En muista kuulleeni kenenkään käyttävän sitä arkikielessä missään murteessa. Mielenkiintoista kyllä, että Google ei löydä tällaista sanaa suomenkielisistä teksteistä. Seurapuheissa sen sijaan muistan tätä joskus harvoin kuulleeni, enimmäkseen lähinnä sanaliiton tapaisessa käytössä ("vikovalla mielellä", "vikovassa hengessä") mutta myöskin ihan sellaisenaan. Tältä palstalta minäkin varmaan olen sen poiminut "käyttöön". Se on kuitenkin melko osuva sana asialle, jota muuten joutuisi selittämään usean sanan verran. Olet täysin oikeassa sanan merkityksestä. Ymmärtäisin "vikovan" merkitsevän vl-kielenkäytössä ihmistä tai "henkeä", joka on jatkuvasti löytämässä muiden ihmisten (tai koko vl-kristillisyyden) uskosta ja elämästä vikoja, mutta kuitenkin niin, että ei näe itsessään samoja synnin ja inhimillisyyden vaikutuksia (vaikkakin ehkä hieman eri ilmenemismuodossa).

        Täytyypä vielä mainita, että Pohjois-Suomesta (Oulun ja Lapin läänit) löytyy kyllä myös seutuja, joiden murre ei ole minulle kovin tuttua. Ehkä joku muu lukija tietää esiintyykö "vikoa" jossakin murteessa?

        Tämä kuulostaa kyllä vanhalta sanalta, jolloin voi olla että se on jäänyt pois käytöstä kun varsinainen käyttötarkoitus on poistunut (vrt monet esim. pyyntimenetelmiin liittyneet verbit, joiden nykyinen käyttötarkoitus on abstraktimpi).

      • Hynde
        vl2003 kirjoitti:

        Taitaa olla vl-spesiaali. En muista kuulleeni kenenkään käyttävän sitä arkikielessä missään murteessa. Mielenkiintoista kyllä, että Google ei löydä tällaista sanaa suomenkielisistä teksteistä. Seurapuheissa sen sijaan muistan tätä joskus harvoin kuulleeni, enimmäkseen lähinnä sanaliiton tapaisessa käytössä ("vikovalla mielellä", "vikovassa hengessä") mutta myöskin ihan sellaisenaan. Tältä palstalta minäkin varmaan olen sen poiminut "käyttöön". Se on kuitenkin melko osuva sana asialle, jota muuten joutuisi selittämään usean sanan verran. Olet täysin oikeassa sanan merkityksestä. Ymmärtäisin "vikovan" merkitsevän vl-kielenkäytössä ihmistä tai "henkeä", joka on jatkuvasti löytämässä muiden ihmisten (tai koko vl-kristillisyyden) uskosta ja elämästä vikoja, mutta kuitenkin niin, että ei näe itsessään samoja synnin ja inhimillisyyden vaikutuksia (vaikkakin ehkä hieman eri ilmenemismuodossa).

        Tässä on esimerkki vikomisesta. Saarnamiehen vioista epäterveelliset elämäntavat haittaavat puhetta niin että saarnaa on epämiellyttävää kuulla.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000004307057

        Vikovaa mieltä esiintyy aina joskus jossain päin. Pahimmillaan aiheuttaa uskon menetyksen koska ei viitsitä uskoa toisten syntien tähden ja uskovaiset nähdään halpana porukkana. vikoja puhuu selän takana voivottelee kun uskovaiset on huonoja vaeltamaan ja sekin teki sitä ja tätä.
        Jos veljesi rikkoo sinua niin pitäisi sopia. ei syyttely sovintoa tee. Tämä vikominen on meille laiskoille uskovaisille niin helppoa... vain valittaa toisista ja odottaa että parantavat tapansa ja jos eivät niin laitetaan lisää juttua meneee.

        Taskila oli amerikan matkallaan yötä jossa perheenisä oli kova vikomaan. emäntä sanoi että sano jotain isännälle kun sillä on mielessä aina kristittyjen viat ja virheet. aikansa taskila kuunteli ja tokas, että on se hyvä että ihmisillä on silmä ulospäin pullollaan. isäntä siihen hämmästyi ja kysy syytä kommenttiin. No jos ne olis pullollaan sisäänpäin näkis vain omia virheitä, eihän niitä haluais kaikille kuuluttaa.

        Aito lähimmäisestä huolehteminen ei saa mennä vikomiseksi, lähimäisen läimimiseksi. Silloin käy niinkuin YLi-Iin vikojille että kun tullaan puhuttelemaan ei nähdä omia virheitä vaan pidetäänkin puhuttelioita viallisina.
        Samoin uusheräys alkoi vikomisesta joka johti siihen ettei ketään enää pidetty uskovaisina vaan piti uudestaan herätä.

      • almi
        EAJ kirjoitti:

        Nimim. käppäilijä tarkoittanee Yli-Iissä v. 1998 vanhoillisista eronnutta ryhmää, joka on ryhmittynyt tunnetun vl-saarnaajan ympärille. Tunnuspiirteenä on lainomainen tiukkuus tavoissa ja ns. "ehdonvallan asioissa". Myös televisiokysymyksessä. Aluksi ryhmässä lienee ollut n. 20-30 henkilöä mukana, ilmeisesti on vähenemässä.

        Minäkin olen kuullut mainitusta ryhmästä. Erään vl-tuttavani sukulainen kuului ainakin vielä pari vuotta sitten tuohon joukkoon. Tuttavani kertoi sukulaisensa sanoneen menevänsä taivaaseen "vaikka hampaat irvessä". En tiedä, mitä tämä pienen joukon jäsen ajatteli muiden uskonnollisten ryhmien jäsenten pelastumisesta.

      • vl2003
        Hynde kirjoitti:

        Tässä on esimerkki vikomisesta. Saarnamiehen vioista epäterveelliset elämäntavat haittaavat puhetta niin että saarnaa on epämiellyttävää kuulla.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000004307057

        Vikovaa mieltä esiintyy aina joskus jossain päin. Pahimmillaan aiheuttaa uskon menetyksen koska ei viitsitä uskoa toisten syntien tähden ja uskovaiset nähdään halpana porukkana. vikoja puhuu selän takana voivottelee kun uskovaiset on huonoja vaeltamaan ja sekin teki sitä ja tätä.
        Jos veljesi rikkoo sinua niin pitäisi sopia. ei syyttely sovintoa tee. Tämä vikominen on meille laiskoille uskovaisille niin helppoa... vain valittaa toisista ja odottaa että parantavat tapansa ja jos eivät niin laitetaan lisää juttua meneee.

        Taskila oli amerikan matkallaan yötä jossa perheenisä oli kova vikomaan. emäntä sanoi että sano jotain isännälle kun sillä on mielessä aina kristittyjen viat ja virheet. aikansa taskila kuunteli ja tokas, että on se hyvä että ihmisillä on silmä ulospäin pullollaan. isäntä siihen hämmästyi ja kysy syytä kommenttiin. No jos ne olis pullollaan sisäänpäin näkis vain omia virheitä, eihän niitä haluais kaikille kuuluttaa.

        Aito lähimmäisestä huolehteminen ei saa mennä vikomiseksi, lähimäisen läimimiseksi. Silloin käy niinkuin YLi-Iin vikojille että kun tullaan puhuttelemaan ei nähdä omia virheitä vaan pidetäänkin puhuttelioita viallisina.
        Samoin uusheräys alkoi vikomisesta joka johti siihen ettei ketään enää pidetty uskovaisina vaan piti uudestaan herätä.

        Tuli tuossa kyllä reinhardilta melko "vikovaa" tekstiä;-).

        Kiitos linkistä, minä jätän nämä tupakka-aiheiset keskustelut lukematta (niin kuin homoaiheisetkin, ja vieläpä samasta syystä) ja tuo olisi muuten jäänyt huomaamatta.

        (Ja jos jotakin kiinnostaa: en ole homo, enkä tupakoi).

      • Hynde
        vl2003 kirjoitti:

        Aikaisemmin palstalla taidettiin sivuta tätä samaa porukkaa. On tainnut sitten olla aika paikallinen ilmiö, kun esimerkiksi minä en ole kuullut asiasta. (Ja jos on ollut vain parinkymmenen hengen porukka). Vai olisiko tämä ollut sama henki, josta joskus oli keskusteltu puhujainkokouksessa (varmaankin noihin samoihin aikoihin?): lähdettiin vaatimaan ikään kuin uutta heräämistä ja oltiin hyvin herkästi vikomassa muita uskovaisia.

        Jos tiedät enemmän, niin osaatko kertoa esimerkkejä tästä tiukkuudesta?

        Huhuja eteläsuomessa v.1999
        Huom. nämä on vain tänne kantautuneita huhuja.

        Pieni porukka jotain kolme perhettä näki että näin pieneksi Jumalan valtakunta meni. Pakkorippi. Kännykköjä ei saa pitää.

        n. 2001.
        Nyt ne on sallinu kännykät.

        2004:
        Joitain sukulaisia ei ole enää siinä. Mutta ryhmä edelleen voimissaan vaikka ei ehkä kymmentä enempää mukana.

      • käppäilijä
        EAJ kirjoitti:

        Nimim. käppäilijä tarkoittanee Yli-Iissä v. 1998 vanhoillisista eronnutta ryhmää, joka on ryhmittynyt tunnetun vl-saarnaajan ympärille. Tunnuspiirteenä on lainomainen tiukkuus tavoissa ja ns. "ehdonvallan asioissa". Myös televisiokysymyksessä. Aluksi ryhmässä lienee ollut n. 20-30 henkilöä mukana, ilmeisesti on vähenemässä.

        jeps

      • käppäilijä
        el kirahwi kirjoitti:

        Ohhoh, olipas yksityiskohtaista uskonnonopetusta yläasteella, jos oli jopa sillanpääläisistä ja töröläläisistä puhe. Meillä hädin tuskin mainittiin, että sellainenkin on olemassa kuin lestadiolaisuus, ja että on siinä on useita suuntia... Mutta se on kai aika opettajariippuvaista.

        Se yksi lyngenlestadiolaisuuden suunta on muuten gundersenilaisuus, ei "gundenbergilaisuus". Sitten on erikseen Norjassa vielä lundbergilaisuus, mutta ainakin osa heistä on periaatteessa samaa suuntaa kuin pikkuesikoisuus, joten ei liene tarpeellista mainita erikseen.

        en muistanut sitä nimeä riittävän tarkasti

      • Hede
        glosseemi kirjoitti:

        Suurin osa luettelon nimistä on jo hävinnyt sulamisvesien mukana muistiavaruuteen. Mutta listan jatkeeksi kyllä sopisi samoilla kriteereillä kuin nämä aikaisemmatkin pienet protestiliikkeet, tämä uusi esikoisten sisällä oleva (ainakin toistaiseksi)kirkollinen älämöly liike, joka on syntynyt lähes tyhjästä vailla raamatullista perustaa.

        Hei
        Kaikkien oppien ja kristillisen kasvatuksen mukaan kuulumme Luterilaiseen kirkkon, vaikkakin herätytsliikkemme on esikoislestadiolaisuus.
        Luterilaine kirkko on kuitenkin perusta kaikelle.
        lestadius on ollut yksi pappi muiden joukossa, joka on saarnannut lähinnä sen ajan ongelmista, kuten alkoholista lapissa ym...

    • käppäilijä

      1.   Vanhoillis-
      2.   Esikois-
      3.   Uudestiheränneet
      4.   Konservatiivit Pikkuesikoiset((van.,esi.,uh.)pik.)
      5.   Liberaalit Pikkuesikoiset((van.,esi.,uh.)pik.)
      6.   Pollarilaiset(#Riitinmattil.#van.)
      7.   Auneslaiset(pol.)
      8.   Davidlaiset(aun.pol.)
      9.   Melviniläiset(aun.pol.)
      10.   Leskisläiset(van.)
      11.   Pappislaiset(van.)
      12.   Töröläläiset(#?sillanpääläiset?#van.)
      13.   Peuralaiset(uh.)
      14.   Kontiolaiset(peur.uh.)
      15.   Leeviläiset(esi.)
      16.   Steniläiset(lee.esi)
      17.   Konseratiivit lyngeniläiset(esi.lyn.)
      18.   Liberaalit lyngeniläiset(esi.lyn)
      19.   Gundersenilaisuus (kons.lyn.)
      20.   Valkoiset enkelit(kons.lyn.)
      21.   Äärivanhoilliset(#television täys kieltäjät#van.)
      22.   Venäjän eristäytyjät(van.)
      23.   viides pol.ryhmä(en tiedä mitään nimitystä)
      24.   (Korpelalaiset(van.))
      25.   (Narvalaiset(uh.))
      26.   (Lundbergilaisuus(ainakin osa kuuluu pikkuesikoisiin))

      Vielä taitaa joitain ryhmiä puuttua?

      • Tiehöylä

        lienevät selvästi suurin lestadiolaisryhmä. Simonistit ovat myöskin suurehko ja kasvava ryhmä?

      • käppäilijä
        Tiehöylä kirjoitti:

        lienevät selvästi suurin lestadiolaisryhmä. Simonistit ovat myöskin suurehko ja kasvava ryhmä?

        Olen ainakin kuullut, että Simon-velho olisi ikään kuin perustanut gnostilaisuuden.
        Vai mitä tarkoitat simonismilla?

      • Inker-Elli
        Tiehöylä kirjoitti:

        lienevät selvästi suurin lestadiolaisryhmä. Simonistit ovat myöskin suurehko ja kasvava ryhmä?

        Miten sellainen voi olla suurin ryhmä, joka ei virallisesti edes ole ryhmä ollenkaan? He eivät pidä seuroja, ei ole puhujia. Lestadiolaisuutta heissä ei ole nimeksikään, sillä he eivät tiedä aikaisempien kirjoitustensa perusteella edes alkeellisimpiakaan asioita lestadiolaisuudesta.

        Syy, miksi he käyttävät itsestään uuslestadiolaisuus-nimeä on aivan epäselvä, ehkä siksi, että he haluavat jotain mielikuvakytköstä esimerkiksi vanhoillisiin, jotka todella ovat oikeasti suurin ryhmä:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9216
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8034
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5813
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2397
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2114
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1759
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1705
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1470
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1418
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1389
    Aihe