Moi, kyselisin kohtalotovereiden kokemuksia valemenkoista. Olemme loppukesästä asti yrittäneet toista lasta huonolla menestyksellä. Takana alkuraskauden keskenmeno viikolla 6 5 heti ekasta kierrosta pillereiden jälkeen, sitten marraskuussa kemiallinen raskaus 4 5.
Nyt perjantaina kp 29 (/28-32) tein testin, kun kuvotti ja olin oksentanut aamuyöllä. Tulos haalean vaalea haamu. Niukka kivuton vuoto alkoi lauantaina. Siteeseen asti ei paljoa tule, mutta pönttöön ja paperiin on tullut välillä ihan kunnolla punaista verta (joissa limakalvon palasia), sitten saattaa mennä taas puoli päivää ettei tule mitään. Ruskeaa tuhrua tulee ihan vähän siteeseen. Nyt on siis maanantai ja tilanne jatkuu samanlaisena - vessakäyntien aikana vuotelee enemmän tai vähemmän, mihinkään ei koske. Äsken tein testin ja haamu vahvistunut selkeästi perjantaisesta.
Menkat minulla ovat olleet normaalisti runsaat ja melko kivuliaat. Keskenmenon ja myös sen kemiallisen raskauden vuoto on ollut todella kivuliasta ja runsasta ja on ollut runsaasti isoja lähes mustia hyytymiä.
No tiedän, että ainoastaan aika voi antaa minulle luotettavan vastauksen, mutta silti kiinnostaa muiden kokemukset vastaavasta. Mitä tämä on? Kemiallinen, uhkaava keskenmeno, valemenkat....? Miettyttää - kun kipuja ei ole, vuoto on niukkaa ja testitulos voimistuu.
Turhauttavaa tämä. Minulla on pco, mutta ovuloin hyvin. Ikä on auttanut vaivaan, olen 32v ja nykyään munasarjat näyttävätkin suht normaaleilta ja kierto ei veny kovin pitkäksi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
alku raskaudessa voi tulla verta... kunhan kipuja ei ole nii en olis kamalan huolissaan.. itellä 2 lasta ja toisessa raskaudessa tuli aika paljonki verta, kävin myös ultrassa ku pelotti että onko kaikki hyvin.. mulle sanoivat että voi raskaus aikana tulla verta.... mut jos alkaa kipuja olemaan niin mene näytille..
Kiitos vastauksestasi. Toivotaan parasta meilläkin. Jotenkin nämä kaksi aikaisempaa pettymystä saa heti pelkäämään pahinta ja kiva kuulla onnellisesti päättyneitäkin kokemuksia. :)
Isot mustat hyytymät tuli ulos tänään vuorokauden vuotamattomuuden jälkeen. Eli kyllä se tais olla siinä taas. *****! Suututtaa ja surettaa.