Osaisiko joku kertoa onko tämä paniikkihäiriötä vai mistä nämä oireet johtuvat. Olen tässä parin kuukauden aikana ollut erittäin ahdistunut ja pelännyt eri asioita. Ensiksi pelkäsin vanhentumista ja olen vasta 19 vuotias. Pelotti niin paljon, että iltaisin en saanut unta ja itkuki tuli jonain iltoina. Sen jälkeen minulle tuli ihmeellinen olo, sellainen olo kuin olisin kokoajan unessa tai aineissa kaikki tuntuu erikoiselta ja olotila ei häviä mihinkään se vaan on ja on aamusta iltaan. Sitten aloin epäillä, että aivoissani olisi vikaa ja minulla olisi kasvain tai ms-tauti ja kävin tutkimuksissa jossa todettiin, että olen aivan terve mies mutta ei sekään auttanut silti pelkäsin ja olin aivan varma, että aivoissani on vikaa. Sittenkun pääsin tästä pelosta yli niin yhtäkkiä minua alkoi ahdistaa ja pelottaa erittäin paljon, että olisin homo, tämä ajatus on päässäni aamusta iltaan ja välillä hoen itselleni, että "okei olen homo" mutta ei sekään auta alkaa vaan pelottaa ja ahdistaa enemmän. En kiihotu miehistä enkä voisi edes kuvitella seurustelevani miehen kanssa tai tekeväni mitään muutakaan. Nyt tämä ajatus jyllää takaraivossani eikä se lähde sieltä millään pois. Osaisiko joku kertoa mihin nämä liittyvät. Enkä usko, että olen todellakaan homo. Ahdistus on vain valtava ollut jo pitkään pelkojen takia
Moi
Paniikkihäiriö?
158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
olisiko ahdistushäiriö? kannattaa varata aika vaikka terveyskeskukseen ja sitä kautta psykologille. itsellä oli samanlaisia oireita ja puhuminen ja oikea lääkitys tepsi vaivaan! nyt pyörii jo muutkin asiat päässä :)