Hei kaikille, olen ensi kertaa tällä palstalla ja haluaisin keskustella kaksisuuntaisesta muiden samankaltaisteni kanssa,kuinka he tuntee ja tulee toimeen sairautensa kanssa?
Mietteitä
kukka-nuppu1
293
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei!
Sain bipo diagnoosin -97. Koko 80-luvun lopun ja 90-luvun alun elin kai suurimmaksi osassa ajasta maniassa, sillä näin nyt mietittynä, tein hulluja, päättömiä ja näköjään näin jälkikäteen vasta kaduttamaan alkavia juttujua. Saakeli, mitään en saa menneisyydestäni poistettua, joten täytyisi vaan oppia elämään ja hyväksymään tosiasiat. Olin varsinainen työnarkomaani ( asiakaspalvelussa), mutta samalla elin toista hulttion elämää. Ryyppäsin, makasin kaikkien kaksilahkeisten kanssa, olin elinvoimainen, kaikkeen pystyvä, yli-ihminen. Mutta kärsin myös pahoista maennusjaksoista ja olin sairaalahoidossakin lukemattomia kertoja.
Minulla on kokeiltu monia lääkkeitä, viimeksi Seroquelia. Se ei toiminut ollenkaan ja lopetetiin 3 vkon jälkeen. Mulla on myös muita psyyken ja uni ja rauhoittavia lääkkeitä. Kaikki sanoo, et mul on ´järeät lääkkeet´käytössä. Olen aina ollut kyllä myöntyväinen lääkehoitoihin mutta nyt on ruvennut miettimään , tarviinko oikeesti 10 eri lääkkeen arsenaalia...?
Mitä lääkityksiä teillä muilla on? Onko ollut apua? Kirjoitelkaa, haluan tietää kohtalotovereistani lisää! Mia
Moi. Minulla ei ole mitään vakavaa, mutta vakavalta tämä elämä turhan usein tuntuu. Sen takia välillä olen estoton ja solmin uusia ihmissuhteita, joka ei ole ollenkaan tapaistani. Kaverini kuvasi minua sanoin: ajoittain kävelevä sirkus, joskus maansa myynyt. En usko diagnoosiani. Jotain nuoruudesta vain jäänyt kokematta. Eikä nuo testit edes ole luotettavia. Jokaisella olisi jokin dg, jos sitä vain alettaisi tutkimaan. Mielestäni olemme kirjavia ja vaihtelevia kaikki ihmiset.