Moi! Etsin Kuopiosta ja lähialueilta seuraa noin 16-23-vuotiaista tytöistä. Olen ihan avoimin mielin kaikille tuttavuuksille, mutta toivoisin kyllä löytäväni rakkaan tytön joka haluaisi olla kanssani läheinen : )
Olen 20-vuotias opiskelija, ulkonäöltäni melko urheilullinen, ruskeahiuksinen ja sinisilmäinen. Tykkään urheilla paljon ja osaan myös soitella mm. kitaraa ja pianoa. Omaan myös kristilliset elämänarvot eli en käytä päihteitä ja uskon Jumalaan, tykkään lisäksi käydä kirkossa ja seurakunnan nuorten aikuisten illoissa joten toivoisin sinulta samanlaista vakaumusta asiassa jotta mahdollisesta suhteesta tulisi jotain. En vaadi ääreisuskovaisuutta, mutta toisaalta minun on melko mahdoton ajatella olevani läheisessä suhteessa ihmisen kanssa joka ei tätä arvoa kanssani jaa jollain tasolla.
Toinen tärkeä yhdistävä asia, oltiin sitten suhteessa tai kavereita, olisi varmaan kiinnostus urheiluun ja liikkumiseen, koska harvoin osaan olla päivääkään paikallaan. Olisi mukava tehdä pitkiä lenkkejä yhdessä, käydä uimassa, kuntosalilla, hiihtämässä, pelata tennistä, pingistä, salibandya... Olen usein niin paljon menossa, että olisimme varmaan kovin yksinäisiä jos toinen jää loikoilemaan samalla kun toinen lähtee tuntikausiksi ulos : ) Toki, välillä sitten on tosi mukava jäädä sohvannurkkaan peiton alle katsomaan vaikkapa mäkihyppykisaa! Elämässä on mielestäni tärkeää nauttia niistä asioista joista todellakin pitää, eikä väkipakolla tehdä sitä mikä ei kiinnosta. Pitää vielä sanoa tuohon edelliseen, että en toki haluaisi vierelleni ympäri maailmaa jatkuvasti matkustavaa huippu-urheilijaa koska siinäkin tapauksessa saattaisimme olla aikalailla yksin. On toki myös hyvä osata tehdä muutakin kuin vain urheilla, onhan minullakin muita harrastuksia joiden parissa vietän aikaa ihan yhtä hyvillä mielin. Minussa vain taitaa olla jonkinlainen kilpailuvietti kun kaikki sen suuntainen kiinnostaa kovasti : )
Sinulla olisi myös hyvä olla opiskelupaikka tai haave sellaisesta, en nimittäin voisi uskova viihtyväni sellaisen ihmisen kanssa joka on tyytynyt pelkän peruskoulun suorittamiseen... Itse olen kuitenkin jo yliopistossa ja haaveilen hyvin korkeista tutkinnoista. Sillähän minulle ei ole mitään väliä, mikä tutkinto sinulla on tavoitteena, kunhan sellainen vain on : P
Olen lisäksi aika romanttinen ihminen joten toivoisin sinunkin pitävän tämänkaltaisesta ajattelusta kuten myös erinäisten romanttisten unelmien toteuttamisesta : )
Haluan toki tutustua aluksi ihan kaverina joten mikään kiire minulla ei suhteeseen ole. En myöskään toivo, että sitten siitä suhteesta tulisi roikkumista missä kumpikaan ei osaa olla ilman toista hetkeäkään. Itse olen ihminen joka vaatii hetkittäin ihan pelkkää yksinäisyyttäkin.
Vaikea kai tähän on muuta sen tarkemmin laittaa, ihmisillä synkkaa jos synkkaa, ei aina mutta kuitenkin joskus : ) Sen tietää oikeastaan vasta sitten kun on tutustunut paremmin ja tuntenut toisen jo jonkin aikaa. Jos tuntui siltä, että saattaisimme tulla toimeen hyvinkin, vastaile ihmeessä tähän viestiin ja katsellaan sitten miltä alkaa näyttämään! : )
Sähköposti/mese: [email protected] (kyllä, osoite tehty tätä seuranhakua varten).

Vastaukset 18
Vanhimmat
Jokos on seuraa löytyny? ;)
Eipä ole vielä... Etsintä jatkuu.
Olet hölmö. Tyylitön daiju. Luuletko olevasi persoonallinen ja säväyttävä kun etsit seuraa täältä paskalaanilta.
Et osaa edes eemailiasi kirjoittaa epäsuorasti. Nauti roskapostista.
Mitä väliä sillä on miten kirjotan tuon postiosotteeni kun se on erikseen tehty seuranhakua varten ja unohdan sen kyllä jos vastauksia ei tule?
Pelimiehet on vieny kuopion naiset ennen tohtoreita. Minunki piti pienestä kaupungista kuopion läheltä tulla avuksi. Minkäs teet ?
kuollu sukupuuttoo naiset kuopion alueelta
Noi hymiöt on söpöjä mut muuten et oo kyllä mun makuun :)
Vaikutat mieheltä juuri minun makuuni! Valitettavasti en omista sähköpostia..
Toivottavasti tavasti löydät täältä vielä sen oikean!;)
Jos sinulla on jotain muuta mihin ottaa yhteyttä niin ei tähän sähköpostia tarvita :)
Pätevä ilmoitus. Toki kannattaa kokeilla jotain treffipalstaakin koska tämä ei varsinaisesti sellainen ole.
Kummiskin joku kinky, joka lepertelee "romanttisista unelmista", varmaan jotain fistausta ja kimppakivaa.....
Pervo....
ihana ilmotus mut oon vasta 14v :)
Ompas oikeen söpöö kun tyttöystävää etsitään tällä Kuopio-keslustelupalstalla! Lukemani perusteella sinun kannattaa etsiä kilpailuhenkinen, akateeminen ja uskovainen nainen, siis semmonen joka potkii muita muija persiiseen ja sanoo suoraan ja kiertelemättä et mää oon paras ja noi muut ämmät on säälittäviä hutsuja, hemmetin ateisteja ja peruskoulusta amiskan kautta matalapalkka-alalle ohjautuvia limbobimboja.
Käy seurakunnan järjestämissä tilaisuuksissa. Sieltä löydät hartaanurheilullistakristillistäakateemista seuraa, voi löytyä apuakin.
Seuraappa jonkun jepen kainalossa olevaa pimua ,käy sitä kysymässä niiin ei tarvii ihan sikaa säkissä ottaa ,vapailla voi olla jotain asennevammaa..
Kokeles vaikka kaverin äitiä.
Joka aina chatissa ettii?
En halua juottoloissa käydä.
Etsin ensimmäistä tyttöystävää, ikää saisi olla siinä 18-20v, hoikka ja timmi pitää olla. Itse olen vasta 60 vuotias, 160cm pitkä ja vaivaiset 170 kiloa painoa. Asun vielä äitin ja isän peräkammarissa mutta ehkä joskus saan työpaikan ja pääsen muuttamaan omaan asuntoon.
Harrastuksina mulla on television kahtelu, joskus videoitakin kahtelen. VHS-nauhuri tosin tarvitsisi jotain huoltoa. Joskus myös pelaan Vic-20:llä moduulipelejä, Basicilla ohjelmointi on vielä opetteluvaiheessa, en ole harjoitellut kuin vasta 35 vuotta. Uuninpankolla piereskely on myös hauskaa ajanvietettä.
Yhteydenotot kirjeellä tai lehden palstalla. Älkää viitsikö soittaa kun isi tai äiti vastaa aina tuohon ensin.
Kuopiosta naisseuraa?
Mistähän löytäisi parhaiten? Eikä mitään juoppoja/narkkareita vaan ihan kunnollisia naisia.