"Gartner: halpa-Windows on liian torso
Tutkimusfirma Gartner kehottaa potentiaalisia käyttäjiä varomaan Microsoftin uutta Windows XP Starter Editionia, jota yhtiö kauppaa ensiksi Indonesiassa, Thaimaassa ja Malesiassa. Gartnerin mielestä tämän hetkinen versio on liian rajoitettu, eikä täten taivu käyttäjän taitojen karttuessa, kertoo australialainen uutispalvelu The Age.
Vielä ei tutkimusyhtiön mielestä ole liian myöhäistä, sillä tuote tulee tarjolle lokakuussa. Tällaisenaan se kuitenkin saattaa peräti ruokkia piratismia, kun turhautuneet käyttäjät ostavat kokoversion hämyisiltä toreilta.
Gartner kyllä kehuu Microsoftin panostuksia käytön helpottamiseksi, mutta suomii tärkeiden ominaisuuksien, kuten tiedostojen ja tulostuksen jaon poistoa. Myöskään lähiverkkoja ei tueta. Pahin rajoite Gartnerin mukaan on, ettei käyttöjärjestelmällä pysty pyörittämään kuin kolmea sovellusta kerrallaan.
Karsittu XP asettaa rajoituksia myös laitteiston suhteen: se tukee korkeintaan 128 megatavun muistia, enintään 40 gigatavun kovalevyjä ja maksimi videoresoluutio on vain 800x600, Gartner listaa."
http://www.itviikko.fi/uutiset/uutinen.asp?UutisID=62643
Linux toisaalla:
"Circuit City chooses Linux for cash registers in 600 stores
Circuit City this week bucked the trend of retailers opting for Windows-based point-of-sale systems by announcing plans to migrate to Linux-based IBM cash registers at its 600 stores."
http://ad.doubleclick.net/adi/idg.us.cpw.home/index;pos=bottom;sz=728x90;tile=5;ord=15235418?
Kevyt Windows kyvytön
5
528
Vastaukset
- inssi
Ööö...Eli tuo kevyt Windows on huono tehokäyttäjälle, mutta jos tarvitsee kassakonetta niin Linux on oikea valinta? Ei siinä mitään, itsellänikin on kakkoskäyttiksenä Linux. Käyttäisin enemmänkin, mutta kun sitä softaa ei vain ole. Pelit, musiikit ja grafiikat puuttuvat. Henk.koht. veikkaan että vielä muutama vuosi menee, sen jälkeen Linuxillekin alkaa löytymään "loppukäyttäjän" sovelluksia, ja sitten onkin Microsoftilla tiukat paikat.
Lisää piratismia ja softien kopiointia Linuxlle. Sillä se Windowskin menestyi ;)- user
Musiikin päälle en mitään ymmärrä, mutta mitä grafiikkaa kaipaat?
Ei wintoosaankaan tavallisella pulliaisella ole suuria mahdollisuuksia saada erikoisohjelmia, varsinkaan laillisesti.
Kauppiaat ei myy kuin MS-krääsää ja netistä ei kaikki voi, uskalla, eikä osaa tilata. - Oikea Inssi
En tiedä käytitkö tarkoituksella vai vahingossa nickiäni mutta ei sen niin väliä kun eihän täällä sitä kuitenkaan voi omia.
Tarkennuksena kuitenkin sen verran että itselläni Linux on ihan ykköskäyttiksenä enkä ole jäänyt mitään softaa kaipaamaan. Musiikkia en harrasta enkä enää pelejäkään tällä iällä. Grafiikan puolella Gimp on kyllä tarjonnut sen ja vähän enemmänkin mitä kuvankäsittelyltä olen tarvinnut.
"Lisää piratismia ja softien kopiointia Linuxlle."
Jos Linux olisi näin tehty niin eikö se olisi samanlainen viritys kuin winukkakin. :.P - väärä inssi
Oikea Inssi kirjoitti:
En tiedä käytitkö tarkoituksella vai vahingossa nickiäni mutta ei sen niin väliä kun eihän täällä sitä kuitenkaan voi omia.
Tarkennuksena kuitenkin sen verran että itselläni Linux on ihan ykköskäyttiksenä enkä ole jäänyt mitään softaa kaipaamaan. Musiikkia en harrasta enkä enää pelejäkään tällä iällä. Grafiikan puolella Gimp on kyllä tarjonnut sen ja vähän enemmänkin mitä kuvankäsittelyltä olen tarvinnut.
"Lisää piratismia ja softien kopiointia Linuxlle."
Jos Linux olisi näin tehty niin eikö se olisi samanlainen viritys kuin winukkakin. :.PSorry tuosta nimestä. Olen kirjoitellut toisiin palstoihin aikaisemmin, enkä ole huomannut nimimerkin olevan jo varattu...
Juu en minä tuolla kirjoituksella halua mitään pyhää sotaa aloittaa. Ihmettelin vain ensimmäisen kirjoittajan "vertailua" jossa otettiin perusjuntin tietokonetarpeet ja yhdistettiin siihen joku spesifinen linux-viritelmä...Meillä on töissä pari Linux-partaa, ja heillä tuntuu olevan ehkä sama asenne. Mainitsen esim. pelien puutteen, ja heti vaahto roiskuaa ja aletaan selittää jostain palomuuripurkeista, reitittimistä, email-servereistä yms. Oikeastaan en jaksa "peruskäyttäjän" hirveästi innostuvan moisista. Veikkaan että keskivertopertti surffailee netissä, tallentelee jotain digikuvia koneelleen, ostaa pari peliä ja kopioi kaverilta loput. Olet oikeassa että ilmaiseksi ei mitään saa. Tosiasia kuitenkin on että valtaosa "harrastajista" käyttää sitä huokeampaa versiota ammattisoftista, eli kräkkiversiota. Jos linuxille tulisi (ja varmasti tulee) samanlainen meininki, niin ihan satavarmaa on ko. käyttiksen massiivinen leviäminen. Sitten tosin saamme nauttia uusista hienoista linux-viruksista, nettihyökkäyksistä ym. ;)
Mutta se on kyllä totta myös ettei turhaan kannata pistää rahojaan käyttikseen jos ei tarvi mitään erikoisempaa softaa. OpenOffice on suhteellisen hyvä paketti, varsinkin ollakseen ilmainen, ja nettikin tuntuisi toimivan parmemmin linuxin puolella. Webbiselailussa ehkä ainoa ongelma onkin jonkin eksoottisen plug-inin puuttuminen. Pari kertaa on jäänyt itseltä sivu lataamatta jonkun palikan puuttumisen johdosta.
p.s. itse on tullut nykyään käytettyä Knoppixia. Saa näppärästi oman käyttiksen kulkemaan rompulla mukanaan, eikä tarvitse luottaa sukulaisten matoisiin windows asennuksiin. - väärä inssi
user kirjoitti:
Musiikin päälle en mitään ymmärrä, mutta mitä grafiikkaa kaipaat?
Ei wintoosaankaan tavallisella pulliaisella ole suuria mahdollisuuksia saada erikoisohjelmia, varsinkaan laillisesti.
Kauppiaat ei myy kuin MS-krääsää ja netistä ei kaikki voi, uskalla, eikä osaa tilata.En ole mikään grafiikan ammattilainen, mutta kyllä windows-pohjalle ainakin toistaiseksi on paremmat työkalut. Gimp on toki näppärä softa sekin, itsekin olen sitä käyttänyt sekä linuxin että M$:n päältä. Mutta jotenkin nuo photoshopit yms. toimivat paremmin. Tai jos ei muuta, niin ainakin pienemmällä vaivalla ;)
Laillisesti tai laittomasti, se olkoon jokaisen itsensä päätös. Tuntuu ainakin Microsoft voivan aika paksusti vaikka valittaakin olevansa piratismin uhri. Olisiko hänen käyttiksensä yleistynyt samalla tavalla, jos oltaisiin pantu kaikki softat MS-lisenssin alle ja kopiointi mahdottomaksi? Yksittäinen softapaja kyllä voi ottaa takkiinsa, mutta joku siitäkin käärii kermat päältä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283