löperö mies, vai hullu nainen?

sarppa

Auttakaa minnuu! En todellakaan saa rakastamani miehen kanssa asioita selvitettyä ja ajattelin turvautua kanavaan, joka on minulle tuiki tuntematon."Yrittänyttä ei laiteta" ja vielä että "perheneuvolaan on tunkua". Jos jaksat lue lyhennelty tapauskertomus ja kommentoi vapaasti.

Kaipaan mielipiteitänne seuraavaan tilanteeseen:

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 3,5 vuotta. Tänä aikana on hänen kaksi henkeä käsittävän firmansa sihteeri osoittanut minulle paikkani piikittelemällä milloin mistäkin. Tänä aikana olen myös itse mieheni toivomuksesta ja luvalla laskuttanut työni tämän kyseisen firman kautta. Tänä keväänä sihteeri vei veemäisen käytöksensä sille tasolle, että hermoni kiristyivät. Hän alkoi kommentoimaan minun henkilökohtaisia raha-asioita. Selitin rauhallisesti oman kantani asioihin. En ole koskaan hoitanut raha-asioita huonosti ennen mieheni tapaamista, enkä sen jälkeenkään.

Juhannusviikolla tiistai iltana sihteeri löi minulle luurin korvaan, kun kysyin voinko palata kuittiasioissa kiireideni takia tulevana maanantaina. Raportoin tapauksesta miehelleni, joka tapansa mukaan sanoi, että älä välitä, sillä on nyt vaan huono päivä. Kysyin vielä tekstiviestitsi sihteerin kesken jääneen lauseen sisältöä. Vastausta en saanut. Seuraavana yönä mieheni sai sihteeriltä viestin klo 02:11 "Tiinalla herne nenässä. Känny auki ma 28.6." sama viesti oli tullut myös minun numerooni kahteen kertaan yöllä klo 02:11. Halusin kuulla selityksen provosoivaan viestiin. Soitin sihteerille seuraavana aamuna ja kysyin, josko hän voisi kertoa mistä on kysymys, kun minulla ei ainakaan ollut hajuakaan, ettei menisi koko juhannus asiaa miettiessä. sain taas luurin korvaani. Tosin vasta sen jälkeen, kun ylipäätään sain hänet kiinni lukuisten soittoyritysten ja yhden tilannetta kyselevän viestin jälkeen. Lopulta hän siis kuitenkin vastasi sen jälkeen kun vaihdoin numeronäytön pois.

Mieheni ei ole reagoinut asiaan juuri mitenkään. Minua taasen loukkaa äärimmäisen paljon, että mieheni ikäänkuin hyväksyy 10 vuotta hänelle työskennelleen sihteerin käytöksen maksamalla tälle edelleen palkkaa, vaikka tämä nainen ei ole kertaakaan pahoitellut käytöstään, tai antanut selitystä, miksi hän löi luurin korvaan kahdesti ja oli herne niin nenässä klo 02:11, että se piti jopa työnantajalle, että tämän vaimolle ilmoittaa. Nykyään hän tosin on jo keksinyt selitykset, ettei viestit olleet edes tarkoitettu minulle ja että akku loppui molempien puhelujen aikana kahtena peräkkäisenä päivänä.

Minä tiedän, ettei kyseessä ole mikään kolmiodraama...siinä mielessä. Mieheni ei todellakaan ole kiinnostunut sihteeristään. Olen kyllä tulkinnut monista asioista, että sihteeri on hyvinkin kiinnostunut miehestäni. Enkä vähiten siksi, että tilanteessa, jossa mieheni ilmoitti sihteerilleen eroavansa edellisestä vaimostaan, kommentoi sihteeri tilannetta sanoen, että no nythän me voimme mennä naimisiin. Ja jos olenkin joskus alkuaikoina osoittanut tälle sihteerille kunnioitusta mm antamalla hänen istua autossa paikalleni mieheni viereen, ei hän ole edes kiittänyt kohteliaisuudesta. Eikä hän ole myöskään onnitellut kihlautumistamme. Entisiin vaimoihin on hän verrannut käytöstäni tässä tilanteessa kyllä, eikä ole älykkyytenikään jäänyt huomiota vaille. Nyt kun tilanteet kärjistyivät, oli hänen ehdotuksensa, että jos minä vaan siirtyisin takaisin verokortille ja pois firman hoitamasta laskutuksesta. Lakaistaan siis hankala puoliso pois pelikentältä, niin kaikki on taas niin kuin vanhoina hyvinä aikoina.

Mieheni ei ole reagoinut mitenkään koko tänä 2,5kk kestäneenä aikana ja siksi olemme nyt eroamassa. En voi ymmärtää sitä, kuinka hän jatkaa tällaisen sihteerin työllistämistä, joka loukkaa hänen perheenjäseniään puuttumalla ikävään sävyyn asioihin jotka eivät hänelle kuulu ja käyttäytymällä sopimattomasti hänen puolisoaan kohtaan (ja häntä itseäänkin, hänen siitä piittaamatta)

Help I need somebody!

Rakastan mietäni ja tiedän että hän rakastaa minua, mutta hän ei vaan ymmärrä, tai halua ymmärtää mistä on kysymys. Hän ajattelee, ettei halua kenenkään tulla sanelemaan kuinka hänen tulisi toimia tässä tapauksessa firmansa suhteen. Enkä minä halua häntä siinä asiassa neuvoakaan, odotan vain, että hän ymmärtäisi oman roolinsa tässä tilanteessa. Sen ettei hänen tulisi sietää oman sihteerinsä käyttäytyvän puolisoaan kohtaan ikävällä tavalla. Olen yrittänyt selittää, ettei kukaan ulkopuolinen voi liittoamme hajoittaakaan, liittomme rikkoo ainoastaan se, jos minä tai hän ei tunne toisen tukevan ja seisovan rinta rinnan asioissa, jotka yhteistä kulkua uhmaavat.

Mielipiteitänne kiitollisena odottaen,

sarppa

46

4468

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mä vaan..

      ..on sun miehes.. Otan osaa , ei oo helppoo sullakaan.
      Se ettei miehesi tee tämän asian suhteen mitään taitaa johtua siitä että tämä sihteeri on kumminkin hyvä työssään ja ilmeisesti miehesi on saanut tältä tarvitsemansa naisen huomion vaikeina aikoina.
      Paras olisi kun nostaisit vaan nokkasi pystyyn .. antaisit vaan sihteerikön elää omia päiväunelmiaan jos olet varma ettei juttu oo kolmiodraama ja miehelläsi ja tällä pölvästillä oo mitään suhdetta ja että miehesi rakastaa vain sinua..
      Ei kannata rakkautta pilata yhden paskan takia..
      Olet vaan välittämättä sihteerikön jutuista ja näytät sen sillekkin ettei se haittaa.. Kyl se siitä aikanaan loppuu kun huomaa ettei tehoo.. tai sit se mokaa niin pahasti että on lopputilin paikka :)
      Miestäsi et voi muuttaa ja tosiaan hän on ilmeisesti kykenemätön tekemään tässä ratkaisua tai asettumaan kummankaan puolelle. Monesti tällainen tilanne on anopin ja miniän välissä kun mies on siinä välissä eikä kumpaakaan halua menettää tai loukata.. ymmärsitkö??
      Ei muuta kun nokka ylös ja uusi vaihde silmään..
      Tämä on teidän rakkautenne koetinkivi ja jos sen "voittaa" niin mikään ei väliin tuu.. Ei kannata periksi antaa liian helposti..
      Hyvää ja onnellista syksyn jatkoja sekä paljon voimia sulle :)

    • hmmm...

      Tulee vaan mieleeni, että onko sihteeri ollut tavalla tai toisella vakuttamasssa miehesi aiempiin eroihin.Sen verta määrätietoisen hallitsevalta sihteerin toimet tuntuu.Ikään kuin hän olisi täysin varma, että sinä jäät toiseksi, jos joudutaan pattitilanteseen kumpi nainen lähtee.

      Entäs jos kysyisit mieheltäsi onko sihteerillä ollut muidenkin vaimojen kanssa samantyylisiä ongelmia.Jos on,herätä ajatusta miehessäsi siitä, että monta avioliittoa hän meinaa antaa sihteerinä hajottaa.

      Perheterapia olisi hyvä vaihtoehto myös, sillä siellä saadaan ns.sokeutuneen osapuolen silmät joissakin tapauksissa aukenemaan.

      Joka tapauksessa voimia sinulle:)))

    • Keskustelun ja perheneuvonn...

      Nimenomaan sen asian selvittelyyn yhdessä .Eli perheneuvontaan ja selvittelyyn yhdessä jos ei kaksin asian keskustelu suju .
      Mitä turhaa jatkaa puhumattomuuslinjaa sehän ei ainakaan sitä asiaa paremmaksi tee .
      Kerro miehelle että olet tosissaan ja halaut asiat selvitellään juurta jaksain .
      Kyllä miehesi on varmasti jotain mieltä asiasta ja on pakko selvitellä sitä .
      Muuta mahdollisuuttahan ei ole ja tietenkin ero on yksi mahdollisuus mutta kai nyt sentään voi asioita aikuiset ihmiset puhua .Onhan siinä joku syy että joku sihteeri on ilmeisen pimahtanut jostain joko sairas tai pettynyt tai molempia joko syystä tai ei

    • kommentti

      Hyvä avaus Sima. Pääsit taas elementtiisi vastailemaan viisailla neuvoilla itsellesi. :D

      Perustelut: Liian rohkeaa kertoa noin tarkkaan henkilökohtaisesta asiasta, joten rohkenen epäillä ettei tarina ole tosi ja Sima metsästää lukijoita sekä itsensä ylivertaisuutta. :D

      • ovat

        yleisimmät nimimerkit, joilla Simanainen kirjoittaa tänne?

      • vastaus
        ovat kirjoitti:

        yleisimmät nimimerkit, joilla Simanainen kirjoittaa tänne?

        on paljon, viimeisimmät seli seli ja asiantuntija.

      • just noin

        tuli minullekin mieleen. ;)

      • kommentti
        just noin kirjoitti:

        tuli minullekin mieleen. ;)

        Sarpan ja Simanaisen yhteiset keskustelut kulkevat kuin käsi kädessä, aivan kuin ajatukset tulisivat samoista aivoista. :D

        Kuinka ollakaan. Avaus on tehty aamulla töihin tullessa, tunti töitä ja kahvitauon aikana Sima käväisi vastaamassa omaan "ongelmaansa". :D

        Keskustelu viriää kehuskellen, itselleen neuvoja antaen ja itse tajuaa heti mihin "ongelmassa" pitää tarttua ja simsalabim! Itse kiittää itseään neuvoista "ongelman" melkein ratkaisemisesta. :D

      • just noin
        kommentti kirjoitti:

        maaninen vaihe on tällä kertaa kestänyt hyvin pitkään. ;)

      • tuttu juttu
        kommentti kirjoitti:

        Sarpan ja Simanaisen yhteiset keskustelut kulkevat kuin käsi kädessä, aivan kuin ajatukset tulisivat samoista aivoista. :D

        Kuinka ollakaan. Avaus on tehty aamulla töihin tullessa, tunti töitä ja kahvitauon aikana Sima käväisi vastaamassa omaan "ongelmaansa". :D

        Keskustelu viriää kehuskellen, itselleen neuvoja antaen ja itse tajuaa heti mihin "ongelmassa" pitää tarttua ja simsalabim! Itse kiittää itseään neuvoista "ongelman" melkein ratkaisemisesta. :D

        kun muutkin huomasivat jutun juonen, luulin jo olevani ainoa.
        Huvitti jutun kirjoittajan turvautuminen kanavaan, joka on "tuiki tuntematon." Oikeastihan tämän tapaisille jutuille on tuolla tuo suhteet palsta, luulisi sinne tämänkin sopivan paremmin.
        Mutta tietäen multinikin rajoittuneisuuden, hän haluaa päteä vain tällä palstalla. Huvinsa kullakin, vaikka ei tuo enää huvilta vaikuta. Kurkkaampa vuoden päästä, vieläkö sama touhu jatkuu ja millainen nikki valikoima sitten käytössä.

      • sarppa
        kommentti kirjoitti:

        Sarpan ja Simanaisen yhteiset keskustelut kulkevat kuin käsi kädessä, aivan kuin ajatukset tulisivat samoista aivoista. :D

        Kuinka ollakaan. Avaus on tehty aamulla töihin tullessa, tunti töitä ja kahvitauon aikana Sima käväisi vastaamassa omaan "ongelmaansa". :D

        Keskustelu viriää kehuskellen, itselleen neuvoja antaen ja itse tajuaa heti mihin "ongelmassa" pitää tarttua ja simsalabim! Itse kiittää itseään neuvoista "ongelman" melkein ratkaisemisesta. :D

        jos olisit lukenut viimeisimmät kommenttini asiasta Simanaiselle olisit ymmärtänyt, että niinhän se juuri olikin. Tottahan toki minulla on mielipiteeni asioista ja oikeudenmukaisuudesta tässäkin kuviossa. Tarvitsin todellakin vain ulkopuolisen ihmisen vahvistamaan jo viikko tolkulla pureskelemiani asioita.

        En ole koskaan ennen kirjoittanut tänne mitään, enkä ole edes käynyt lukemassa muiden juttuja. En tiedä ylipäätään mitä tänne on sopivaa kirjoitella. Jos sävyni tuntui liian paljastavalta, johtui se varmasti siitä, että olin ja olen edelleen paljas ja avoin hädässäni.

        Valvoin yön miettien asioita. Minulla ei nimittäin ollut työpäivää tänään. Siinä sitten juolahti mieleeni, että käynpä katsomassa elämäni ensimmäistä kertaa näin reilusti päälle kolmekymppisenä, että löytyisikö täältä joku keskustelu palsta, jossa voi anonyymisti omia ystäviään säästäen jakaa tunnelmiaan?

        Aika huvittavaa on kieltämättä ollut seurata teidän rönsyilevää mielipiteiden vaihtoa ja spekulointia ihme asioilla.

        Simanainen tuntuu olevan hyvin pidetty henkilö. Minulle hän oli oikea henkilö, oikeaan aikaan, oikeassa paikassa. Sain mitä kaipasinkin. Voimaa

      • vieläkin paranee
        sarppa kirjoitti:

        enää hullummaksi tulla, voi hyvänen aika sentään. :D:D:D:D:D:D

      • kommentti
        vieläkin paranee kirjoitti:

        enää hullummaksi tulla, voi hyvänen aika sentään. :D:D:D:D:D:D

        Näin jo silmissäni edellistä kommenttia kirjoittaessani kuinka hän itse tulee selittämään taas ylivertaisuuttaan parisuhdeongelmissa. :D

        Onko tämä kultainen, hopeinen, katinkultainen vai pläkkipeltinen vitja? :D

      • nyt ollaan huipulla

        tämä vitja. :D
        Nyt on entten tenttenit ja seli selit taas kehissä. Ja kaikki tulee samasta tuutista. ;)

    • Copy

      "jokainen nainen
      Kirjoittanut: samaa mieltä, 16.8.2004 klo 16.13

      jakaa kenelle haluaa - vaikka koko korttelille tai urheiluseuralle."

      • mies

        jos haluaa huoran maineen.

    • kommentti

      Auttakaa minnuu! En todellakaan saa rakastamani miehen, Waven kanssa asioita selvitettyä ja ajattelin turvautua tuttuun turvalliseen kanavaan, joka on minulle ollut jo kauan itseni kehittämisen ja korostamisen kanava."Yrittänyttä ei laiteta" ja vielä että "perheneuvolaan on tunkua". Jos jaksat lue lyhennelty tapauskertomus ja kommentoi vapaasti.

      Kaipaan mielipiteitänne seuraavaan tilanteeseen:

      Olemme olleet Waven kanssa yhdessä jo runsaan vuoden ja tapasimme chatissa. Tänä aikana on hänen kaksi henkeä käsittävän firmansa sihteeri osoittanut minulle paikkani piikittelemällä milloin mistäkin. Tänä aikana olen myös itse Waven toivomuksesta ja luvalla laskuttanut työni tämän kyseisen firman kautta. Tänä keväänä sihteeri vei veemäisen käytöksensä sille tasolle, että hermoni kiristyivät, vatsaani alkoi vääntämään ja sain ilmavaivoja. Hän alkoi kommentoimaan minun henkilökohtaisia raha-asioita, omaisuuttani ja ulkonäköäni. Selitin rauhallisesti oman kantani asioihin, mitä nyt vähän keljuilin. En ole koskaan hoitanut raha-asioita huonosti ennen Waven tapaamista, enkä sen jälkeenkään, mutta jos tunnustan, miehet, varsinkin ukkomiehet ovat hoitaneet rahahuoleni ja vähän muutakin.

      Juhannusviikolla tiistai-iltana sihteeri löi minulle luurin korvaan, kun kysyin voinko palata kuittiasioissa kiireideni takia tulevana maanantaina. Raportoin tapauksesta Wavelle, joka tapansa mukaan sanoi, että älä välitä, sillä on nyt vaan huono päivä. Kysyin vielä tekstiviestitse sihteerin kesken jääneen lauseen sisältöä. Vastausta en saanut. Seuraavana yönä Wave sai sihteeriltä viestin klo 02:11 "Simalla herne nenässä. Känny auki ma 28.6." sama viesti oli tullut myös minun numerooni kahteen kertaan yöllä klo 02:11. Halusin kuulla selityksen provosoivaan viestiin. Soitin sihteerille seuraavana aamuna ja kysyin, josko hän voisi kertoa mistä on kysymys, kun minulla ei ainakaan ollut hajuakaan, ettei menisi koko juhannus asiaa miettiessä. Sain taas luurin korvaani. Tosin vasta sen jälkeen, kun ylipäätään sain hänet kiinni lukuisten soittoyritysten ja yhden tilannetta kyselevän viestin jälkeen. Lopulta hän siis kuitenkin vastasi sen jälkeen kun vaihdoin numeronäytön pois.

      Wave ei ole reagoinut asiaan juuri mitenkään. Minua taasen loukkaa äärimmäisen paljon, että Wave ikäänkuin hyväksyy 10 vuotta hänelle työskennelleen sihteerin käytöksen maksamalla tälle edelleen palkkaa, vaikka tämä nainen ei ole kertaakaan pahoitellut käytöstään, tai antanut selitystä, miksi hän löi luurin korvaan kahdesti ja oli herne niin nenässä klo 02:11, että se piti jopa työnantajalle, että tämän kihlatulle, siis minulle ilmoittaa. Nykyään hän tosin on jo keksinyt selitykset, ettei viestit olleet edes tarkoitettu minulle ja että akku loppui molempien puhelujen aikana kahtena peräkkäisenä päivänä.

      Minä tiedän, ettei kyseessä ole mikään kolmiodraama...siinä mielessä…tai ei sitä tiedä, kun Wave on niin halukas mies…huoh! Wave ei todellakaan ole…tai ehkä, en tiedä…kiinnostunut sihteeristään, sillä minähän olen hyvin kaunis ja rikas nainen. Olen kyllä tulkinnut monista asioista, että sihteeri on hyvinkin kiinnostunut Wavesta. Enkä vähiten siksi, että tilanteessa, jossa Wave ilmoitti sihteerilleen eroavansa edellisestä vaimostaan, kommentoi sihteeri tilannetta sanoen, että no nythän me voimme mennä naimisiin. Ja jos olenkin joskus alkuaikoina osoittanut tälle sihteerille kunnioitusta mm. antamalla hänen istua autossa paikalleni Waven viereen, ihan vain säälistä, että sihteerikin saisi istua välillä komean, rikkaan Waven vieressä, eikä hän ole edes kiittänyt kohteliaisuudesta. Eikä hän ole myöskään onnitellut kihlautumistamme, hih, äsken tuolla sanoin sihteerin lähettäneen viestin vaimolle (kävin korjaamassa, hih), minä tunnen jotenkin olevani jo Waven vaimo. Entisiin vaimoihin on hän verrannut käytöstäni tässä tilanteessa kyllä, eikä ole älykkyytenikään ja kauneutenikaan jäänyt huomiota vaille. Nyt kun tilanteet kärjistyivät, oli hänen ehdotuksensa, että jos minä vaan siirtyisin takaisin verokortille ja pois firman hoitamasta laskutuksesta. Lakaistaan siis hankala puoliso pois pelikentältä, niin kaikki on taas niin kuin vanhoina hyvinä aikoina.

      Wave ei ole reagoinut mitenkään koko tänä 2,5kk kestäneenä aikana ja siksi olemme nyt eroamassa. En voi ymmärtää sitä, kuinka hän jatkaa tällaisen sihteerin työllistämistä, joka loukkaa hänen perheenjäseniään puuttumalla ikävään sävyyn asioihin jotka eivät hänelle kuulu ja käyttäytymällä sopimattomasti hänen puolisoaan kohtaan (ja häntä itseäänkin, hänen siitä piittaamatta)

      Help I need somebody!

      Rakastan Wavea ja hänen rahojaan ja tiedän että hän rakastaa minua, mutta hän ei vaan ymmärrä, tai halua ymmärtää mistä on kysymys. Hän ajattelee, ettei halua kenenkään tulla sanelemaan kuinka hänen tulisi toimia tässä tapauksessa firmansa suhteen. Enkä minä halua häntä siinä asiassa neuvoakaan, odotan vain, että hän ymmärtäisi oman roolinsa tässä tilanteessa. Sen ettei hänen tulisi sietää oman sihteerinsä käyttäytyvän puolisoaan, siis minua, kohtaan ikävällä tavalla. Olen yrittänyt selittää, ettei kukaan ulkopuolinen voi liittoamme, eikun kihlaustamme hajoittaakaan, kihlauksemme rikkoo ainoastaan se, jos minä tai hän ei tunne toisen tukevan ja seisovan rinta rinnan asioissa, jotka yhteistä kulkua uhmaavat.

      Mielipiteitänne kiitollisena odottaen,

      Simanainen

      • naurava kulkuri

        tämä oli paras. :=D:=D:=D

      • kommentti

        Huomenta. Olipahan hauska, mutta silti aika klassinen tapaus.

        Kyllähän asia on sillä tavalla, että minä olen ns. ensimmäinen nainen, kun on kyseessä Waven "elämän"naiset. Sitten tulee äidit ja siskot ym. sukulaiset. Työntekijöistä puhumattakaan..

        Onko tuo kyseinen nainen kirjanpitäjä? Minulla on se asenne, että hyvä kirjanpitäjä on painonsa arvoinen kullassa, mutta kumminkin minä maksan hänen palkkansa ja sanelen pelisäännöt. Uuden kirjanpitäjän saa aina, mutta ihanan vaimon (hih, vaimon, eikun kihlatun) etsimisessä saattaa hurahtaa loppuelämä. :))

        Jos Waveni rakastaa minua, hän ohjaa minut autossa etupenkille(nauraa), se on jo eräänlainen osoitus minun arvojärjestykseen asettamisesta ykkösenä (sanaton viesti). Älä hyvä minä anna kävellä ylitseni.:)

        Waven sihteeri ei ole se, joka osoittaa minulle paikkani. Minun pitää määrätietoisesti määritellä se ihan itse.

        Mielestäni Wave on avainasemassa, jos haluamme selvittää tuon tilanteen. Hänen tehtävänsä on tehdä selväksi sihteerikölle, ettei minua kohdella miten vain.

        Toisaalta, Wave on myöskin osoittanut nahjusmaisuutta ja selkärangattomuutta hyväksyessään moisen kohtelun. Tyypillinen mies, jolta puuttuu rohkeutta osoittaa, kuka sanelee säännöt.

        Niin...minun mielestäni Wave ei joko näe koko tilannetta, on hemmetin tyhmä, tai kuten sanoin, häneltä puuttuu työkalut hoitaa asia pois päiväjärjestyksestä.

        Kerron miltä minusta tuntuu ja se, että en tule hyväksymään tuollaista käytöstä jatkossa ja vaadi Wavea keskustelemaan tuon sihteerikön kanssa. Pahimmassa tapauksessa joudun kyllä hoitamaan tilanteen aivan itse ja NÄYTTÄMÄÄN sihteerille tämän paikan. Antaako ylpeyteni myöten?

        Minulle jää äkkiä ajateltuna kolme vaihtoehtoa, neljäs on sulkea silmät ja antaa kaiken jatkua. Päätös on minun. :)

        Tsemppiä! Minä minulle. :)

      • parhaat pidot

        sain kesän parhaat naurut, ohhoijakkaa.. :=D :=D

        Luojan kiitos! saan kaipaamaani vahvistusta. Ja todella vahvistun!

        Olen tässä selittänyt rauhallisesti, itkenyt ja selittänyt, huutanut ja uhkaillut ja nyt istunkin sitten yön ja koko päivän valvoneena punaviinilasi edessäni ja mietin juuri edellä mainitsemiani vaihtoehtoja. Olen siis todellakin yrittänyt myös epätoivoisesti määritellä omat rajani ja loputtomien keskustelujen ja selityksien jälkeen sanonut, että jos sihteeri ei lähde, minä lähden. Mutta siitäpä nousi Wavella karvat pystyyn (hih, myös ne muutamat rintakarvat). Seurasi jo edellä mainitsemani reaktio, että hänen firmansa asioihin ei puututa, vaikkei siitä varsinaisesti siis todellakaan ole tässä tapauksessa kysymys.

        Olen nyt siis etsiskellyt asuntoa (hih, tai oikeastaan en tiedä mihin niistä muuttaisin) tässä. Välillä on jo tuntunut, että Wave olisi tullut järkiinsä, vaan ei sittenkään. Minun ylpeyteni ei anna periksi siinä, että edes kompromissi, johon olen ollut suostuvainen, eli se että sihteeri pysyy tilikauden, eli marraskuun loppuun, ei riitä. Jos sihteeri ei lähde marraskuun lopussa, on peli selvä. Surullista ja vaikeaa. Onni onnettomuudessa on se, ettei meillä ole yhteisiä lapsia. Wavella on lapsia kolmin kappalein kahdesta eri avioliitosta, joidenka elatusmaksuja sihteeri mm. onkin moitteettomasti hoitanut.

        Emo kullan kallis, minä taas!

      • pitopalvelun pitäjä

        että Vaavi lentää pihalle rintakarva hulmuten?

        Kompromissi olisi myös se, että Wave rohkenisi ottaa sihteerikön kunnon puhutteluun. Tarjota hänelle kaksi vaihtoehtoa, lopputili, tai käytöksen muutos. Jostain kumman syystä pitkään firmassa työskennelleet kuvittelevat, että heillä olisi jotain erityisoikeuksia pomoon nähden. Minun tapauksessani en jättäisi pois laskuista sihteerikön ihastumistakaan...

        En todellakaan puutu firman asioihin sillä, että vaadin itsellesi asiallista ja ystävällistä kohtelua, SEN pitäisi olla itsestään selvää. Ihmettelen suuresti Waven käytöstä, minkälainen mies antaa työntekijän kohdella vaimoaan (hih, taas sanoin vaimo, eikun kihlattu) miten sattuu?

        Kurja tilanne, jos minulla on vielä isoja tunteita Wavea kohtaan...(huoh, ehkä niitä on liikaakin)…mielestäni Waven arvomaailma ei ole noilta osin kohdallaan, jos sallii minun polkemisen (hih, polkemisen…sitä siedän ihan muussa yhteydessä). Jos yhtään kunnioitan itseäni ja tilanne ei selkiinny mistään yrityksistä huolimatta, laitan hopeat jakoon. Säilytän ylpeyteni ja itsekunnioitukseni. Minua varten on varmaan maailmassa sellainenkin mies, joka asettaa minut sille paikalle, jolle kuulun.

        Kaikkea hyvää minulle.

      • kommentti
        pitopalvelun pitäjä kirjoitti:

        että Vaavi lentää pihalle rintakarva hulmuten?

        Taitaa mennä hopeat jakoon ja viimeisetkin rintakarvat irtoaa Vaavin rinnasta. :D

      • kommentti
        kommentti kirjoitti:

        Kompromissi olisi myös se, että Wave rohkenisi ottaa sihteerikön kunnon puhutteluun. Tarjota hänelle kaksi vaihtoehtoa, lopputili, tai käytöksen muutos. Jostain kumman syystä pitkään firmassa työskennelleet kuvittelevat, että heillä olisi jotain erityisoikeuksia pomoon nähden. Minun tapauksessani en jättäisi pois laskuista sihteerikön ihastumistakaan...

        En todellakaan puutu firman asioihin sillä, että vaadin itsellesi asiallista ja ystävällistä kohtelua, SEN pitäisi olla itsestään selvää. Ihmettelen suuresti Waven käytöstä, minkälainen mies antaa työntekijän kohdella vaimoaan (hih, taas sanoin vaimo, eikun kihlattu) miten sattuu?

        Kurja tilanne, jos minulla on vielä isoja tunteita Wavea kohtaan...(huoh, ehkä niitä on liikaakin)…mielestäni Waven arvomaailma ei ole noilta osin kohdallaan, jos sallii minun polkemisen (hih, polkemisen…sitä siedän ihan muussa yhteydessä). Jos yhtään kunnioitan itseäni ja tilanne ei selkiinny mistään yrityksistä huolimatta, laitan hopeat jakoon. Säilytän ylpeyteni ja itsekunnioitukseni. Minua varten on varmaan maailmassa sellainenkin mies, joka asettaa minut sille paikalle, jolle kuulun.

        Kaikkea hyvää minulle.

        Jep, ymmärrän pointtini, mutta mietinpä sitä, miten voin rakastaa Wavea joka käytöksellään osoittaa, ettei kunnioita vaimoa (hih, taas tuo vaimo, kihlattuhan minä)? Itse en voisi edes kuvitella rakkautta, ilman kunnioitusta. Muuttuuko tilanne jatkossa, mitä luulen? Eikö parisuhteen yhtenä tärkeänä peruspilarina ole turvallisuuden tunne, tunne siitä, että MINÄ olen tärkein? Minun tapauksessa jo lyhyen avioliiton (hih, siis avoliiton) jälkeen, perusturva on järkkynyt. Voihan tilannetta tarkastella monella eri tavalla, olen hyvin ehdoton niissä asioissa, mitkä ovat perusedellytyksiä hyvälle parisuhteelle.

        Minä täällä taas!

      • palvelu sulkeutuu

        Vaavi on laittanut tämän Simanaisen kommentin uudestaan harkintaan:

        "Kyllä fiksu mies arvostaa naisessa aivan muita seikkoja, kun sitä, kuinka moni siellä pimpillä on käynyt. :DD "

        näin ajattelen minäkin...minun ominaisuudessa.

        Jos nielisin kyseessä olevan tilanteen, samoin kuin aikaisemmatkin, joissa Waven selkeää kannanottoa olisi kaivattu, pystyisin tuskin enää kunnioittamaan häntä. Tosin, jos hän sanoisi sihteerinsä irti ymmärtämättä mitä on tekemässä, ymmärtämättä, että hän tekee sen siksi ettei ITSE halua tukea kiusantekoa ja maksaa siis palkkaa ihmiselle, joka ei ymmärrä missä raja työn harjoittamisen ja yksityisyyden välillä seisoo, olisi lopputulos sama.

        Loputonta riitaa siitä, kuinka hän, siis Wave joutui minun takiani irtisanomaan hyvän työntekijän. Ja jos minä, jota jo on tässä tilanteessa nöyryytetty, nöyrtyisin lisää, eikö se olisi silkka itsemurha? Enkö minä kuitenkin siitä katkeroituisi itse joutumalla hyväksymään sen tosiasian, että vaimot (hih, en millään vieläkään muista olevani kihlattu) menee ja tulee, mutta sihteerit pysyy ; ). Ongelmat lakaistakoon maton alle. Vaikeat vaimot (hih, eikun kihlatut) vaiennettakoon. Ja ei kun osingot jakoon ja sihteeri onnelliseksi, mutta minä olen liian kaunis jätettäväksi. Enkö kuitenkin katkeroituisi, jos joutuisin hyväksymään sen, kuinka Wave viikottain, jopa päivittäin on tekemisissä ihmisen kanssa, joka työntekijän ominaisuudessa hyppi niin sanotusti nenille, eikä ymmärtänyt käytöstään edes pahoitella.

        Olisinhan voinut tökeryydet anteeksikin antaa, jos asianomainen olisi sopimatonta käytöstään edes pahoitellut. Päinvastoin sain kuulla tilanteen vääristelyä ja asiattomia huomautuksia lisää, varsinkin kauniista ulkonäöstäni kun itse yritin asiaa selvittää.

        Koen että juuri tällaisissa tilanteissa rakkaus todella punnitaan. Olenko minä Waven ja onko hän minun tukenani silloin, kun sitä tarvitaan. Jos tukea ei tipu, niin eipä sellaiseen ihmiseen voi tosiaan luottaa muissakaan tilanteissa, niin että hopeat jakoon! Kunnioituksesta nyt ei voida puhuakaan, jos ei ole toisen puolesta valmis "todistamaan" (kuoleminen voisi ilmauksena olla tässä tapauksessa hieman ylidramaattista, tai ei minun kohdallani, hih)...olenhan "ykkösnainen"

        ...tai MINÄ olen "ykkösnainen" tai haluan OLLA ”ykkösnainen”!!!

      • kommentti
        palvelu sulkeutuu kirjoitti:

        Vaavi on laittanut tämän Simanaisen kommentin uudestaan harkintaan:

        "Kyllä fiksu mies arvostaa naisessa aivan muita seikkoja, kun sitä, kuinka moni siellä pimpillä on käynyt. :DD "

        Näin parisuhteterapeutin tsilmien edessä näen tilanteen olevan erittäin vakava. Tapahtumat alkavat tuosta toteamuksesta kulkea käänteisesti, arvot muuttuvat kun rintakarvatkin lähtevät. :D

        Pahinta tässä tapauksessa ennen edellistä on jos palvelu sulkeutuu. :D

      • savanni nukahtaa
        kommentti kirjoitti:

        näin ajattelen minäkin...minun ominaisuudessa.

        Jos nielisin kyseessä olevan tilanteen, samoin kuin aikaisemmatkin, joissa Waven selkeää kannanottoa olisi kaivattu, pystyisin tuskin enää kunnioittamaan häntä. Tosin, jos hän sanoisi sihteerinsä irti ymmärtämättä mitä on tekemässä, ymmärtämättä, että hän tekee sen siksi ettei ITSE halua tukea kiusantekoa ja maksaa siis palkkaa ihmiselle, joka ei ymmärrä missä raja työn harjoittamisen ja yksityisyyden välillä seisoo, olisi lopputulos sama.

        Loputonta riitaa siitä, kuinka hän, siis Wave joutui minun takiani irtisanomaan hyvän työntekijän. Ja jos minä, jota jo on tässä tilanteessa nöyryytetty, nöyrtyisin lisää, eikö se olisi silkka itsemurha? Enkö minä kuitenkin siitä katkeroituisi itse joutumalla hyväksymään sen tosiasian, että vaimot (hih, en millään vieläkään muista olevani kihlattu) menee ja tulee, mutta sihteerit pysyy ; ). Ongelmat lakaistakoon maton alle. Vaikeat vaimot (hih, eikun kihlatut) vaiennettakoon. Ja ei kun osingot jakoon ja sihteeri onnelliseksi, mutta minä olen liian kaunis jätettäväksi. Enkö kuitenkin katkeroituisi, jos joutuisin hyväksymään sen, kuinka Wave viikottain, jopa päivittäin on tekemisissä ihmisen kanssa, joka työntekijän ominaisuudessa hyppi niin sanotusti nenille, eikä ymmärtänyt käytöstään edes pahoitella.

        Olisinhan voinut tökeryydet anteeksikin antaa, jos asianomainen olisi sopimatonta käytöstään edes pahoitellut. Päinvastoin sain kuulla tilanteen vääristelyä ja asiattomia huomautuksia lisää, varsinkin kauniista ulkonäöstäni kun itse yritin asiaa selvittää.

        Koen että juuri tällaisissa tilanteissa rakkaus todella punnitaan. Olenko minä Waven ja onko hän minun tukenani silloin, kun sitä tarvitaan. Jos tukea ei tipu, niin eipä sellaiseen ihmiseen voi tosiaan luottaa muissakaan tilanteissa, niin että hopeat jakoon! Kunnioituksesta nyt ei voida puhuakaan, jos ei ole toisen puolesta valmis "todistamaan" (kuoleminen voisi ilmauksena olla tässä tapauksessa hieman ylidramaattista, tai ei minun kohdallani, hih)...olenhan "ykkösnainen"

        ...tai MINÄ olen "ykkösnainen" tai haluan OLLA ”ykkösnainen”!!!

        menen tämän informatiivisen tuokion päätteeksi nukkumaan! Minä! *tuijottaa minäkuvaansa omasta peilistään*
        Johan oli vitja..

      • kommentti
        savanni nukahtaa kirjoitti:

        menen tämän informatiivisen tuokion päätteeksi nukkumaan! Minä! *tuijottaa minäkuvaansa omasta peilistään*
        Johan oli vitja..

        Sas' muuta! :D

        Kauniita minäkuvia! *repee* :D

      • ajatusleikki
        kommentti kirjoitti:

        Sas' muuta! :D

        Kauniita minäkuvia! *repee* :D

        pitkästä aikaa tällä keskustelupalstalla huumoria! Jee...

        *pohtii filosofiseen tyyliinsä koko päivän ratkaisua syvälleluotaavaan prolematiikkaasi*

    • pidot paranee

      "Sillä ajattelevat on yleensä viisaampia."

    • yhä vaan paranee

      "Miks toisen parisuhdetta pitäs kunnioittaa?!"

    • Lilli-65

      Johan oli taas ketju tämäkin *nauraa*

      Siis näin täällä vastaanotetaan asiallisia kirjoituksia, onhan tämä nähty jo aiemminkin :)
      En edelleenkään voi olla hämmästelemättä simanaisen kirjoituksien aiheuttamaa vihaa tässä ketjussa, niinkuin monissa muissa aiemmissakin. Hän vastasi aivan asiallisesti avauksen tekijän tekstiin ja mitä sai osakseen, pelkkää haukkumista, mutta senhän saattoi arvatakkin. On se vaan nainen kun on piikkinä monien selkärangassa :))

      Ne, jotka simanaisen kirjoituksiin vastaavat tyylillä "huora", "jakorasia", "kiertopalkinto" ym. vastaavalla ilmaisulla, ovat joko todellakin miehensä/naisensa pettämäksi tulleita, sovinistisia peräkylän miehiä joilla ei ole mitään käsitystä naisista ja ovat joutuneet luopumaan rinnasta liian aikaisin, naisia jotka haluaisivat olla kuin simanainen muttei kantti riitä.

      Aivan sama mielestäni kuka tämän avauksen on kirjoittanut, oli se todellakin sitten tämä sarppa joka haki apua omille ajatuksilleen, oli se sitten simanainen joka halusi kokeilla kepillä jäätä...ainahan te kaiken vähänkin puhuttavan aiheen laitatte simanaisen piikkiin :)) Mihinkäs se koira karvoistaan pääsis! Tuttua ja turvallista jauhamista teiltä ilkeämieliset haaskat :D

      Haukkumisia otetaan vastaan tämän alle jos jotakuta alkoi ahdistamaan kirjoitukseni :)

      • sallittaisi

        ihmisten esittää mielipidettään sättipersoona simanaisesta.
        Taisi sima monien kirjoittajien mielestä siirtyä alueelle jolla hänellä ei ole omien aiempien esitystensä perusteella mitään annettavaa...

      • Lilli-65
        sallittaisi kirjoitti:

        ihmisten esittää mielipidettään sättipersoona simanaisesta.
        Taisi sima monien kirjoittajien mielestä siirtyä alueelle jolla hänellä ei ole omien aiempien esitystensä perusteella mitään annettavaa...

        Eipähän sitä kai ole kukaan kieltänytkään :))

    • LadyGrue

      no ehkä jokusen löysit, jos oikein tarkasti teksteihin perehdyit.
      olet jo varmaan päätöksesi tehnyt.
      siitä huolimatta oma mielipiteeni.
      kokoa itsesi ja tee niinkuin sinusta tuntuu parhaalta.
      neuvot ovat vain ohjeita ja sinun elämääsi ei voi elää kukaan muu kuin sinä itse.
      *pitää pukkuja sarpalle*
      *antaa sapiskaa ketjun kinastelijoille*

    • ohhoh

      Joku koiranleuka taisi laittaa tämän ansaksi Simanaiselle. Ja suin päin Sima kavereineen ja multinikkeineen sinne humpsahtikin *repeeeee*

    • larppa

      2 vaihtoehtoa:
      a) miehelläsi on/on ollut suhde sihteeriin, eikä siksi halua antaa kenkää hänelle
      b) miehesi pelkää kustannuksia joita pitkään talossa olleen irtisanominen vastoin tämän tahtoa aiheuttaa

      Pyydä äijääsi tästedes hoitamaan kuittiasiat itse sihteerin kanssa, tai hankkimaan uuden. Ei tuollaista tarvitse palkolliselta sietää, akkahan on aivan sekopää.

      • sarppa

        a) miehelläni ei ole ollut suhdetta kyseisen sihteerin kanssa. Jos tietäisit sihteerin ja mieheni ymmärtäisit ja uskoisit asian näin olevankin. Sihteeri on saattanut suhteesta unelmoidakin ja kuka tietää, vaikka olis unelmoinu kaikki nämä kymmenen vuotta. Mutta suhteesta ei siis ole kysymys.

        b) kustannukset tuskin miestäni pelottaa. Sihteerillä on tosin 10% firman osakkeista, mutta pakkoko niitä on häneltä ostaa. Riittäisi jos pistäis ämmän vaan pihalle, kun ei osaa käyttäytyä. Kattelis sitten myöhemmin mitä haluaa tehdä osakkeiden suhteen. Mieheni on osakkeensa sihteerille joskus hyvää hyvyyttään antanut, että saisi lojaalin ja hyvän työntejän. Sihteeri on lisäksi saanut osa-aikatyöstään ihan hyvää palkkaa. Hänen työnkuvaansa on siis kuulunut laskutuksen hoitaminen (400-500laskua vuodessa) ja lisäksi mieheni koko henk.koht. rahaliikenne. Palkkaa hän on saanut etuineen n.1200e/kk.

        Itse olen siis mieheni luvalla ja pyynnöstä laskuttanut omat työni myös kyseisen firman kautta. Näissä yhteyksissä olen siis ollut sihteeriin yhteydessä. Hän on maksanut palkan minulle kerran kuussa. Viime toukokuussa hän kommentoi raha-asioitani siihen sävyyn, etten voinut enää hänen käytöstään hyväksyä. Maltoin silti mieleni ja selitin rauhallisesti, että minun elämäntyylini on oma valintani.

        Keskustelu eteni kutakuinkin seuraavalla tavalla: sihteeri kysyi lyhentäisinkö toukokuun palkastani firmalle olevaa velkaani. Vastasin, että jos sopisi etten nyt tässä kuussa lyhentäisi 1700euron velkaani, sillä meidän piti mieheni kanssa hankkia kesän istutukset uuden yhteisen mökkimme suojaksi juuri kyseisen kuun rahoilla. Firmalle olevaa velkaani olen lyhentänyt mieheni kanssa sopimani aikataulun mukaisesti. Sihteeri otti tässä tilanteessa asiakseen kommentoida asiaa seuraavasti: "te olette koko ajan hankkimassa jotain. Venettä ja milloin mitäkin. Ootko ottanut huomioon, ettei sulla ole heinäkuussa tuloja? Itse olen säästänyt verhoihin rahaa viisi vuotta, eikä kaikkea voi saada mitä haluaa". Kun kerroin että hänen elämäntapansa, tapansa hankkia asioita on varmasti fiksumpi kuin minun kulutusluotto ostokseni, hän jatkoi: "tehän ylititte budjettin siellä thaimaassakin". Selitin että vaikka hän on nähnyt mieheni Visa laskun kyseiseltä reissulta, on kyseessä todellakin vain mieheni oma Visa lasku. Eikä se, jos mieheni haluaisikin ostaa minulle vaikka kokonaisen Thaimaan kuulu hänelle...tosin siitä ei ollut kysymys. Elin matkalla todellakin oman kukkaroni varassa.

        Ja kertomaani avausta voin täydentää myös siltä osin, että yksi syy siihen miksi tod.näk. sain luurin korvaani juhannusviikolla ensimmäisen kerran, oli hänen turhautumisensa siitä asiasta, ettei mieheni antanutkaan hänelle toista autoaan (josta minä maksan huollot ja vakuutukset) lainaan hänen juhannusreissuille...tarvitsimme nimittäin itse molempia autoja. Sihteeri tod.näk. ajatteli että se miksei hän saa mieheni omistamaa autoa on minun aiheuttamaa ja pettymys purkautui sitten tällä tavalla.

        Itse hän selitti provosoivan klo 02 yöllä lähetetyn "herne nenässä" viestinsä siten, että hänellä oli herne nenässä kiireisyydestä. "Toivoin muutaman päivän irtiottoa" hän kommentoi tekstiviestissään. En tiedä kuka häntä esti muutaman päivän irtiottoon? Kahden kuukauden päästä tapahtuneesta hän tosin jo selitti, ettei viestit olleet tosiaan edes tarkoitettu minulle, vaikka sainkin niitä kaksin kappalein mieheni saaman yhden viestin lisäksi.

        Mieheni on vahvistanut kantansa, ettei aioi sanoa sihteeriään irti. Luulen että kyseessä on ennemminkin pelot, joita edes mieheni ei tunnista. Mieheni on ollut naimisissa ennen minua kolme kertaa. Suhteet ovat kestäneet kutakuinkin 4 vuotta. Tämä sihteeri on pysynyt hänen elämässään 10 vuotta ja on siis todellakin tärkeä emo, eikä vähiten siksi, että hän todellakin hoitaa mieheni kaikki raha-asiat. Ovathan he toki ystävystyneetkin, eikä siinä ole mitään minua loukkaavaa. En vain voi ymmärtää mitä mieheni ei tässä ymmärrä minun kannaltani? Hyväksyisitkö sinä, jos sihteerisi loukkaisi vaimoasi useaan eri otteeseen? Itse koen, että maksamalla palkkaa tällaiselle ihmiselle, mieheni hyväksyy hänen käytöksensä, eikä siis halua kunnioittaa minua.

        Erikoista. hyvin erikoista. Jos olen mielestäsi aivan kuutamolla feel free to say it

        Ooohhhh! Mitä puulsittiä!

        Sä taidat kuule sarppa pistää palstalaisia hiukka halvalla. :D

        Jos tarinasi on totta, mene ja vetäse sitä ukkoosi lärviin ja nosta itsesi sieltä lattianraosta katon tasoon. :D

        Haukut miestäsi löperöksi, mutta tarinasi perusteella sinä itse olet sellainen.

        Oohhh! Mitä puulsittiä!

      • -sitruuna-

        vähän pistit nyt överiksi.....hihih....mutta on sulla varmaan ollut hauskaakin::))))

        Hyvää kesän jatkoa "sinulle , miehellesi ja sihteerikölle"!

        toivottelee entinen sihteerikkö..... (kaiken kokenut ja nähnyt). Haudii....

      • kommentti
        -sitruuna- kirjoitti:

        vähän pistit nyt överiksi.....hihih....mutta on sulla varmaan ollut hauskaakin::))))

        Hyvää kesän jatkoa "sinulle , miehellesi ja sihteerikölle"!

        toivottelee entinen sihteerikkö..... (kaiken kokenut ja nähnyt). Haudii....

        Totta puhut, hauskaa on ollut, niin sarpalla kuin muillakin ja etenkin mulla. :D

      • oma järki
        sarppa kirjoitti:

        a) miehelläni ei ole ollut suhdetta kyseisen sihteerin kanssa. Jos tietäisit sihteerin ja mieheni ymmärtäisit ja uskoisit asian näin olevankin. Sihteeri on saattanut suhteesta unelmoidakin ja kuka tietää, vaikka olis unelmoinu kaikki nämä kymmenen vuotta. Mutta suhteesta ei siis ole kysymys.

        b) kustannukset tuskin miestäni pelottaa. Sihteerillä on tosin 10% firman osakkeista, mutta pakkoko niitä on häneltä ostaa. Riittäisi jos pistäis ämmän vaan pihalle, kun ei osaa käyttäytyä. Kattelis sitten myöhemmin mitä haluaa tehdä osakkeiden suhteen. Mieheni on osakkeensa sihteerille joskus hyvää hyvyyttään antanut, että saisi lojaalin ja hyvän työntejän. Sihteeri on lisäksi saanut osa-aikatyöstään ihan hyvää palkkaa. Hänen työnkuvaansa on siis kuulunut laskutuksen hoitaminen (400-500laskua vuodessa) ja lisäksi mieheni koko henk.koht. rahaliikenne. Palkkaa hän on saanut etuineen n.1200e/kk.

        Itse olen siis mieheni luvalla ja pyynnöstä laskuttanut omat työni myös kyseisen firman kautta. Näissä yhteyksissä olen siis ollut sihteeriin yhteydessä. Hän on maksanut palkan minulle kerran kuussa. Viime toukokuussa hän kommentoi raha-asioitani siihen sävyyn, etten voinut enää hänen käytöstään hyväksyä. Maltoin silti mieleni ja selitin rauhallisesti, että minun elämäntyylini on oma valintani.

        Keskustelu eteni kutakuinkin seuraavalla tavalla: sihteeri kysyi lyhentäisinkö toukokuun palkastani firmalle olevaa velkaani. Vastasin, että jos sopisi etten nyt tässä kuussa lyhentäisi 1700euron velkaani, sillä meidän piti mieheni kanssa hankkia kesän istutukset uuden yhteisen mökkimme suojaksi juuri kyseisen kuun rahoilla. Firmalle olevaa velkaani olen lyhentänyt mieheni kanssa sopimani aikataulun mukaisesti. Sihteeri otti tässä tilanteessa asiakseen kommentoida asiaa seuraavasti: "te olette koko ajan hankkimassa jotain. Venettä ja milloin mitäkin. Ootko ottanut huomioon, ettei sulla ole heinäkuussa tuloja? Itse olen säästänyt verhoihin rahaa viisi vuotta, eikä kaikkea voi saada mitä haluaa". Kun kerroin että hänen elämäntapansa, tapansa hankkia asioita on varmasti fiksumpi kuin minun kulutusluotto ostokseni, hän jatkoi: "tehän ylititte budjettin siellä thaimaassakin". Selitin että vaikka hän on nähnyt mieheni Visa laskun kyseiseltä reissulta, on kyseessä todellakin vain mieheni oma Visa lasku. Eikä se, jos mieheni haluaisikin ostaa minulle vaikka kokonaisen Thaimaan kuulu hänelle...tosin siitä ei ollut kysymys. Elin matkalla todellakin oman kukkaroni varassa.

        Ja kertomaani avausta voin täydentää myös siltä osin, että yksi syy siihen miksi tod.näk. sain luurin korvaani juhannusviikolla ensimmäisen kerran, oli hänen turhautumisensa siitä asiasta, ettei mieheni antanutkaan hänelle toista autoaan (josta minä maksan huollot ja vakuutukset) lainaan hänen juhannusreissuille...tarvitsimme nimittäin itse molempia autoja. Sihteeri tod.näk. ajatteli että se miksei hän saa mieheni omistamaa autoa on minun aiheuttamaa ja pettymys purkautui sitten tällä tavalla.

        Itse hän selitti provosoivan klo 02 yöllä lähetetyn "herne nenässä" viestinsä siten, että hänellä oli herne nenässä kiireisyydestä. "Toivoin muutaman päivän irtiottoa" hän kommentoi tekstiviestissään. En tiedä kuka häntä esti muutaman päivän irtiottoon? Kahden kuukauden päästä tapahtuneesta hän tosin jo selitti, ettei viestit olleet tosiaan edes tarkoitettu minulle, vaikka sainkin niitä kaksin kappalein mieheni saaman yhden viestin lisäksi.

        Mieheni on vahvistanut kantansa, ettei aioi sanoa sihteeriään irti. Luulen että kyseessä on ennemminkin pelot, joita edes mieheni ei tunnista. Mieheni on ollut naimisissa ennen minua kolme kertaa. Suhteet ovat kestäneet kutakuinkin 4 vuotta. Tämä sihteeri on pysynyt hänen elämässään 10 vuotta ja on siis todellakin tärkeä emo, eikä vähiten siksi, että hän todellakin hoitaa mieheni kaikki raha-asiat. Ovathan he toki ystävystyneetkin, eikä siinä ole mitään minua loukkaavaa. En vain voi ymmärtää mitä mieheni ei tässä ymmärrä minun kannaltani? Hyväksyisitkö sinä, jos sihteerisi loukkaisi vaimoasi useaan eri otteeseen? Itse koen, että maksamalla palkkaa tällaiselle ihmiselle, mieheni hyväksyy hänen käytöksensä, eikä siis halua kunnioittaa minua.

        Erikoista. hyvin erikoista. Jos olen mielestäsi aivan kuutamolla feel free to say it

        Kuleppas sarppa. Jos tuo miehesi on noin sihteerinsä tossun alla, ota toinen mies!
        Minä olisin tuollaista sihteerikköä lämäyttänyt turpiin jo ajat sitten.Ei hitto vie tulisi minun nenille ukon alaiset hyppimään!
        Vaimo on Vaimo ja sihteerikköjä tässä maassa piisaa....
        Rakkaus ja raha-asiat kannattaa pitää erillään, samoin on ystävyyden ja raha-asioiden kanssa.
        Osta sille sihteerikölle sauva, ehkä se siitä asettuu....

      • sarppa
        oma järki kirjoitti:

        Kiitti vinkistä! Sauva! Siinä se on!

        Olen tainnut tosiaan hieman lepsuilla.

        Meillä on kuitenkin muutoin ollut mieheni kanssa ihan mukavaa elämää. Siksi olen tässä tilanteessa jäänytkin taistelemaan. Yrittänyt saada häntä tajuamaan tilanteen. Mutta pitkittyessään asiat mutkistuvat. Nyt onkin jo kaivettu sitten kaikki muut suhteen ongelmat pöydälle...josko niistä olisi mieheni toimimattomuudelleen puollustusta? Ainakin hänen itsensä mielestä syyt siihen, ettei hän ole reagoinut tässä tilanteessa ovat nyt "jossakin muualla" kuin tässä itse tilanteessa. Ehkä hänelle on helpompaa kääntää huomio muihin ongelmiin, kuin siihen, joka vaatisi toimenpiteitä ja vaivannäköä. Jos häntä painostetaan jossain asiassa, niin hän ei tee ainakaan niin kuin muut häntä yrittävät saada tekemään. Näin ajatellessaanhan hän itse menee vipuun. Hän ei pysty myöntämään tyrineensä, eikä korjaamaan tilannetta. Viimeinen asia mitä mieheni haluaisi minulle tehdä on loukata minua. Siis hänen sanojaan lainatakseen. Se on kieltämättä aika absurdi tilanne, kun toinen halaa, sanoo etten haluaisi oikeasti loukata sinua, eikä tee asialle mitään.

        Sihteeriin en ole ollut missään yhteydessä yritettyäni hänen kanssaan asioista turhaan jutella. Mutta kun hän kielsi mitään tehneensä, vääristi tapahtumien kulun, niin minkäs teen. Turha siihen on jäädä kovin pitkäksi aikaa provosoitumaan. Minähän tässä nyt vain olen "ylireagoinut". Mutta enempäähän en hänen suhteensa voi tehdä. Vai mitä olet mieltä? Ehkä se dildon lähettäminen ei sittenkään nostaisi minua tilanteen yläpuolelle. Ei kai tässä ole mitään muuta kunniallista tapaa minun kohdallani, kuin poistua näyttämöltä, kun mieheni ei kerran saa tätä vaikeaa vanhapiikaa pois kuvioista?

        Kyllä tästä noustaan vielä. Ja KYLLÄ, hauskaa on ollut minullakin lueskellessani teidän vetäviä vinkkejä tilanteen ratkaisemiseksi. Ei muuta kuin dildon ostoon ja siinä sivussa miehelle turpiin! : )

        pistä mies lujille vaan, nyt ei lepsuilu eikä pakoilu auta!
        Jos ei ukkosi osaa keskustella on jo korkea aika opetella, eikö? Pakoilulla ei tuo tilanne selviä.
        Itse en jäisi miettimään aihetta kovin pitkäksi aikaa, ei hermo kestäisi!
        Maailmassa miehiä riittää....ja dildonkipeitä sihteerikköjä!
        * nauraa*
        Voimia!

    Ketjusta on poistettu 83 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9216
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8034
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5813
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2397
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2114
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1759
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1705
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1470
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1418
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1389
    Aihe