Emuöljy

Tuli emuöljyä ostettua kun niin hyviä kokemuksia siitä netistä luin (käytän aknearpiin), mutta ongelmana on kyseisen öljyn imeytyminen. Vaikka laittais vaan vähän niin ei imeydy kunnolla ja jättää semmoisen "kalvon" iholle, jonka sitten pyyhin pois kun suurin osa öljystä on imeytynyt, joka siis aikaa viekin.
Kyseisen öljyn pitäisi olla ihan laadukasta, samaa pulloa pikaisen googletuksen perusteella kaupataan pitkin jenkkien markkinoita.
Onko muilla emuöljystä kokemuksia miten on imeytynyt ja ennen kaikkea kuinka hyvin auttanut aknearpiin?
74078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Käytä öisin niin ei haittaa vaikka vähän kiilteliskin,
jos se on aitoa 98-100% emuoljyä se imeytyy kaikkien ihokerrrosten låpi paremmin kuin mikään muu aine.
Itse olen käyttänyt vasta pari viikkoa ja toistaiseksi voin vain
sanoa että iho näyttää paremmalta,tasaisemmalta,nuoremmalta ja tälläistä
vaikutusta en ole saanut millään muulla voiteella, mutta kuten sanottu
ehkä käytämme eri valmistajien tuotteita.

Äänestä

Purkissa lukee "100% pure australian emu oil" eli ihan täyttä tavaraa on. Saattoi olla että alussa käytin öljyä hiukan liikaa kerrallaan, kun vain hieman laittaa ongelmakohtaan niin kyllä se varsinkin suihkun jälkeen (iho kuiva) ihan hyvin imeytyy. Tosin oma ihoni on muutenkin sellainen että vaikka olisi kuinka kevyt ja rasvaton voide niin ei kovin nopeasti imeydy.
Nyt 4 päivän käytön jälkeen (monta kertaa päivässä olen lisäillyt) muutama arpi on jo alkanut selvästi haalistua ja yksi tuloillaan ollut finni (josta olisi ennusmerkkien mukaan tullut suht iso) rauhoittui öljyn ansiosta, joten suosittelen kyllä!

Äänestä

Juu kyllä tätä ennen käyttää kuin jotain ihoa syövyttäviä
happoja jotka ehkä solutuhon ja solumuutosten vuoksi
aiheuttaa ihosyövän joka poistetaan leikkaamalla sekä 4 cm ympåröivää
kudosta,silloin ei muutama aknekuoppa tunnukaan pahalta.

Äänestä

Niin mitä tuossa lähettämässäsi linkissä piti löytää?
Muutaman tavallisen ihmisen mielipide emo-öljystä...
Jotka todennäköisesti eivät koskaan itse kokeilleet tai edes tiedä
mistä puhuvat,mutta kommentoida täytyy koska muutakaa enää elämässä ole.

Itse tiedän että emu-öljy on ainoa tähänastisista kokeilemistani aineista jolla on suotuisia vaikutuksia arpiseen ja epätasaiseen ihooni ja koska se todella halpa(10-20€),ihmeitä se tee mutta kokeilleppa ja kuunteleppa lähimmäistesi
kommentteja paremmasta ihostasi.
voin suositella sitä kaikille ,ja parhaiten öljy auttaa sarveistuneen kuivuneen
ihon normailsoinnissa sekä sitä kautta estää aknetulehdusten muodostumista.

Äänestä

Itsekin tilasin tätä ihmeainetta (11e) ulkomaisesta nettikaupasta luettuani ihmisten suosituksia. Katsotaanpa. Tässä naamataulussa on ehkä noin 100 aknearpea.

Äänestä

Käytän kasiini soriakseen.auttaa ja on hyvä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


zippp kirjoitti:

Tuli emuöljyä ostettua kun niin hyviä kokemuksia siitä netistä luin (käytän aknearpiin), mutta ongelmana on kyseisen öljyn imeytyminen. Vaikka laittais vaan vähän niin ei imeydy kunnolla ja jättää semmoisen "kalvon" iholle, jonka sitten pyyhin pois kun suurin osa öljystä on imeytynyt, joka siis aikaa viekin.
Kyseisen öljyn pitäisi olla ihan laadukasta, samaa pulloa pikaisen googletuksen perusteella kaupataan pitkin jenkkien markkinoita.
Onko muilla emuöljystä kokemuksia miten on imeytynyt ja ennen kaikkea kuinka hyvin auttanut aknearpiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu