Toimii jos on tahtoa

Kalakku

JONOA VANHAAN MALLIIN

Tulin eilen Viipurista noin klo 17 Torfjanovkaan jossa oli moneen vuoteen oikein historiallinen paluujono. Jono ulottui vielä Viipurin Veikkojen kauppapuodista ohi, eli noin kolmen tunnin mittainen juttu. Eteneminen oli samaa luokkaa kuin kolme neljä vuotta sitten mielenilmaisujen aikoihin, noin kymmenen autoa tunnissa. Mistähän moinen eilen johtui ?
Käyn vähintään viikottain naapurissa ja tänä vuonna en ole joutunut käyttämään rajanylitykseen tuntia pidempää aikaa joka on melko kohtuullinen.

Klo 19 tapahtui perinteinen vuoronvaihto jolloin ei aikoihin tapahtumut mitään. Uusi työvuoro muutti kuitenkin rytmiä merkittävästi ja ryhtyi ottamaan henkilöautoja kait kuutta kaistaa pitkin, niin että passintarkastuskin hoidettiin osalla isossa hallissa. Homma pelasi reippaasti, hyvä että kulkija pysyi mukana.

Ihmetellä täytyy, että ruskeilla on vielä hommissa vanhan koulukunnan porukkaa jonka tärkein motiivi on se että saa koppalakin päähänsä ja on voiman oikealla puolella. Onneksi tämä alkaa olla jo harvinaista.

1

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pekka Poro

      Bussilla tultaessa Torfjanovkaan tuo 3 tunnin jonotus on melko normaalia. 6 tuntiakin saattaa aikaa kulua. Venäjän pojat laskevat nykyään puomilta yhden bussin kerrallaan tarkastukseen. Tarkastus kestää noin 20 - 25 minuuttia. Kun puomilla laskee montako bussia on edessä niin selviää jonotusaika. Venäjä muutti tarkastusta sen jälkeen kun yks moilanen rahtas bussillaan yhden paperittoman veli venäläisen Suomen puolelle, jossa jäi tullissa kiinni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe