kun

nautin alkoholia, niin en pysty koskaan ottamaan lasillista, vaan on juotava esim. koko viinipullo.
Samoin juon kirkkaita niin, että muisti menee. Seuraavana aamuna on otettava korjaussarja. Kaikenhuipuksi morkkis on kamala jälkeenpäin. Tätä tapahtuu 1-2 kertaa kuukaudessa. Pitäisiköhän minun mennä AA-kerhoon, vai pystyisinköhän pienentämään juomistani omin keinoin.Neuvokapa te viisaammat ja kokoneemmat.
4500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olet se sama henkilö joka täällä jo kirjoitteli toisella nimimerkillä. Pistäpäs vähksi aikaa kone kiinni ja rupea miettimään eläämääsi muuta sisältöä kuin kaikenlaisten hupiviestien kirjoittelu palstalle.

Äänestä
  • mutta en ole kirjoittanut aikaisemmin. Elämässäni on toki muutakin kuin tämä kone, eikä minun tarvitse kirjoitella asiattomia vastauksia ja neuvoja toisille, kuten Alman.
    Olen kirjoittanut asiasta tosissaan ja haluaisin asiallisia ohjeita ja neuvoja.
    ps.Alman kaltaiset älköön vaivautuko.

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    mutta en ole kirjoittanut aikaisemmin. Elämässäni on toki muutakin kuin tämä kone, eikä minun tarvitse kirjoitella asiattomia vastauksia ja neuvoja toisille, kuten Alman.
    Olen kirjoittanut asiasta tosissaan ja haluaisin asiallisia ohjeita ja neuvoja.
    ps.Alman kaltaiset älköön vaivautuko.

    Tervetuloa AA Ryhmään,missäpäin Suomea sitten asustattekin! Ryhmiä löytyy paljon!Ehkä löydätte elämäntyylin josta todella nauttii!Itse olin viikonloppu juopponainen,viiniä,konjakkia,seuraelämää,mutta viina alkoi hallitsemaan yhäenemmän elämää,oli pakko juoda vaikka ei halunnut!Elän iloista seuraelämää edelleen,mutta minun ei tarvitse juoda!

    Äänestä

1-2-kertaa kuukaudessa ei ole kovin "paha ongelma" Mutta sillä on tunnetusti taipumus pahentua ajan myötä, siinä sinun suurin vaarasi on!
Naiset alkoholisoituvat nopeammin kuin miehet,sekä saavat helpommin vaurioita,että sikäli kuulut riskiryhmään . Mutta jos juomatapasi on mielestäsi ongelmallista,on tietysti apu tarpeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nainen kirjoitti:

nautin alkoholia, niin en pysty koskaan ottamaan lasillista, vaan on juotava esim. koko viinipullo.
Samoin juon kirkkaita niin, että muisti menee. Seuraavana aamuna on otettava korjaussarja. Kaikenhuipuksi morkkis on kamala jälkeenpäin. Tätä tapahtuu 1-2 kertaa kuukaudessa. Pitäisiköhän minun mennä AA-kerhoon, vai pystyisinköhän pienentämään juomistani omin keinoin.Neuvokapa te viisaammat ja kokoneemmat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu